Aleksin Blogi

Author: stargazers

  • Leffalauantai: Nightmare – Painajainen merellä

    Peppi (Sara Parikka)

    Vaikka Nightmare – Painajainen merellä (IMDB) nimensä puolesta tuokin ensimmäisenä mielleyhtymänä Steven Seagalin ei hänellä ole osaa eikä arpaa tähän elokuvaan. Nightmare – Painajainen merellä on kotimainen elokuva vuodelta 2012 jonka on ohjannut Marko Äijö. Pääosarooleissa nähdään Salatut elämät -televisiosarjasta tuttuja näyttelijöitä, mm. Sara Parikka, Venla Savikuja, Tero Tiittanen seä Sara Lohiniva. Tyylilajiksi on listattu kauhu/trilleri niin IMDB:ssä kuin myös BluRayn kansissa.

    Tarinassa kerrotaan tuttavaporukasta jotka lähtevät laivaristeilylle juhlistamaan Sergein (Tero Tiittanen) ja Pepin (Sara Parikka) häitä. Sergei on hankkinut liput koko väelle mukavalle risteilylle josta elokuvan nimen mukaisesti tulee kuitenkin painajaismainen reissu menneisyyden syntien noustessa tekijöidensä taakaksi. Pian risteilyporukka kohtaakin ongelmia kun väkeä alkaa kadota ja pian laivalla käydäänkin jo kamppailua elämästä ja kuolemasta.

    Heidi (Venla Savikuja) ja Jiri (Mikko Parikka)

    Nightmare on tarinansa osalta ihan mukiinmenevä. Siinä on selkeä juoni, yllättäviä tai ainakin sellaiseksi tarkoitettuja käänteitä, rakkautta, pelkoa ja draamaa. Ikävä kyllä mitkään näistä tarinan kiinnostavistakaan piirteistä ei pääse oikeuksiinsa tämän elokuvan kohdalla.

    Kohtaukset ja niiden näyttelytyöt ovat aivan käsittämättömän teennäisiä eikä niistä saa minkäänlaista kosketuspintaa katsojana. Hahmoista puuttuu syvyyttä ja jokainen henkilö on täysin mitäänsanomaton tusinahahmo jonka kiinnostavuus ja merkitys tarinassa tuntuu täysin nollalta. Tapahtumat ovat monin osin ennalta-arvattavan kliseisiä joka itsessään toki ei ole ongelma vaan lajityyppiinsä sopivassa mittasuhteessa toimiva lisä, mutta se miten ne on tässä elokuvassa tehty vesittää niidenkin käänteiden merkityksen täysin.

    Tarinaa kuljetetaan aivan liikaa myös kertomalla eikä ainoastaan näyttämällä asioita joiden ansiosta katsoja itse pystyisi tekemään tulkinnat tapahtumista ja rakentamaan tarinan palapeliä mielessään ennen loppuratkaisuita. Dialogit ovat lähes poikkeuksetta tönkköjä ja epärealistisen kuuloisia eikä niistä välity tunnetta katsojalle millään muotoa.

    Sampo (Sampsa Tuomala)

    Perinteisen suomalaisen elokuvan tapaan myös tässä oli dialogien äänenvoimakkuuden kanssa ongelmia. En tiedä mistä se johtuu, mutta kotimaisissa elokuvissa on lähes aina dialogien voimakkuus tarpeettoman hiljainen. Samoin myös tässä elokuvassa oli useampia kohtauksia joissa keskustelut kuuluvat tarpeettoman kaukaa ja suhteettoman hiljaisella jolloin äänenvoimakkuutta saa laittaa reilusti lisää että kuulee mistä henkilöt keskustelevat.

    Samoin asia mikä itselleni katsojana tökki oli elokuvan käyttämä värimaailma. Kyseessä on kuitenkin kauhu/trilleri jolloin olennaisena osana elokuvaa on sen värimaailma joka luo merkittävän osan kauhuelokuvan tunnelmasta. Tavallisemmin kauhuelokuvissa näkee sinertävämpää tai ainakin kylmempää värimaailmaa kun taas tässä vedetään pääpiirteittäin kirkkailla ja aurinkoisilla sävyillä läpi koko filmin joka on omiaan vesittämään edes vähäisen kauhuelokuvan tunnun.

    Myös kameran kanssa olisi kaivannut hieman toisenlaista otetta ainakin syväterävyyden osalta. Tämä tuskin on kameramiehen valinta, mutta liian suuri syväterävyys yhdistettynä elokuvan tyylilajille sopimattomaan värisävyjen tunnelmaan on omiaan viemään elokuvalta visuaalisesti sen uskottavuuden lajityyppinsä lapsena.

    Uima-altaassakin kerettiin pyörimään. Mukana myös Sergei (Tero Tiittanen).

    Jotta arvostelu ei menisi pelkästään negatiivisten asioiden listaamiseksi on hyvä antaa tunnustusta elokuvalle sen onnistumisistakin. Pidin siitä että elokuvallisista peruselementeistä kamerakulmien käyttö, pannaukset ja leikkaukset olivat asiallisia eikä ne käyneet missään vaiheessa häiritsemään. Myös elokuvan juoni oli ajatuksen tasolla ihan mukiin menevää tasoa ja siitä olisi voinut saada toimivankin elokuvan aikaiseksi.

    On ikävää antaa erityisesti kotimaiselle elokuvalle huonoa arvosanaa mutta valitettavasti tämän elokuvan kohdalla en pysty muuhun tulokseen päätymään. Se on sanalla sanoen aivan tasotonta roskaa elokuvaviihteen saralla.

    Arvosana: 2/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 747 annettuun ääneen”]2,7/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Äkäsen eukon hieno lagerolut

    Tämänkertainen perjantaipullo on Honkavuoren panimon tuotos nimeltään Äkäsen eukon hieno lagerolut. Oluesta löytyy suhteellisen niukasti tietoja, mutta alkoholitilavuus on 4,1 %. Ostin olueni Pyhäselän Hammaslahdesta, mutta myyntipaikkoja saman panimon oluille on ainakin Pienessä Helsingissä sekä mm. Kampin K-Supermarketilla. Panimon verkkosivuilta löytää kuvan oluen etiketistä sekä tietoa myyntipaikoista ja muuta yleistietoa.

    Oluen aukaistua erottaa hieman hiivaisen tuoksun pullossa joka onneksi ei nouse tuoppiin kaadettua enää esiin. Tuopissa olut on raikkaamman ja hedelmäisemmän tuoksuinen. Vaahtoavuus on maltillista kaadettaessa ja sekin vähä mikä kerkeää muodostua katoaa pian myös pois. Vaahto on ohutta ja hentoa koostumukseltaan.

    Suutuntuma on kepeä ja aavistuksen laiha. Maku on pistävä ja kirpeä, aavistuksen sitrusmainen. Maku erottuu varsin selkeästi bulkkilagereista omaperäisemmällä maullaan. Omaan makuuni ei mikään erityisen mieluisa maku mutta kuitenkin juomakelpoinen.

    Musiikiksi sopii mm. Five Finger Death Punch – When the seasons change tai Amaranthe – 365.

  • IKEA Trådfri vaikuttaa kohtalaisen pätevälle

    IKEAn versio älyvalaisimesta

    Kuten aikaisemmin olen täällä blogissa kirjoitellut on käytössäni Philips Hue -älyvaloja, ledistrippejä, liiketunnistimia ja dimmereitä. Kaverini kanssa rupatellessa tuli puheeksi että hän on tehnyt kotiinsa älyvalaistusta käyttäen sekä Hue-valoja että IKEAn Trådfri-valoja siten että niitä kuitenkin pystyy ohjaamaan Philips Hue -ohjausyksikön kautta sekä käyttämällä Huelle tarkoitettuja lisälaitteita (kuten tuo valokytkin/dimmeri).

    Tästä innostuneena kävin kaverin kanssa IKEAssa ja ostimme kolme kappaletta näitä valoja meikäläisenkin asuntoon. Toisin kuin Philips Hue -valojen kanssa ei asennusprosessi ole aivan yhtä suoraviivainen mikäli aikoo käyttää Huen ohjainyksikköä. Huen lampun etsintä ei löydä lamppuja hakutoiminnolla suoraan eikä polttimoissa ole heksadesimaaliarvona annettu lampun numeroa joten asentaminen vaati hieman säätämistä.

    Alussa polttimo tietenkin pistettiin lamppuun kiinni ja virrat päälle jotta se on edes teoriassa mahdollista löytää. Käytin tähän tarkoitukseen pöytävalaisinta jonka vein aivan Hue bridgen viereen parituksen ajaksi jotta signaali menee varmemmin perille kun ympärillä olevat muut lamput eivät aiheuta häiriötä.

    Tietokoneelle täytyi etsiä softa LampFinder joka käynnistetiin ja paritettiin Hue-bridgeen. Tämän jälkeen laitettiin käynnkältä Philips Hue -softasta lampun haku päälle ja painettiin tietokoneella pyörivällä softalla Find lamp -painiketta. Vähän ajan päästä uusi valo löytyi ja sen sai lisättyä Hueen normaaliin tapaan.

    Trådfri toimii ja käyttäytyy pääsääntöisesti kuin Philips Hue -valaisimen toinen generaatio. Kolmannen generaation Hue-valoissa on selkeästi parempi vihreiden sävyjen toisto, mutta esimerkiksi Hue-valojen toisen generaation vihreiden toisto on kutakuinkin samaa tasoa kuin IKEA Trådfrissa joten sen suhteen Trådfri on varsin hyvä ostos.

    Nyt valoja jonkin aikaa käyttäneenä on näistä jäänyt pääasiallisesti positiivinen kokemus mutta jotain valittamisen aihettakin on. Käytännössä suurin ongelma on ollut satunnainen värin vaihto täysin ilman mitään syytä.

    Eli esimerkiksi olen katsomassa leffaa ja yht’äkkiä yksi lampun väri saattaa vaihtaa sävyä kun Philips Hue -valoissa tällaista ongelmaa ei ole ollut kertaakaan. En tiedä liittyykö tämä jotenkin Hue-softan lähettämään signaaliin, tuleeko naapurista jokin taajuus joka sotkee näitä vai mikä moista aiheuttaa, mutta koska ongelma ei ole vielä kovin usein ilmennyt ei ole tämä kovin pahasti päässyt häiritsemään. Mikäli värin satunnainen vaihtelu jatkuu pidemmän aikaa täytynee vaihtaa näiden tilalle sitten oikeat Huet vähitellen.

    Nyt on makuuhuoneessa jokaisessa valossa samanlaiset polttimot joten värisävyt ovat keskenään identtiset, sävyjä löytyy tarpeeksi ja kirkkautta löytyy myös sopivasti. Hue-valot taitavat mennä hieman himmeämmäksi kuin Trådfrit joten Huella on se etu makuuhuoneessa ja iltavaloissa, mutta itse olen ainakin tottunut jo nukkumaan vaikka olisivat valot yöpöydällä päällä tai ei.

  • Valot yöpöydille

    Uudet valaisimet

    Kuten viime viikkoisessa postauksessani kirjoitin oli aikomuksenani hankkia yöpöydille valot kummallekin puolelle. Kävin myöhemmin vielä tuolla heteromiesten helvetissä joka myös IKEA-nimellä tunnetaan ostamassa itselleni moiset kummallekin yöpöydälle. Kuten kuvasta näkyy toisessa on värillinen Hue-valaisin, toisessa ei.

    Valaisimet on ÅRSTID nimellä löydettävissä IKEA:sta. Hyvänä puolena tässä lampussa on E27-kanta joka tuntui olevan pöytävalaisimissa kohtalaisen harvinaista sillä lähes kaikki muut olivat E14:lla varustettuja. Asialla ei sinänsä olisi muuta merkitystä, mutta Hue-valaisimia on itselläni entuudestaan E27-kantaisena kirkkaita ylimääräisenä eikä sen vuoksi ole tarve käydä ostamassa heti uusia polttimoita että edes saa jotain valoa. Entuudestaan itseltäni ei löydy yhtään E14-kantaista polttimoa Huena tai ilman joten E27 oli way to go.

  • Peliarvostelu: Shadow of the Tomb Raider (Xbox One X)

    Viime perjantaina eli 14.09.2018 julkaistu Shadow of the Tomb Raider on kolmannen persoonan kuvakulmasta pelattava toiminnallinen seikkailupeli. Toisin kuin pari edeltävää osaa jotka oli Crystal Dynamicsin kehittämiä on tämän osan kehittänyt Eidos Montréal ja sen julkaisijana on toiminut aikaisempien osien tapaan Square Enix. Shadow of the Tomb Raider on saatavana PC:lle, Xbox One:lle sekä Playstation 4:lle.

    Tarinallisesti Shadow of the Tomb Raiderissa Lara jatkaa aarteiden metsästämistä. Tällä kertaa etsinnässä on temppeli josta etsitään mystistä tikaria johon liittyy myös apokalyptisia ennustuksia. Kaikki vanhat legendat eivät olekaan ainoastaan legendoja ja pian etsinnässä on myös hopeinen laatikko jonka kanssa tikarin on tarkoitus toimia yhdessä ennustuksia täyttäessä. Mukaan kuvioihin sotkeutuu myös Trinity, hämäräperäinen järjestö jonka kanssa Lara saa ottaa mittaa halki koko pelin.

    Vaikka kehitystiimi onkin vaihtunut on Lara Croftin uusin seikkailu iladuttavasti silti sitä tuttua ja turvallista Tomb Raideria joita on totuttu näkemään kahdessa edeltävässä osassakin.

    Pelillisesti kaikki aikaisemmista osista tutut elementit on yhä läsnä. Siinä on rauhallisia osuuksia ja kiintoisaa tarinankerrontaa välivideoiden saattelemana, kepeitä puzzleja, seinillä kiipeilyä ja hyppelyä, nopeatempoisia adrenaalia nostattavia action-kohtauksia sekä tietenkin hautoja tutkittavaksi ja aarteita etsittäväksi.

    Uutena ominaisuutena hiippailulla on mahdollista saavuttaa paikoitellen helpommin toimivampia lopputulemia kuin suoraviivaisella “tulkaa jonossa niin lähdette pinossa” -tyylisellä snägäreiden jonosta tutulla ratkaisulla. Lara pystyy piiloutumaan paremmin vihollisiltaan kasvillisuuden sekaan jonka seasta on näppärää niittää väkeä yksi kerrallaan vähemmäksi. Tämän uudistuksen myötä mieleen nousi vääjäämättä fiilikset Batmaneistä jossa samankaltaista toiminnallisuutta on nähty hieman erilaisessa muodossa.

    Laran taitoja pystyy tässäkin osassa kehittämään pelin aikana kerättävillä kykypisteillä. Välitallennuspaikkana ja pikahyppykohteina toimii yhä leirinuotiot ja niiden ääresssä voi käydä jakamassa keräämänsä kykypisteet eri taitoihin. Myös aseita pystyy kehittämään jonkin verran eli esimerkiksi saamalla niihin isompia lippaita, nopeampaa latausaikaa, pienempää rekyyliä ja muita vastaavia parannuksia.

    Uudistuksena on tuotu myös vedenalaiseen elämään ilmataskuja jonka kautta pystyy haukkaamaan happea ja jatkamaan pidemmän aikaa pyörintäänsä veden alla. Harmillisesti veden alainen maailma ei ainakaan läpipeluun aikana tuntunut kovinkaan laajamittaiselta, mutta täytynee jatkaa myöhemmin tutkimista sivutehtävien osalta mikäli niistä paljastuisi enemmän tarvetta Ahdin valtakuntaan tutustumiselle.

    Päätehtävän lisäksi tarjolla on erinäinen määrä sivutehtäviä joista vasta muutaman kävin tekemässä. Nopesti arvioiden ne eivät vaikuttaneet kovin mielenkiintoiselta, lähinnä samaa tasoa kuin esimerkiksi Assassin’s Creed Originissä – siinähän ne ovat ja kyllähän niitä jonkin verran tekee, mutta ainakaan niistä mitä kävin tekemässä ei ollut kovin paljoa imua mukana eikä niistä syntynyt pakottavaa tarvetta ottaa selvää mitä ne paljastaisivat kokijalleen.

    Peli on pituudeltaan aikaisempien osien tasoa. Itse pelasin päätehtävän ja muutamat sivutehtävät läpi noin 16 tunnissa eli käytännössä kahdessa päivässä. Kuten suhteellisen nopeasta läpipeluun aikataulusta voi päätellä Shadow of the Tomb Raider oli itselleni varsin koukuttava peli sillä sen halusi pelata varsin nopealla temmolla.

    Shadow of the Tomb Raider on omaan makuuni paras tähän saakka tehdyistä Tomb Raidereista. Sen tarinassa oli merkittävästi enemmän vetovoimaa kuin edeltäjässään ja jopa enemmän kuin vuoden 2013 versiossa – siitäkin huolimatta että kyseinen vuoden 2013 Tomb Raider on itselleni yksi merkittävimmistä peleistä kautta aikojen. Shadowin tarina on erinomainen ja vetovoimainen, siinä on ilahduttavasti mukana yliluonnollista mystiikkaa unohtamatta lainkaan hämäräperäisiä kulttihörhöjä.

    Graafisesti peli on mennyt eteenpäin erityisesti valaistuksiensa osalta. Pelasin tämän Xbox One X:llä käyttäen 4K-versiota ja HDR:ää ja tässä moodissa peli pääsi paljon paremmin oikeuksiinsa kuin tässä nähtävissä kuvankaappauksissa sillä HDR ei näistä kuvista välity katsojalleen. Nopeasti arvioiden kuulosti myös siltä että äänimailma olisi luolissa pyöriessä kuulostanut aidommalta kuin aikaisemmissa osissa, mutta voi toki olla että muistini vain on unohtanut aikaisempien osien äänimaailman.

    Kokonaisuutena Shadow of the Tomb Raider on aivan loistava peli joka päätyi suoraan myös Suosituksia-sivulleni.

    Arvosana: 9/10