Kaisa ja Anna Karjalaisen sisaruskaksikosta koostuva Maustetytöt-yhtye julkaisi perjantaina 13.11.2020 toisen albuminsa joka kantaa nimeä Eivät enkelitkään ilman siipä lennä. Edeltävä levy Kaikki tiet vievät Pelolaan (lue arvostelu täältä) julkaistiin 25.10. vuonna 2019 joten Maustetyttöjen musiikkista pitävien iloksi toista albumia ei joutunut odottamaan vuosikausia. Omaan makuuni edeltävä levy oli aivan täyttä timanttia joten seuraajalla on ollut suuret saappaat täytettävänään yltääkseen samanlaiseen erinomaisuuteen omassa musiikkimaussani.
Uuden albumin kappaleet kuulostavat kokonaisuutena monipuolisemmilta niin tuotannollisesti kuin myös sävellyksiltään ja sanoituksiltaan. Se säilyttää edelliseltä levyltä löydettävät hyvät ainekset ja sovittaa niitä uuteen kuosiin onnistuneella tavalla.
Kappaleiden rakenteissa on paljon edelliseltä albumilta tuttuja elementtejä, mutta monipuolistumista on havaittavaissa kautta linjan. Kappaleita on maustettu pienillä vivahteilla siellä täällä aikaisempaa enemmän ja kokonaisuudesta jää mielikuva hyvästä kehityksestä joka on uskollinen juurilleen mutta silti tarpeeksi rohkea ottaakseen askeleita kehityksen polulla.
Edellisen levyn tapaan tälläkään albumilla ei ole mukana yhtään biisiä joka tuntuisi levylle sopimattomalta täytebiisiltä, vaan jokainen kappale seisoo tukevasti omilla jaloillaan puolustaen rohkeasti paikkaansa albumikokonaisuudessa.
Monin paikoin melankolinen tunnelma joka kappaleista välittyy tarttuvien poppikappaleiden vaatteisiin puettunakin kaipaa seuraksensa sopivan synkät sanoitukset. Edellisen albumin tapaan sanoituksissa useasti ammennetaan teemoja elämän synkemmistä puolista, mutta tällä kertaa paikoitellen tuntui kuin oltaisi soudettu vieläkin tummemmissa vesissä.
Pidin jo edellisen levyn sanoituksien tyylistä, joten oli ilahduttavaa huomata lyriikoiden monipuolistuminen siten että niiden melankolinen pohjavire ei silti pääse hukkumaan rikkaamman ilmaisun alle. Sanoituksien synkimmät hetket eivät ehkä edusta niitä tekstejä joita masentuneille ihmisille lähtisin ensimmäiseksi suosittelemaan, mutta mikäli normaalisti elämänhallinta ja tunteiden käsittely on kunnossa on näidenkin tekstien murheellisuudesta ammennettavissa jotakin perin suomalaista sävyä joka ilahduttaa kurjuudellaan.
Vahvasta kokonaisuudesta huolimatta levyllä kun levyllä on yleensä kappaleet jotka itselleen kolahtaa vielä muitakin kovemmin eikä tämäkään tee poikkeusta. Eniten itseäni ensimmäisten kuunteleukertojen perusteella puhuttelivat kappaleet Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä, Syntynyt suruun ja puettu pettymyksin, Jos jäisin onnibussin alle sekä Vuoden pimein yö. Nimiensä mukaisesti ne eivät ole albumin pirteimpiä ralleja, mutta ehkä ne sen vuoksi itselleni kiteyttävät parhaiten kotimaisen iskelmän tunnelman.
Vaikka väliä levyjen julkaisujen välillä on ollut ainoastaan hieman yli vuoden verran on silti vuodessa kerennyt tapahtumaan selkeää muutosta yhtyeen tyylissä. Tyylin hioutumisesta huolimatta levy onneksi säilyttää alusta loppuun asti sen kaikkein tärkeimmän ytimen mikä sai itseni pitämään Maustetytöistä, joten turhat jännitykset musiikin muuttumisesta huonompaan suuntaan voi helpotuksen huokausten saattelemana heti ensikuuntelulla jo unohtaa. Levy on sanalla sanoen erinomainen.
Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä -levyn myötä Maustetytöt näyttävät että yhtye ei ole mikään yhden levyn tähdenlento suomalaisen musiikin taivaalla vaan yhtye jolla on vielä paljon annettavaa kuuntelijoilleen.
Leave a Reply