Kuinka paljon valokuvia tulee otettua vuodessa?

Mini Cooper sisältä. Fujifilm X100F / Acros film simulation JPG

TLDR: Kuvia on yhteensä tallessa Lightroomissa viime vuodelta 26280 kpl jossa on mukana tuplakuvia (RAF + JPG -kombinaatiosta). Eri kameroilla otettujen raakakuvien yhteenlaskettu määrä on 18440 kpl. Viime vuoden kuvat vievät tilaa levyltä 499 GB ja näiden kuvien seassa oli Lightroomissa kaksi lyhyttä videota jotka eivät merkittävästi levytilan kulutusta kuitenkaan kasvata.

Yleistä

Pidempään blogia lukeneet tai itseni elävässä elämässä tuntevat tietävät että olen harrastanut valokuvailua enemmän tai vähemmän jo vuosien ajan. Käytännössä digitaalinen kamera on kulkenut vuodesta 2004 saakka jossain muodossa mukana, vaikkakin pitkä aika oli välissä että ainoa kamera oli matkapuhelimen kamera.

Havaittuani että vuodelta 2016 on kuvia ainoastaan yksittäisiä tallella (vanhassa puhelimessa saattaisi olla ja niitä saattaisi onnistua palauttamaan jos näytön korjauttaisi) siirryin myöhemmin takaisin erillisiin digitaalisiin kameroihin. Viime vuosina on kuvaamisen määrät olleet kohtalaisen suuria joten jäin mielenkiinnosta katsomaan kuinka paljon kuvia verkkolevylle on viime vuodelta tallentunut.

Kaikkiaan viime vuoden puolelta on tallessa yhteensä tuplakuvat mukaan luettuna 26280 kpl ja levytilaa nämä vievät 499 GB eli aika tarkkaan puoli teratavua. Käytännössä uniikkien kuvien määrä on selvästi tuhansia kappaleita pienempi.

En keksinyt harmillisesti helppoa tapaa saada katsottua eksaktia uniikkeja tallessa olevien kuvien määrää Lightroomista, sillä olen välillä ottanut valokuvia RAF-muodossa, välillä RAF+JPG ja joskus pelkästään JPG joten tämä tuo hieman haasteellisuutta tarkan kuvamäärän lukemaan mikäli aikomus on jättää pois kuvista tuplakuvat eli ne missä on sekä raakakuva että JPG-kuva.

Tarkempaa tilastoa viime vuoden puolella otetuista valokuvista

Kello. Fujifilm X100F, Astia/Soft film simulation JPG

Koska viime vuoden uniikkien kuvien määrästä ei helposti saa täysin tarkkaa ja varmaa tilastoa erittelen tähän millaisesta kuvajoukosta määrä koostuu.

Fujifilm X100F
* 11240 kpl yhteensä
* 5585 RAF-kuvaa
* 5655 JPG-kuvaa

Fujifilm X-T2
* 14743 kpl yhteensä
* 12674 kpl RAF-kuvaa
* 2069 kpl JPG-kuvaa

Canon EOS 60D
* 284 kpl yhteensä
* 181 kpl CR2-kuvaa
* 103 kpl JPG-kuvaa

Canonilla otetuissa kuvissa on joitain kymmeniä kaverini ottamia kuvia ja myös Fujifilmin kameroilla otetuissa kuvissa on seassa yksittäisiä muiden kuvaajien ottamia kuvia, mutta pääsääntöisesti itse on siis ollut kameralla räpsimässä.

Lightroomiin en ole myöskään tallentanut kännykkäkameralla ottamiani yksittäisiä sekalaisia kuvia sieltä täältä, joten luultavasti suhteellisen realisesti arvioitu kokonaiskuvien määrä on kameroiden raakakuvien määrät yhteensä joka tekisi 18 440 kpl.

Objektiiveittain raakakuvien määrä menee seuraavasti:
* Fujinon 18-55 F/2.8-4.0 yhteensä 10782 kpl
* Fujinon 56mm F/1.2 yhteensä 1837 kpl
* Contax Sonnar 90 mm F/2.8 yhteensä 55 kpl

Tilastojen valossa vaikuttaisi että molemmat Fujifilmit olisivat olleet aktiivisessa käytössä joten kummallakin kameralla on selkeät perusteet pysyä vielä jatkossakin käytössä. Canonin käyttö sitä vastoin oli vähäistä ja kamera tulikin annettua kaverin käyttöön jotta sille tulee parempaa käyttöä kuin hyllyssä seisottaminen.

Leave a Reply

Your email address will not be published.