From Fatness To Fitness – viikko 23

Pitkä aika on taas viereähtänyt kun viimeksi olen näitä FFTF-postauksia kirjoittanut. Syynä tähän on pääsääntöisesti aikaansaamattomuus ja sosiaalinen elämä. Toisin kuin monet muut tämän blogin postaukset ei näitä postauksia pysty kirjoittamaan etukäteen ja ajastamaan joten käytännössä ainoa aika jolloin näitä on realistista kirjoittaa on joko myöhään yöllä lauantaina tai aikaiseen aamupäivästä sunnuntaina. Kuitenkin nyt enemmän tai vähemmän jos on ollut menossa jossain, viettänyt sosiaalista elämää tai muita kiireitä ollut ei tietenkään ole kerennyt näitä kirjoittamaan joten ei kannata siis ihmetellä miksi näitä aina puuttuu monen viikon ajan 🙂

Kuluneella viikolla en ole käynyt kertaakaan erillisellä lenkillä jonka ainoa funktio olisi ollut lenkkkeily. Kuitenkin käytännön elämässä tämä onneksi ei ole haitannut sillä viime sunnuntaina lukuunottamatta jokaisena päivänä on hyötyliikuntana tullut yli 8500 askelta – parhaina päivinä jopa yli 15.000 askelta. Kolmena päivänä tuli askeleita yli 10.000 joten vaikka näitä postauksia ei ole tullut tehtyä eikä erillisellä lenkillä ole tullut käytyä ei onneksi liikunta ole jäänyt elämästä kuitenkaan poiskaan, sen muoto on vain hyötyliikunnassa.

Lisäksi yksi syy miksi askeleita on tullut paljon on tietenkin hyvät kelit ja kameran kanssa pihalla pyöriminen. Mikäs sen mukavampaa kuin lähteä käymään kepeällä kävelyllä ja käydä ulkoiluttamassa kameraa. Toiset ulkoiluttavat koiria, minä ulkoilutan kameraani.

Painoa tuli kesälomalla muutama kilo lisää mutta viimeisen viikon aikana on taas paino hakeutunut terveempään lukemaan. Viime sunnuntaina paino oli 106,78 kg ja eilen lauantaina oli amupaino 105,45 kg eli käytännössä yli kilon tuli viime viikon aikana paino alaspäin. Kesäloman kilot siis alkavat katoamaan ja paino alkaa jälleen jatkamaan laskemistaan kuten odotettua on.

Kaupungilla pyöriessä tulee askeleita ja kilometrejä kuin huomaamatta

Kuntoilussa on tapahtunut myös hieman muutosta VR-lasien vaihdon myötä (kirjoitan näistä joskus lisää). Olen innostunut pelaamaan Beat Saberia joka käy hyvästä kuntoilusta. Sykettä saa ylös, käsille saa paljon liikuntaa ja muullekin kropalle sopivasti ja onpa ainakin joidenkin VR Health Instituten mittausten mukaan sillä kalorien polttaminen suunilleen 6-8 kcal/minuutti. Koska peli on hyvä ja koukuttava tulee toivon mukaan tämän pelaamista jatkettua. Tänään tätä on tullut tahkottua jo yli puolitoista tuntia joten siitä voi laskea paljonko kaloreita on kerennyt polttamaan pelaamisen ohessa 🙂

Painon pudotus siis jatkuu yhä ja ruokavaliotakin on tullut parannettua merkittävästi aiemmasta joten eiköhän tästä ole hyvä siis jatkaa eteenpäin ja painoa alaspäin pudottaen 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *