Kotistudio kuntoon, osa 00 – Intro

Clarett 8 Pre USB on kaunis kuin sika pienenä

Kotistudio kuntoon – mitä ja miksi?

Lähiaikoina tulen postailemaan tänne blogiini juttua kotistudioni virittelemisestä uuteen uskoon osa kerrallaan. Ulkoisesti suurimpana muutoksena on laitteiden vaihtuminen irtohärpättimistä räkkiversioihin.

Räkkiversioiden suurimmat hyödyt omassa käytössäni on niiden luoma siisteys. Kotistudio-sanassa painopiste menee sanalle koti, joten siisteys on aspekti jota ei halua ohittaa olankohautuksella. Eri kokoisten irtolaitteiden piuhaviidakko yhdistettynä niiden sijoittelemisen hankaluuteen omassa käytössäni on asia josta toivon vähitellen pääseväni eroon.

Räkkivekottimet ovat standardileveyisiä, standardikorkuisia ja ne on myös suunniteltu yleensä siten että piuhoja ei roiku laitteiden edessä ja kyljessä vaan suurimmat osat kiinteästi pidettävistä liitännöistä menee laitteen takapaneeliin joten toisin sanoen ne ovat poissa silmistä ja poissa mielestä.

Tietenkin siirtyessä laitteistossani enemmän räkkipainotteiseen suuntaan on kriteereinä myös se, että laadun on oltava vähintään yhtä hyvä kuin aiemmin samaa virkaa ajaneen ei-räkkimallisen laitteen.

Monet asiat joita teen jatkossa räkkilaitteistoilla ovat sellaisia joita voisin aivan hyvin tehdä suoraan tietokoneellakin ilman erillisiä laitteistoja (kitaraefektit, kaiut). Kuitenkin haluan että jamittelut ja treenailut voin hoitaa jatkossakin ilman että joudun millään muotoa koskemaan tietokoneeseen.

Mitä laitteita korvaan ja mitä on tulossa lisää?

Avid Eleven Rack, laite jota kuolasin vuosia takaperin löytyi muusikoiden.netin torista

Ensisijaisena päämääränä on ollut korvata kaapissa ollut mikseri, Yamaha MG10XU (lue täältä). Mikseri on toiminut itselläni kahdessa käytössä; mikserinä sekä kaikuefektinä vokaaleille.

Omaan käyttööni sopivaksi mikserin korvikkeeksi sopii Clarett 8 Pre USB audio interface joka toimii myös ilman tietokonetta stand alone -vekottimena.

Efektit lauluun jamittelukäytössä tulee Lexicon MPX500 -laitteen kautta.

Lisäksi olen joskus kitaraa soitellessa ottanut efektit aina joko iPadilta JamUp Pro -softalta tai vaihtoehtoisesti tietokoneelta Logic Pro X:n omilla efekteillä tai EZMix-plugarin kautta.

Kitaraefekteihin olen nyt hommannut muusikoiden.netin torin kautta erillisen räkkimallisen efektilaitteen (Avid Eleven Rack) josta tulee myöhemmin tänne oma postauksensa, joten aiheesta kiinnostuneiden kannattaa lähiviikkoina blogia aina tutkailla 🙂

Omat käyttötapani ja vaatimukset

Omassa lauleskelussa ja soittelussa on pääasiallisesti muutamaa erilaista tyyliä.

Ensimmäisenä on suoraviivainen jamittelu ja/tai treenaaminen, eli sellainen missä istahdan vain pianon ääreen, pistän pianon ja mikrofonin päälle ja alan soittelemaan ja lauleskelemaan.

Vaatimuksena tässä on saada piano ja laulu vedettyä studiomonitoreihin siten että lauluun saa reverbiä eli kaikua ilman että joutuu ottamaan efektejä tietokoneen kautta. Tämän soittelemaan ryhtymisen pitää olla nopeaa ja suoraviivaista, eli sellaista missä ei joudu yhtään mitään säätämään muuta kuin sen verran että laittaa laitteet päälle. Asetusten on oltava suoraan tolkulliset ilman että joutuu mitään konfiguroimaan.

Ideaalimaailmassa haluaisin saada myös nämä treenisessiot äänitettyä ulkoiselle laitteelle. Mikserin kanssa olen käyttänyt Zoom F4 -tallenninta, mutta mikäli joskus löydän edullisen muistikortille stereoääntä äänittävän räkkivekottimen saatan sellaisen hommata sillä Zoom F4 ei suunnittelunsa vuoksi sovi mitenkään kauniisti sisustukseen eikä räkkiin.

Toisena soittotapana on biisien säveltäminen ja/tai monikanavaäänitykset. Tämä on sitten se operaatio missä olen valmis säätämään enemmänkin, koska biisin tekeminen, useamman raidan äänittäminen jne. on kokonaan oma prosessinsa ja se tulee tehtyä Logic Prossa sitten kaikessa rauhassa.

Pyrkimyksenä tällaisessa äänityksessä on se, että voin jamitella soiton ja laulun kuten tähänkin asti, kuulla laulun efektien kanssa studiomonitoreista samalla kun soitan mutta saan kuitenkin äänet myös ns. kuivana Logiciin. Tämä onnistuu hyvin Clarettin kanssa josta lähipäivinä tulee sitten postaus.

Toisinaan kuvaan soittoa ja laulantaa videolle jolloin tietenkin mennään tuolla säätämismetodilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *