Author: stargazers

  • Reissu Prahaan – päivä 0

    Reissua varten tuli hankittua matkalaukku

    On taas se aika vuodesta jolloin sisäinen muuttolintuni alkaa haikailemaan kohden etelän lämpimämpiä maita ja matka Tšekkejä kohden alkaa olemaan käsillä. Tarkemmin ottaen matkan kohteeksi on valikoitunut Praha. Matkalle lähden saman kaverin kanssa jonka kanssa viime vuonna kävimme Virossa, Latviassa, Liettuassa sekä Puolassa (lue täältä).

    Kun tämä blogipostaus näkee päivänvalon on matkan tarkoitus olla jo käynnissä ja matkalaisten vieraan maan kamaralla ja toivon mukaan jo jossain hotellissa, joten tavalliseen tapaan päivän viiveellä tulevat nämä postaukset jo aivan käytännön syistä. Käytännön syynä on tietenkin se että kerkeän niitä kirjoittelemaan vaikka illat venähtäisi pitkäksikin.

    Kaverini tuli luokseni sunnuntaina myöhään illalla ja aloimme tekemään samantien matkasuunnitelmia kun pääsimme asunnolleni. Katselimme ensin lentoja + hotelleja valmiina paketteina, mutta lopulta päädyimme varaamaan etukäteen ainoastaan lennot sinne ja takaisin.

    Ajatuskelana tähän oli siis se, että kaupunki ei ole kummallekaan tuttu eikä ole pienintäkään käryä onko matkapaketeissa löytyvä hotelli mistään kotoisin, onko sinne vaikea mennä ja löytääkö sitä edes. Jos vain lentää sinne voi valita hotellin sieltä mistä vain sattuu vapaata löytymään ja jossa on tolkun hinnat. Tällöin voi halutessaan myös vaihtaa hotellia kesken kaiken jos viereiseen huoneeseen sattuu vaikkapa asettumaan taloksi pelimannekerho joilla on tapana harjoitella trumpetinsoittoa tuntikausia yöaikaan tai tapahtuu jotain muuta yhtä yllättävää mutta vähäisesti toivottua aktiviteettia.

    Matkalaukkuun tuli hommattua myös nimilappu.

    Varasimme lennot suoraan Finnairin nettikaupan kautta. Varausprosessi oli helppo ja mutkaton ja meno-paluulennot sai kummallekin yhteishintaan 450,06 eur. Tosin 14 euroa edullisemmin olisi saanut jos ei olisi halunnut varata ikkunapaikkaa myös toiseen suuntaan tullessa, mutta samapa tuo oli ottaa kun niin pieni hintaero oli kyseessä. Mielenkiintoisesti Suomesta Prahaan lennolle ikkunapaikan valinta ei maksanut mitään ekstraa, mistä lie johtui.

    Eilen päivällä kävimme kaupungilla etsimässä tavaraa matkalle. Valitsimme että haluamme matkaan ainoastaan käsimatkatavaran verran roinaa joten tämä vaati sitten jonkinsorttisen matkalaukun hankkimista. Tietenkin tavarat olisi voinut survoa reppuunkin, mutta koska käsimatkatavaran koot on tarkasti määritelty senteissä ja kiloissa olisi ollut haastavaa mittailla ja arpoa onko senttimäärä repussa leveimmältä kohdalta leveämpi kuin sallittu koko. Helpommalla säätämisellä siis pääsi kun kävi ostamassa jonkin standardikokoisen matkalaukun.

    Matkalaukkua tuli käytyä ensin katseltua Verkkokauppa.comista, mutta edullista laukkua oikeassa kokoluokassa ei ollut hyllyssä (tai emme sattuneet bongaamaan) joten jatkoimme etsimistämme. Kävimme keskustassa Clas Ohlsonilla josta tämän postauksen ensimmäisessä kuvassa nähtävä matkalaukku sattui sitten löytymään. Ainakin näin ennen reissuun lähtöä laukku vaikuttaa hyvälle – saapa nähdä miten sitten kun se on päässyt kenttätestiin 😀 Lisäksi samasta kaupasta löytyi nimilätkä ja laukun painon mittari joten ostin myös moiset jotta osaan mitoittaa minkä verran laukkuni painaa. Rehellisesti sanoen en osaa arvioida edes suuntaa-antavasti tavaran painoa joten vaihteluväli voisi olla kilokaupalla. Mittari siis tuli varsin tarpeeseen.

    Laukun painon mittaava härpätin

    Kaupungilla ollessamme kävimme vielä vaihtamassa euroja korunoiksi eli Tšekin maan valuutaksi. Vaikka onkin odotettavaa että pankkikortit toimivat siellä aivan samalla tapaa kuin muuallakin, on silti hyvä olla hieman käteistä paikallisessa valuutassa jos jotain ongelmia ilmenee.

    Rahanvaihto tuli tällä kertaa hoidettua Helsingin rautatieasemalla olevalla Forexilla. Ennen meitä rahanvaihtoon oli menossa ainoastaan muutamat ihmiset, mutta jostain kumman syystä heidän rahanvaihto-operaationsa kesti kauan kuin Iisakin kirkon rakentaminen. Luultavasti jonossa meni lähemmäs 45 minuuttia tai ylikin. Oma asiointini kesti n. 3 minuuttia joten en tiedä miten ihmeessä edelliset rahanvaihtajat saivat kulumaan niinkin kauan kuin mitä heillä kesti. Onneksi ei ollut kiire minnekään joten aikaa oli odotella.

    Rahaa tuli annettua vaihdossa 106 euroa ja parikymmentä senttiä tai jotain niitä main ja sillä sai 2700 korunaa. Vaihtomaksu oli ilmeisesti vitosen luokkaa jostain syystä, toisessa Forexin paikassa se oli aiemmin ainakin ilmaista. Yhtä kaikki, pääasia että käteistä sai myös oikeassa valuutassa matkaan.

    “Et sit vienyt taaskaan roskia ulos mennessäs” – 500 setelissä on passiivis-aggressiivsen ilmeen omaava naishenkilö.

    Kello on tätä kirjoittaessa nyt 18:14 eli maanantai-ilta on jo pitkällä menossa. Vähitellen voisin pistää läppärin lataukseen, alkaa pakkailemaan matkalaukkua ja tekemään vielä netissä lähtöselvitystä jotta aamulla olemme mahdollisimman valmiita lähtöön. Lento lähtee Suomesta kello 09:30 ja perillä sen on tarkoitus olla 10:50 Prahan aikaa. Matka-aika on siis hitusen yli kaksi tuntia koska matkalla kellot siirtyvät tunnilla.

    Jos Luoja suo ja olemme päässeet turvallisesti perille pyrin kirjoittamaan heti huomiselle lisää matkasta, hotellin etsimisestä ja muusta sellaisesta mitä matkalle on mahtunut. Kuulemiin! 🙂

  • Uudet nakit fillariin

    Uudet kumit alla

    Viime torstaina oli tarvetta käydä viemässä käteistä tilille kun tori.fi:n kautta tuli käytöstä poistunutta tavaraa laitettua myyntiin. Lähin paikka jossa käteistä oli mahdollista laittaa tilille oli Vantaan Tikkurila joka on 4.6 km päässä kämpältäni, joten muutama viikko takaperin ostamalleni fillarille tuli taas käyttöä.

    Pääsin perille Tikkurilan Nordealle, mutta valitettavasti muutamia metrejä ennen pihaan tuloa takarengas otti ja puhkesi. Kävin rahat viemässä tilille ja lähdin viemään pyörää huoltoon. Onnekseni rengas levisi vasta Tikkurilassa koska matkaa huoltamolle oli ainoastaan 800 metriä.

    Huoltamo oli nimeltään Kunnon Kauppa. Talutin fillarin sinne ja selitin ongelman ja myyjä suositteli jotain pistosuojattua rengasta. En ollut moisesta kuullutkaan (tai jos olen, olen unohtanut sen varsin autuaasti) mutta rupateltuani aikani tulin tulokseen että sellaisilla mennään. Huollossa vaihdettiin uusi sisäkumi sekä ulkokumi.

    Koska pyörässäni oli vielä alkuperäiset nakit edessä ja takana tuli samalla vaihdatettua samanlainen rengas myös eteen kaiken varuilta. Hintaa renkaiden vaihdolle tuli 101 euroa töineen päivineen joka toki tuntuu fillarin hintaan nähden suurelta, mutta jos tällä polkaisen 101 km niin eihän tuolle enää jää kuin euron per kilometri hintaa joten varsin huokeista kilometreistä kuitenkin puhutaan. Ja mitä enemmän tällä pyöräilen sitä edullisemmaksi se suhteessa tulee.

    Uudet renkaat tuntuivat hyvältä ajaa ja Tikkurilasta paluu Koivukylään sujui rempseästi rallatellen. Toivon mukaan muita huoltoja ei olisi tarvetta tehdä ihan hetkeen 🙂

  • From Fatness To Fitness – viikko 18

    Lauantai 2019-06-08. Paluu Tikkurilasta.

    From Fatness To Fitness -postaukset ovat hetken aikaa loistaneet poissaolollaan viikonloppuina olleiden sosiaalisten aktiviteettien takia enkä ole saanut ajoissa aikaiseksi kirjoittaa postausta. Tänään kuitenkin taas parin viikon jälkeen on hyvä postata lenkkeilyitä sillä kuluneella ensimmäisellä kesälomaviikolla on fillarointia tullut harrastettua ja nyt on sopivasti aamupäivästä myös aikaa kirjoittaa postaus.

    Lenkkeily on tällä viikolla ollut ainoastaan fillarointia. Tietenkin yksittäisiä kilometrejä tulee kävelyä siellä sun täällä (esim. kun fillaroi jonnekin ja siellä sitten kävellen pyörii kilometrin tai pari), mutta varsinaisesti lenkille ei ole tullut lähdettyä. Tosin sen verran kuumat kelit on ollut että ei ole hirveästi tehnyt mieli aivan hillittömästi pihalla pyöriä muutenkaan. Pyöräillessä mukavasti tulee tuulenvirettäkin joka viilentää mukavasti menoa, mutta kävellessä ei moiseen omilla kävelynopeuksilla päästä 😀

    Fillarointia koko viikon aikana tuli yhteensä 47.84 km Sports-Trackeriin synkattujen tietojen perusteella. Ei siis mitään hillittömiä määriä, ei kunto vielä kestä sellaista, mutta jostain se on aloitettava!

    Painoa en ole seurannut tällä viikolla koska realistista kuvaa ei tulisi saatua kuitenkaan painon kehityksestä. Yöllä tulee käytyä kiskomassa vettä todella paljon monta kertaa yössä koska asunnossa on niin järjettömän kuuma joten painonvaihtelut päiväkohtaisesti voi olla helposti kiloja niillä nestemäärillä. Jatkan taas asian seuraamista kun yöt voi nukkua ilman että tarvitsee niin monesti käydä juomassa 🙂

    Pidemmittä puheitta alla viikon fillarireitit.

    Lauantai 2019-06-08. Matkalla Tikkurilaan.
    Lauantai 2019-06-08. Paketin postitus Citymarketilta ja sen jälkeen hupiajeluna muutamat kilometrit.
    Perjantai 2019-06-07. Paluu Tikkurilasta.
    Perjantai 2019-06-07. Pankkiasioille fillarointi Tikkurilaan.
    Keskiviikko 2019-06-05. Paluu Ilolan ABC:ltä.
    Keskiviikko 2019-06-05. Fillarointi yöllä Ilolan ABC:lle.
    Maanantai 2019-06-03. Paluu Keravalta.
    Maanantai 2019-06-02. Matkalla Keravalle.

  • Leffalauantai: Pet Sematary (Uinu, uinu lemmikkini) (vuoden 1989 versio)

    Dale Midkiff esiintymässä roolissaan Louis Creedinä

    Pet Sematary (IMDB) joka suomalaisittain tunnetaan nimellä Uinu, uinu lemmikkini on Stephen Kingin samaa nimeä kantavaan kirjaan pohjautuva kauhuelokuva vuodelta 1989. Tästä on tullut myös vuonna 2019 uusi versio, mutta tämä arvostelu siis koskee tätä vanhempaa. Elokuvan on ohjannut Mary Lambert joka on tullut tunnetuksi myös monien musiikkivideoiden ohjaajana – mm. Madonna Like a prayer, Like a virgin, Material Girl sekä La Isla Bonita ovat Lambertin käsialaa ohjauksen saralla.

    Elokuvan tarinassa Creedin nelihenkinen perhe lemmikkikissoineen muuttaa uuteen taloon. Talon läheisyydessä kulkee polku metsään josta tien vastakkaisella puolella asuva naapuri Jud Crandall (Fred Gwynne) osaa kertoa siellä sijaitsevan lemmikkieläimille tarkoitetun hautausmaan. Tie joka kulkee naapurusten välillä on sellainen että siitä kulkee rekkoja tiheällä tahdilla joten on varsin ymmärrettävää miksi lemmikkien hautausmaalle on mahtunut viimeiselle matkalle lähtijöitä kohtalaiset määrät.

    Perheen isä Louis (Dale Midkiff) on ammatiltaan koulun lääkäri. Pian potilaaksi tuodaan jo rekan alle jäänyttä nuorta miestä joka menehtyy saamiinsa vammoihin. Myöhemmin Louis alkaa näkemään aika-ajoin tämän kuolleen nuoren ilmestyvän hänelle.

    Pian myös perheen tyttären Ellien (Blaze Berdahl) kissa kokee siirtymisen ajasta iäisyyteen – tai ainakin se siltä ensihätään vaikuttaa. Creedien naapuri Jud näyttää Louisille lemmikkien hautausmaan läheisyydessä sijaitsevan intiaanien hautuumaan jonne haudatut eivät tahdo pysyä jostain syystä leposijoillaan ja pian katti poistuukin manan mailta vaikkakin hieman muuttuneena. Väliäkö hällä, kissa on takaisin ihmisten ilmoilla eikä ikävää kuolemaepisodia jouduta vielä lapselle selittämään.

    Ellie Creed (Blaze Berdahl)

    Vaikka en ole itse Kingin teosta lukenut ei tässä vaiheessa ollut vaikeaa veikata että pian haudoissaan viihtymättömiä raatoja tulee olemaan lisääkin. Mitä sitten tapahtuu jääköön jokaiselle itselleen katsottavaksi tai luettavaksi että en koko tarinaa spoilaa.

    Olen kuullut Uinu, uinu lemmikkini -kirjasta paljon puheita että se olisi pelottava teos ja ainakin internetissä väitetään että myös Stephen Kingiään itseään olisi pelottanut sitä kirjoittaessa. Elokuvaversiosta sitä vastoin en muista kenenkään tuttavapiirissäni koskaan puhuneen, joten luultavasti kyseessä ei ole mikään maailman tunnetuimpiin kuuluva kauhuelokuva.

    Vaihtoehtoinen selitys tälle kuulemattomuudelle on toki se, että elokuva on julkaistu vuonna 1989 ja itse olen syntynyt 1984 joten minä ja suurin osa tuttavapiireistäni noihin aikoihin ei ole ollut siinä ikähaarukassa että tällaista olisi uskallettu saati edes saatu katsoa. IMDB:ssä tälle on kuitenkin antanut äänensä yli 83000 katsojaa joten jollain tapaa tunnettu tämä ainakin yleisesti ottaen on.

    Elokuva on luokiteltu kategorioihin kauhu ja trilleri. Ajat ovat luultavasti olleet hyvin erilaiset kauhuelokuvien maailmassa 80-luvun lopussa sillä nykymittakaavalla arvioiden elokuvassa oli pelottavuutta yhtä paljon kuin vegaanipurilaisessa on lihaa. Se ei pelottanut eikä jännittänyt missään vaiheessa joten pelottavaksi tätä ei voi sanoa edes hyvällä tahdolla.

    Rachel Creedin roolissa nähdään Denise Crosby

    Pelottavuudesta tai enemmänkin sen puutteesta (tai omasta kieroutuneisuudestani) kertonee myös useampi tahaton nauruun purskahtaminen kun jotain kamalaa elokuvassa tapahtui. Uskoisin tämän osittain johtuvan 80-lukuisesta ilmeestä, maskeerauksesta ja yleisestä tunnelmasta sillä ilman hitaasti rakennettua painostavaa ilmapiiriä kauhuelokuvan tematiikka saavuttaa niin absurdit mittasuhteet että ensimmäisenä reaktiona on nauru siinä missä pitäisi kauhun saavuttaa kliimaksinsa. Ilman jännittävää ilmapiiriä pelottavaksi tarkoitettu hirviö tai mikä tahansa on ainoastaan koominen ilmestys eikä sitä voi ottaa vakavasti.

    Elokuvassa hieman jäi itselleni häiritsemään juonen epäselvyys joidenkin henkilöiden ja heidän merkityksen osalta samoin kuin koko intiaanien hautumaan syvimmän olemuksen merkitys. Miksi se oli siellä, mistä se oli tullut, miksi sinne haudatut eivät halua pysyä haudoissaan ja monet muut kysymykset. En tiedä olisiko näihin kysymyksiin vastauksia jos tämän lukisi myös kirjana.

    Tästä pelottavien elementtien puutteistaan ja tarinan osittaisesta epäselvyydestä huolimatta oli tämä ihan mukiinmenevä teos. Sen ohjaus ja näyttely olivat asiallisia ja visuaalisestikin elokuva oli ihan toimivaa tasoa. Mielenkiintoista vaihtelua ainakin värimaailmansa osalta nykykauhuelokuviin verrattuna.

    Kokonaisuutena Pet Sematary jää keskinkertaisten elokuvien kategoriaan. Katsoohan sen kerran ja ehkä toisenkin, mutta ei tätä mitenkään voi erikoisemmin kehua ainakaan oman lajityyppinsä edustajana. Jos sen katsoo pelkästään kepeänä viihteenä saa siitä luultavasti enemmän irti kun ei edes odota kauhua.

    Arvosana: 5/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 83 083 annettuun ääneen”]6,6,0/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Amager Buffalo Burlesque

    Tanskalaisen Amager Bryghusin panimon Buffalo Burlesque on 11.0 % vahvuinen imperial stout jota myydään Alkon tilausvalikoimassa. Katkeroita oluessa on 45.0 EBU ja kantavierrettä 23.1°P.

    Ensimmäisenä oluesta täytyy antaa kiitosta poikkeuksellisen tyylikkäälle etiketille. Pullon aukaistua löytää miedon mutta kuitenkin erottuvan hieman hiivaisan porterin tuoksun. Tuoppiin kaataminen menee helposti ja nopeasti vähäisen vaahtoavuuden ansiosta. Tuopista sitten erottaakin tuoksussa jo hedelmäistä aromia joka onkin jo merkittävästi houkuttelevamman puoleinen. Väri on selkeästi mustimmasta päästä – ellei jopa mustin – mitä olen oluissa tavannut tähän mennessä.

    Ensimmäinen kulaus on varsin ilahduttava kokemus. En muista milloin olisin viimeksi maistanut näin hyvää olutta. Aivan uskomattoman hyvän makuinen porter, huh huh.

    Suutuntuma on erittäin täyteläinen ja pehmeä ja sitä on todella helppoa lähestyä. Humalointi on keskiasteinen ja tasapainoinen. Maussa erottaa savuista ja suklaista olemusta jotka jäävät vielä hetken aikaa kulauksen jälkeenkin suuhun tuntumaan.

    Tämä olut pääsee suoraan Suosituksia-sivulleni, sen verran erinomainen porter on kyseessä.

    Musiikiksi tämän kanssa menee mm. Firespawn – The Gallows End tai Fractal Gates – Timeless.