
Saksalaisen Warsteinerin panimon Warsteiner Premium Beer on 4,7 % vahvuinen pilsner. Panimon sivulla olutta on pullotavarana tämän tölkkitavaran sijaan ja siellä alkoholitilavuudeksi on annettu 4,8 % joten täysin saman oluen muita tietoja en löytänyt. Kuitenkin suuntaa-antavasti varmaan pullotavarastakin saa tietoja katsomalla panimon omilta sivuilta (katso täältä). Suomessa olutta myy ainakin LIDL.
Tuoppiin kaataminen vaatii malttia sillä kuohuavuus on runsasta. Pinnalle muodostuu kaunis paksu harso joka kuitenkin kohtalaisen nopeasti katoaa pois. Väri on suhteellisen vaalea, ohran keltainen joka näyttää miellyttävältä. Tuoksu tuopissa on todella mieto enkä ainakaan itse osaa sanoa siitä mitään erikoista sen vähäisen erottuvuuden vuoksi.
Suutuntuma on keskitäyteläinen. Maku on aavistuksen pikantti, raikkaaseen kallistuva pienellä sopivalla särmällä. Jälkimaku on kuivuudessaan vähäinen eikä siitä juuri kerrottavaa jälkipolville irtoa. Perus toimivaa pilsneriä ilman erityistä vahvaa mielipidettä puolesta tai vastaan – sellainen että tätä voi hyvinkin juoda toisenkin kerran ilman ongelmaa, mutta ei mitään ehdotonta halua silti siihen ole.
Musiikkina tämän kanssa toimii kepeä meno, mm. Crawlers – Come Over (again) tai Jungle – Truth.