Aleksin Blogi

Category: Elokuvat

  • Leffalauantai: Picture perfect (Täydellinen sulhanen)

    Katen roolissa nähdään Jennifer Aniston

    Picture perfect (IMDB) jota kotimaassamme on nähty myös nimellä Täydellinen sulhanen on romanttinen draamakomedia vuodelta 1997. Sen on ohjannut Glenn Gordon Caron ja pääosarooleissa nähdään Jennifer Aniston, Jay Mohr sekä Kevin Bacon.

    Elokuvan tarinassa kerrotaan mainostoimistossa työskentelevästä Katesta (Jennifer Aniston) joka haluaisi päästä urallaan eteenpäin. Hänen ideoitaan on käytetty useammankin kerran mutta hän ei saa uraansa siitä huolimatta eteenpäin ja kaikki kunnia hänen ideoistaan tuntuu menevän aina muille. Juteltuaan esimiehensä kanssa selviää että syynä tähän on hänen elämäntyylinsä joka ei ole firmaan sitoutuvaa sorttia – hänellä ei ole perhettä, asuntolainaa tai muita lainoja jonka vuoksi hänellä ei ole varsinaista syytä sitoutua yritykseensä. Tästä syystä häntä ei haluta asiakkaiden kanssa toimimaan jotta hän ei mahdollisesti muualle joskus siirtyessään veisi myös hyviä asiakkuuksia mukanaan.

    Katen työpaikalla oleva ystävätär Darcy (Illeana Douglas) on nähnyt kuvan missä Kate istuu häissä ollessaan hääkuvaajana toimineen Nickin sylissä jonka perusteella hän keksii kertoa muille työpaikalla tarinan kuinka Nickillä ja Katella on suhde. Hän tekee sen auttaakseen Katea urallaan ja kaikki menee hyvin siihen saakka kunnes Nick tekee sankarillisen teon ja päätyy lehtien kansiin. Kate ottaa yhteyttää Nickiin ja kertoo tilanteen ja pyytää häntä seurakseen illalliselle mihin on tulossa hänen työtovereitaan.

    Katella on myös ihastus omalla työpaikallaan työskentelevään Samiin (Kevin Bacon) jonka kanssa välit alkavat lämmetä kun hänelle selviää että Katella onkin jo poikaystävä. Sam on aina pitänyt Katea kilttinä tyttönä, mutta hän alkaa uskomaan että Katessa on tuhmempikin puoli joka saa Samin kiinnostumaan hänestä.

    Nick (Jay Mohr)

    Picture perfect on kaikilta osiltaan perinteisen varmaa, tuttua ja turvallista romanttista draamakomediaa eli siinä on ne piirteet mitkä tekevät tästäkin elokuvasta viihdyttävän jokaiselle kyseisen tyylilajin ystävälle ja samalla tekee sen yhtä vastenmieliseksi kuten kaikki muutkin kyseisen genren elokuvat niille jotka eivät tästä lajityypistä perusta.

    Juonen pääkulku on arvattavissa suhteellisen nopeasti ja se noudattaa perinteisiä kaavoja, eli tarina on lämminhenkinen ja onnellinen kuten tämän tyylilajin elokuvissa yleensäkin on.

    Ohjauksessa ja teknisessä puolessa elokuvassa ei ole mitään erikoista sanottavaa, kaikki toimii tasaisen varmasti. Näyttelytyö on myös ammatitmaista mikä ei varmaan kenellekään tule yllätyksenä näyttelijäkaartin huomioon ottaen.

    Kokonaisuutena Picture perfect on jokaiselle romanttisten draamakomedioiden ystäville perus varma valinta vailla pelkoa pettymyksestä. Lisäksi se toimii myös kaikille niillekin jotka haluavat nähdä jokaisen elokuvan joissa Jennifer Anistonilla on roolisuoritus. Mikäli et kuitenkaan kuulu katsojana kumpaankaan kategoriaan on turvallista jättää tämäkin elokuva suosiolla katsomatta ja etsiä jotain paremmin itsellesi toimivaa viihdettä sen sijaan.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 17 648 annettuun ääneen”]5,5/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Exorcist: The Beginning

    Isä Merrin (Stellan Skarsgård)

    Exorcist: The Beginning (IMDB) on Renny Harlinin ohjaama elokuva vuodelta 2004. Tyyliltään se on kauhu/mysteeri/trilleri ja sen pääosarooleissa nähdään mm. Stellan Skarsgård, Izabella Scorupco sekä James D’Arcy.

    Tarina kertoo kuinka nykyisin arkeologina toimiva uskonsa menettänyt entinen pappi Isä Merrin (Stellan Skargsgård) saa kuulla kirkosta joka on löytynyt kaivauksilla hiekkaan hautautuneena paikasta minne kirkkoja ei pitäisi olla rakennettu. Hän lähtee tutkimaan löytöä ja saa huomata että paikalla vaikuttaa myös yliluonnollisia voimia. Vähitellen Isä Merrin saa havaita pahuuden todellisuuden ja sen että ainoa kuka voi tällaisessa tilanteessa auttaa on Jumala.

    Mikäli on nähnyt alkuperäisen vuonna 1973 julkaistun Exorcist (Manaaja)-elokuvan on tästä vuoden 2004 versiosta helppoa löytää monia samoja elementtejä ja tarinallisia vivahteita mutta monin verroin huonommalla tapaa toteutettuna.

    Eniten pielessä tässä versiossa oli monien elementtien lainaaminen vuoden 1973 versiosta siten että niiden merkitys ja viitekehys uupuu täysin jolloin tunnelma ja mystiikkakin jää puuttumaan siinä sivussa. Vähän sama kuin ottaisi jouluelokuvasta joulukuusen, sijoittaisi sen action-scifiin ja koettaisi saada siihen mukaan sitä kautta joulun tunnelmaa. Se ei vain toimi vaikka tunnelman rakennuspalikoita tarinassa olisikin mukana.

    Sarah (Izabella Scorupco)

    Jollain tapaa elokuvasta jää mielikuvaksi että tunnelmaa yritetään hakea ainoastaan kristillisen symboliikan kautta ja lisäilemällä soppaan mystiikkan aineksia pakanauskonnoista esimerkiksi Pazuzun patsaan muodossa.

    Eniten elokuvaan olisi kaivannut tunnelmaa hahmoihin jonka kautta myös muitakin elementtejä olisi ollut helpompaa sisäistää. Esimerkiksi hahmot joista ei saa mitään irti, joihin ei millään tapaa voi samaistua ja joiden kohtalo ei kiinnosta sen vuoksi lainkaan ovat sellaisia että niiden ympärille on vaikeaa rakentaa enää toimivaa kauhuakaan. Jos hahmojen kohtalo on täysin yhdentekevä ei heille sattuvat ikävätkään asiat hätkäytä mihinkään suuntaan.

    Elokuvassa parhaina puolina oli sen visuaalinen tyyli ja hyvin toteutettu äänimaailma. Pidin siitä miten surroundia oli käytetty hyvin ja tunnelmaa parantavalla tapaa. Teknisesti ottaen elokuvasta en löytänyt mitään pahaa sanottavaa ja ainoa mikä elokuvasta teki keskivertoa huonomman oli sen tunnelmattomuus. Katsoihan tämän kerran, mutta ei tätä erityisesti voi suositella.

    Arvosana: 4/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 32 011 annettuun ääneen”]5,1/10[/simple_tooltip])

  • Jo yli 250 elokuvaa nähty tänä vuonna

    Kohtaus elokuvasta The Yards (Charlize Theron)

    Satuin huomaamaan että tämän vuoden puolella on tullut katsottua elokuvia jo yli 250 kappaletta. Muutaman elokuvan olen nähnyt tänä vuonna kahteen otteeseen (mother! sekä Leprechaun) ja muutamat ovat sellaisia jotka olen aikaisemmin jo katsonut, mutta kuitenkin uniikkien elokuvien määrä on noin 250 tietämillä. Koska hyvä rajapyykki on tullut jo ylitettyä näiden määrässä ajattelin kirjoitella hieman yleistä löpinää aiheeseen jollain muotoa liittyen.

    Kävin mielenkiinnosta myös pintapuoleisesti läpi kaikki blogini elokuva-arvostelut ja lisäsin niihin myös tagin joka kertoo minkä vuoden elokuva on kyseessä. Tagia klikkaamalla pääsee sitten myös katsomaan kaikki elokuvat siltä vuodelta jotka olen arvostellut tänne blogiini. Mikäli blogi ei ole kovin tuttu niin tagit löytää jokaisen postauksen lopusta mikäli tageja on. Elokuva-arvosteluissa olen pyrkinyt aina lisäämään pääpiirteittäin edes ohjaajan ja päänäyttelijät joista klikkaamalla pääsee selaamaan myös muita postauksia joissa kyseinen henkilö on tagitettu.

    Tageja pääsee myös selaamaan suoraankin, esimerkiksi linkin https://aleksinblogi.net/wordpress/tag/vuoden-2000-elokuva/ kautta voi käydä katsomassa elokuvia jotka on julkaistu vuonna 2000 ja joista olen tänne arvostelun kirjoittanut.

    Tagien lisäämisen myötä sain myös hieman tilastotietoa tänne kerrottavaksi. Olen kirjoittanut kautta aikojen kaikkein eniten arvosteluita vuonna 2005 julkaistuista elokuvista (11 kappaletta) jonka jälkeen jaetulla toisella sijalla on vuoden 2012 ja 2014 elokuvat (9 kappaletta kummaltakin vuodelta). On hyvä kuitenkin huomata että kaikkia kirjoittamiani elokuva-arvosteluita ei ole vielä tänne julkaistu vaan muutama on jo kirjoitettu valmiiksi ja odottaa julkaisupäivää.

    Kohtaus elokuvasta Dark Floors (Skye Bennett)

    Blogin olemassaolon aikana on julkaistu tähän mennessä 121 elokuva-arvostelua. Ensimmäinen kirjoittamani arvostelu oli elokuvasta The Moth Diaries. Näin jälkeenpäin tuota lukiessa on mielenkiintoista havaita kuinka paljon arvostelut ovat muuttuneet. Ensimmäiset arvostelut eivät myöskään olleet otsikoitu Leffalauantai-alkuisesti vaan ensimmäinen sillä otsikolla kirjoitettu arvostelu oli elokuvasta The Fast And The Furious.

    Tänä vuonna olen antanut useimmiten elokuvalle arvosanaksi joko 5 tai 6 (asteikolla 1-10) sillä kumpiakin on tämän kirjoittamisen aikana 45 kappaletta. Mielenkiintoista on havaita että todennäköisemmin antamani arvosana elokuvalle on hakeutunut aika hyvin noihin lukemiin.

    Tähän saakka nähdyistä filmeistä tänä vuonna eniten olen katsonut elokuvia joissa päätähtenä on Jennifer Aniston (21 elokuvaa), James Franco (9 elokuvaa), Willem Dafoe (7 elokuvaa) ja J. K. Simmons (7 elokuvaa). Eniten olen nähnyt elokuvia joiden ohjaajana on ollut Steven Spielberg tai Todd Phillips joista kummaltakin olen nähnyt 4 elokuvaa.

    Todennäköisin elokuvan katsomispäivä on ollut sunnuntai (50 elokuvaa), toiseksi todennäköisin lauantai (47 elokuvaa) ja vähiten todennäköinen päivä on torstai (23 elokuvaa).

    Mielenkiinnolla jään seuraamaan mitä vuoden loppuvaiheille elokuvien katselun joukkoon mahtuu 🙂

  • Leffalauantai: Lara Croft Tomb Raider: The Cradle of Life

    Pääosaroolissa nähdään Angelina Jolie

    Lara Croft Tomb Raider: The Cradle of Life (IMDB) on vuonna 2003 julkaistu toimintaseikkailu jonka on ohjannut Jan de Bont. Pääosarooleissa nähdään Angelina Jolie sekä Gerald Butler.

    Elokuvan tarina kertoo kuinka pelimaailmasta tutuksi tullut arkeologi Lara Croft (Angelina Jolie) löytää mystisen artifaktin joka paljastaa legendaarisen kreikkalaisesta mytologiasta tutun Pandoran lippaan sijainnin. Harmillisesti artifakti päätyy heti löydän jälkeen vääriin käsiin ja pian Laran onkin löydettävä artifakti takaisin ennen kuin pahaa tahtovat tahot saavat sen avulla käsiinsä Pandoran lippaan.

    Mikäli myytti Pandoran lippaasta ei ole tuttu on se pääpiirteittäin lipas jonka kautta erinäiset vitsaukset ovat tulleet maailmaan ja jonka tarinassa on hyvin samankaltaista vivahdetta kuin Raamatun kuvauksessa Eevasta ja käärmeestä Edenin puutarhassa. Siinä missä Eeva oli Raamatun mukaan ensimmäinen nainen (jos unohdetaan juutalaisen muun kirjallisuuden kuvaama Lilith) Pandora oli kreikkalaisessa mytologiassa ensimmäinen nainen ja hänen uteliaisuutensa katsoa lippaaseen aiheutti vitsauksien pääsemisen ihmisten keskuuteen. Ihmiskunta oli elänyt ennen sitä paratiisimaista elämää mutta lippaan aukaisun jälkeen vitsaukset pääsivät ihmiskuntaan ja jäljelle lippaaseen jäi ainoastaan toivo. Maa oli täynnä synkkyyttä joten Pandora avasi lippaan myöhemmin uudestaan ja päästi myös jäljelle jääneen toivon ihmisten keskuuteen.

    Cradle of Life hakee tarinansa tematiikan tästä mytologiasta ja yhdistelee sitä suoraviivaiseen toimintaseikkailuun.

    Terry Sheridan (Gerald Butler)

    Monessa mielessä The Cradle of Life on juuri sitä mitä siltä ennakkoon odottikin. Se on suoraviivainen, kepeä ja helposti lähestyttävä toimintaseikkailu joka toimii erinomaisesti niihin hetkiin kun haluaa katsoa elokuvan jossa ei tarpeettoman paljoa tarvitse keskittyä miettimään elokuvan tarkoitusta tai merkitystä saati sen puhuttelevuutta. Se on sitä mitä tämänkaltaiselta toimintaseikkailulta odottaakin – mytologioihin tai myytteihin nojaavaa tarinaa sekä helposti lähestyttävää lineaarisesti etenevää juonta jossa nyrkit ja aseet hoitavat puhumisen tarpeettoman dialogilla loistamisen sijaan.

    Tarina on mukiinmenevä, siinä on sopivassa tasapainossa toimintaa ja tarinan kuljettamista muilla keinoin eikä näyttelyssäkään ole mitään valittamista. Harmillista kyllä erikoistehosteet ovat menettäneet tehoaan vuosien kuluessa, mutta vielä vuonna 2019 on nämä aivan tarpeeksi hyvät että ei elokuva niiden vuoksi pilallekaan mene.

    Cradle of Life ei varsinaisesti säväytä mutta ei missään nimessä myöskään ollut pettymys. Se oli sitä mitä euron juustot on mäkkärissä – tiedät mitä haluat ja saat juuri sitä, et enempää etkä vähempää. Viihdyttävä elokuva aivot nollille -hetkiin.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 123 650 annettuun ääneen”]5,5/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Carrie Pilby

    Carrie Pilbyn roolissa nähdään Bel Powley

    Carrie Pilby (IMDB) on vuonna 2016 julkaistu elokuva joka IMDB:n määritelmissä on listattu draamaksi ja komediaksi. Sen on ohjannut Susan Johnson ja sen pääosaroolissa Carrie Pilbynä nähdään Bel Powley.

    Elokuvan tarinassa kerrotaan 19-vuotiaasta poikkeuksellisen älykkäästä Carrie Pilbystä jolle älykkyys ei kuitenkaan tunnu lisäävän onnellisuutta elämään. Hän käy terapiassa isänsä ystävän tohtori Petrovin (Nathan Lane) luona. Tohtori Petrov antaa Carrielle listan asioita joita hänen tulisi pyrkiä tekemään jotta Carrie uskaltaisi edes joskus höllätä tarpeettoman kireää pipoaan ja antaa myös elämästä nauttimiselle mahdollisuuden.

    Carrie on vastahakoinen mutta lähtee kuitenkin tekemään listan asioita. Listalla on niin erinäisiä asioita aina ystävän löytämisestä treffeillä käymiseen ja vähitellen Carrie alkaa näkemään elämää myös oman tiukan moraalikäsityksensä ja maailmankatsomuksensa ulkopuolelta.

    Elokuvaa katsoessa en voinut välttyä mielikuvilta samankaltaisuudesta teemassa Good Will Huntingin kanssa – on olemassa ihminen jolla on keskivertoa parempi älykkyysosamäärä, älykkyys ei kuitenkaan lisää hänen elämäänsä onnellisuutta vaan on enemmänkin sen esteenä ja asiaa käsitellään yhdessä terapeutin kanssa ja kuljetaan askel kerrallaan kohden eheämpää ihmisyyttä. Vaikka tarina tuntuukin jo aiemminkin nähdyltä ei tämä tee elokuvaa huonoksi sillä samanlaisista aineksista saa keitettyä monenlaisia soppia.

    Carrie Pilby on monessa mielessä viihdyttävä ja sympaattinen elokuva. Sen tarina on suoraviivainen ja helposti lähestyttävä, se on ennalta arvattava ilman mitään suurempia ihmeitä ja siinä käsitellään myös Carrien menneisyydessä tapahtuneita asioita joista katsojan on helppoa lähteä analysoimaan mitkä syyt voivat aiheuttaa hänellä emotionaalisia lukkoja ja toimia siten onnellisuuden esteenä.

    Ohjauksellisestikin kaikki perusasiat olivat kunnossa, mutta jostain syystä itseltäni osan tunnelmasta söi elokuvan visuaalinen tyyli teknisen toteutuksensa osalta. Valittu tyyli toi enemmän itselleni mieleen pidennetyn televisiosarjan jakson kuin elokuvan. Tätä on hieman hankala avata lyhyesti, mutta lähinnä tällä tarkoitan kuvausteknisiä seikkoja kuten kuvan pehmeyttä, syväterävyyttä, värimaailmaa ja kuvausuhdetta. En toki usko että tämä tyyli on vahingossa elokuvaan päätynyt, mutta jotenkin itseltäni se hieman hävitti elokuvan potentiaalia.

    Kaikista näistä moitteista huolimatta pidin tästä elokuvasta. Se oli kepeä ja sympaattinen elokuva joka sopii niihin hetkiin kun haluaa helposti pureksittavan filmin jossa kuitenkin on mukiinmenevä tarinakin.

    Arvosana: 5/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 5462 annettuun ääneen”]6,6/10[/simple_tooltip])