Vuonna 2021 näkemäni näkemisen arvoiset elokuvat

Parin viime vuoden tapaan vuoden vaihteen jälkeen on hyvä tehdä pikainen katsaus elokuviin jotka olivat tavalla tai toisella näkemisen arvoisia. Aikaisemmat samanlaiset listat löydät vuodelta 2020 (katso täältä), vuodelta 2019 (katso täältä) sekä vuodelta 2018 (katso täältä).

Täällä sivustolla on erikseen Suosituksia-sivu (katso täältä) jonne omasta mielestäni parhaimmisto elokuvista pääsee, mutta kuitenkin moni elokuva on hyvä ja näkemisen arvoinen mutta ei kuitenkaan ole ylittänyt sitä kynnystä että olisivat ansainneet paikkaansa Suosituksia-sivun filmatisointien joukossa.

Vaikka viime vuonna elokuvia kerkesi katsomaan todella vähän, ainoastaan 124 kappaletta, mahtui siihenkin määrään monia erinomaisia elokuvia joten pidemmittä puheitta laitetaan siis lista nähtäville.

Parasite (IMDB) – Parhaan elokuvan Oscarin ansainnut musta draamakomedia. Synkkä mutta tyylikäs.

V for Vendetta (IMDB) – Tyrannian koulimassa maassa vapaustaistelija V nousee ja nostattaa kapinan. Ajankohtainen elokuva katsottavaksi nykyisen maailman suuntauksen ollessa mitä on.

Beverly Hills Cop I, II ja III (IMDB, IMDB ja IMDB) – Lapsuudestani asti tutut elokuvat joiden päätähtenä nähdään Eddie Murphy. Vaikka nämä eivät kenties mitään arvostelumenestyksiä olekaan, on nämä viihdyttäviä vielä näinäkin päivinä.

Black Dynamite (IMDB) – Sopivan överiä toiminnallisen komedian menoa 70-luvun hengessä vuoden 2009-elokuvassa.

Shrek 2 (IMDB) – Shrekin ja Fionan edesottamuksia vuodelta 2004. Loistava animaatioelokuva.

12 years a slave (IMDB) – Erinomainen vuonna 2013 julkaistu draama orjuuteen joutuvasta miehestä. Paikoitellen suhteellisen brutaalikin, mutta ansiosta kyllä parhaan elokuvan Oscarin ansainnut.

Passengers (IMDB) – Jennifer Lawrencen ja Chris Prattin tähdittämä romanttinen sci-fi-draama jonka olen pariin otteeseen katsonut. Toisella katselukerralla elokuva kolahti vielä paremmin.

Hacksaw Ridge (IMDB) – Mel Gibsonin ohjaama hieno sotaelokuva jossa pääosansa saa adventistisen kristinuskonsa vuoksi aseettomana sotilaana toiminut Desmond Doss.

Jaws (IMDB) – Tappajahai. Spielbergin klassikko.

The Ninth Gate (IMDB) – Johnny Deppin tähdittämä mysteeritrilleri harvinaisten kirjojen välittäjästä joka saa tehtäväkseen etsiä muutamaa kirjaa joissa on paholaisen puumerkit.

Million Dollar Baby (IMDB) – Upea nyrkkeilyelokuva jossa tarinassa on syvyyttä. Päätyi myös Suosituksia-sivulleni.

Billy Elliot (IMDB) – Tyylillä tehty elokuva pojasta joka haluaa tanssia balettia.

Monsters, Inc. (IMDB) – Sympaattinen animaatioelokuva.

Mercury Rising (IMDB) – Mukavan menevää toimintadraamaa vuodellta 1998.

The Social Network (IMDB) – Elokuva Facebookin alkuvaiheilta. Aihepiiriään kiinnostavampi elokuva.

Deep Blue Sea (IMDB) – Varmaankin paras Renny Harlinin elokuva joita olen lähivuosina katsonut. Toimiva elokuva tappajahain meiningeissä.

From Dusk Till Dawn 3: The Hangman’s Daughter (IMDB) – Oma suosikkini tästä elokuvasarjasta. Eniten vampyyrielokuvan tuntua!

Prometheus (IMDB) – Hieno Sci-Fi vuodelta 2012.

Ad Astra (IMDB) – Sci-Fi elokuva vuodelta 2009 missä astronautti etsii totuutta isänsä katoamisesta.

American Heist (IMDB) – Kriitikoiden lyttäämä ja suuren yleisönkin keskinkertaiseksi 5,0/10 laskema toiminnallinen rikosdraama joka pärähti itselleni kuitenkin varsin mukavasti. Hyvä esimerkki elokuvista että parempi katsoa elokuvat itse eikä luottaa ainoastaan liikaa muiden arviontiin.

Carrie (IMDB) – Kingin kirjaan pohjautuva Brian De Palman filmatisointi vuodelta 1976 jossa on tunnelmaa.

Invasion of the Body Snatchers (IMDB) – Kauhun ja sci-fin kategorioihin lukeutuva Philip Kaufmanin ohjaus vuodelta 1978.

La dentellière (IMDB) – Romanttinen draama vuodelta 1977. Täysin erilaista romanttista draamaa kuin modernit saman lajityypin filmit.

A matter of life and death (IMDB) – Vuoden 1946 fantasian ja romanttisen draaman yhdistelmä joka kolahti itselleni kovasti, 10/10 omassa lajityypissään.

Lord of the Rings -trilogia (IMDB, IMDB ja IMDB) – Hienoja fantasia-elokuvia jotka ovat kestäneet aikaa.

Braveheart (IMDB) – Loistava historiallinen draamaelokuva William Wallacesta joka nousee kapinaan Edward I:n joukkoja vastaan. Pääsi myös Suosituksia-elokuviini.

Gladiator (IMDB) – Upea Suosituksia-listallenikin päätynyt Russell Crowen tähdittämä elokuva gladiaattorista.

Rocky (IMDB) – Nyrkkeilyelokuva vuodelta 1976 joka yhä vain toimii.

First Man (IMDB) – Biografiallinen draamaelokuva Neil Armstrongista ja hänen matkastaan kuuhun.

Snow White and the Seven Dwarfs (IMDB) – Disneyn piirretty klassikkoelokuva vuodelta 1937 joka tuli VHS-filmiltä katsottua. Klassikko aivan syystä!

The Queen (IMDB) – Suosituksia-listalle päätynyt elokuva englannin hovista ja Kuningatar Elizabeth II:sta prinsessa Dianan kuoleman ajoilta.

The Notebook (IMDB) – Romanttinen nyyhkyleffa.

Singing in the rain (IMDB) – Vuoden 1952 tunnettu musikaali. Toimii vielä näinäkin päivinä erinomaisesti!

Scarface (IMDB) – Suosituksia-sivulleni päässyt elokuva huumeiden ja rikollisuuden maailmassa.

Sleeping Beauty (IMDB) – Prinsessa Ruusunen, Disneyn piirrosklassikko vuodelta 1959 joka tämäkin on paikkansa ansainnut näkemisen arvoisten elokuvien joukossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.