Koivukylän koivuissa alkaa vähitellen lehdet tulemaan. Kuva iPhone 7 plus.
Eilen aamulla heräsin hieman viiden jälkeen ja lähdin aamulenkille koska keli oli erinomainen. Lenkillä ollessani tein havainnon että kesä alkaa vihdoin tulemaan myös tänne Koivukylään sillä lehdet alkavat jo olemaan koivuissa tuloillaan. Mahtavaa! Toivon mukaan kelit sallivat enemmänkin ulkoilun. Toki eihän se säästä ole oikeasti kiinni vaan viitsimisestä, mutta on helpompoaa lähteä pihalle paistattelemaan päivää kuin mennä tarpomaan vesisateeseen.
Viikonloppuna tuli tajuttua muutenkin miten pitkällä kesän tulo alkaa olemaan kun pelasin Far Cry 5:ttä lähes aamu viiteen saakka ja unille käydessäni oli päivä jo nousemassa. Heh. Saapa nähdä miten aurinkoisempien päivien myötä unirytmit hakevat muotoaan eli tuleeko pidettyä tolkullinen työrytmi vai meneekö siihen unirytmiin mihin luonnostaan hakeutuu eli täysin satunnaiseen.
Aamulla ennen kuutta on jo valoisaa. Kuva iPhone 7 plus.
Puihin lehtien tuloa tulee odotettua enemmän kuin tavallisesti sillä on mielenkiintoista nähdä miten paljon oma pihapiiri muuttuu kesän myötä. Puita lähistöllä kuitenkin on jonkin verran ja luultavasti ympäristöstä tulee aivan eri näköinen kuin miltä se on talvella loskaisilla keleillä näyttänyt. Niin ja tietenkin tavallisesti en ole koskaan odottanut että lehdet tulevat puihin vaan jonakin päivänä vain huomannut että “Kas pakanaa, lehdet on jo puissa” joten enemmän kuin tavallisesti odottaminen ei siis paljoa vaadi.
Far Cry 5 on Ubisoft Montrealin kehittämä ja Ubisoftin julkaisema ensimmäisen persoonan kuvakulmasta pelattava avoimen maailman ammuntapeli joka nimensä mukaisesti on osa Far Cry -pelisarjaa. Pelisarjan osat ovat toisistaan täysin irtonaisia ja eri henkilöillä varustettuja pelejä eikä siten aikaisempien osien pelaamisella ole mitään merkitystä juonen kannalta.
Peli on julkaistu 27 maaliskuuta vuonna 2018. Se on saatavana niin PC:lle, Xbox Onelle kuin Playstation 4:llekin. Arvostelu pohjautuu Playstation 4 Prolla saatuihin kokemuksiin.
Kaukoitkun viides noudattaa peruskaavaltaan samaa linjausta kuin ainakin Far Cry 3 sekä Far Cry 4 eli pelissä nähdään pyskopaatti tai vähintäänkin valtavirrasta poikkeavan moraalikäsityksen omaava pääpahis joka kätyreineen kiduttaa ja tappaa niitä joiden käsitykset oikeamielisyydestä ei satu natsaamaan omaan käsitykseen. Pelaajan tehtävänä on pistää tämänkaltaiselle moraalittomalle perseilylle loppu voimakeinoja käyttäen. Aiemmista osista tuttuun tapaan maailma on valtava ja tekemistä riittää päätarinan lisäksi monenlaisissa sivutehtävissä.
Sekopäinen hihhulikultti keskellä korpea
Kulttilaisien kärsivällisyyttä ei kannata koetella mikäli arvostaa elämäänsä
Tapahtumapaikkana Far Cry 5:ssä on kuvitteellinen Hopen piirikunta jossa majaansa pitää astetta vaarallisempi kultti johtajansa Joseph Seedin johdolla. Joseph Seedillä tai tuttavallisemmin The Fatherilla on apunaan veljensä John sekä Jacob sekä siskonsa Rachel joka tullaan tuntemaan nimellä Faith joista jokaisella on pelimaailmassa oma alueensa hallussa. Pelaajan tehtävänä on käydä ottamassa alueita haltuunsa pois kulttilaisten käsistä.
Aikaisemmin nähtyjä teemoja nähdään yhä. Pelissä on jälleen kerran pelihahmojen mielenterveyden rajoja koettelevia kokemuksia kiduttamisen keinoin, raakuutta ja väkivaltaa sekä hämäriä ja sekopäisiä kokemuksia huumeiden vaikutuksen alaisena. Pelaajan hahmon mielenterveyskin vaikuttaa paikoitellen kohtalaisen epävakaalta joten mielenkiintoisia kokemuksia on jälleen tarjolla.
Omaan makuuni pelin tematiikka toimi hyvin ja kultin johtohahmo oli mielenkiintoisempi persoona kuin esimerkiksi Far Cry 4:ssä nähty Pakana-Min. Samoin Faith oli merkittävästi mielenkiintoisempi hahmona kuin veljensä John tai Jacob jotka olivat täysin mitäänsanomattomia tusinapahiksia vailla sen suurempaa tunnetta.
Toimivaa ja hyväksi havaittua mekaniikkaa
Faith oli pikkupahiksista kiintoisin
Pelimekaaniikan osalta Far Cry 5 ei tee juurikaan eroa pariin aikaisempaan osaansa. Pelissä on tavalliseen tapaan monia erilaisia aseita, vihollisia voi tapettuaan lootata, lootista saa myös tavaroita joita sitten voi myydä eteenpäin ja saa sitä kautta lisää rahaa ostaa aseita, health kittejä, panoksia ja muuta oheiskrääsää. Lisäksi pelaaja voi ostaa erilaisia kulkuvälineitä joiden avulla matka sujuu apostolin kyytiä vauhdikkaammin.
Aseita voi ostaa, niitä voi hieman myös kehittää esim. ostamalla isompia lippaita, äänenvaimentimia tai erilaisia tähtäimiä. Pelaajan hahmoa voi kehittää erilaisialla kykypisteillä eli esimerkiksi hahmolle voi hankkia kyvyn kantaa enemmän panoksia mukanaan tai avata uusia slotteja asepyörääån. Kykypisteitä saa lisää tekemällä erilaisia taskeja, esim. jokin määrä tappoja joillain aseilla jne.
Pelaaja saa joistain tehtävistä ja sivutehtävistä mukaansa myös eri kykyjä omaavia apureita joita sitten pystyy komentamaan eri vihollisten kimppuun. Yksi apuri on hiljainen jousiampuja, toinen on ilmataistelija, yksi on tarkka-ampuja jne.
Laaja maailma
Oonko mie nyt Liaksassa? Näissä maisemissa teki mieli ajaa rallia.
Aikaisempien osien tapaan itselleni yksi parhaista puolista Far Cryssä on sen massiivisen kokoinen pelimaailma jossa riittää maisemia katseltavaksi. Kartan koosta saa jotain osviittaa Polygonin artikkelista jonka mukaan kävely laidasta toiseen kestää 54 minuuttia.
Tietenkään pelkkä laaja maailma ei inspiroi mikäli siellä ei ole mitään tekemistä mutta jälleen kerran tekemistä riittää kiitettävät määrät. Sivutehtäviä on kymmenittäin, kulttilaisten etuvartioita riittää vallattavaksi, siiloja on tuhottavaksi ja aina voi käydä myös kalastamassa aikansa kuluksi mikäli muuta tekemistä ei keksi.
Aktiviteetit ovat tarpeeksi monipuolisia jotta ne jaksavat viihdyttää ja sivutehtävät joita pelasin olivat mielekkäitä ja osa jopa hauskojakin. Myös päätarinassa kuin sivutarinoissa nähdään monenlaisia henkilöhahmoja ja osasta huokuu koomisen stereotyyppinen Fuckyeaaah mmmmurica -fiilis ja osasta taas irtoaa kunnon paranoidi foliohattufiilis jotka omaan makuuni toimivat hauskana vaihteluna persoonattomalta tuntuviin tusinahahmoihin.
Perushyvä avoimen maailman peli
Helikopterillakin pääsee lentämään
Pidän avoimen maailman peleissä mahdollisuudesta käydä haahuilemassa pitkin maita ja mantuja fiilistelemässä maisemia vailla mitään tarvetta tehdä mitään ja näissäkin maisemissa on mukavaa pärräillä autolla, käydä kävelemässä ja lennellä myös lentokoneilla tai helikoptereilla unohtamatta moottoriveneilyn iloja. Myös laskuvarjolla pääsee lasekeutumaan kaikessa rauhassa maisemia katsellen ilta-auringon paisteessa ja liitopuvullakin voi lennellä ja tuntea vauhdin huumaa.
Tarina on toimivaa tasoa, henkilöhahmot pääosin on kiintoisia vaikkakin mukaan mahtuu myös täytehenkilöiltä tuntuvia tusinahahmoja ja bugejakin ilmeni positiivsen harvoin.
Kokonaisuutena Far Cry 5 on tuttua ja turvallista avoimen maailman räiskintää aikaisemmista osistaan totutuilla kaavoilla. Se ei varsinaisesti luo pöytään mitään uutta eikä ihmeellistä mutta tarjoaa kuitenkin sellaisenaan sitä mitä itse tämän tyylin peleistä yleensä etsin – viihdyttävää tarinaa massiivisella maailmalla missä voi kohtalaisen vapaasti valita missä järjestyksessä tehtäviään tekee. Jos aikaisemmat osat on iskenyt on tämäkin osa pelaamisen arvoinen.
Viime viikkoisen Megan Foxin tähdittämän Jonah Hex elokuvan jälkeen on hyvä jatkaa tälläkin viikolla Megan Foxin tähdittämällä tiellä. Tämänkertaisena leffalauantain filminä on Jonathan Liebesmanin ohjaama Teenage Mutant Ninja Turtles (IMDB) vuodelta 2014. Tyyliltään elokuva on toimintakomedia.
Liebesman on toiminut ohjaajana tätä kirjoittaessa ainoastaan yhdeksässä elokuvassa joista Turtles on hänen tunnetuimpien ohjaustensa joukossa. Muita tunnettuja ohjauksia häneltä on Wrath of the titans, Battle: Los Angeles sekä The Texas Chainsaw Massacre: The Beginning.
Turtles-elokuva pohjautuu sarjakuviin joka ensimmäisen kerran näki päivänvalon jo vuonna 1984. Turtleseista on tehty niin sarjakuvia, elokuvia ja videopelejä ja onpa mutanttikilpikonnat vallanneet alaa myös lelumarkkinoilla jo silloin kun itse olin lapsi.
Michelangelo
Elokuvan tarinassa New Yorkissa tapahtuu monia rikoksia joiden takana on Jalkaklaani-nimellä tunnettu ryhmä. Pienen televisiokanavan toimittaja April O’Neil (Megan Fox) pyrkii tekemään juttua tapauksesta jotta voisi edetä urallaan turhanpäiväisistä uutisista vakavasti otettavammaksi journalistiksi. April kertoo pomollensa nähneensä 180 cm pitkiä ninjakilpikonnia jotka tulivat pelastamaan hänet ja muut siviilit rikospaikalta Jalkaklaanin kynsistä mutta ymmärrettävistä syistä hänen kertomuksensa ei ota ilmaa alleen ja pian työpaikka on taakse jäänyttä historiaa.
April ei kuitenkaan luovuta sillä hän tietää mitä on nähnyt. Hän haluaa tehdä reportaasin rikoksista ja pian hän saakin tutustua tarkemmin näihin mystisiin ninjakilpikonniin. Juuri kukaan ei ota hänen kertomuksiaan ninjakilpikonnista vakavasti mutta Aprilin edesmenneen isänsä kollega Eric Sacks (William Fichtner) uskoo kuitenkin hänen tarinansa. Harmillista kyllä Ericillä ei ole ainoastaan rehellisiä pyrkimyksiä elämässään ja pian ninjakilpikonnat ovatkin olemassaolonsa paljastumisen vuoksi vaarassa.
Eric Sacks (William Fichtner)
Pidin itse tämän elokuvan tarinasta ja siitä kuinka hyvin ja luonnollisella tapaa osana käsikirjoitusta avataan Turtlesien historia ja syntytarina, siitä mistä he ovat tulleet, miksi Tikku on tullut heidän johtajakseen ja miten April O’Neil nivoutuu osaksi heidän historiaansa.
Vaikkakin Teenage Mutant Ninja Turtles on monessa mielessä hyvinkin perinteinen viihteellinen Hollywood-filmi jossa on paljon toimintaa, humoristisuutta ja ison budjetin makua oli elokuvassa silti paljon tyylillisesti sellaisia piirteitä joista pidin.
Pidin kamerakulmien käytöstä osana tarinankerrontaa, siitä kuinka kameran sijoittelulla tuetaan kohtauksen tunnelmaa. Esimerkkinä kameran sijottaminen matalalle vinoon siten että vastapuolella olevasta kohteesta saadaan mahtipontisempi ja dramaattisempi tunnnelma kuin mitä se olisi ollut jos kamera olisi ollut ylempänä on monessa mielessä asia mikä tuntuu itsestään selvältä mutta jota hyvin monen katsotun elokuvan jälkeen alkaa havaitsemaan että se ei sitä monellekaan ohjaajalle ole.
Kohteiden sommittelut olivat useissa kohtauksissa valokuvauksellisia
Omaan makuuni elokuvan kohtauksissa oli tarpeeksi paljon kuvauksellisesti vaihtelua mutta silti ne oli toteutettu tasapainoisesti. Kuvakulmia käytettiin useita, kameraa ei aina pidetty suorassa vaan vinoa kuvakulmaa käytettiin sopivassa suhteessa tehokeinona, pannauksia oli monin paikoin ja esimerkiksi henkilöiden välisissä keskusteluissa toisinaan kameraa liikuteltiin puolelta toiselle mutta kuitenkin säilyttäen kohtauksen tunnelma.
Kokonaisuutena Teenage Mutant Ninja Turtles on hyvä ja viihdyttävä toimintakomedia jossa kaikki elokuvan peruselementit on kohdallaan. Niin ja onhan siinä myös Megan Fox joka on aina hyvä syy muutenkin katsoa elokuva.
Tämänkertainen olut on astetta undergroundimpaa kamaa sillä tätä ei ihan joka paikasta löydy. Kyseessä on Panimo Hiiden panema Praise Indian Red lager joka on vartavasten Goforelle tehtyä tavaraa. Vahvuutta oluella on 5,2 %.
Pullon aukaistua ja lasiin kaadettaessa erottaa miellyttävän vaikkakin hennon hedelmäisen raikkaan tuoksun. Tuoppiin kaadettaessa olut ei vaahtoa juuri lainkaan mutta vähäinen vaahto pysyy kohtalaisen pitkään oluen pinnalla.
Vaikkakin oluen vahvuus on 5,2 % ja se on tyypiltään india red lager ei tästä silti tullut vahvan oluen makua enkä sokkotestissä olisi osannut edes lageriksi tunnistaa. Maku oli hedelmäisempi ja paljon enemmän IPA-mainen kuin mitä perinteisti lagerilta on tottunut odottamaan.
Suutuntuma on miellyttävän täyteläinen mutta kuitenkin raikas ja pehmeä ja jälkimaku on miellyttävän tasainen joka jättää halun ottaa toisenkin kulauksen. Erittäin toimiva olut jota toivon mukaan tulen maistamaan vielä toisenkin kerran.
Musiikiksi sopii mm. Fatboy Slim – Weapon of Choice tai Pendulum – Witchcraft.
Tämänkertaisen kokkailukeskiviikon ateriana on varsin yksinkertainen keitetty nuudeli jossa sekaan on heitetty myös omenaa. Ateria tuttuun tapaan sitten tuli syötyä kasvisten ja raejuuston kanssa.
Aivan alussa nakkasin vettä vedenkeittimeen ja päräytin vedet. Siinä odotellessa veden kiehumista kerkesin murskata nuudelit pussista kattilaan ja heittää mausteet perään. Kippasin kiehuvan veden sitten nuudeleiden päälle kuten normaalistikin nuudeleita tehdessä. Pilkoin puolikkaan omenan sitten nuudeleiden sekaan koska ajattelin että täytyypä koettaa millainen kombinaatio siitä tulisi.
En muista että olisin omenoita tottunut keittämään missään ruoassa ja toki tälläkin kertaa niitä vain tuli haudutettua nuudeleiden seassa kiehuvassa vedessä eikä varsinaisesti keitettyä, mutta koska piirretyissä pahat noidat aina keittävät omenoita niin kai se omenoiden keittäminen joku juttu on. Samat noidat tosin piirretyissä taitavat syödä vaikka mitä sisiliskon varpaitakin joten en tiedä onko se varsinaisesti hyvä meriitti ja syy omenan keittämiselle nyt kun tarkemmin miettii, mutta turha antaa ajatustoiminnan häiritä hyviä ideoita. 😉
Näyttää eksoottiselta
Kun vettä oli tarpeeksi kauan imeytynyt nuudeleihin ja olin odotellessa kerennyt pilkkomaan kurkkua ja paprikaa vähän lautasen reunalle ja heittänyt myös raejuustoa seuraksi oli aika sitten viskoa ateria lautaselle ja ruveta syömään.
Omena toi ihan mukavaa raikkautta muuten aika tunkkaisiin ja elottomiin nuudeleihin. Melkein voisi useamminkin koettaa laittaa omenaa ja muitakin asioita nuudeleiden sekaan jotta saa vähän monipuolisemmaksi nuudeleiden makua. Helppoa ja edullista evästä.
