Author: stargazers

  • Perjantaipullo: Wells Sticky Toffee Pudding Ale

    Englantilaisen Wells & Young’sin panimon Sticky Toffee Pudding Ale on 5.0 % vahvuista English brown alea. Olutta myydään tämän tekstin kirjoitushetkellä Suomessa ainakin hyvin varustelluissa K-marketeissa.

    Oluen aukaistua löytää keskivertoa mieluisamman tuoksun josta nousee esiin toffeemaista makeutta. Harmillisesti suurin osa tuoksusta menettää teräänsä tuoppiin kaadettua mutta aikansa tuopistakin sitä etsiessä se on onneksi vielä löydettävissä.

    Sävy on kauniisti punertavaan kallellaan oleva tumma sävy jota oikeanlaisessa valaistukesssa ensivilkaisulla voi erehtyä melkein luulemaan jo punaviiniksikin.

    Kaadettaessa pinnalle muodostuu paksu tiheä vaahto joka säilyy pinnalla hyvän aikaa. Kuitenkaan olut ei vaahtoa tarpeettoman paljoa eikä kaatamisessa tarvitse olla erityisen varovainen kuohumisen vuoksi sillä kuohuavuus on silti maltillista.

    Suutuntuma on pehmeä ja puolitäyteläinen. Mausta erottaa nimensä mukaisesti toffeevanukkaan makua, vaikkakin sen löytää vasta hetken olutta suussa pidettäessä. Ensin makukenttään nousee kuitenkin pieni pistävämpi sivumaku joka onneksi säilyy varsin maltillisena eikä käy häiritsemään olutnautintoa. Jälkimaku on kohtalaisen mukava, ei liian vahva mutta kuitenkin sellainen että se houkuttelee ottamaan toisenkin kulauksen.

    Kokonaisuutena tämä on toimiva olut ja mielenkiintoinen kokemus, mutta aavistuksen voimakkaampaa tuntumaa olisin itse kaivannut jotta olut olisi päässyt täyteen oikeuteensa. Tällaisenaankin kelvollinen olut.

    Musiikiksi tämän kanssa sopii hyvin mm. Cryhavoc – Repent tai Embraze – The One.

    https://youtu.be/TWQR1R5_2W4

  • Parveketta siistimmäksi

    Parveke ennen siivoamista

    Ajatuksena on ollut laittaa parveke jossain vaiheessa kesäkuntoon eli hieman siistimpään kuntoon. Kuten kuvasta näkyy vanhoja romuja oli kerennyt kertyä jo jonkin verran mutta jokin aika takaperin sain vihdon aikaiseksi selvitttää mistä saa jonkun tahon hakemaan romut pois.

    Itse näiden kärrääminen olisi ollut vaivalloista sillä olisi pitänyt kysellä kantoapua sekä hommata auto + peräkärry tai vaihtoehtoisesti paku ja lisäksi vielä miettiä minne romut saa dumpattua. Onneksi netistä onnistuin selvittämään että HSY:n eli Helsingin Seudun Ympäristöpalveluiden kautta voi tilata jonkun hakemaan näitä pois maksua vastaan. Soitin sinne ja sovin noudosta seuraavalle päivälle kun sattui vapaata silloin heillä olemaan.

    Kantomiehet tulivat jo aamusta romuja hakemaan ja pian parveke olikin jo tyhjänä. Hintaa romujen hakemiselle tuli ainoastaan 120 euroa joka oli varsin tolkullinen summa.

    Parveke romujen vaihdettua sijaintiaan

    Tietenkin rahallisesti 120 euroa on iso summa sekin, mutta jos laskee kuinka paljon olisi mennyt omaa aikaa ja vaivaa että näistä olisin eroon hankkiutunut oikeaoppisesti ympäristöystävällisillä metodeilla huomaa että summa ei ole mikään kohtuuton. Tässä iässä ei enää “yön pimeinä tunteina kun kukaan ei huomaa käyn dumppaamassa romut roskakatokseen” -tyylinen ratkaisu tunnu mitenkään realistiselta tai toteuttamiskelpoiselta idealta joten parempi näin.

    Kunhan tässä kesää kohden mennään täytyy tänne koettaa kehittää jonkinlaisia istuimia ja pientä pöytää eli ehkä jonkinlainen puutarhakalustesetti voisi olla ihan vaihtoehto. Tällä ei kuitenkaan ole vielä kiirettä ja pari kuukautta varmaankin saa vielä kesää odotella joten siihen asti parveke saa olla tyhjillään.

  • Rupesin tubettamaan

    Tänään sain vihdoin ja viimein aikaiseksi siirtyä myös tubettamaan eli tekemään ja laittamaan videoita YouTubeen. Ajatuksena tämä on ollut jo jonkin aikaa mutta tänään vapaapäivänä sitten sain tehtyä videon joka on tarpeeksi välttävää tasoa ensimmäiseksi videoksi. Idea tähän videoon tuli jo viikonloppuna mutta halusin kuvata tämän luonnonvaloa hyödyntäen keinovalon sijaan.

    Toki olen aikaisemminkin muutaman yksittäisen videon sinne laittanut, mutta videot ovat vielä piilotettuina tai vaihtoehtoisesti sellaisia että niissä ei ole allekirjoittanutta näkynyt. Käytännössä siis pianomusiikin musavideo, muutama pelivideo (loppuskenet jostain pelistä) tai lyhytfilmejä jotka on vielä piilotettuna mutta mahdollisesti myöhemmin laitan ne julkiseksi.

    Ajatuksena on ruveta tekemään videoita jonkinlaisella syklillä itseäni kiinnostavista aiheista eli käytännössä luultavasti liittyen videoihin, ääneen, musiikkiin tai johonkin sellaiseen. Aika näyttää mihin suuntaan kanava kehittyy vai kehittyykö mihinkään, mutta ainakin nyt se on vihdoin ja viimein aloitettu.

    Kanavan kielenä on lontoo ja lausunta on aivan kamalaa tasoa, mutta siitä sitä ajan saatossa kehittyy. Ensimmäisen videon aiheena on Rode NTG-2 mikrofonin demonstraatio Zoom H4n:n kanssa.

    Kanavani löytyy YouTubesta nimellä ItsMeAleksi tai suoralla linkillä https://www.youtube.com/channel/UCRyDCVMVesUEy6UIuukz_ig joten ei muuta kuin kanava tilaukseen ja seurantaan 🙂

    Laitan vielä tähän loppuun upotuksena ensimmäisen videon.

    https://youtu.be/gCZx0G6b-gU

  • Kokeilussa: GoPro Mic Stand Mount

    GoPro kiinni mikrofonitelineessä Zoom H4n vierellään

    Jokunen tovi takaperin kävin hakemassa Rajalalta GoPro-kameralle adapterin jolla actionkameran saa kiinnitettyä tavalliseen mikrofonijalustaan. Toki itselläni on käytössä mikrofonijalustan päädyssä myös kuvassa näkyvä välikappale jolla jalustaan saa yhtäaikaisesti kiinni kaksi haluamaansa vekotinta, mutta kyseisessä välipalikassa on siis myöskin normaalit mikrofonijalustan kiinnitykset.

    Mic Stand Mount tuntuu olevan jostain syystä joko vähemmän kysytty tai huonommalla saatavuudella varustettu lisäosa GoPron laajassa lisäosakokoelmassa sillä Rajalallakaan ei tätä suoraan ollut keskustan liikkeessä. Myöskään Verkkokaupalla tuotetta ei ollut suoraan hyllyssä eikä sen enempää Teknisk Magasinetillä joten pari päivää osan tuloa Espoon Rajalalta sai odottaa (tai vaihtoehtoisesti olisi voinut mennä sinne itse sen hakemaan). Koska en ollut kiireessä tämän kanssa tilasin tuotteen keskustaan.

    Adapteri on kaikessa yksinkertaisuudessaan juuri niin yksinkertainen kuin sen odottaakin olevan ja se on yhtä jämäkän oloinen kuin muutkin GoPron lisävarusteet yleensä ovat. Adapterissa on mukana pohjassa myös ruuvi jolla sen saa sopimaan molempiin yleisesti käytössä oleviin kierrekokoihin.

    Kiinnitys on varsin tavallinen

    Kameran kiinnittäminen itse tähän pulikkaan vaatii GoPron myyntipaketissa mukana tulleet osat eli kotelon, jalustaosan jossa kamera on kiinni ostaessa sekä mukana tulleen ruuvin. Kamera heitetään koteloon ja adapteri laitetaan siihen kiinni jonka jälkeen kameran voi tuupata Mic Stand Mountiin liu’uttamalla.

    Tuotetta myytiin 38 euron hinnalla, mutta kätevyyden huomioon ottaen se vaikuttaa ehdottomasti hintansa arvoiselta – etenkään mikäli haluaa yksikseen kuvailla ja saada kameran sijoiteltua sellaisiinkin paikkoihin missä ei satu olemaan sopivalla korkeudella olevaa tasoa jonka päälle kameran voisi sijoittaa.

    Tämä yhdistettynä ensimmäisessä kuvassa nähtyyn König & Meyersin Microphone Bariin on mitä kätevin kombinaatio saada helposti videoitua siten että myös Zoom H4n:llä tehtävä parempilaatuinen äänitys tulee hoidettua siinä samalla kun ei tarvitse sijoittelua ja säätämistä erikseen hoitaa äänityslaitteellekaan.

  • Musamaanantai: Mizantropia – Oblivion

    Mizantropia – Oblivion

    Tämänkertaisena musamaanantain levynä on Ukrainalaisen metallibändin Mizantropian albumi Oblivion. Bändin musiikkia on kuvattu Metal Archives -verkkosivulla extreme gothic metal joka omaan korvaani kuulostaa erikoiselta ja itse luokittelisin yhtyeen musiikin lähinnä dark metalliksi. Olipa musiikin tarkempi tyylilaji mitä tahansa niin metallimusiikin genren alle tämä on ainakin varsin helppoa ja varmaa luokitella.

    Yhtyeeltä on tullut tätä kirjoittaessa kolme täyspitkää albumia joista Oblivion on toinen. Ensimmäinen levy, Вдоль пустынных аллей on julkaistu vuonna 2010, Забвение eli Oblivion on julkaistu vuonna 2015 ja uusin Out of Mind on julkaistu vuonna 2018.

    Kuten tämän levyn julkaisuvuodesta voi päätellä bändi on itsellenikin suhteellisen uusi tuttavuus. Mikäli oikein muistan taisin löytää yhtyeen musiikin vuonna 2017. Hämärä mielikuva on että tämän yhtyeen musiikki tuli löydettyä jonkun randomin blogin perusteella kun etsin naisvokaaleilla olevaa extreme metallia. Myöhemmin YouTubesta sitten bändin musiikkivideo I’m after you iski kovasti ja yhtyeeseen tuli tutustuttua tarkemminkin.

    Levy on parin vuoden aikana soinut useammat kerrat ja tämä sekä yhtyeen uusin Out of mind molemmat edustavat itselleni yksiä tärkeimmistä metallimusiikin levyistä viime vuosina. Näiden kautta on tullut itselleni vielä uskoa ja toivoa siihen että vielä nykyäänkin suhteellisen uusien bändien osalta osataan tehdä hyvää metallimusiikkia jossa kiteytyy ne elementit jotka itselleni metallimusiikissa on tärkeää – toimivat biisit, tunteen välittyminen kuuntelijalle, paikoitellen sopiva aggressiivisuus, melodisuus ja sopivan rujo äänimaailma joka tukee musiikkia ja sen tunnetta.

    Henkilökohtaisesti pidän metallimusiikissa siitä että äänimaailma on tarpeeksi raaka ja kylmä eikä tarpeettoman sliipattu ja “radioystävällinen”. Tietenkin sellaisillakin hyvin hiotuilla äänimailmoilla on tehty todella paljon hienoja metallimusiikin levyjä mutta ne menevät äänimaailmansa vuoksi lähes aina itselleni kategoriaan jota on enää vaikea mieltää edes metallimusiikiksi. Karkeasti tiviistäen jos levy on sellainen että sen voisi heittää radioon soimaan sellaisenaan eikä se aiheuttaisi metallia kuuntelemattomien keskuudessa halua vaihtaa kanavalta toiselle en kyseistä levyä osaa itsekään mieltää kunnolla metalliksi.

    Oblivion on itselleni alusta loppuun asti aivan täyttä timanttia joka paranee jokaisella kuuntelukerralla. Kappaleet ovat monipuolisia ja tarjoaa vaihtelua kappaleiden sisällä sopivassa mittakaavassa käymättä missään vaiheessa itseistarkoituksellisen vaihteleviksi, niiden äänimaailma iskee itselleni hyvin eikä missään vaiheessa levyllä tule heikkoja hetkiä.

    Mikäli etsinnässä on täydellinen metallilevy joka on tehty vuoden 2010 jälkeen on tämä levy ainakin allekirjoittaneelle sellainen. Levy löytyy myös Spotifystä joten sieltä kannattaa levyyn tutustua mikäli ei vielä ole tätä kuullut. Laitan tähän vielä pari biisiä YouTubestakin kuultavaksi.