Kuukausikatsaus marraskuuhun

Marraskuu jäi taakse ja joulukuu saapui. Tällä kertaa joulukuun alku alkaa itselläni pienessä kuumeessa, flunssaisena ja tukkoisena, mutta minkäs teet. Ihmeen kauan onkin kulunut siitä kun viimeksi olen flunssassa tai kuumeessa ollut, joten etätyöt ovat ainakin olleet iso etu terveydellisestä näkökulmasta katsoen viimeisen puolentoista vuoden ajan mutta ei silläkään kaikkia pöpöjä silti onnistu karttamaan.

Tänään kävin myös kaiken varuilta koronatestissä vaikka oireet ovatkin olleet perinteiset flunssan oireet. Tällä kertaa oikeaan sieraimeen tökkäisy ja ruoppaus tuntui varsin epämukavalta, mutta vasempaan sieraimeen tökättyä ei erikoisemmin tuntunut kovin kummoiselta. Tuloksetkin jo tulivat ja testit antoivat negatiivisen tuloksen eli en ole altistunut koronalle ainakaan testin perusteella joten kiitos Herralle, eipähän joudu väki ainakaan itseni takia karanteeniin 🙂

Taakse jäänyt marraskuu oli mukava ja tapahtumarikas. Kuun alkupuolella olin äidin luona Itä-Suomessa josta jatkoin matkaani Kuopion kautta kotiin Vantaalle. Kuopiossa kävin moikkaamassa kaveria ja samalla kävin ensimmäistä kertaa Kuopion adventtikirkolla (lue täältä). Samalla reissulla otin luultavasti ensimmäistä kertaa Suomessa itselleni hotellihuoneen siten että itse maksoin sen ja siitä tuli tänne blogiinkin kirjoitettua (lue täältä).

Sosiaaliseen elämään mahtui pitkästä aikaa myös uudessa ravintolassa käynti kun kävin kaverin kanssa Fonda Del Solissa (lue täältä).

Ulkonäköni koki jonkinmoisen muutoksen kun pitkähkö hiuspehko lyhentyi suhteellisen lyhyeksi. Samalla sain hyvän syyn taas pitkästä aikaa harjoitella studiovalokuvausta (lue täältä)

Sosiaaliseen elämään mahtui myös Lohjalla vietetty miesten viikonloppu seurakuntaveljien kanssa (lue täältä) sekä Lahdessa pidetty Nuorten Aikuisten Päivät (lue täältä) joten marraskuu oli tavallisuudesta poikkeava sen suhteen kuinka monenlaisia erilaisia tapahtumia siihen mahtui. Tietenkin lisäksi oli normaalia sapatin kirkkoa kotiseurakunnassa, pienryhmätoimintaa sekä myöskin lautapeli-iltoja joten tekemistä ainakin on ollut.

Kotona ollessa elämään mahtui normaaliin tapaan elokuvien katselua, X-Files-sarjan katselua, pelaamista ja pianon soittelua ja lauleskelua. Lisäksi kotivideoita tuli editoitua useampiakin kesältä joten mielekästä puuhaa riitti myös yksin ollessa 🙂 Sain myös pitkästä aikaa luettua kirjan, Roger Morneau – Yliluonnollisen lumoissa josta tänne blogiinkin kirjoitin (lue täältä). Jos enemmän olisi aikaa ja motivaatiota ei pahaa tekisi lukea kirjoja enemmänkin.

Isona ja merkittävänä asiana marraskuun viimeisenä päivänä oli myös päätös vihdoin ja viimein erota luterilaisesta kirkosta. Olen viimeisen parin vuoden aikana miettinyt useampaankin otteeseen tätä asiaa, mutta eilen vihdoin ja viimein kävin suomi.fi lomakkeen kautta jättämässä eroamiseni. Mikään yksittäinen tapahtuma ei tähän johtanut vaan luterilaisen kirkon monien pappien jo pidempään jatkunut Raamatun arvovallan vähättely monissa kannanotoissaan sekä liialliseksi politisoitunut arvomaailma yli Raamatun miellyttääkseen ajan hengen mukaisia arvoja on jotain jota en vain voinut enää tukea taloudellisesti.

Lisäksi oma seurakuntayhteyteni on jo pidempään ollut Seitsemännen päivän adventisteilla joten en senkään vuoksi koe enää järkeväksi kuulua luterilaiseen kirkkoon jonka monien arvojen takana en ole valmis seisomaan. En tietenkään tarkoita että kaikissa pitäisi aina olla samaa näkemystä omien näkemysten ja kirkon näkemysten, mutta kirkon ajautuminen liiaksi ”maallistuneisuuteen” on jotain jota en halua enää taloudellisesti tukea.

Kokonaisuutena marraskuu oli oikein mukava kuukausi ja ainoastaan flunssaan ja pieneen kuumeeseen sairastuminen kuun lopussa oli asia joka olisi voinut jäädä välistäkin, mutta enemmän tai vähemmän jokaisena vuotena on flunssakausia ollut joten jospa tästäkin jossain vaiheessa toipuisi takaisin täyteen kuntoon 🙂

Hyvää alkanutta joulukuuta jokaiselle! Muistakaa olla kiltisti, sillä tonttuarmeija saattaa olla ikkunan takana tekemässä muistiinpanoja siitä missä asuu kilttejä ihmisiä ja missä ei 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.