Month: May 2020

  • Kokeilussa: Bose Soundlink Revolve Plus

    TL;DR Äänenlaadultaan miellyttävä kaiutin joka ainakin allekirjoittaneella on parvekkeella musiikin kuuntelussa toiminut enemmän kuin hyvin monella erilaisella musiikilla.

    Yleistä höpinää kaiuttimen tarpeesta

    Pari päivää takaperin kirjoitin täällä blogissa parvekkeelle hankkimastani pöydästä ja parista tuolista. Parvekkeella iltaa istuessa havaitsin nopeasti että musiikkia olisi mukavaa kuunnella siinä samalla ja toki näin teinkin – ensin joitain vuosia takaperin hankkimillani Applen AirPodeilla (lue täältä) jotka ovat yhä muutenkin aktiivisessa käytössä sekä toisella kertaa suoraan puhelimen kaiuttimen kautta.

    Nappikuulokkeilla ääni on hyvä, mutta jotenkin samalla tavalla partsilla illan istumisessa ei pääse tunnelmaan jos on samalla napit korvilla. Samoin niitä ei voi käyttää jos kaverin kanssa iltaa istuessa haluaa musiikkia kuunnella.

    Puhelimen (iPhone 11 Plus) oma kaiutin sitä vastoin toistaa kyllä keskiäänet tarpeeksi hyvin että taustamusiikissa sellainen välttää paremman puutteessa jos mitään muuta ei ole saatavana ja äänenvoimakkuus on todella hiljainen. Korvani on kuitenkin vuosien mittaan tottunut jo paljon parempaan ja koska parempaa äänenlaatua on saatavana nykyisillä Bluetooth-kaiuttimilla en nähnyt mitään syytä olla etsimättä tarkoitukseen paremmin sopivaa äänentoistolaitetta.

    Katselin Verkkokauppa.comista erilaisia Bluetooth-kaiuttimia joita oli heti saatavana ja lopulta päädyin Bose Soundlink Revolve Plus -malliin. Internetissä tätä oli kehuttu, akkukesto pitäisi olla tarpeeksi hyvä ja hintakaan ei ollut mahdoton. Pistin yöllä paketin pikaisella kotiinkuljetuksella tulemaan ja seuraavana iltana tuote jo kotiin saapuikin.

    Käyttöönotto

    Paketista laitteen otettuani havaitsin että akku oli nollassa prosentissa eikä se käynnistynyt ennen lataukseen laittamista. Mukana toimitettiin Micro USB -kaapeli sekä seinäpulikka joten laitteen sai nopeasti imemään itseensä elinvoimaa valtakunnan sähköverkosta. Latausta ei tarvinnut montaa minuuttia tehdä kun laitteen sai jo käyntiin ja pääsi testailemaan millaisesta kaiuttimesta on kysymys.

    Mikäli aikaisemmin on joitakin Bluetooth-kaiuttimia käyttänyt on myös tämän tapauksessa käyttö hyvin samankaltaista ja ainakin allekirjoittaneelta käyttöönotto sujui ilman ohjekirjan tutkimista. Ensimmäisellä kaiuttimen käynnistyksellä piti valita kieli kaiuttimen puheääneen. Oletuksena kaiutin ehdotti englantia jonka sai kuitattua laitteen multi function -painikkeella, eli napilla mikä on äänenvoimakkuuden lisäämisen ja vähentämiseen tarkoitettujen painikkeiden välissä.

    Kun kieli oli valittu meni kaiutin paritusmoodiin jonka jälkeen menin iPhonen Bluetooth-asetuksiin ja etsin sinne läheisiksi laitteiksi ilmestyneen kaiuttimen, klikkasin sitä ja pian laite olikin jo parittunut puhelimen kanssa. Mikäli käytössä on NFC-paritusta tukeva puhelin pitäisi kaiuttimen päällä olevaa Bose-logoa puhelimella tökkäämällä paritus käydä vielä helpommin. iPhonessa tietääkseni tätä ominaisuutta ei ole enkä jaksanut kokeilla onko vaiko ei, joten sen toimivuudesta en osaa sanoa valitettavasti mitään.

    Äänenlaatu

    Kuuntelin ensimmäisenä iltana kaiutinta jo laitteen ollessa latauksessa, mutta en usko että tämä on vaikuttanut ääneen mihinkään suuntaan. Kuuntelutesti tuli tehtyä siten, että kaiutin oli keittiössä sivupöydällä ja itse istuin noin puolentoista metrin päässä keittiön pöydän ääressä katse suunnattuna kaiutinta päin. Kaiutin ei ollut mitenkään lähellä seinää vaan etäisyyttä oli kymmeniä senttejä jotta bassot ei erityisesti päässyt korostumaan.

    Ensimmäisenä kappaleena laitoin soimaan KLS yhtyeen rauhallisen akustisen kappaleen Pieni ihminen. Äänenlaatu kuulosti ilahduttavan hyvältä ja erottelevalta ja kappaleeseen vuotanut metronomin nakutuskin erottui musiikin seasta hyvin. Seuraavaksi testiraidaksi lähti soimaan Birdyn kappale Strange birds joka sekin kuulosti raikkaalta ja hengittävältä, suorastaan ilahduttavan hyvältä.

    Seuraavaksi kappaleiksi valikoitui Epica – Immortal Melancholy, Antimatter – Epitapth, Within Temptation – Stand my Ground (live), Lissie – Hero, Britney Spears – Change your mind (No Seas Cortes), Entwine – Bleeding for the cure sekä Maustetytöt – Mä loistan kuin hämärä.

    Testikappaleet olivat siis pääpiirteittäin suhteellisen rauhallista fiilistelymusiikkia koska kuuntelin näitä myöhään illalla. Jokainen kappale kuitenkin toimi hyvin ja monessa tapauksessa erinomaisesti – niin hyvin että “normaalille ihmiselle” (lue: ei yyberhifistille) tätä kaiutinta uskaltaisi melkein suositella kodin ainoaksikin kaiuttimeksi.

    Kaiutin on mukavan pieni parvekkeelle

    Koska kaiutin tuli kuitenkin hankittua parvekkeella kuuntelua varten oli seuraavana vuorossa koeajo sen tärkeimmässä kuunteluympäristössä eli parvekkeella. Siellä istuessa laitoin Spotifystä soimaan saksalaisen goottimetallia veivaavan Lacrimas Profunderen uusimman täysipitkän albumin Bleeding the Stars (lue täältä). Albumi soi alusta loppuun asti miellyttävän kuuloisena – tasapainoisena, rentona ja helposti lähestyttävänä ilman häiritseviä korostuksia.

    Eniten Bosen kaiuttimen valinnassa mietitytti mielikuvani valmistajan kaiuttimien tavassa kääntyä liiallisenkin bassovoittoiseen suuntaan. Ilahduttavasti bassotoisto oli tämän kaiuttimen osalta ainakin hillittyä sellaisilla äänenvoimakkuuksilla joilla itse kuuntelen. Bassot erottuvat kyllä tarpeeksi hyvin että ääni saa lihaa luidensa ympärille mm. Britney Spearsin poppikappaleissa, mutta kuitenkaan ei niin paljoa että äänen muu ulottuvuus hukkuisi basson alle.

    Seuraavana päivänä kuuntelin myös lisää musiikkia jotta arvio äänenlaadusta ei jäisi ainoastaan ensikuuntelukokemuksiin. Tällöin luukutukseen lähti ukrainalaisen extreme goth metallia tai dark metallia soittavan Mizantropia–yhtyeen täydellinen metallilevy Oblivion (lue täältä). Tämänkin kaiuttimen kautta levy kuulosti erinomaiselta eikä missään vaiheessa äänessä käynyt mikään ärsyttämään. Sointi on miellyttävää ja letkeää myös niissä kohdissa missä yhtyeen vokalisti Ekateryna Sinegina laittaa metalivaihteen silmään ja antaa rääkynävokaalien päästä ilmoille niin että vähemmän metallimusiikkia rakastavilla kylmät väreet voivat lähteä valumaan selkää pitkin.

    Loppupäätelmät

    Bose Soundlink Revolve Plus vaikuttaa ensimmäisten päivien kokemuksien perusteella erinomaiselta kaiuttimelta jolla on mukavaa kuunnella niin kepeämpää kuin hieman raskaampaakin musiikkia.

    Kaiuttimen päällä on painikkeita yleisiin toimintoihin

    Kaiuttimen kautta Nirvanan Smells like teen spirit kuulostaa aivan yhtä hyvältä ja tasapainoiselta kuin KLS:n kepeä akustinen tunnelmointi kappaleessa Pieni ihminen tai muutoin kepeä Casting Crownsin Slow fade. Metallissa Mizantropia ja goottirokissa Lacrimas Profundere soivat iloisesti kautta linjan eikä popin sarallakaan Britney Spearsin ja Katy Perryn soidessa kaiutin jätä kaipaamaan käyttötarkoituksessaan parempaa ääntä.

    Kokonaisuutena kaiutin vaikuttaa siis hyvältä ja miellyttävältä laitteelta. Se on sopivan pieni jotta sen saa helposti kuljetettua huoneesta toiseen (parvekkeelle ja takaisin sisälle) eikä laite erityisen rumakaan ole. Päällä olevat painikkeet ovat omaan makuuni kyllä hieman rumaan päin kallellaan, mutta kokonaisuutena kaiutin on sellainen että sitä jaksaa katsella.

    Ennen ostoa kantokahva vaikutti kuvissa hieman rumalta, mutta käytössä onneksi kantokahva ei ole häirinnyt ja olen oikeastaan jopa kallistunut pitämään siitä.

    Vaikka kaiuttimen ostin sokkona ja entuudestaan sitä kuulematta en ole ostoa katunut. Jos näiden oston jälkeen hankkimieni kuuntelukokemusten perusteella olisin ostopäätöstä tekemässä voisin helposti tämän tuotteen valita uudemmankin kerran.

  • Pöytä ja tuolit parvekkeelle

    Uudet tuolit ja pöytä saapui parvekkeelle

    Muutamia vuosia olen kerennyt jo asumaan nykyisessä asunnossani, mutta parvekkeen käyttö on ollut koko asumisen ajan varsin vähäistä. Suurimpana syynä tähän on mitä luultavamminkin ollut pöydän ja tuolien puute, koska seisaaltaan parvekkeella hönöttäminen ei varsinaisesti edusta parhainta mahdollista elämystä mitä kuvitella voin.

    Parveke on käytännössä toiminut romun keräämisen välivarastona ja pariin otteeseen olen sen jo tyhjennyttänytkin, mutta toisen kerran jälkeen viisastuin sen verran että laitoin samantien Maskusta tilaukseen pöydän ja tuolit. Kun parveke on käyttökuntoinen ei sinne tee mieli jättää tavaraa pyörimään enempää kuin tarve on, joten tällä onnistuu helposti ehkäisemään sen että kolmatta kertaa ei tarvitse soittaa kierrätyskeskusta tai vastaavaa noutamaan romuja pois parvekkeelta jotta siellä edes mahtuisi olemaan.

    Nyt jo muutamat kerrat on illalla tullut istuskeltua parvekkeella katsellen keväistä iltaa vailla kiirettä minnekään, joten vihdoin parvekeelle on tullut käyttöä 🙂

    Tarkemmin ottaen pöytä ja tuolit myytiin Libby parvekeryhmä -nimellä ja ne löytyvät Maskun sivuilta vielä tätä kirjoittaessa (katso täältä).

  • Leffalauantai: Titanic

    Rosen (Kate Winslet) ja Jackin (Leonardo DiCaprio) ikoninen hetki Titanicin kannella

    Titanic (IMDB) on James Cameronin ohjaama romanttinen draamaelokuva vuodelta 1997. Sen pääosissa nähdään Leonardo DiCaprio, Kate Winslet sekä Billy Zane.

    Lyhyesti tiivistäen juonensa osalta elokuva kertoo Titanic-laivan neitsytmatkalla olleista matkustajista Jackista (Leonardo DiCaprio) ja Rosesta (Kate Winslet) jotka löytävät rakkauden epäonnisen laivamatkan aikana.

    Juonen pääpiirteet on kyllä nopeasti kuvattu muutamalla virkkeellä, mutta silti tarinan ympärille on Cameron onnistunut luomaan yli kolme tuntia pitkän elokuvan. Poikkeuksellisen pitkästä kestostaan huolimatta Titanic ei silti tunnu katsojalleen missään vaiheessa pitkältä saati pitkäveteiseltä sillä elokuva imaisee mukaansa ja pitää hyvin otteessaan.

    Titanic on niitä suhteellisen harvoja elokuvia joita olen nähnyt elokuvateattereissa sen julkaisun aikoihin. Sen jälkeen olen tainnut elokuvan nähdä kerran uudelleenkin, mutta edellisestä katselukerrasta on luultavasti aikaa noin 20 vuotta joten tätä perspektiiviä vasten elokuvan katsominen vuonna 2020 oli kiehtova kokemus – etenkin kun olin aikoinani pitänyt elokuvaa hyvänä.

    Julkaisunsa aikaan Titanic oli mielestäni hyvä, ellei jopa todella hyvä elokuva, mutta satoja elokuvia sen jälkeen katsottuani ja nyt uudelleen vuosien jälkeen Titaniciin palattuani sen pitämisenä ainoastaan hyvänä tai erittäin hyvänä tuntuisi elokuvataiteen häpäisyltä.

    Tapa miten Rose kuvataan yläluokkaisena hienoissa piireissä kasvaneena naisena joka kuitenkin kokee olevansa henkisesti kuolemassa kunnes kohtaa yhteiskuntaluokallisesti vähempiarvoisen Jackin joka saa hänen elämänsä tuntumaan elämisen arvoiselta on kaikin tavoin onnistunut.

    Hahmoja rakennetaan tarpeeksi jotta heihin saa kosketuspintaa – Rosen padotut tunteet ja kaipuu aitoon rakkauteen ja hyväskyntään heräävät Winsletin erinomaisen roolisuorituksen ansiosta elämään eikä DiCaprion roolisuorituksestakaan löydä moitteen sanaa.

    Kiintoisa piirre romanttisen tarinan lisäksi oli myös sen kuvaus luokkayhteiskunnasta ja ihmisten eriarvoisuudesta myös hädän hetkellä, vaikkakin kautta elokuvan tätä luokkajakoa ja eriarvoisuutta tuotiin esille selkeästi mutta tasapainoisesti esiin nostaen.

    Pidin Titanicissa sen tavasta luoda koskettava ja traaginen rakkaustarina siten että se ei ollut ainoastaan lohduton. Siinä missä monet joutuivat siirtymään elämästä kuolemaan sai Rose siirtyä kokemansa rakkauden ansiosta takaisin kuolemasta elämään.

    Titanic pääsi myös Suosituksia-sivulleni.

    Arvosana: 10/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 1 003 271 annettuun ääneen”]7,8/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Mallaskoski True Bock

    Mallaskoski True Bock on Mallaskosken panimon vahvaa lageria. Vahvuutta oluessa on 6.5 %, katkeroita 19.0 EBU ja kantavierrettä 16.6 °P. Vahvuutensa vuoksi olutta löytyy ainoastaan Alkoista kotiin ostettavaksi. Alkon sivuilta oluesta löytää myös hyvin lisää tietoja (katso täältä).

    Tölkki on ulkoisesti omaan makuuni suhteellisen tylsä ja mitäänsanomaton, mutta kuitenkin selkeästi erottuva ja omanlainen. Tuoppiin kaataminen sujuu helposti vaikka olut vaahtoaakin suhteellisen runsaasti ja paksulla vaahdolla. Vaahtoavuus kuitenkin on tasaista ja ennakoitavaa joten kaataminen onnistuu vaivatta.

    Oluen tuoksussa erottaa selkeästi paahteisuutta ja ruista. Suutuntuma on kuvattu Alkon sivuilla täyteläiseksi, mutta en kyllä tätä voi allekirjoittaa – suutuntuma on enemmänkin keskitäyteläinen tai sitäkin vähäisempi.

    Maku on hienoinen pettymys omaan mieltymykseeni, sillä kohtalaisen voimakkaasta vahvuudesta huolimatta maku on laimea ja ponneton eikä humalointi nouse tarpeeksi esiin. Makukentässä on maltaisuutta ja hienoista paahteisuuttakin, mutta yleistunnelma jättää aavistuksen vetisen mielleyhtymän. Ei siis omaan makuuni mitenkään erityisen hyvä olut, mutta silti helposti juotava.

    Musiikkina tämän kanssa menee mukavasti mm. Evanescence – Lithium tai We are the fallen – Bury me alive.

  • Kansioita elokuville

    Yhteen kansioon mahtuu noin 30 elokuvaa

    Kuten jotkut blogia aktiivisemmin lukevat tietävät, omistan kohtalaisen monta elokuvaa fyysisessä muodossa. Elokuvia on niin DVD:nä, BluRaynä kuin Ultra HD BluRaynä. Levyjen säilyttämisessä on ollut omat haasteensa siisteyden ja käytännöllisyyden etsiessä harmoniaa, mutta jokunen tovi takaperin tilaamani muovitaskut ovat osoittautuneet hyviksi vaihtoehdoiksi tilankulutusta ajatellen (lue täältä).

    Levyt vievät nykyisin paljon vähemmän tilaa joka on hyvä siisteyden kannalta, mutta käytännöllisyyden kannalta muovisuojissa olevat levyt IKEAn pahvilaatikoissa ei ole ollut optimaalisin ratkaisu.

    Selailin jälleen CDON.com-sivustoa ja tilasin kerralla useita kansioita leffoille. En tilannut niin montaa kansiota että niihin kaikki omistamani elokuvat mahtuisivat (sillä elokuvia on yli tuhat), mutta kuitenkin niin monta että jokainen omistamani BluRay mahtuu kansioihin sekä muutama kansio jäi vielä DVD-elokuvillekin.

    Kansiossa on näppärä metalliläpyskä joka pitää enimmät liikehdinnät poissa
    Samainen kansio ylhäältä kuvattuna

    Hetken kansioita käytettyä kansiot vaikuttavat asiallisilta. Niihin mahtuu kohtalainen määrä elokuvia (eli n. 30 kpl), kannet ovat jämäkät, leffat eivät pääse heilumaan ja huojumaan sinne tänne kovin helposti ja elokuvien selaaminen onnistuu kätevästi.

    Kunhan pääsen organisoinnissa pidemälle on ajatuksena tulostaa lista elokuvista mitä kansio sisältää tai laittaa elokuvat jonkinsorttiseen järjestykseen kansiokohtaisesti. Tällä hetkellä yhdessä kansiossa on sekaisin Jennifer Anistonin tähdittämät elokuvat niin BluRayllä kuin DVD:lläkin, mutta muutoin muiden kansioiden osalta järjestys on pääsääntöisesti sekalainen.

    Yhtenä ajatuksena on laittaa yhteen kansioon vaikkapa Oscar-voittajat, toiseen kansioon vampyyrielokuvat, kolmanteen romanttiset komediat, neljänteen omat Suosituksia-sivun elokuvat jne. mutta nämä ovat sitten jossain vaiheessa tulevaisuutta ajankohtaisempia asioita. Siihen saakka tällä mennään!