Matkani kohden minimalismia on jatkunut tasaisen varmalla tahdilla. Kuutena päivänä viikossa olen tehnyt askareita joista luultavasti niistä jokaisena päivänä ainakin yksi on liittynyt suoraan tavaran vähentämiseen tai siivoamiseen muutoin.
Olen tehnyt siivoamista kolmen tehtävän taktiikalla, eli edellisenä iltana kirjoitan kolme tehtävää mitä täytyy seuraavana päivänä tehdä ja sitten seuraavana päivänä teen sen. Poikkeuksellisesti viime sunnuntaina en onnistunut yhtä tehtävää tekemään koska äitienpäivän vuoksi Kierrätyskeskus oli kiinni. Jätin sinne vietävät tavarat autoon ja vein ne maanantaina sitten sinne, joten asunnosta ne kyllä onneksi sai jo pois.
Pienet päiväkohtaiset tehtävät ovat toimineet hyvin, sillä kun niistä tekee sopivan pieniä ne tulee helposti tehtyä vaikka työpäivän jälkeenkin ilman että liian suuren tehtävän vuoksi jättää asian tekemättä. Pienikin askel oikeaan suuntaan vie vähän kerrallaan sinne minne on päättänyt mennä, mutta liian suuret harppaukset tai harppausyritykset johtavat monesti asioiden kesken jäämiseen arjen todellisuuden iskiessä vasten kasvoja. Joskus tulee yllättäviä menoja, on väsynyt, sairaana tai jotain muuta vastaavaa, joten isommat tehtävät jäävat helposti odottamaan loputtomiin.
Tunnesiteet tavaroihin
Yksi siivouksessa helposti haasteelliseksi käyvä asia on asiat ja esineet joihin on tunneside, vaikka siinä ei ole mitään järkeä. Esimerksiksi jonkun asian on saanut lahjaksi kauan aikaa sitten, mutta se on ollut vain kaapissa viimeisimmät vuodet.
Esimerkkinä tällaisesta oli itselläni joskus 2004-2006 välillä saamani valokuva ja valokuvakehys jossa kuva oli. Olin saanut kuvan kavereiltani syntymäpäivälahjaksi kauan aikaa sitten ja pidinkin tuota kuvaa joskus esillä, lähes 20 vuotta sitten. Sen jälkeen uudemmissa asunnoissa kuva on ollut vain kehyksessä ja kaapissa muovilaatikossa joten tunneside kuvaan on ollut vain tietoisuus sen olemassaolosta.
Tänään siivosin käytävän kaapissa olleen muovilaatikon sisältöä roskiin kovalla kädellä (ja lopulta myös koko laatikko lensi roskiin) ja samalla tästä kuvasta ja kehyksestä tuli vihdoin luovuttua. Kuva oli palvellut tarkoituksensa, se oli aikoinaan ollut esillä ja nyt se vihdoin on jatkanut matkaansa luonnon kiertokulussa. Otin digitaalisen kuvan tuosta kuvakehyksestä jonka sisällä kuva vielä oli, mutta on luultavaa että en sitä kovin suuresti tule enää kuitekaan kaipaamaan, eihän se ollut enää nähnyt päivänvaloa vuosiin muutenkaan.
Monia muitakin vastaavia asioita muovilaatikossa oli, kuten esimerkiksi lapsuudessa keräämiäni jääkiekkokortteja. Näistä jätin vain kaikki Wayne Gretzky -kortit mitä satuin pikaisella satunnaisella selaamisella näkemään ja loput heivasin roskakoriin. Katsoin että tori.fi:ssä kortteja myydään isoja nippuja 10 euron hinnalla joten en jaksanut lähteä yrittää näitä myydä. Gretzkyt jätin vielä tässä vaiheessa, sillä niiden kuluttama tila on pieni ja niitä aikoinani erityisesti keräsin, mutta on mahdollista että nekin päädyn jossain vaiheessa viskaamaan pois.
Jääkiekkokortit on hyvä esimerkki siitä, että siivoamista voi tehdä kovalla kädellä myös tunnepohjaisten asioiden osalta, mutta pakko ei ole silti heittää kaikkea menemään. Samoin vanhat postikortit heitin lähes kaikki menemään, mutta jätin kuitenkin muutaman talteen. Ehkä nekin heitän joskus vielä pois, mutta en koe pakottavaa tarvetta että kaikki pitäisi heittää menemään joten jätin niitä vielä muutamia ainakin tässä vaiheessa.
Sentimentaalisten tavaroiden osalta noudatan varovaisempaa periaatetta kuin elektroniikkaromun ja muun tavaran osalta. Niitä en voi halutessani saada takaisin joten heitän isoja määriä mutta jätän vielä joitain. Sekin että niitä heittää 99 % menemään tuo merkittävästi lisää tilaa ja siisteyttä, ja jos myöhemmin huomaan että en kaipaa noita jäljelle jääneitä 1 % asioitakaan voin aina viskoa ne myöhemmin pois.
Joskus on lähes sama kuin ei koskaan
Osa tavaroista on luonteeltaan sellaisia, että ne selvästikin odottavat hetkeä jolloin ne tulee käytyä läpi. Hetkeä joka tunnetaan myös sanalla “Joskus” joka kuitenkin käytännön arjessa on kiertoilmaisu aikamääreelle “Ei luultavasti koskaan”. Tänään käytävän kaapissa ollutta muovilaatikon sisältöä siivotessa huomasin pinkan DVD-RW-levyjä sekä yksittäinen kotipolttoinen CD:kin siellä oli seassa jotka olivat selvästi tämän kategorian esineitä. Levyjä jotka odottavat että ne käydään joskus läpi.
En tiennyt mitä niissä oli, mutta kun kävin niitä läpi niin CD:ssä oli musiikkia ja DVD-RW-levyillä ei mitään, lukuunottamatta yhtä levyä. Siellä oli vanhoja valokuvia ja videoita sekä yksittäisiä kauan sitten nuoruudessa kirjoittamiani runoja. Otin varmuuskopiot tiedostoista tietokoneelle ja sen jälkeen pistin kaikki levyt kappaleiksi ja roskiin. Asiat joita ei käsittele heti tai määritä aikaa milloin ne aikoo käsitellä jäävät helposti roikkumaan epämääräisen Joskus-aikamääritteen alle, kuten nämä.
Muita tällaisia Joskus-kategorian asioita on tietenkin esimerkiksi vanhat lehdet ja muut vastaavat. Pienin askelin nämäkin saa käsiteltyä asianmukaisesti ja viskottua turhat tavarat menemään.
Tavaroiden siirtely paikasta toiseen on toimiva ratkaisu hetkellisesti
Monesti olen törmännyt minimalismi-aiheisissa blogeissa ja videoissa vastaan ajatukseen että asioiden siirtely ei auttaisi (tai sitten vain muistan väärin) vaan ne pitäisi käsitellä ja tehdä päätöksiä. Olen itse kuitenkin tämän asian suhteen eriävällä linjalla. Asioiden siirtely paikasta toiseen on toisinaan mitä parhain keino saada asioita eteenpäin.
Siivotessa ja tavaroita roskiin heittäessä tulee vastaan tilanteita että on siivoamassa esimerkiksi yhtä hyllytasoa. Hyllytaso on jo siivottu ja muuten lähes kokonaan siisti ja vailla tavaroita, mutta siellä on seassa yksittäisiä asioita joiden osalta ei pysty heti päättämään mitä niille tehdä. Esimerkiksi jos hyllyllä on ollut jokin elektroniikkalaite, mutta sen toimivuudesta ei ole varmuutta eikä sitä siinä hetkessä voi ryhtyä asiaa tarkistamaan joko ajan puutteen vuoksi tai vaikkapa sen vuoksi että laitteen muuntaja ei ole samassa paikassa. Tällaisissa tilanteissa olen havainnut itselleni toimivammaksi taktiikaksi siirtää tällaisen asian muualle käsittelemättömälle hyllytasolle odottamaan jatkotoimenpiteitä.
Tällä tavalla yksittäisiä tavaroita siirtäessä pois edestä hyllytason saa siivottua kerralla loppuun ja mahdollisesti jopa kokonaan tyhjäksi ja sitä myöten siistin ja tyhjän alueen määrä kasvaa. Kun työn tulokset näkee heti, se antaa intoa ja motivaatiota lisää siivota muitakin tasoja tulevina päivinä. Lisäksi romut hakeutuvat tällä tapaa aina vain pienempään tilaan josta ne on helpompaa hahmottaa että mitä vielä on.
Siisteys ja kaaos etsivät muotoaan
Siisteys on luonteeltaan ja taipumukseltaan samanlaista kuin kaaoskin – se etsii kaltaistansa seuraa. Kun hyllyn, pöydän, pöytätason tai minkä tahansa pitää siistinä ja myöskin sen ympäristön pitää siistinä, on se paljon helpompaa pitää sellaisena. Siistissä tilassa yksittäinen romu rikkoo harmonian jonka vuoksi se tulee nopeammin laitettua pois jotta järjestys palaa.
Valitettavasti sama pätee toisinpäin. Heti kun yksittäinen lehti, paperi tai mikä tahansa esine minkä paikka ei ole pöydällä löytää tiensä pöydälle, jos sitä ei siivoa on käsissä tragedian ensiaskeleet. Paperi kaipaa seurakseen toista eikä kahta ilman kolmatta. Pian pöydällä on iso epämääräinen kasa papereita ja kaaos on alkanut jälleen hakea muotoaan.
Askel kerrallaan muutos parempaan jatkuu. Siisteyden yksi hyvä puoli on se, että kun kerran siihen on jossain vaiheessa taas päässyt on siinä pysyminen jatkossa paljon helpompaa. Perusmuotoinen esineiden siivoaminen ei ota sen jälkeen käytännössä aikaa juuri lainkaan, sillä kun asioilla on omat paikkansa minne ne kuuluvat ne on jatkossa nopeaa sinne laittaa heti käytön jälkeen.
Jos asunnon antaa hakeutua uudelleen kaaokseen on siivoamisen aloittaminenkin aina vaikeaa ja kaaos valtaa alaa vähän kerrallaan. Onneksi sama pätee myös toisinpäin. Kun siivoaa asuntonsa askel kerrallaan ei kaaokselle jää lopulta sijaa muuta kuin kadota vähitellen kokonaan pois. Romu ei viihdy siellä missä siisteys vallitsee.
Leave a Reply