From Fatness To Fitness – viikko 11

Maanantai 2019-04-15

Viikko on taas vierähtänyt lenkkeilyssä ja painonpudotuksessa joten on aika tehdä perinteinen vilkaisu kuinka viikko eteni.

Kuten viime viikolla kirjoitin oli lenkkien osalta tarkoitus yhdistää kävelyitä enemmän hyötyliikuntaan, sillä nyt olen asiakasprojektissa Salmisaaressa missä sen vuoksi työmatkoissa tulee muutama kilometri vähintään kävelyä työpäivän aikana.

Osittain kyseinen ratkaisu oli toimiva, osittain ei. Toimiva puoli siinä oli se, että kävelyä tulee tehtyä. Vähemmän toimivana ratkaisuna on että hyötyliikunnoista en yleensä saa aikaiseksi pistää reitin seurantaa päälle, katkaisen sen jossain vaiheessa vaikka mieli saattaa muuttua vielä myöhemmin minne jatkan kävellen. Esimerkiksi torstaina tuli pari kilometriä hyötyliikuntaa jota ei kuitenkaan näy näissä missään (paitsi tietenkin askelmittarissa) kun en jaksanut laittaa lenkkiä kellosta päälle.

Toinen huono puoli on se, että se tärkein liikunnassa motivoiva tekijä jäi puuttumaan eli fiilis. Aamulenkeissä on jotain maagista jota ei vain löydy hyötyliikunnassa päivällä, vaikka lenkin suhteen asia sama onkin. Näistä syistä johtuen jatkan ensi viikolla normaalisti taas aamulenkkejä, koska niissä on paljon enemmän fiilistä ja ne antavat hyvän boostin aamuun.

Sunnuntai 2019-04-14

Lisäksi kolmas haastava elementti on siinä mitä aikaisemmin arvelin jo illasta tehtävissä lenkeissäkin, eli asia mitä kutsutaan termillä sosiaalinen elämä. Sosiaalinen elämä rajoittuu lähes aina iltoihin ja tälläkin viikolla parina päivänä oli heti töiden jälkeen menoja joten illasta tapahtuvat lenkkeilyt senkään suhteen ei onnistu omassa elämän rytmissäni kovin helposti.

Tällä viikolla on vain pari lyhyttä kävelyä träkätty joten ehkä ensi viikolla sitten taas paremmin mennään. Täytyy kuitenkin huomauttaa että nyt pääsiäisenä en käy lenkillä tänään enkä huomenna – tai ainakaan siten että trackerin pistän päälle. Syynä on ihan se, että haluan joskus viettää vapaapäivät täysin puhtaasti lorvien, nauttien elämästä tekemättä mitään tavoitteellista toimintaa. Olla vain. Tsillata. Nauttia elämästä. Pelata. Pelata lisää. Pelata aamuyön pimeisin tunteihin asti tietäen että ei tarvitse aamulla herätä ihmisten aikaan vaan voin goisia puolille päivän jos siltä sattuu tuntumaan 🙂

Näillä puheilla siis tiistaina jatkan lenkkejä. Pistän vielä muutaman kuvan parista lenkistä tähän kuitenkin viime viikolta jotka träkkäsin ainakin osittain.

Paino tuli hieman alas. Ilman tiistain ja keskiviikon järjettömiä pomppauksia olisi keskiarvo ollut selvästi alhaisempi.

Mitä taas painoon tulee meni se parempaan suuntaan. Siinä missä viime viikolla se oli 105,28 kg oli se tällä viikolla 105,18 kg. Vähän siis alaspäin, mutta mittauksia katsoessa selkeästi oikeaan suuntaan. Käytännössä tällä viikolla kahden päivän todella korkea aamupaino nosti koko viikon keskiarvoa. Monena aamuna oli paino 105 kg tuntumissa tai sen alle, mutta kahtena päivänä aamusta paino oli vain niin paljon korkeampi että se nosti koko viikon keskiarvoa reilusti.

Tästä siis on hyvä jälleen jatkaa kun suunta on oikea ja tämänkin aamun aamupaino oli vähemmän kuin viime viikon keskiarvo. Ei muuta kuin uudella innolla uuteen alkavaan viikkoon sitten tiistaina. Sitä ennen pääsiäinen saa olla lepoa varten.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *