Aleksin Blogi

Month: April 2019

  • Kirja: Kalle Haatanen – Ei voisi vähempää kiinnostaa

    Kirjan kansikuva

    “Hyvin arkisesti ilmaisten tämä ajatuskulku menee niin, että me oletamme joidenkin ihmisten olevan niin räävittömän tyhmiä, että he eivät koskaan tunne minkäänlaista eksistentiaalista tuskaa tai ahdistusta. He eivät todellakaan seuraa lehtiä, eivät edes uutisia televisiosta, vaan he jotenkin fuskaavat ja vain lipuvat tässä elämässä kohdusta hautaan sen kummemmin asioita pohdiskelematta. Onnellisiakin ovat, imbesillit! Me muut joudumme popsimaan kaikki mahdolliset antidepressantit ja rauhoittavat lääkkeet tai etsimään hetkellistä tasapainoa pakkomielteisestä urheilusta ja masokistisesta itsekurista, mutta nuo tyhmät vain kelluvat hymyillen elämän halki – tuskin edes huomaavat että se joskus loppuu.” (s.78-79)

    Kalle Haatasen kirjoittama Ei voisi vähempää kiinnostaa on 169-sivuinen filosofinen teos jossa kansikuvan mukaisesti on jonkinlaisia kirjoituksia nihilismistä. Teos on julkaistu vuonna 2008 Atena-kustannuksen toimesta.

    Päätin pitkästä aikaa tarttua filosofiseen teokseen, sillä mikäpäs sen mukavampi tapa käyttää aikaansa kuin lukea filosofiaa tai siihen liittyviä ajatuskulkuja. Kuten moni tuttavani tietää, pidän jonninjoutavien asioiden pohdinnasta ja filosofia on sen myötä varsin oivallinen kirjallisuuden muoto.

    Pidän erityisesti filosofiasta siksi, että vuosituhansia ihmiskunta on miettinyt samoja absurdeja ajatuskelojaan, aina kuvitellut keksivänsä jonkin uuden hienon ajatuksen mutta Saarnaajan kirjan sanoin ei uutta alla auringon. Filosofia on mukavasti jonninjoutavien asioiden kelaamista joka ei johda koskaan yhtään mihinkään – korkeintaan abrusrdiin eksistentiaaliseen kriisiin tai nihilismiin jotka nykyisten ajatuskelojeni valossa on vain seurausta hyvinvointivaltion synnyttämän individualismin luonnollinen seuraus. Mene tiedä.

    Ei voisi vähempää kiinnostaa on monilta osiltaan varsin miellyttävää ja humorististakin luettavaa. Siitä saa pääosin sen ajatuksesta kiinni ilman että tarvitsee liiaksi aivonystyröitään rasittaa, mutta paikoitellen teksti on sellaista filosofista jargonia että osa sanoista olisi vaatinut sanakirjan pläräämistä. Oma sivistymättömyyteni toki ei ole teoksen kirjoittajan vika joten monelle aiheeseen laajemmin perehtyneelle nämä tuskin ongelmia tuottavat.

    Kirjan jakautuu yhdeksään kappaleeseen joissa käsitellään aiheita laidasta laitaan liipaten niiden nihilististä näkökulmaa. Siinä myös viitataan tunnetuihin filosofeihin ja heidän ajatuskulkuihinsa ja seassa on jonkinmoista analyysiä filosofin sanomisten merkityksestä ja tarkoituksesta.

    Kokonaisuutena kirjasta jäi itselleni hieman ristiriitainen fiilis. Monin paikoin teos oli varsin miellyttävää luettavaa joka rullasi eteenpäin iloisesti kuin jarruton fillari alamäessä, mutta samalla kokonaiskuva jäi vähän sekavaksi. Olisin ehkä kaivannut enemmän syväluotaavampaa teosta aiheesta, mutta tällaisenaankin kirja oli onneksi luettavaa settiä.

  • Olohuoneen siivoilua

    Tietokone vaihtoi seinustaa

    Pääsiäinen oli ja meni rennosti tekemättä ei mitään. Kuitenkin tähän ei-mitään kategoriaan kuului siitäkin huolimatta kavereiden näkemistä, yhteisiä yötä myöten venähtäneitä pelisessioita ja lisäksi myös olohuoneessa hieman siivoilua.

    Kaverilta oli pidemmän aikaa itselläni lainassa pelituolin ja ratti- ja poljinyhdistelmän kombinaatio joka pääsiäisen aikana viskattiin pois takaisin hänen luokseen. Tämän pelituolin poistumisen myötä tuli mahdollisuus vaihtaa hieman järjestystä asunnossa siten, että tietokonepöytä on jälleen televisiotason kanssa samalla seinustalla.

    Tietokonepöydän sijoittaminen televisiotason kanssa samalle seinustalle toi olohuoneeseen merkittävästi tilavuuden tuntua lisää. En tiedä johtuuko se siitä että ikkunan edessä ei ole enää suoraan mitään ja sitä kautta valoa pääsee enemmän huoneeseen vai siitä että isompi tyhjä yhteneväinen alue on nyt tuolin takana. Oli kuinka tahansa, tämä toi mukavasti keväistä fiilistä olohuoneeseen.

    Ajatuksena on tulevaisuudessa viritellä tietokoneen yläpuolelle televisio seinätelineellä kiinni siten että sitä voin käyttää toisena näyttönä. Seinäteline on jo ostettu ja serkkupojan on tarkoitus tulla se laittamaan paikoilleen huomenna ellei mitään ihmeitä tapahdu. Jos saamme telineen seinälle tulen postaamaan ensi viikolla viimeistään siitä postauksen tänne blogiinkin!

  • Peliarvostelu: Battlefield V (PC)

    Battlefield V on vuonna 2018 marraskuussa julkaistu ensimmäisen persoonan kuvakulmasta koettava ammuskelupeli. Pelin on kehittänyt EA DICE ja sen on julkaissut Electronic Arts. Peli on saatavana PC:lle, Xbox Onelle sekä Playstation 4:lle.

    Edeltäjänsä Battlefield 1:n tapaan myös tässä yksinpelikampanja on toteutettu lyhyillä sotatarinoilla yhtenäisen pidemmän tarinan sijaan. Siinä missä Battlefield 1 sijoittui ensimmäiseen maailmansotaan on Battlefield V:ssä ympäristö toisessa maailmansodassa.

    Itse olen aina kuulunut Battlefieldeissä yksinpelikampanjoista nauttijoihin, vaikka suurimmalle osalle tämän sarjan pelit kuten Call of Dutytkin ovat ainoastaan moninpelaamista varten. Onneksi tähän vielä oli yksinpelikampanja saatu mukaan eikä sarja – ainakaan vielä – joutunut kohtaamaan CoDin Black Ops IIII:n kaltaista menetystä yksinpelikampanjan puuttuessa kokonaan.

    Sotatarinoita pelissä koetaan neljä erilaista joilla jokaisella kestoa on luultavasti noin tunnin ja puolentoista välissä. Aikaa ei tullut niin tarkkaan katsottua, mutta Norjan maisemissa koettavaa kampanjaa tahkosin ainakin sen puolisentoista tuntia.

    Kampanjatehtävien pelillinen anti oli viihdyttävää tasoa ja ainoat asiat jotka itselleni siinä tökki oli ajan hengen mukainen poliittinen korrektius joka oli ulottunut tähän peliin kohtalaisen syvälle. Tummaihoisten sotilaiden kokema rasismi oli nostettu yhdessä kampanjatehtävässä korostetusti esiin, natsilippuja ei liehunut missään vaiheessa peliä ja olipa eturintamalla myös naissotilaita ainakin tämän pelin meiningeissä. En sitten tiedä kuinka paljon totuuspohjaa tämänkaltaisessa historiassa on, mutta en ainakaan muista kovin paljoa kuulleeni tarinoita eturintamalla taistelleista naissotilaista toisessa maailmasodassa.

    Tästä poliittisen korrektiuden ulottumisesta on paljon noussutkin tämän pelin osalta kohua ja sillä taisi olla myös merkittävä negatiivinen vaikutus pelin myyntilukuihin ja ihmisiä joita poliittinen korrektius on häirinnyt on leimattu mediassa tietenkin perinteiseen tapaan junteiksi ja muuksi vastaavaksi. Itseäni mitkään näistä teemoista ei peleissä häiritse, mutta siinä vaiheessa kun historiallisiin tapahtumiin sijoittuvat pelit kokevat poliittisen korrektiuden nimissä aivan järjettömiä tarinankerrontoja menettää se uskottavuuttaan.

    Oli miten oli, pelilliseltä anniltaan onneksi pysyttiin tutussa ja turvallisessa Battlefieldissä. Ympäri kenttää löytyy toisinaan aseita ja ammuksia, ympäristö on tyylikkäästi tuhoutuvaa sorttia, apostolin kyydin lisäksi myös ajoneuvoilla pääsee yhä ajamaan ja kaikki tutut ja hyvät elementit pelistä löytyvät joten sen suhteen peli on onneksi pysynyt perinteissä jotka ovat tehneet tästä pelisarjasta viihdyttävän pelisarjan.

    Graafisesti peli oli todella kaunista katsottavaa. Värien käyttö oli tunnelmallista ja paikoitellen alkoi lähestyä jo fotorealistisuuden rajoja. Ehkä jo kymmenessä vuodessa alamme saamaan fotorealistisia pelejä – toivossa on ainakin hyvä elää.

    Lopputulemana Battlefield V on monelta osiltaan viihdyttävä peli myös yksinpelilliseltä anniltaan, mutta sen ajan hengen mukainen poliittinen korrektius syö pelin viihdearvoa ainakin itselläni kohtalaisen paljon. Kuitenkin pelin pystyi tästä huolimatta pelaamaan läpi ja pääosin siitä pystyi nauttimaan kuten edellisestäkin osasta.

    Arvosana: 7/10

  • From Fatness To Fitness – viikko 11

    Maanantai 2019-04-15

    Viikko on taas vierähtänyt lenkkeilyssä ja painonpudotuksessa joten on aika tehdä perinteinen vilkaisu kuinka viikko eteni.

    Kuten viime viikolla kirjoitin oli lenkkien osalta tarkoitus yhdistää kävelyitä enemmän hyötyliikuntaan, sillä nyt olen asiakasprojektissa Salmisaaressa missä sen vuoksi työmatkoissa tulee muutama kilometri vähintään kävelyä työpäivän aikana.

    Osittain kyseinen ratkaisu oli toimiva, osittain ei. Toimiva puoli siinä oli se, että kävelyä tulee tehtyä. Vähemmän toimivana ratkaisuna on että hyötyliikunnoista en yleensä saa aikaiseksi pistää reitin seurantaa päälle, katkaisen sen jossain vaiheessa vaikka mieli saattaa muuttua vielä myöhemmin minne jatkan kävellen. Esimerkiksi torstaina tuli pari kilometriä hyötyliikuntaa jota ei kuitenkaan näy näissä missään (paitsi tietenkin askelmittarissa) kun en jaksanut laittaa lenkkiä kellosta päälle.

    Toinen huono puoli on se, että se tärkein liikunnassa motivoiva tekijä jäi puuttumaan eli fiilis. Aamulenkeissä on jotain maagista jota ei vain löydy hyötyliikunnassa päivällä, vaikka lenkin suhteen asia sama onkin. Näistä syistä johtuen jatkan ensi viikolla normaalisti taas aamulenkkejä, koska niissä on paljon enemmän fiilistä ja ne antavat hyvän boostin aamuun.

    Sunnuntai 2019-04-14

    Lisäksi kolmas haastava elementti on siinä mitä aikaisemmin arvelin jo illasta tehtävissä lenkeissäkin, eli asia mitä kutsutaan termillä sosiaalinen elämä. Sosiaalinen elämä rajoittuu lähes aina iltoihin ja tälläkin viikolla parina päivänä oli heti töiden jälkeen menoja joten illasta tapahtuvat lenkkeilyt senkään suhteen ei onnistu omassa elämän rytmissäni kovin helposti.

    Tällä viikolla on vain pari lyhyttä kävelyä träkätty joten ehkä ensi viikolla sitten taas paremmin mennään. Täytyy kuitenkin huomauttaa että nyt pääsiäisenä en käy lenkillä tänään enkä huomenna – tai ainakaan siten että trackerin pistän päälle. Syynä on ihan se, että haluan joskus viettää vapaapäivät täysin puhtaasti lorvien, nauttien elämästä tekemättä mitään tavoitteellista toimintaa. Olla vain. Tsillata. Nauttia elämästä. Pelata. Pelata lisää. Pelata aamuyön pimeisin tunteihin asti tietäen että ei tarvitse aamulla herätä ihmisten aikaan vaan voin goisia puolille päivän jos siltä sattuu tuntumaan 🙂

    Näillä puheilla siis tiistaina jatkan lenkkejä. Pistän vielä muutaman kuvan parista lenkistä tähän kuitenkin viime viikolta jotka träkkäsin ainakin osittain.

    Paino tuli hieman alas. Ilman tiistain ja keskiviikon järjettömiä pomppauksia olisi keskiarvo ollut selvästi alhaisempi.

    Mitä taas painoon tulee meni se parempaan suuntaan. Siinä missä viime viikolla se oli 105,28 kg oli se tällä viikolla 105,18 kg. Vähän siis alaspäin, mutta mittauksia katsoessa selkeästi oikeaan suuntaan. Käytännössä tällä viikolla kahden päivän todella korkea aamupaino nosti koko viikon keskiarvoa. Monena aamuna oli paino 105 kg tuntumissa tai sen alle, mutta kahtena päivänä aamusta paino oli vain niin paljon korkeampi että se nosti koko viikon keskiarvoa reilusti.

    Tästä siis on hyvä jälleen jatkaa kun suunta on oikea ja tämänkin aamun aamupaino oli vähemmän kuin viime viikon keskiarvo. Ei muuta kuin uudella innolla uuteen alkavaan viikkoon sitten tiistaina. Sitä ennen pääsiäinen saa olla lepoa varten.

  • Leffalauantai: The Cell

    Catherine Deanen roolissa nähdään Jennifer Lopez

    The Cell (IMDB) on vuonna 2000 julkaistu sci-fin, kauhun ja trillerin sekoitus. Sen on ohjannut mm. myöhemmästä Mirror Mirror -elokuvasta tunnettu Tarsem Singh. Pääosarooleissa nähdään Jennifer Lopez, Vince Vaughn sekä Vincent D’Onofrio.

    Elokuvan tarinassa kerrotaan mieleltään sairaasta rikollisesta Carlista (Vincent D’Onofrio) jolla on tapana tappaa naisia, tehdä heistä nukkemaisia ja kuvata heidän kuolemastaan myös snuff-filmi jota hän voi myöhemmin katsella samalla kun roikottaa itseään metallisissa ketjuissa kehossaan olevista koukuista ruumiin yllä luultavasti siitä seksuaalisia nautintoja hakiessaan. Uusimman uhrin ollessa vielä kateissa mutta oletettavasti yhä elossa poliisi ja FBI pääsevät hänen jäljilleen. Virkavallan harmiksi Carl on kuitenkin mieleltään niin järkkynyt että hän ei ole enää kiinni tässä ajassa ja todellisuudessa ja niinpä uhrin löytämiseksi ja pelastamiseksi joudutaan etsimään uudenlaista apukeinoa.

    FBI on yhteydessä kokeellista hoitomuotoa käyttävään yritykseen jossa hoitavan henkilön ja potilaan mielet yhdistyvät teknologian keinoin ja he kokevat yhteisiä kokemuksia yleensä potilaan mielessä. Hoitohenkilökuntaan kuuluva Catherine (Jennifer Lopez) astuu skitsofrenisen Carlin mieleen pyrkien selvittämään viimeisen uhrin olinpaikan ennen kuin ajastettuna tapahtuva hukuttamiskuolema lasisessa kopissa videoituna päättää vielä yhden ihmisen hengen.

    Carl Stargher (Vincent D’Onofrio)

    Matka sairaan ja häiriintyneen mielen syövereihin on vaarallisuudestaan huolimatta kiehtova kokemus Catherinelle, sillä hän saa nähdä Carlin historiaa ja löytää sieltä traumoja joiden vuoksi miehestä on tullut niin mielenvikainen yksilö.

    The Cell yllätti itseni positiivisesti mielenkiintoisella tarinallaan. Pidin kuinka siinä oli kiintoisalla tavalla saatu yhdistettyä toimivalla tapaa Sci-Fi-elementtejä perinteiseen kauhu/trilleri-elokuvaan ja sitä kautta saatu luotua monipuolisempi ja syväluotaavampi tarina. Juonen mielenkiintoisuutta lisäsi myös tapa kuinka sairaita tekoja tekevästä Carlista annetaan kuitenkin inhimillinen ja persoonallinen kuva ja avataan sitä mitkä asiat ovat johtaneet hänen mielensä järkkymiseen ja sitä kautta myös mielipuolisiin ja sadistisiin tekoihin.

    Elokuvan onnistuminen alitajunnan ja todellisuuden välisen suhteen ja niistä toiseen siirtymisen kuvaajana uskottavasti on iso vahvuus, sillä sitä kautta tarinassa mielikuvituksen luomalle epätodelliselle maailmalle jää enemmän liikkumatilaa tarinan miljöön rakentamisessa. Mielipuolen kuin terveemmänkin yksilön alitajunnan maailmaan mahtuu monenlaista erikoista asiaa ja niiden kuvaus oli omaan makuuni tyylillisesti miellyttävää. Ne antoivat elokuvalle persoonallisuutta ja vapaammat kädet kuvata hieman taiteellisempiakin visioita rikkomatta elokuvan realistisempia aspekteja.

    Alitajunnan maailmassa nähdään visuaalisesti mielenkiintoisia kohtauksia

    Kokonaisuutena The Cell on omalaatuinen ja mielenkiintoinen kauhutrilleri jossa on paljon kiehtovia piirteitä. Vaikka elokuvan tarina onkin häiriintynyt ja sairas oli ilahduttavaa nähdä kuinka siinä ei lähdetä nojaamaan perinteiseen pahat on pahoja vain pahuuttaan -tyyliseen ajatteluun vaan siinä avataan Carlin hamoa siten että hänestäkin tulee käsitys ihmisestä joka kokemansa kaltoinkohtelun seurauksena on tullut sairaaksi persoonaksi.

    Pidin myös elokuvan visuaalisesta tyylistä sci-fi-maailman kohtauksissa missä nähdään eksoottisia ja astetta taiteellisempiakin mielen maisemia. Esimerkiksi kaikki asiat mitä Carlin mielessä näkyi eivät olleet synkkiä vaan osa oli enemmänkin puhtaan taiteellisia hakien ympäristöönsä surrealistisia vivahteita.

    Loppupäätelmänä The Cell on lajityypissään näkemisen arvoinen elokuva. Sen sairas maailma voi olla paikoitellen ahdistava joillekin katsojille joten aivan varauksetta elokuvaa en uskalla jokaiselle suositella, mutta mikäli tämän tyylin elokuvat kuuluvat niihin joita pystyt katsomaan ja pidät niistä on tämä leffa jota ei kannata ohittaa.

    Arvosana: 7/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 88 192 annettuun ääneen”]6,3/10[/simple_tooltip])