Filmikuva negatiivista paperille ilman tietokonetta

Canon Selphy CP1300:lla tulostettu kuva ja valokuvaliikkeen tuloste vierekkäin. Varsinaisen kuvan on ottanut luultavamminkin isäni.

TLDR: Jos haluaa saada tulostettua kotikonstein filminegatiivista paperikuvan ilman että joutuu käyttämään tietokonetta onnistuu se “skannaamalla” negatiivi muistikortille Kodak Scanza -laitteella ja tulostamalla se samalta muistikortilta sen jälkeen Canon Selphy CP1300 -tulostimella. Nopealla testillä laatu on tarpeeksi hyvä että niistä on iloa ja riittää opetteluvaiheessa itselleni. Tämä teksti käsittelee näiden laitteiden käyttöä.

Taustaa

Olen viime kesästä saakka harrastanut valokuvaamista myös filmikameralle. Filmikamera jota käytän on isäni vanha Chinon CA-4s ja kuvia sillä on hieman päälle puolessa vuodessa tullut otettua ehkä 11 tai 12 rullallista. Yhteen rullaan menee keskimäärin 36 kuvaa, vaikkakin yksi rullista oli ainoastaan 24 kuvan filmi eli nopeasti laskien kuvia on kertynyt paperille jo lähes 400 kappaletta ja lähes kaksi valokuva-albumillista on kuvia tullut kehitettyä.

Jossain vaiheessa ajatukseen nousi itse filmien kehittämisen opetteleminen kotona, mutta tarkoituksenani oli että kuvaan ensin vähintäänkin 10 rullallista filmiä ja vien ne Itiksen FotoYks valokuvaliikkeeseen kehitykseen jotta voin olla kutakuinkin varma että jos kotona opetellessa kehitysvaihessa tulee rullasta ulos vain pelkkää mustaa on vika todennäköisemmin kehitysprosessissa eikä valokuvausvaiheessa, filmin lataamisessa kameraan tai jossain muussa alkuvaiheessa.

Nyt kun kameran kanssa on jo pääpiirteittäin tullut tutuksi on aika astua seuraavaan opettelemisen vaiheeseen analogisessa maailmassa eli valokuvien kehittämiseen kotona. Tätä kirjoittaessani on postissa jo tilaus tulossa missä on kemikaalit ja muut tarpeelliset asiat mustavalkoisen filmin kehittämiseen sekä 10 rullallista mustavalkoista filmiä.

Koska ensimmäisenä vaiheena opettelussani on ainoastaan valokuvien kehittäminen eikä siis niiden vedostaminen mietin jo etukäteen millä metodilla niistä opetteluvaiheen filmikuvista saan paperikuvat tehtyä helpoiten mutta siten että laatu olisi subjektiivisesti tarpeeksi hyvä.

Termistöä tuntemattomalle kerrottakoon sen verran että filmin kehittäminen on se vaihe filmille kuvaamisessa missä filmirullasta saadaan luotua negatiivi, eli kuvat näkyvät sitten tuossa kehitetyssä rullassa pieninä kuvina. Vedostamisella taas tarkoitetaan sitä, että tuosta negatiivilla olevasta kuvasta saadaan ne paperikuvat joita sitten katsellaan ja laitellaan valokuvakansioihin tai mitä kukakin niillä haluaa tehdä.

Tavallisten ihmisten toiminnassa filmikuvien kanssa yleensä molemmat vaiheet on ainakin ennen ollut tapana ilmeisesti tehdä valokuvausliikkeessä ja tätä toimintamallia olen itsekin noudattanut. Olen siis vienyt kuvatun filmirullan liikkeeseen ja pyytänyt filmin kehityksen sekä paperikuvat kiiltäväpintaisena.

Seuraavaksi siis tarkoituksenani on siirtyä harrastuksessa seuraaviin haasteisiin, eli mustavalkoisen filmin kehittämiseen kotona. Kuitenkin pidän siitä että saan nähdä ottamani kuvat myös paperilla enkä ainoastaan skannattuna tietokoneella, joten vedostamisvaiheelle olisi myös tarvetta. Koska en omista vedostamiseen tarvittavaa laitteistoa ja kemikaaleja enkä myöskään vielä jaksa opetella sitä työvaihetta kehittämisen opettelun lisäksi oli hyvä ottaa kehityskemikaaleja odotellessa testailin kuinka hyvin Kodak Scanza -skanneri (teknisesti se ei ole skanneri) ja Canon Selphy CP1300 -tulostin toimisivat vedostusvaiheen korvikkeena.

Kodak Scanza

Kodak Scanza on pienikokoinen laite jolla saa negatiivit muistikortille ilman tietokonetta. Kuvassa laite saa virtansa power bankista USB-kaapelilla.

Ostin Kodak Scanza -laitteen tori.fi:stä joskus viime syksyn puolella. Uutena laitetta näytetään myyvän parhaillaan Suomessa noin 219-249 euron hintahaarukassa mutta käytettynä maksoin tstä alle sata euroa, muistaakseni jotain 70 tai 80 euroa.

Laite on kohtalaisen helppokäyttöinen. USB-kaapeli kiinni joko muuntajaan seinään tai vaikkapa Power Bankiin (kuten itse tein) ja sen jälkeen vain virrat päälle painamalla virtapainiketta muutaman sekunnin ajan. Laite käynnistyy melkein samantien ja käyttö voi alkaa. Kehitetty filminegatiivi laitetaan mukana tulevaan filmikehikkoon ja sen jälkeen se tungetaan laitteeseen sisälle. Scanzasta valitaan kuvan ottaminen eli “capture” isolla harmaalla painikkeella näytön alta ja sen jälkeen negatiivilla olevan kuvan näkeekin jo näytöllä.

Kun ollaan “skannausmoodissa” voidaan negatiivilla olevasta kuvasta toiseen siirtyä manuaalisesti, eli suomeksi sanottuna ottamalla negatiivin reunasta kiinni ja työntämällä tai vetämällä negatiivia haluamaansa suuntaan. Kun kuva on näytöllä oikealla kohtaa, painetaan laitteen etupaneelissa olevaa isoa fyysistä kameran kuvalla varustettua painiketta jonka jälkeen kuva tallentuu muistikortille.

Muistikortilleen tallentamat kuvat voi katsoa laitteen galleriasta. Siellä kuvan voi myös kääntää ja flipata mikäli niille on tarvetta. Kääntäminen tarkoittaa siis esimerkiksi pystykuvan kääntämistä pystyyn jos se on vaakatasossa skannauksen jäljiltä ja flippaaminen tarkoittaa kuvan kääntämistä horisontaalisesti tai vertikaalisesti peilikuvakseen. Tälle tulee tarvetta mikäli negatiivi on ollut väärinpäin laitteessa jolloin kuva pitää kääntää peilikuvaksi.

Alla olevassa kuvassa näkyy esimerkki siitä kuinka laitteessa on ollut filmi oikeinpäin pinnaltaan, mutta ylösalaisin. Toisin sanoen, kuva on kyllä siinä ylösalaisin, mutta ei nurinpäin jolloin kuvassa vasemmalla olevat elementit olisi oikealla laidalla ja päinvastoin. Scanzassa voi tämän onneksi helposti pyöritellä haluamaansa suuntaan.

Kuva on tallennettu negatiivista ylösalaisin mutta ei nurinpäin. Kummankin korjaus onnistuu laitteessa suoraan ilman tarvetta tietokoneelle.

Asia mikä itseäni mietitytti Kodak Scanzassa ennen sen hankkimista on se, onko laite hyvä ja onko sen laatu tarpeeksi riittävä. Oma vastaukseni tähän satunnaisen käytön jälkeen on “kyllä ja ei – riippuu odotuksista ja tarpeista”.

Mikäli tarve on saada negatiivit helposti talteen edes jossain määrin tolkullisella laadulla on tämä laite kyllä sopiva. Painottaisin kuitenkin tässä kontekstissa erityisen paljon helppouden aspektia. Epson V600 -tasoskannerilla saa selvästi parempaa jälkeä tietokoneen kanssa skannaillessa, mutta helppoudesta ei voi puhua edes saman päivän puolella jos miettii asiaa tavallisen kaduntallaajan näkökulmasta.

Tämänpäiväisen muutamalla kuvalla tehdyn testin perusteella myöskin jos näistä kuvista haluaa myöhemmin printata jonkinlaiset kuvat joista saa iloa ja joita voi jo laittaa omalle seinälleen on se siihenkin käyttöön tarpeeksi laadukas.

Yksi huono puoli Scanzassa on se, että negatiivilla oleva kuva jää aina laidoista hieman liian kapeaksi, toisin sanoen kuvasta rajaantuu osa pois. Onko tällä sitten mitään merkitystä riippuu tietenkin käyttäjästä ja käyttötarpeesta.

Jos tarkoituksena on saada paras mahdollinen digitaalinen kuva negatiivista kotikonstein, ei Kodak Scanza tietenkään ole silloin laite mitä voisin suositella. Mikäli tarkoituksena sitä vastoin on saada tarpeeksi hyvä kuva jotta sen voi myöhemmin tulostaa tarpeeksi hyvälaatuisena normaalin ihmisen näkökulmasta arvioituna on se siihen kyllä tarpeeksi hyvä.

Kun puhun tässä kontekstissa normaalista ihmisestä tarkoitan siis ihmistä joka ei ole kovinkaan teknisesti orientoitunut ja jota ei kiinnosta pätkän vertaa ottaa selvää mikä on VueScan tai Epson Scan, mikä on Plustek tai Epson V600, mitenkä päin filmi pitäisi laittaa skanneriin että siitä saa parhaan lopputuloksen tai mitään muuta vastaavaa. Normaalin ihmisen näkökulmasta tärkeimmät asiat ovat yleensä aina helppo käyttö, tarpeeksi hyvä laatu ja vähäinen säätäminen eli laite mikä mieluiten toimii ilman tietokonetta, päivityksiä ja muita sellaisia. Näihin tarpeisiin tämä laite omien kokemusten pohjalta soveltuu, mutta parasta laatua etsivien kannattaa tietenkin jatkaa etsimistään aivan muista laitteista.

Canon Selphy CP1300

Canon Selphy CP1300 on pienikokoinen tulostin jossa on muistikortinlukija eikä se tarvitse tietokonetta toimiakseen.

Kun olin muutaman kuvan “skannannut” Kodak Scanzalla otin muistikortin ulos laitteesta ja siirsin sen Canon Selphy CP130 -tulostimelle. Laite tunnisti muistikortin suoraan ilman ongelmia ja pääsin sen jälkeen selaamaan muistikortilla olevia kuvia. Tämän jälkeen ei tarvinnut tehdä muuta kuin painaa paria nappia ja tulostaminen kännistyi.

Canon Selphy CP1300 on ollut itselläni muutaman vuoden jo käytössä, mutta käyttö on täysin satunnaista. Hyvää tässä tulostimessa on erittäin pieni koko, tarpeeksi hyvä kuvanlaatu että niitä kuvia voi katsella, muistikortinlukija, toimivuus ilman tietokonetta ja mahdollisuus tulostaa myös iPhonesta suoraan mikäli laitteet ovat samassa langattomassa verkossa. Myöskin jotkin kamerat osaavat tulostaa suoraan tämän kautta ilman että kuvia joutuu siirtämään missään vaiheessa tietokoneelle, esimerkiksi vaikkapa käyttämäni Canon R50.

Scanzalla negatiivista tallennetut kuvat tulivat omaan silmääni katsoen tarpeeksi hyvänä siihen käyttöön mihin käyttöön näitä aluperinkin olen ajatellut. Niistä saa siis kuvan jonka laatunsa osalta voi laittaa seinälleen ilman että se ärsyttää teknisellä huonoudellaan. Samoin niitä tulostettuja kuvia voi käyttää vaikkapa referenssikuvina jos haluaa jossain vaiheessa jonkin yksittäisen kuvan isompana paperille tulostaa muulla laitteella, tai jos myöhemmin hankin vedostamiseen tarvittavat materiaalit.

Jos itse haluaa tehdä filmin kehityksen ja kuvien vedostamisen kotona mutta ei kuitenkaan halua kaikkia kuvia vedostaa voisi prosessi olla esim. kehitys, kuvat Scanzalla muistikortille, kaikkien kuvien tulostaminen Selphyllä paperille ja paperitulosteesta arviointi mitkä kuvat voisivat olla vedostamisen arvoisia myös manuaalisesti ilman digitaalisen maailman välivaiheita.

Testikuvia

Laitan tähän vielä loppuun muutaman kuvan missä prosessi on ollut negatiivista skannaus muistikortille käyttäen Kodak Scanzaa ja sen jälkeen tulostaminen Canon Selphy CP1300 -tulostimella. Lisäksi vieressä on alkuperäinen kuva valokuvaamon vedosteena. Valokuvaamon kuva on aina kuvassa oikealla, oman prosessin läpi tulleet ovat vasemmalla.

Kuviin ei ole tehty mitään säätöjä, kontrasteja ei ole lisätty tai mitään muutakaan parannusta joten ne ovat sellaisia kuin ilman mitään ylimääräistä niistä tuli. Mikäli kuvan haluaa paremmaksi kannattaa luultavastikin kontrastia lisätä ja katsoa myös saako värejä säädettyä fiksummaksi.

Jokaisesta kuvasta on erittäin helppoa huomata kuinka paljon parempia valokuvaaman tuottamat valokuvat ovat, mutta omiin ajateltuihin käyttötarpeisiini jokainen näistä Scanza + Selphy CP1300 -kombinaatiolla tehdyistä kuvista on riittävä.

Loppupäätelmät

Tämän pikaisen testin tarkoituksena oli testata olisiko mahdollista hoitaa valokuvien skannaaminen negatiiveista ja tulostaa ne paperille ilman että missään vaiheessa joutuisi koskemaan tietokoneeseen.

Syy tähän testiin oli siis se, että odotan filmikehitystarpeiden saapumista ja aion opetella mustavalkoisen filmin kehittämistä kotona. Haluan kuitenkin saada paperikuvat edes referenssikuvaksi jotta voin arvioida millaisia kuvia kutakuinkin otan.

Itselleni realistisimmat vaihtoehdot paperikuvan saamiseksi filmistä ovat joko viedä itse kehittämä filmi valokuvaamoon ja pyytää niistä paperikuvat, skannata kuvat tietokoneelle skannerilla paremmalla laadulla ja sen jälkeen tulostaa ne tai tilata netin kautta paperikuvat niistä tai vaihtoehtoisesti hoitaa koko prosessi ilman tietokonetta Kodak Scanzalla ja Canon Selphyllä.

Kuvanlaatu ei ole ainakaan värikuvien perusteella paras mahdollinen eikä ilman värien ja kontrastien säätämistä lähellekään yhtä hyvä kuin se on valokuvaamosta tulleissa paperikuvissa, mutta kuvanlaatu on selkeästi tarpeeksi hyvä että se riittää itselleni vähintäänkin referenssikuviksi. Sen jälkeen jos jokin ottamani kuva näyttää pienemässä tulosteessa tarpeeksi hyvältä voi sen skannata paremmalla laadulla tasoskannerilla tietokoneelle ja tulostaa sen isompana aina siihen saakka että opettelen vedostamisen jalon taidon.


Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *