Sunnuntai on taas täällä joten tavalliseen tapaan on hyvä aika postata viime viikon lenkkeilyt ja painon kehitys. Lyhyesti tiivistäen jokaisena päivänä kävin lenkillä mutta painon keskiarvo ei muuttunut mihinkään.
Kuten kuvista näkyy keskinopeudet ovat tällä viikolla olleet todella hitaat. Sunnuntaina, keskiviikkona ja perjantaina kävin kaverin kanssa lenkillä jolloin toki painopiste ei ole nopeudessa vaan leppoisassa kävelyssä ja rupattelussa.
Perjantaina oli muutenkin otettava todella rauhallisesti sillä edellisenä päivänä oli töiden jälkeen kuumetta joka iltaa myöten laski pois. Perjantaina sitten todella kevyen aamukävelyn jälkeen tuntui jo kuumeiselta joten perjantai meni kotona levätessä. Perjantaina kyllä tulikin hyvin nukuttua sitten päivällä ja viikonloppuna on ollut olo taas jo terve.
Eilen aamulla menin myös rauhallisella tahdilla sillä en halunnut hikoilla sillä olin menossa kaupungille serkkua moikkaamaan.
Paino junnasi tällä viikolla lähes samassa kuin edeltävälläkin viikolla ja keskiarvoksi jäi 105,41 kg kun edellisellä viikolla se oli 105,42 kg. Kuitenkaan asia ei huolestuta itseäni sillä tällä viikolla yhtenä aamuna paino oli merkittävän korkea (106 kg) joka tietenkin nostaa keskiarvoa ylöspäin. Muutenkin painonpudotuksessa tärkeämpää on pysyvyys kuin hetkellinen pudotus joten kyllä se vielä sieltä alas tulee.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Toivon mukaan myös terveenä tulee pysyttyä 🙂
Just like heaven (IMDB) joka suomalaisittain tunnetaan nimellä Jospa se vain olisi totta on vuonna 2005 julkaistu romanttinen draamakomedia. Sen ohjauksesta on vastannut Mark Waters joka tunnetaan myös Mean girlsin ohjaajana. Pääosarooleissa nähdään Reese Witherspoon sekä Mark Ruffalo.
Elokuvan tarinassa kerrotaan lääkärinä työskentelevästä Elizabethista jolla ei ole juurikaan sosiaalista elämää työnsä ulkopuolella. Hänelle on järjestetty sokkotreffit joihin Elizabeth ei kuitenkaan koskaan pääse paikalle auto-onnettomuuteen joutumisen seurauksena.
Tarinan toisena päähahmona nähdään David (Mark Ruffalo) joka etsii itsellensä vuokra-asuntoa. Hän käy katsomassa useita eri kohteita mutta mikään ei tunnu mieluisalta. Asuntoa etsiessä naamalle lentää vuokrailmoitus talosta joka on suoraan tien toisella puolella ja hän päätyy tarkistamaan minkälainen asunto on kyseessä. Hän pitääkin asuntoa sopivana ja saa onnekseen siihen myös vuokrasopimuksen
Asuntoa vuokrataan jostain syystä vain lyhyissä pätkissä kerrallaan eikä vuokralaiselle kerrota siihen syytä. Kun Elizabeth ilmestyy Davidin asuntoon omin lupinensa ja väittää asuntoa omakseen on kummallakin hieman asiassa ihmeteltävää. Enemmän kuitenkin ihmeteltävää löytyy siitä kun Elizabeth pystyy kävelemään seinien ja huonekalujen läpi eikä kukaan muu kuin David pysty häntä näkemään.
David (Mark Ruffalo)
Tarinansa osalta Just like heaven oli mukavan poikkeuksellinen romanttisen draamakomedian genressä. Tietenkin sen juoni oli ennalta-arvattava sen suhteen miten lopussa tulee käymään, mutta kaikki matkalle mahtuvat välivaiheet olivat miellyttävää vaihtelua. Vaikka Just like heavenilla ei olekaan juuri mitään tekemistä elokuvan Ghost kanssa tuli jollain muotoa sitä katsoessa silti etäisesti samankaltaisia viboja tunnelmansa osalta.
Pidin elokuvassa myös sen humoristisista aspekteista joita syntyy Davidin ollessa ainoa kuka pystyy Elizabethin näkemään. Esimerkiksi asunnossa nähdään pappi joka Manaaja-elokuvastakin tutulla virkkeellä “The power of Christ compels you!” pyrkii häätämään Elizabethin haamua asunnosta samalla vihkivettä viskellen ja nähdäänpä siellä myös aaveiden karkottajia Ghostbustersin tyyliin elokuvan tunnusmusiikin soidessa taustalla. Hupaisia tilanteita syntyy tietenkin myös Davidin jutellessa Elizabetille normaaliin tapaan silloinkin kuin muita on paikalla katsomassa tilannetta sivusta näkemättä keskustelun toista osapuolta.
Omaan makuuni Just like heaven oli yksi parhaimmista romanttisista draamakomedioista joita olen katsonut. Sen tarina on keskimääräisestä lajityyppinsä filmistä erottuva, siinä on hyvässä tasapainossa niin kepeää humoristisuutta kuin romantiikkaa ja draamaakin. Näyttelytyö on onnistunutta kautta linjan eikä ohjaustyöstäkään ole mitään pahaa sanottavaa. Omassa lajityypissään on tämä ehdottomasti katsomisen arvoinen filmi.
Ayinger Bräuwrisse on saksalaisen Ayingerin panimon panemaa hefeweizeniä eli saksalaistyylistä vehnäolutta. Alkoholitilavuutta oluessa on 5,1 % ja sitä myydään ainakin hyvin varustelluissa K-marketeissa.
Olut tuoksuu hieman tunkkaisuudestaan huolimatta aavistuksen banaaniselle. Tuoppiin kaadettua erottaa samean värin joka ei ainakaan allekirjoittaneelle mitenkään erikoisesti iskenyt.
Kaadettaessa tuoppiin vaahtoaa Bräuwrisse kohtalaisen paljon ja se muodostaa pinnalleen paksun ja kermaisan vaahdon joka kuitenkin katoaa pinnalta suhteellisen nopeasti.
Suutuntuma on hento ja raikas, keväinen ja sitruksinen. Banaaninen maku erottuu myös selkeästi suutuntumassa. Jälkimakuna ainoastaan banaanin maku jää muistuttamaan nauttijaansa olemassaolostaan.
Kokonaisuutena tämä on asiallinen olut. Se ei ole millään muotoa oma suosikkini, mutta kuitenkin sellainen että helppo tätä olisi nauttia toisenkin kerran.
Musiikiksi menee mm. Sanni – Prinsessoja ja astronautteja tai Heikki Kuula – Koirakaveri.
Kuten viime viikolla postauksessa puhuin oli keittiöön tarkoitus hankkia viherkasveja tuomaan asuntoon elävyyttä ja viihtyyyttä. Nyt sekin on sitten hoidettu pois päiväjärjestyksestä ja muutama viherkasvi on tiensä kotiini jo löytänyt. Toinen päätyi keittiön pöydän ääreen ja toinen sai paikkansa yöpöydälle.
Yöpöydällä havaitsin kuitenkin heti että kasvi näyttää hieman yksinäiseltä joten täytynee lähikuukausina käydä hakemassa toisellekin yöpöydälle samanlainen vehka seuralaiseksi.
Kasveja ostaessa tärkeimmät kriteerit olivat miellyttävä ulkonäkö ja helppo hoidettavuus ja nämä molemmat ovat kuulemma sellaisia että eivät kovin paljoa hoitamista ja kastelua tarvitse. Hyvä niin, sillä muuten olisi riski että vihreät kodinhengettäret olisivat manan mailla makaamassa alta aikayksikön ja ainoastaan kaunis muisto yhdessä vietetystä nopeasti kiitäneestä ajasta saisi toimia ilona ja lohtuna.
Keittiö ovelta katsottuna
Kuten kuvista voi havaita ostin kumpaankin samalla saviset astiat ja aluslautaset jotta mullat ei lentele (ainakaan toivon mukaan) pitkin poikin asuntoa. Muutenkin savinen astia on miellyttävämpi katsella kuin se muovinen lärpäke jossa kasvit myydään.
En heivannut muovista ruukkua pois vaan pistin sen tuonne savisen astian sisään. Ehkä joskus vuosien päästä jos nämä ovat yhä elossa ja innostun vaihtamaan niille mullat voin samalla harkita muovisen astian pois heittämistä. Siihen asti näillä mennään.
Makuuhuoneessa viherkasvi toisella yöpöydällä selvästi jättää kaipaamaan kaveria toisellekin yöpöydälle
Olohuone on vielä täysin vihervapaa vyöhyke. Tarkoitus on ensin saada se sellaiseen kuntoon että asiat ovat kutakuinkin siellä siististi edes muuten ja sen jälkeen voi alkaa miettimään minne viherkasveja olisi hyvä sijoittaa, minkä näköisiä ja kokoisia.
Tällä hetkellä olohuone on kaoottinen ja elektroniikkalaitteiden johdot ovat varsin rumasti joka puolella joten ensin täytyy panostaa siihen että saan ne laitettua nätisti mutta kuitenkin käytännöllisesti. Askel kerrallaan kuitenkin mennään asunnossa kohden siistimpää suuntaa.
Kuten aikaisemmin olen ohimennen kirjoittanut on jollain tapaa itselleni jäänyt kaipuu askeettisempaan ja minimalistisempaan elämäntapaan erityisesti estetiikan osalta ja haluan yhä päästä askel kerrallaan vähempään näkyvissä olevan romun määrään asunnossani.
Harmillisesti elämän realiteetit aiheuttavat konfliktia tämän toiveen kanssa sillä monet asiat joita harrastan ovat sellaisia jotka ovat omiaan keräämään romua jos niitä haluaa harrastaa kunnollisilla työvälineillä.
Valokuvaus on yksi hyvä esimerkki tällaisesta harrastuksesta. Matkapuhelimella saa jo nykyään todella hyviä kuvia ja sen avulla on mahdollista harrastaa hyvinkin vähäisillä välineillä. Matkapuhelinten kuvanlaatu on sanalla sanoen erinomaista hyvässä valaistuksessa ja esimerkiksi katuvalokuvauksessa matkapuhelin on luultavasti jopa järjestelmäkameraa parempi vaihtoehto sillä se ei herätä samalla tapaa ihmisten huomiota. Tämän perusteella on helppoa sanoa että tietynlaisessa valokuvauksessa nykyisten matkapuhelinten kameraa paremmalle kameralle ei ole minkäänlaista tarvetta.
Kuitenkin on tärkeää painottaa edellisessä virkkeessä ollutta sanaa tietynlaisessa. Ikävä kyllä fysiikan lait eivät ole aina mieluisia ja valokuvauksessa tämä tulee hyvin selkeästi esille. Heti kun kuvataan hämärämmässä tilassa tulee matkapuhelinten kameroiden rajoitukset vastaan – ainakin siinä määrin että itseäni ne alkavat jo häiritsemään. Kuvanlaatu menee nopeasti huonoksi sillä pienellä kennolla ei kerätä niin paljoa valoa niin lyhyessä ajassa kuin mitä isommalla kennolla. Lisäksi syväterävyyden hallinta kännykkäkameroilla on todella kaukana siitä mitä järjestelmäkameralla kuvatessa käyttäen erillisiä objektiiveja.
Keittiö toisesta kulmasta
Lisäksi esimerkiksi salamaa valokuvauksessa käyttäessä on ero erillisen salaman ja kännykän salamavalona toimivan valon välillä todella merkittävä. Kännyköille ei tietääkseni vielä saa erillisiä etäohjattavia salamalaitteita joten myös sen suhteen rajoituksia vielä on paljon jotka rajoittavat kännykän käyttöä ainoana kamerana vähänkään enemmän kuvaamista harrastavalle.
Jos siis harrastaa valokuvausta on tällä hetkellä järjestelmäkamera monenlaisessa kuvauksessa ainoa realistinen vaihtoehto. Harmillisena puolena tämä myös tarkoittaa yleensä erillisen kameran lisäksi myös erillisiä objektiiveja, kantolaukkua, jalustaa, salamalaitteita, akkuja ja latureita sekä monia muita oheisromuja joita ei tulisi jos ei harrastaisi. Vaihtoehdot on siis joko hyväksyä että harrastuksessa tulee oheisromuja joille pitää löytää sijoituspaikka tai sitten vain lopettaa harrastaminen. Näistä vaihtoehdoista itselleni parempi vaihtoehto on vain keksiä fiksut säilytystavat harrastuskamppeille.
Patience you must have, my young padawan.
Lähes tyhjät tasot miellyttävät omaa silmääni
Roomaa ei rakennettu päivässä eikä sen enempää kodista tehdä kotia siinä ajassa joten hätä ei ole tämän näköinen vaikka kaaoksen valtakunta rakentaakin majaansa kaikkialle minne jättää paperit ja romut “hetkeksi” odottamaan parempaa sijoituspaikkaansa. Askel kerrallaan on helpompaa siirtyä kohden sitä visiota jonka sielunsa silmin näkee ja keittiö alkaa olemaan vähitellen siinä jamassa että sitä kehtaa vieraillekin näyttää.
Kuten kuvista voi havaita pöytätasot ovat lähestulkoonsa tyhjät. Kahvinkeitin, vedenkeitin, blenderi ja kahvimylly on kadonneet näkyvistä. Valkoinen pötikkä tuolla nurkassa on WLAN-tukiasema, mutta jos keksin miten sen saisin sijoitettua siten että se toimii fiksusti mutta ei kuitenkaan vaatisi sijoittamista näkyville viskaisin luultavasti senkin pois tuolta nurkasta.
Havaitsin että kahvia keitän vain muutaman kerran päivässä, blendauksia teen kerran päivässä tai poikkeuksellisina päivinä kahdesti, vettä keitän vedenkeittimellä harvemmin kuin kerran kuussa ja kahvimyllyä käytän täysin satunnaisilla aikaväleillä joten jokaisen näiden sijoittaminen kaappiin ei aiheuta kovin suurta ylimääräistä työtä kun ne ottaa aina käyttöön ja kaapista pois.
Elvis katsoo seinällä. Jossain vaiheessa tämän tilalle luultavasti tulee jokin valokuva.
Esimerkiksi kahvinkeitin ja blenderi on sijoitettu siten että ne saa nostettua esiin alle 30 sekunnin ilman että pitää kiirettä. Luultavasti aika on muutenkin lähempänä kymmentä sekuntia kuin puolta minuuttia joten prosessi kahvin keittämisessä ei juurikaan hidastu tämän vuoksi, mutta se kuitenkin tekee työtason omaan silmääni siistimmäksi.
Keittiö nykyisessä muodossaan kaipaa enää kauniimpaa mattoa joka sopii myös värimaailmaan paremmin, sillä nykyinen matto sopii huoneen väriin yhtä hyvin kuin ketsuppi valkoiselle kauluspaidalle. Lisäksi keittiö tarvitsee viherkasveja luomaan kodikkuutta ja viihtyisyyttä joten ostolistalla on muutamat asiat keittiön varalle. Vähitellen kuitenkin edes yksi huone alkaa näyttämään ihmisasutusta muistuttavalta huoneelta eikä kaatopaikalta. Tästä on hyvä vähitellen jatkaa askel kerrallaan myös muihin huoneisiin!
