From Fatness To Fitness – viikko 06

Sunnuntai on taas täällä joten tavalliseen tapaan on hyvä aika postata viime viikon lenkkeilyt ja painon kehitys. Lyhyesti tiivistäen jokaisena päivänä kävin lenkillä mutta painon keskiarvo ei muuttunut mihinkään.

Lauantai 2019-03-16
Perjantai 2019-03-15
Torstai 2019-03-14
Keskiviikko 2019-03-13
Tiistai 2019-03-12
Maanantai 2019-03-11
Sunnuntai 2019-03-10

Kuten kuvista näkyy keskinopeudet ovat tällä viikolla olleet todella hitaat. Sunnuntaina, keskiviikkona ja perjantaina kävin kaverin kanssa lenkillä jolloin toki painopiste ei ole nopeudessa vaan leppoisassa kävelyssä ja rupattelussa.

Perjantaina oli muutenkin otettava todella rauhallisesti sillä edellisenä päivänä oli töiden jälkeen kuumetta joka iltaa myöten laski pois. Perjantaina sitten todella kevyen aamukävelyn jälkeen tuntui jo kuumeiselta joten perjantai meni kotona levätessä. Perjantaina kyllä tulikin hyvin nukuttua sitten päivällä ja viikonloppuna on ollut olo taas jo terve.

Eilen aamulla menin myös rauhallisella tahdilla sillä en halunnut hikoilla sillä olin menossa kaupungille serkkua moikkaamaan.

Paino junnasi tällä viikolla lähes samassa kuin edeltävälläkin viikolla ja keskiarvoksi jäi 105,41 kg kun edellisellä viikolla se oli 105,42 kg. Kuitenkaan asia ei huolestuta itseäni sillä tällä viikolla yhtenä aamuna paino oli merkittävän korkea (106 kg) joka tietenkin nostaa keskiarvoa ylöspäin. Muutenkin painonpudotuksessa tärkeämpää on pysyvyys kuin hetkellinen pudotus joten kyllä se vielä sieltä alas tulee.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Toivon mukaan myös terveenä tulee pysyttyä 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published.