Tämänkertaiseen kuuntelutestiin löysi tiensä brittiläisen Wharfedalen kaiuttimet jotka kulkevat nimellä Wharfedale Diamond 10.0. Kuten lähes aina aikaisemminkin ovat nämä tori.fi sivuston kautta kulkeutuneet käyttööni käytettyinä.
Diamond 10.0 sarjalaiset eivät ole itselleni ensimmäinen tuttavuus valmistajan tuotelinjastossa mutta ne ovat kuitenkin ensimmäiset 10-sarjalaiset joita olen kuullut. Aikaisempi kokemukseni Wharfedalesta on rajoittunut 8.1 ja 8.2 -kaiuttimiin (joista on tulossa tänne blogiin joskus myös lyhyesti juttua kunhan saan tehtyä niillekin kuuntelusession samoilla kappaleilla jne.) ja olivatpa ne myös aikaisemmin olohuoneeni surround-setupissa pääasiallisina kaiuttimina. Tätä taustaa vasten oli kiintoisaa kuulla mistä on pienet kymppisarjalaiset tehty ja ovatko ne todella niin hyvät kuin Internetin ihmemaassa hifilehdissä on väitetty.
Testilaitteisto kuuntelusessiossa oli seuraava: NAIM Nait 5i-2 integroitu vahvistin, NAIM DAC toimi DACina ja Roon iPadilta toimi äänilähteenä. Roonin kautta musiikit menivät siis DACiin Lightning-kaapelilla DACin etupaneelissa olevan USB-liitännän kautta ja DACilta sitten äänet siirtyivät vahvistimelle ja siitä kaiuttimiin.
Ensimmäisenä soittolistalta pärähti tavalliseen tapaan Sarah Connorin kappale From Sarah with love. Tässä vaiheessa oli jo monttu loksahtaa auki ja tajunnat laajentua hämmästyksen määrästä sillä kappale kuulosti aivan uskomattoman hyvälle ja merkittävästi suuremmalle kuin mitä kaiuttimien koko olisi antanut odottaa.
Kappalelistan edetessä mielikuva kaiuttimista säilyi hyvänä ja kasvoi askel kerrallaan aina vain paremmaksi. Kun silmät laittoi kiinni ja antoi musiikin viedä mukanaan olisin ollut valmis uskomaan että edessäni on moninverroin hinnakkaammat ja suurempikokoiset kaiuttimet kuin mitä todellisuus oli. Wharfedalen pönikät on pienet kuin linnunpöntöt mutta ääni on jotain aivan muuta.
Siinä vaihessa kun Kornin Love song (MTV Unplugged -versio) oli kuultu oli mielikuvani jo syntynyt niin hyväksi näistä kaiuttimista että innostusta oli enää vaikea peitellä. Toki äänenvoimakkuutta reilusti kasvattamalla saa karistettua turhat luulot pois ja havaitsee että fysiikan lait ovat yhä muutakin kuin vain suosituksia joita olisi hyvä olla rikkomatta, mutta tolkullisella ja kohtalaisen kovallakin äänentasolla Wharfedalet vie niin että vikisee.
Kun soittolista oli lopuillaan pistin Birdyn Strange birds -kappaleessa silti kohtalaisesti voimakkuutta ja havaitsin että kyllä näistä myös ääntä lähtee tämänkaltaisessa kappaleessa niin että kaiuttimien auktoriteetti säilyy ja pakka pysyy kasassa.
Parhaat puolet äänensävyssä on niiden miellyttävän tasapainoinen ja rytmikäs ja svengaava sointi jota on helppoa lähestyä monenlaisen musiikin kautta. Silti parhaiten kaiuttimet säväytti Kornin kappaleessa ja Birdyn kappaleessa. Läsnäolon tuntu oli aivan huikea. Bassotkin on näistä kyllä löydettävissä vaikkakaan fyysisesti pienen koon takia niiden paineet eivät aivan ikkunoita ravistelevaa sorttia olekaan. Silti miellyttävästi jonkinlaista bassokuviota onnistui vaivatta löytää esim. Katy Perryn Ur so gay -kappaleen unplugged-versiosta.
Loppupäätelmänä näistä kaiuttimista on melkeinpä vaikea sanoa mitään hyvää sillä pelkkä hyvä ei tee oikeutta sille mihin nämä pönikät pystyvät. Nämä ovat aivan mahtavat kaiuttimet. En tarkoita että nämä ovat mahtavat omassa hintaluokassaan (uutena n. 190 euroa pari) vaan laajemmassakin mittakaavassa. Jos joskus vaihdan Bowers & Wilkinsin kaiuttimista pois lähden ehdottomasti kiertämään ainakin Wharfedalen kaiutintarjonnat läpi sillä ainakin nämä ovat omaan mieltymykseeni sanalla sanoen henkeäsalpaavan erinomaiset kaiuttimet.
Leave a Reply