Leffalauantai: Charlie’s Angels (Charlien enkelit)

Enkelit yhdessä pomonsa kanssa

Charlie’s Angels (IMDB) joka suomalaisittain on käännetty loogisesti muotoon Charlien enkelit on vuonna 2000 julkaistu komediallinen toimintaseikkailu. Sen on ohjannut McG joka tunnetaan paremmin mm. useista KoRnin musiikkivideoiden ohjauksesta. Pääosarooleissa nähdään Drew Barrymore, Lucy Liu, Cameron Diaz sekä Bill Murray.

Charlien enkelit on alunperin ollut televisiosarja jota on tuotettu vuosien 1976 ja 1981 välisenä aikana ja myös tämä vuoden 2000 elokuva nojaa samaan kantavaan teemaan. Tarinassa on kolme naista jotka työskentelevät salaperäiselle miljonäärille Charlie Townsendille joka antaa heille aina välikätenä toimivan John Bosleyn (Bill Murray) kautta erinäisiä toimeksiantoja joissa heidän älylle ja taistelutaidoilleen on kysyntää.

Tämänkertaisessa toimeksiannossa rikolliset ovat kaapanneet tietokoneneron ja saaneet sitä myöten myös käsiinsä hänen tekemän ohjelmiston. Charlie antaa enkeleileen tehtäväksi löytää tuo koodari ja palauttaa myös ohjelmisto sen omistajille. Tehtävän edetessä naiset kuitenkin saavat havaita että ohjelmiston vääriin käsiin joutumisella on paljon suurempiakin vaaroja kuin miltä se ensiksi vaikuttaa.

Drew Barrymoren näyttelemä Dylan Sanders on yksi Charlien enkeleistä

Omaan makuuni Charlien enkelit oli omassa lajityypissään erittäin hyvä elokuva. Pidin kuinka se onnistuu olemaan rento ja huumorintäyteinen kaiken taistelun ja toiminnan vastapainona ilman että kumpikaan tyyleistä kärsii tai pilaa tunnelmaa.

Pidin myös selkeästi korostetun stereotyyppisistä miesten ja naisten olemuksien humoristisesta kuvauksesta; Charlien enkelit ovat kauniita naisia jotka käyttävät naisellisia avujaan häikäilemättä hyödykseen flirttailun jalon taidon kautta ja onnistuvat siten saavuttamaan tavoitteitaan kauniisiin naisiin heikkoina olevien miesten viettien viedessä ja huomion herpaantuessa tehtäviensä tekemisen kannalta epäolennaisuuksiin. Jotenkin tuntuu että jos vuonna 2019 tämänkaltaista sukupuolirooleihin ja niihin nojaaviin stereotypioihin yrittäisi elokuvassa tehdä huumoria olisi sosiaalisessa mediassa noitaroviot roihuamassa.

Elokuvan julkaisusta on jo kulunut 19 vuotta ja erikoistehosteista on monin paikoin se helppoa myös havaita. Onneksi mitkään tällaiset piirteet eivät vieneet elokuvan viehätysvoimaa pois.

Kokonaisuutena Charlie’s Angels oli elokuva jonka katsoi mielellään ja joka kyllä kestää useammankin katselun. Se on helppo, rentouttava ja varsin viihdyttävä toimintafilmi jonka katsomisessa ei tarvitse liiemmälti käyttää aivokapasiteetia miettien sen suurempia ihmeitä, sen kuin vain pistää leffan pyörimään ja antaa viihteen viedä mukanaan.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 5,5/10)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *