“Viisaat miehet ymmärsivät, että luonnollinen maailmamme on vain kehno jäljitelmä paratiisista. Tämän maailman tarkoituksena on olla pelkkä takuu toisesta, täydellisemmästä maailmasta. Jumala loi maailman siksi, että ihmiset pystyisivät näkyväisen kautta ymmärtämään Hänen henkisiä opetuksiaan ja suurenmoista viisauttaan. Minä kutsun sitä Teoksi.” (s. 143)
Luin jokin tovi takaperin loppuun brasilialaisen kirjailija Paulo Coelhon tunnetuimman teoksen, Alkemistin. Kirja on alunperin julkaistu brasiliassa jo vuonna 1988 joten mistään tuoreesta teoksesta ei ole kyse. Ensimmäisen kerran teos on Wikipedian mukaan julkaistu suomessa vuonna 1995 WSOYn kustantamana jolloin teos on julkaistu nimellä Santiagon unelmat.
Alkemistissa kerrotaan Santiago-nimisestä nuoresta paimenesta joka haaveilee erilaisesta elämästä. Hän tapaa mystisen kuninkaan jonka puheista vaikuttuneena hän lähtee etsimään aarrettaan. Aarteen etsimiseen mahtuu monenlaisia vaiheita eikä asiat mene useinkaan parhaalla mahdollisella tavalla. Santiago kuitenkin päättää jatkaa aarteensa etsimistä vastoinkäymisistä huolimatta sillä hän ymmärtää että aarteen löytäminen on hänen elämän tiensä joka hänen täytyy kulkea.
Tarina itsessään on hyvin suoraviivainen ja helppolukuinen kertomus. Se ei kirjalliselta tyyliltään ole kovinkaan rikasta tai monipuolista tekstiä ja sen vahvuudet kirjallisuudessa löytyvät enemmänkin sen tarinasta ja varsinkin sen henkisiä aspekteja sisältävästä merkityksestä ja tulkinnallisuudestaan.
Alkemisti on vahvasti hengellistä aspektia sisältävä teos ilman erityistä paatoksellisuutta. Kuten kaverini poikaystävä aikonaan totesi on Coelho henkisen maailman Pirkka ja tätä teosta lukiessa sellainen mielikuva kyllä hieman välittyi sillä se ottaa eri uskonnoista ja uskomuksista vivahteita ja pukee ne tavalliselle tuulipukukansalaiselle sopivaan muottiin. Tässä on toki hyvänä puolena se että ihmisiä yhä kiinnostaa hengellisyys ainakin jossain muodossa luettuna mutta samaan aikaan Alkemisti kuitenkin tasapainottelee omaan makuuni ehkä hieman liiallisen paljon populistisen henkisyyden ja kliseisyydeen rajoilla.
Kokonaisuutena Alkemisti on ihan luettava ja suhteellisen viihdyttävä teos mutta omaan makuuni se ei kuitenkaan yltänyt parhaaksi Coelhon tuotokseksi. Omaan makuuni Veronika päättää kuolla toimi paremmin, tosin vaikutusta voi olla silläkin että sen olen lukenut vuosia sitten ja jos sen nykyisin lukisin voisin siitä saada erilaisen mielikuvan kuin aikoinaan. Mene tiedä.
Perjantaina töiden jälkeen tuli lähdettyä kaverin kanssa yhdelle oluelle mutta siitä sitten ilta venähtikin hieman (lue: reilusti) pidemmäksi kun lähdinkin kaverin mukana katsomaan Bar Looseen Emergenza-keikkaa. Emergenzaa on järjestetty vuodesta 1992 saakka ja siellä siis esiintyy eri artisteja joista osa sitten pääsee jatkoon ja seuraavalle keikalle jne. Tarkemmin tietoa tapahtumasta löytyy Emergenzan nettisivulta.
Esiintyjinä oli perjantaina Control SNOV, Katja Koo, Martinexo, Juha Nummela, Flies Flies Flies, Varvun Kampi, Aseveljet ja Symphony of Shadows. Itse näin osittain Control SNOVin keikan, Katja Koon, Martinexon, Juha Nummelan ja Flies Flies Fliesin osuudet näin kokonaisuudessaan.
Juha Nummela soitti menevää pop/rock/alternativea
Varsin toimivia esiintyjiä oli jokainen näkemäni artisti ja meininki oli hyvä. Mielenkiintoista oli että illan esiintyjien tyylilajit vaihtelivat täysin eri genreihin. Hyvä niin sillä luultavasti jokaisessa musiikkigenressä on jotain hyvää.
Mukava reissu mutta tuttuun tapaan siitä niskat sain taas kohtalaisen jumiin. Selvästi siis niskat kaipaavat enemmän joraamista jotta eivät aina menisi jumiin joka keikan jälkeen 😀
Näissä lapsissa oli muutakin outoa kuin vain samankaltainen ulkonäkö
Village of the damned (Kirottujen kaupunki) (IMDB) on John Carpenterin ohjaama kauhu/sci-fi/trilleri vuodelta 1995. Elokuvan pääosarooleissa nähdään Christopher Reeve, Kirstie Alley ja Linda Kozlowski. Elokuva pohjautuu John Wyndhamin vuoden 1957 kirjaan The Midwich Cuckoos joka suomalaisittain on käännetty muotoon Käenpojat.
Elokuvan tapahtumapaikkana toimii pieni amerikkalainen kylä joka elää kaikessa rauhassa omaa arkeaan. Eräänä päivänä kaikki kylässä olevat – niin ihmiset kuin eläimetkin – tuupertuvat maahan täsmälleen samaan aikaan. Asiaa tulee tutkimaan poliisivoimia ja tutkijoita ja havaitaan että on selkeä raja jonka jälkeen kaikki sen sisäpuolella olevat menettävät tajuntansa. Onneksi kyseessä on kuitenkin ainoastaan tajunnan menetys ja tietyllä kellonlyömällä koko nukahtanut väki alkaa heräilemään takaisin tähän todellisuuteen.
Arki ei kuitenkaan palaa enää täysin normaaleihin uomiinsa sillä pian havaitaan että koko kylän naisväestö on tullut raskaaksi samaan aikaan. Koska kyseessä on tieteellisesti merkittävä poikkeustapahtuma lupaa paikalle tullut tutkija että jokaiselle joka pitää lapsensa maksetaan siitä rahaa joka kuukausi mikäli lapsia saadaan tutkia aika-ajoin. Kaikki perheet päättävät pitää syntyvän lapsensa.
Siestan viettämisen uudet ulottuvuudet
Synnytykset menevät yhtä tapausta lukuunottamatta hyvin ja maailmaan syntyy useampi lapsi. Valitettavasti näissä lapsissa aivan kaikki ei ole normaalisti ja heidän varttuessaan kylän väki saa havaita heidän outouden. Lapset pystyvät lukemaan muiden ajatuksia ja he pystyvät myös laittamaan ihmiset tekemään asioita vasten tahtoaan.
Jostain kumman syystä näillä erikoislaatuisilla lapsilla on mielihalu satuttaa ihmisiä ja näinpä elokuvan aikana keretään näkemään erilaisia tapoja kuinka ihmispolot rankaisevat maallista tomumajaansa erinäisin keinoin, kevyestä itsensä satuttamisesta aina taivaalliseen hiippakuntaan vaihtoon asti.
Yksi lapsista kuitenkin on poikkeava. Hän alkaa puhumaan menetetystä kumppanistaan ja tietää että yksi heistä on kuollut synnytyksessä vaikka kukaan ei ole siitä hänelle kertout. Keitä nämä lapset lopulta ovat ja mistä he ovat tulleet tänne? Onko heidän mahdollisuus oppia inhimillisyyttä joka heiltä vaikuttaisi puuttuvan?
Haudanvakavat keskustelut käynnissä
Village of the damned on monella tapaa kohtalaisen kiintoisa elokuva. Se on juonellisesti mielenkiintoinen ja sen kauhuelementtien tyyli ei perustu ensisijaisesti äkillisiin shokeerauksiin vaikka muutama kova ääni nopean leikkauksen siivittämänä mukaan on ujutettukin. Pääsääntöisesti tyyli on kuitenkin verkkaisempi eikä kohtaukset tapahdu kovin nopealla tahdilla vaan hieman hitaammin maalaillen.
Esimerkiksi kun lapset laittavat väkeä tekemään itsemurhia rakennetaan kohtausta paljon pidempään kuin vain muutaman sekunnin otoksella – välillä kuvataan lapsia ja heidän hohtavia silmiään, sen jälkeen kuvataan uhria ja hänen ilmeitään ja eleitään, taas näytetään lapsia ja taas kohta siirrytään siihen kuinka uhri hakeutuu tilanteeseen josta katsoja tietää mihin tämä tulee johtamaan.
Vaikka elokuva on tyylillisesti luokiteltu mm. kauhuksi oli tämän jännittävyys tasoa X-Files eli omaan makuuni kyseessä siis ei ollut mikään pelottava elokuva mutta vastuu toki jääköön katsojalle. Kuitenkin esimerkiksi tehosteena käytetty lasten silmien hohtaminen loi kauhun tunnelmaan lähinnä (luultavasti tahatonta) kevyen humoristista aspektia överiydellään.
Räjähdyksiä ja tultakin oli mukaan saatu mahtumaan
Kokonaisuutena pidin tästä elokuvasta. Se oli tarinansa, näyttelyiden kuin myös tuotannollisten asioiden osalta toimiva kokonaisuus. Pidin siitä että se ei sortunut kovin usein shokeeraavien elementtien käyttöön vaan sen kauhun tyyli muodostui lähinnä lasten suhteellisen mitäänsanomattoman kylmän ja tunteettoman käytöksen aiheuttamasta tunnelmasta.
Tämän katsoi mielellään kerran ja tämän voi katsoa hyvin myös toistamiseen.
Tämänviikkoisena perjantaipullona on Mustan Virran panimon St. Olaf pale ale jota myydään Alkojen lisäksi myös hyvin varustelluissa ruokakaupoissa. Alkoholitilavuus on 4,5 % ja katkeroita on 28.0 EBU. Oluen tyyppi on nimen mukaisesti pale ale. Oluesta löytää lisää tietoa Alkon sivuilta.
Oluen aukaistua pullosta nousee esiin erinomainen, greippimäinen tuoksu joka lasiin kaadettuakin vielä tuoksuu täyteläisen hedelmäiselle. Olut ei vaahtoa lasiin kaadettaessa juuri lainkaan vaikka suhteellisen rivakalla vauhdilla pullon lasiin tyhjensinkin. Hieman enemmän olisi vaahtoavaisuutta saanut omaan makuuni olla.
Maku on miellyttävän kirpeä ja raikas. Maku on hieman hämäävä sillä makunsa puolesta olisin erehtynyt luulemaan tätä vahvemmaksikin olueksi kuin mitä se on. Jälkimaku on myös miellyttää ja sellainen että se saa halun ottaa toinenkin kulaus.
Yleisesti ottaen tämä olut ei ole kovin paljoa saanut kehuja netissä mutta omaan makuuni tämä toimi poikkeuksellisen hyvin ja tämä oli yksi parhaista löydöistä kolmosoluiden saralla pieneen hetkeen.
Musiikiksi tämän kanssa sopii mm. Arkona – Liki Bessmertnykh Bogov sekä Meinhir – Hildebrandslied.
Kuukausi vaihtui mutta minä en, joten on aika tehdä lyhyt kuukausikatsaus tuttuun tapaan. Eiliselle en vielä kerennyt tätä kirjoittamaan muiden kiireiden vuoksi enkä kerennyt kokkailukeskiviikkoakaan kirjoittamaan, mutta kirjoittelen edes tämän kuukausikatsauksen nyt 🙂
Helmikuu jäi jo historian havinaan. Kuukausi oli monessa suhteessa hyvinkin pitkälti tavallinen ilman sen suurempia ihmeitä. Töissä tuli käytyä, kavereita nähtyä ja jonkin verran oli aikaa myös pelailla.
Paino on yhä junnaillut samoissa lukemissa kuin kaksi viimeistä kuukautta, kilon sisällä on keskimääräinen paino pysynyt. Viime kuukauden painon keskiarvo oli 99,45 kg kun tammikuussa se oli 98,84 kg. Käytännössä aika yksi ja sama sillä jos keskipaino pysyy kilon sisällä niin sen nousu tai lasku ei ole merkittävää – ellei toki joka kuukausi ole kiloa lisää keskipainossa. Kuitenkin yleisesti hoikistumista on tapahtunut vartalon mitoissa ja farkut mahtuvat paremmin jalkaan joten kokonaisuutena hyvällä mallilla on sen suhteen.
Helmikuu oli ensimmäinen kerta kun tuli soiteltua ja lauleskeltua useamman kymmenen ihmisen edessä. Työpaikan yläkerroksen tupareissa tuli soitettua työporukan bändin kanssa ja yksi biisi tuli itsekin laulettua. Oli ihan mukava että sen verran kehtaamista löytyi että sai itseään niskasta kiinni ja uskaltautui mennä esiintymään. Kehitys kehittyy.
Kevyttä nörttäilyäkin tuli hieman harrastettua
Viime kuun puolella tuli myös hieman Raspberry Pi:n kanssa väkerrettyä. Ajatuksena oli vääntää Pi:stä retropelikonsoli mutta ohjaimen kanssa oli jotain ongelmia ja se jäi vielä vaiheeseen. Joskohan sitä tässä kuussa löytyisi ylimääräistä aikaa ja intoa viritellä Pistä kotiin seinälle jonkinlaista Info TV:tä tai sitten tuota Retro Pietä. Saapa nähdä!
Helmikuussa sain pelattua loppuun kaksi peliä, Tomb Raider: Underworldin sekä Wolfenstein II: The New Colossusin. Muuten pelaaminen oli aika vähäistä. Kuitenkin kahdesti tuli pidettyä pelailuiltaa kavereiden kanssa, yhden kerran parin kaverin kanssa ilta istuttiin ja pelailtiin ja eilen serkkupojan kanssa muutaman tunnin pelisessiot otettiin. Pelaaminen porukalla on kyllä mukavaa viihdettä etenkin kun samalta sohvalta pelailee.
Kolme kirjaa kerkesin myös lukemaan joista kahdesta olenkin jo tänne arvostelut kirjoittanut eli Helmi Kekkosen Vieraat (arvostelu) sekä Jouni Hynysen Kadonnutta tavaraa etsimässä (arvostelu). Kolmantena teoksena luin Paulo Coelhon teoksen Alkemisti josta arvostelu luultavasti tulee ensi viikolla tai sunnuntaina, riippuen miten kerkeän kirjoittamaan.
WLAN-purkkia tuli vaihdettua paremman signaalin toivossa. Turha toivo oli se.
Viime kuun nörttäilyihin lukeutui myös enemmän tai vähemmän hermojensa koetteleminen pätkivän langattoman verkon kanssa, pitkän verkkokaapelin virittely makuuhuoneeseen asti, havainnointi siitä että verkkoboksini verkon nopeus on vain 10/100 kaapelillakin ja sen jälkeen tietokoneen heivaaminen makuuhuoneesta kokonaan pois. Ei kärsivällisyys riittänyt katsella pätkivää langatonta verkkoa makuuhoneessa.
Ongelmia oli mm. musiikin toistamisessa, tiedostojen kopioinnissa olohuoneessa olevilta koneilta makuuhuoneeseen jne. Verkon nopeus vaihteli aivan järjettömästi ja aina välillä droppaili niin paljon että koko netti pätkäsi ja musiikin toisto stoppasi. En jaksa sellaista katsella joten tähän hätään heivasin kaiken elektroniikan makuuhuoneestani pois lukuunottamatta CD-soitinta, DACia ja kaiuttimia. Pitää jossain vaiheessa viritellä kotiin gigabitin verkko joka huoneeseen mutta se vaatii hieman aikaa ja taloudellisia investointeja ja ennen kaikkea suunnittelua joten se odottaa vielä tovin.
Koska makuuhuoneen verkossa oli paljon ongelmia tuli kone ja konsolit heivattua tässä vaiheessa pois makuuhuoneesta. Yksi syy tähän muutokseen oli myös se että saan kaverilta lähiaikoina ylimääräisen leveämmän sängyn joten valmistauduin jo siihen vaihtamalla huonejärjestystä sen mukaiseksi.
Makuuhuone meni järjestykseltään uuteen uskoon
Virittelin sängyn yllä olevan kuvan mukaisesti keskelle huonetta ja varasin tilaa että leveämpi sänky tulee mahtumaan. Nykyinen sänkyni on Joensuun Torikadulla asumisesta asti kulkenut mukana vaikka sänky ei ole mikään erityisen mukava ollut edes. Olen harteiltani hieman leveä tuohon sänkyyn eli kädet eivät mahdu kunnolla vierelle selällään makaillessa mutta eipä ole vain tullut aikaiseksi saatua vaihtaa sänkyä. Kaverilla sattui olemaan ylimääräinen joten jos mitään ongelmia ei tule pitäisi sen lähipäivinä/viikkoina varmaankin kulkeutua tänne.
Pidän oikeastaan aika paljon myös tuosta että makuuhuoneessa ei ole liiallisesti elektroniikkaa sillä tällöin makuuhuoneen ainoaksi funktioksi jää nukkuminen ja musiikin kuuntelu kuulokkeilla ja/tai unille mennessä kaiuttimilla.
Makuuhuoneen elektroniikan pois heivaamiseen liittyy myös viime kuun puolella unirytmin järkeistäminen. Nyt lähes jokaisena päivänä lopetan jo yhdeksältä elektroniikan räpeltämisen eli pistän kännykän äänettömälle ja pois näkyvistä, en katso leffoja, pelaa pelejä tai mitään missä käytän näytöllisiä laitteita. Tietenkin yksittäisiä poikkeuspäiviä on tullut tehtyä (eli esim. peli-illat) mutta pääsääntöisesti olen noudattanut tuollaista sääntöä. Muutos on ollut merkittävä sillä nyt unta on kerennyt saada lähes joka yö 8 tuntia ja yleinen vireys on hyvä. Täytynee siis jatkaa tällä linjalla ja seurata pidemmän aikaa miltä muutos tuntuu 🙂
Kaiken kaikkiaan helmikuu oli siis hyvä kuukausi ja hyvillä mielin voi suunnata katseensa alkaneeseen kuukauteen. Hyvää alkanutta kuukautta!
