Category: Elokuvat

  • Lähiaikojen elokuvahankintoja

    Olen kesäloman aikana kerennyt käymään muutamassakin eri elokuvaliikkeessä. Helsingistä löytyy liikkeet Pieni Leffakauppa sekä Filmihullu Leffakauppa joista tässä tekstissä olevat teokset on tullut hankittua.

    Muutamia muita on tullut myös hankittua Lappeenrannasta Suma Shopista, mutta koska en ole niistä vielä katsonut kuin yhden kolmesta en niistä tässä kirjoita sillä en tiedä tulevatko ne jäämään kokoelmaani vaiko ei. Tietenkään näistäkään mitä tässä postauksessa kirjoitan ei välttämättä kaikki tule jäämään, mutta sen näen vasta ajan kanssa.

    Ensimmäisessä kuvassa olevat elokuvat After Life, Tokyo Story sekä Oharu tuli hankittua Pienestä Leffakaupasta. Näistä olin katsonut Yle Areenasta alkuvuonna Hirokazu Koreedan ohjaaman After Life vuodelta 1998. En muista pidinkö siitä silloin vai en, mutta sen muistan että se on jättänyt itselleni ainakin sellaisen mielikuvan että haluan sen katsoa uudelleen. Vielä en ole tätä uudelleen katsonut levyltä, mutta toivottavasti lähiviikkoina.

    Olen huomannut aikaisemminkin että jotkut filmit saattavat olla ensimmäisellä katselulla sellaisia että ne ei erikoisemmin puhuttele, mutta jostain syystä ne jäävät mieleen sellaisena että ne haluaa katsoa toisenkin kerran. Niissä on “jotain erilaista” jonka vuoksi sen haluaa katsoa toisenkin kerran jolloin osaa tarkemmin sanoa pitikö siitä vaiko ei. Saman olen havainnut myös musiikissakin. Jotkut levyt tai artistit ovat sellaisia että ne ei heti ensikuuntelulla säväytä, mutta jostain syystä haluaa uudelleenkin kuunnella ja huomaakin muutamien kertojen jälkeen että pitääkin niistä joten tällainen kokemus sinänsä ei rajoitu leffoihin.

    Yasujirô Ozun ohjaama Tokyo Story vuodelta 1953 oli itselleni entuudestaan täysin vieras, mutta olen sen nyt katsonut. Se oli mielenkiintoinen ja kuuluu myös niihin elokuviin jotka pitää katsoa useammankin kerran. Ensimmäisellä katselulla ei ollut parhaita elokuvia joita olen katsonut, mutta kuitenkin sellaisia joista tuli tunne että haluan sen nähdä uudelleen.

    Kolmas kuvassa näkyvä teos, The Life of Oharu eli Kenji Mizoguchin ohjaama draama vuodelta 1952 sitä vastoin oli heti ensimmäisellä katselulla jo itselleni aukeava teos ja sekin herätti tuntemuksen että tahdon sen nähdä uudelleen. En ollut tätä aikasemmin nähnyt, mutta Mizoguchin ohjauksia olen aikaisemmin nähnyt muutaman, teokset Sansho the Bailiff (Lääninherra Sansho) sekä Ugetsu joista kummastakin olin pitänyt ja jotka itseltäni löytyy DVD:nä. The Life of Oharu meni itselleni samaan kategoriaan.

    Samalla reissulla matkaan tarttui myös Jean Renoirin The Rules of the Game vuodelta 1939, Jean-Pierre Melvillen Bob Le Flambeur vuodelta 1956 sekä Jean Cocteaun ja René Clementin ohjaama La Belle et la Bête eli Beauty and the Beast, Kaunotar ja Hirviö vuodelta 1946.

    Mitään yllä olevista en ollut nähyt aikaisemmin, eli nämä olivat satunnaisesti tehtyjä ostoja ja jokaisen näistä olen nyt katsonut. Jokainen oli sellainen että mitä luultavamminkin tulen katsomaan toisenkin kerran eli ainakin jotain ajatuksia herättivät nämäkin.

    Kaksi seuraavaa Pienestä Leffakaupasta hankkimaani leffaa olivat Chunking Express sekä Donnie Darko. Kummankin olen nähnyt aikaisemmin. Donnie Darkon olen katsonut useampaankin otteeseen ja se on entuudestaan itselläni BluRaynä, mutta koska löytyi tämä Arrow Filmsin julkaisu laajoilla oheismateriaaleilla päätin sen itselleni hankkia. Tätä versiota en ole vielä katsonut enkä oheismateriaaleja katsonut, mutta toivottavasti lähiaikoina. Donnie Darko on vuodelta 2001 ja sen on ohjannut Richard Kelly.

    Chunking Experss on Kar-Wai Wongin ohjaus vuodelta 1994. Olen sen kerran katsonut väsyneenä junassa matkapuhelimelta tai tabletilta, enkä siitä silloin paljoa irti saanut. Kuitenkin sekin kuuluu niihin elokuviin että siitä jäi fiilis että se pitää katsoa kuitenkin uudelleen, joten hommasin sen levynä jotta voin antaa tälle uuden mahdollisuuden paremmin keskittyen paremmissa olosuhteissa.

    Saman ohjaajan In The Mood For Love oli itselleni myöskin elokuva joka ei vielä ensimmäisellä katselulla säväyttänyt, mutta toisella ja kolmannella katselukerralla se alkoi aukeamaan aivan eri tavalla. In The Mood For Love löytyy itselläni myös kokoelmastani ja sen haluan katsoa myös tulevaisuudessa uudelleen, joten sen takia on hyvä antaa elokuville uusi mahdollisuus jos ne ovat jättäneet fiiliksen että niissä on ollut “jotain”, koska moni loistava teos olisi saattanut jäädä aukeamatta.

    Lisäksi uusintakatseluita kun miettii, on hyvä muistaa että mitä enemmän itselle ikää tulee ja mitä enemmän elokuvia katsoo, sitä enemmän itsekin on eri ihminen erilaisilla kokemuksilla jonka vuoksi sama teos aukeaa aivan toisella tapaa kuin aikaisemmin. Eihän esimerkiksi elokuvat joista lapsena on pitänyt välttämättä enää iske kun on aikuinen, tai mistä on nuorena pitänyt ei enää aikuisena saata samalla tapaa toimia. Sama tietenkin myös toisinpäin. Taideteos ei ole muuttunut, mutta katsojan kokemus on luultavasti täysin toisenlainen siksi että on itse muuttunut.

    Seuraavat levyt olen hommannut Filmihullu Leffakaupasta. Metsurin tarina on vuodelta 2022 ja sen on ohjannut Mikko Myllylahti. Tämä oli poikkeuksellisen hieno kotimainen elokuva jonka katsoin Yle Areenasta alkuvuonna ja sen vuoksi tämä tuli nyt levynäkin ostettua. En vielä ole levyä katsonut, mutta leffa on entuudestaan jo tuttu ja hyväksi havaitsemani.

    The Tree Of Life vuodelta 2011 sitä vastoin oli entuudestaan täysin tuntematon, mutta hankin sen siks että olin pitänyt sen ohjaajan Terrence Malickin toisesta ohjauksesta, vuoden 1978 Days Of Heavenista joka löytyy myöskin omasta kokoelmastani DVD:nä. Tämä oli hieno elokuva, mutta todella hämmentävä paikoitellen. Kuitenkin sellainen että ehdottomasti pitää katsoa toiseenkin kertaan.

    Nainen, Pyssy ja Nuudelipuoti on Yimou Zhangin ohjaama elokuva vuodelta 2009. En sitä ollut aikaisemmin nähnyt enkä edes sen vanhempaa amerikkalaista versiota, mutta pidin tästä heti ensimmäisellä katselulla.

    Shadow on vuoden 2018 elokuva ja senkin on ohjannut samainen Yimou Zhang. Tämän huomasin vasta nyt tätä kirjoittaessani. Tämä oli viihdyttävä elokuva myöskin, mutta ei ainakaan ensimmäisellä katselulla kaikilta osiltaan paras mahdollinen. Täytyy katsoa tämä myöhemmin uudelleen jotta osaa arvioida paremmin. Kuitenkin tämäkin oli sellainen jonka haluan katsoa toiseen kertaan joten ei tämä mitenkään huonokaan ollut.

    Kolmas kuvassa näkyvä DVD on Spring in a small town. Se on vuoden 1948 filmatisointi ja sen on ohjannut Mu Fei. En ollut tästä koskaan aikaisemmin kuullut enkä myöskään sen ohjaajasta, mutta heti ensimmäisellä katselukerralla pidin tästä. Tämä oli erinomainen teos jonka haluan ehdottomasti toiseenkin kertaan katsoa.

    Lopuksi vielä DVD Vihreän papaijan tuoksu sekä 4K UHD elokuvasta Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme.

    Vihreän papaijan tuoksu oli itselleni entuudestaan tuntematon. En ensimmäisellä katselulla kovin paljon saanut siitä irti, mutta tämäkin pitää joskus katsoa toiseen kertaan että osaan muodostaa paremmin mielipiteen tästä. Leffa on vuodelta 1993 ja sen on ohjannut Anh Hung Tran.

    Ang Leen ohjaus vuodelta 2000, Crouching Tiger Hidden Dragon sitä vastoin on entuudestaan tutumpi elokuva. Olen tämän katsonut nyt viiteen kertaan viimeisen kuuden vuoden aikana. Ensimmäisen kerran katsoin vuonna 2018, sen jälkeen seuraavan kerran 2022, vuonna 2023 katsoin tämän kerran ja tänä vuonna olen katsonut tämän kahdesti. Kerran katsoin tämän tänä vuonna DVD:ltä, mutta nyt kun tämän löysin myös UHD 4K BluRaynä katsoin tämän eilen uudelleen 4K-versiona.

    Katselumäärästä voi varmastikin arvata että olen pitänyt tästä teoksesta, koska en sitä muuten viidesti olisi katsonut. Olen oikeasti kyllä katsonut tämän useammankin kerran, sillä joskus parikymppisenä olin tämän myös katsonut.

    Kuten täältä blogista voi huomata, vaikka vien paljon elokuvia pois niin kyllä niitä myös takaisinkin tulee, mutta toisenlaisia. Aikaisemmin valikoima on koostunut lähinnä vain moderneista Hollywoodin tuotoksista, mutta vähitellen mieltymykset ovat muuttuneet ja maku on laajentunut. Kokoelmaani kyllä kuuluu yhä Hollywood-elokuviakin, eli leffamaku ei ole muuttunut täysin vaan se on ainoastaan laajentunut huomaamaan että muuallakin maailmassa on tehty hienoa audiovisuaalista taidetta.

  • 100 elokuvaa nähty tänä vuonna

    Alustus listaan

    Tänään tuli täyteen sata uniikkia elokuvaa jota olen tänä vuonna nähnyt, joten teen alle jonkinmoisen listauksen niistä jotka jostain syystä ovat itselleni olleet erityisen mieleenpainuvia syystä tai toisesta.

    Nämä eivät välttämättä ole sellaisia joita erityisesti suosittelisin eli ne eivät ole välttämättä mitään elokuvataiteen mestariteoksia omasta mielestäni, mutta ne ovat silti sellaisia että niissä on ollut “sitä jotakin”, jotakin sellaista että olen niistä pitänyt tavalla tai toisella.

    Aikaisemmin pidin tällä sivustolla erillistä Suosituksia-sivua, mutta sivuston uudelleen avaamisen jälkeen en ole ainakaan vielä sellaista tehnyt. Voi olla että tulevaisuudessa sellaisen jälleen avaan, mutta se jää nähtäväksi. Kuitenkin mikäli sellaisen avaan niin kriteeriksi tulee ainakin se, että olen katsonut sen elokuvan vähintäänkin kaksi kertaa ja sen jälkeenkin olen vielä sitä mieltä että se on ansainnut paikkansa kyseiselle listalle.

    Monetkin tämän postauksen listasta puuttuvista tänä vuonna katsotuista filmeistä ovat kyllä voineet olla mielestäni hyviä esimerkiksi viihdearvoltaan, mutta silti sen verran keskinkertaisia siinä mielessä että ne eivät ole erityisen mieleenpainuvia.

    Esimerkki tällaisesta on vuonna 2022 julkaistu toimintaseikkailu Uncharted jonka olen katsonut tänä vuonna kerran, olen sen katsonut myös kerran aikaisemminkin ja olen pitänyt sitä kummallakin kerralla viihdyttävänä. Silti se on monella tapaa keskinkertainen eikä siinä ole erityisesti mitään sellaista mikä siitä tekisi kovinkaan mieleenpainuvan muuten kuin siten että se tarjoaa itselleni rentoa viihdettä ja sen voin katsoa useammankin kerran.

    Lista

    Night of the Living Dead (1990)IMDB – Tom Savinin ohjaama zombie-filmi. Tätä en pelottavaksi laske, mutta tässä on jotain mukavaa 90-luvun sympaattista pienen budjetin kauhuelokuvan tunnelmaa. Olin katsonut tämän joskus aikaisemminkin. Alkuvaiheen repliikki “They coming to get you Barbara” on jäänyt elävästi mieleen.

    Cape Fear (1962)IMDB – J. Lee Thompsonin ohjaama draama/trilleri missä vankilasta vapautunut mies alkaa vainoamaan miestä joka oli edesauttamassa hänen vankilaan joutumistaan. Tunnelma rakennetaan hyvin ja se tiivistyy loppua kohden erinomaisella tavalla.

    Touch of Evil (1958)IMDB – Orson Wellesin ohjaama film-noir rikosdraama. Tyylikkäitä kohtauksia, hienoa kameratyöskentelyä ja kaunista katsottavaa.

    Metsurin tarina (2022)IMDB – Kotimainen elokuva jonka on ohjannut Mikko Myllylahti. Mystinen tarina metsurista kerrottuna lakonisella kaurismäkeläisellä ilmaisulla.

    The Father (2020)IMDB – Florian Zellerin ohjaama koskettava ja surumielinen draama. Anthony Hopkinsin hieno roolisuoritus antaa vakavalle aiheelle syvyyttä.

    2046 (2004)IMDB – Kar-Wai Wongin romanttinen sci-fi draama kirjailijasta, rakkaudesta ja naisista hänen elämässään. Mielenkiintoisia kuvakulmia ja tavallisuudesta poikkeavaa tyyliä.

    Don’t Tell Mom The Babysitter’s Dead (1991)IMDB – Christina Applegaten tähdittämä 90-luvun alun komedia jonka on ohjannut Stephen Herek. Sympaattinen kasvutarina.

    Conan The Barbarian (1982)IMDB – John Miliuksen ohjaama äijäilyelokuva 80-luvun meiningllä. Hyvän mielen suoraviivainen toimintafilmi missä kuullaan myös Conanin näkemys siitä mikä on elämän tarkoitus – “To crush your enemies, see them driven before you, and to hear the lamentations of their women.“.

    The Black Dahlia (2006)IMDB – Brian De Palman ohjaama rikosdraama. Paikoitellen kohtalaisen ahdistavakin tunnelma.

    Ugetsu (1953)IMDB – Kenji Mizoguchin ohjaama draamallinen fantasia. Tunnelmallisesti miellyttävä elokuva surumielisellä tarinalla.

    Mulholland Drive (2001)IMDB – David Lynchin ohjaama mysteerillinen draamatrilleri. Monella tapaa erittäinkin hämmentävä elokuva joka on myös paikoitellen painostava. Herättää ajatuksia ja halun katsoa uudelleen jotta voisi koettaa ymmärtää paremmin mistä kaikessa on kyse.

    Oldboy (2003)IMDB – Park Chan-wookin ohjaama kostotarina. Suhteellisen häiriintynyt ja sairas, mutta silti mielenkiintoinen.

    Sansho the Bailiff (1954)IMDB – Kenji Mizoguchin ohjaama draama lapsista jotka kaapataan erilleen äidistään ja joiden kaikkien elämät kokevat kovia.

    A Nightmare on Elm Street (1984)IMDB – Wes Cravenin klassikko slasher-kauhu kasaritunnelmissa. Tämäkään ei mitenkään pelottava ole, mutta viihdyttävä senkin edestä.

    The Invisible Man (1933)IMDB – James Whalen näkymättömän miehen seikkailu yllätti aikakauteensa nähden poikkeuksellisen tyylikkäillä tehosteillaan. Tarinakin oli mielenkiintoinen.

    The Royal Tenenbaums (2001)IMDB – Wes Andersonin komedia omalaatuisesta perheestä jotka palaavat hetkellisesti saman katon alle elämään.

    I Know What You Did Last Summer (1997)IMDB – Teinikauhuelokuvien klassikko jonka on ohjannut Jim Gillespie. Viihdyttävä ja koukuttava.

    Django Unchained (2012)IMDB – Quentin Tarantinon raakuudessaan vastenmielinen mutta kokonaisuutena muutoin erinomainen elokuva. Väkivaltaiset kohtaukset ovat ihon alle meneviä ja sellaisia että niitä ei unohda, mutta tapa miten kohtaukset ja tunnelma rakennetaan hyvin tehdyillä dialogeilla on jotain mikä erottaa tämänkin Tarantinon mieleenpainuvaksi myös muistakin syistä kuin ainoastaan väkivallasta.

    A Serious Man (2009)IMDB – Ethan ja Joel Cohenin ohjaama draamakomedia juutalaisesta miehestä jonka elämässä tulee epäonnea monella osa-alueella. Hämmentävä tarina hyvällä tavalla.

    The Double Life of Véronique (1991)IMDB – Krzysztof Kieslowskin ohjaama draama. Kiintoisaa värien käyttöä ja mielenkiintoinen tarina.

    Roman Holiday (1953)IMDB – William Wylerin romanttinen komedia prinsessasta joka Rooman reissulla katoaa. Sympaattinen ja koskettavakin elokuva josta Audrey Hepburn tuli kunnolla tietoisuuteen.

    The Third Man (1949)IMDB – Carol Reedin ohjaama film-noir miehestä joka saa kuulla ystävänsä kuolleen mutta jonka kuolemassa on omituisia piirteitä.

    Sleepy Hollow (1999)IMDB – Tim Burtonin fantasiamysteeri. Värien käyttö huokuu kaunista goottilaista estetiikkaa.

    Raiders of the Lost Ark (1981)IMDB – Steven Spielbergin ohjaama toimintaseikkailu Indiana Jonesista etsimässä liiton arkkia. Toimintaelokuvien klassikko joka on kestänyt aikaa.

    Indiana Jones And The Temple Of Doom (1984)IMDB – Arkeologi Indiana Jonesin seikkailut jatkuvat katsojaa koukuttavalla tavalla Steven Spielbergin ohjaamassa toimintaseikkailussa.

    Indiana Jones and the Last Crusade (1989)IMDB – Indiana Jones nähdään viimeisellä ristiretkellä etsimässä Graalin maljaa Steven Spielbergin ohjaamassa toimintaelokuvassa.

    The Fountain (2006)IMDB – Darren Aronofsky ohjaama romanttinen mysteeri-draama elämästä ja kuolemasta. Tyylikäs visuaalinen ilme yhdistettynä ajatuksia herättävään tarinaan.

    Onibaba (1964)IMDB – Kaneto Shindôn ohjaama mysteerillinen draama kahdesta naisesta sodan aikana ja omituisesta maskista. Kiintoisa tarina ja tyylikäs toteutus.

    Eyes Without A Face (1960)IMDB – Georges Franjun ohjamaa rasnkalainen kauhudraama lääkäristä joka koettaa saada tyttärelleen uudet kasvot jotka on turmeltunut onnettomuuden seurauksena.

    Harakiri (1962)IMDB – Masaki Kobayashin draama samuraista joka aikoo päättää päivänsä harakirin tekemällä. Hyvää tarinan rakentamista Kurosawalaisella tunnelmalla.

    M (1931)IMDB – Fritz Langin rikostrilleri. Tarina lapsia tappavasta miehestä on paikoitellen ahdistava, mutta kuitenkin myös ajatuksia herättävä ja saa katsojan miettimään oikeutta ja oikeudenmukaisuutta.

    Rain Man (1988)IMDB – Barry Levinsonin ohjaama Oscar-voittaja miehestä joka isänsä kuoltua saa kuulla autistisesta veljestään jonka olemassaolosta hänellä ei ole muistikuvaa. Sympaattinen tarina.

    The Shape of Water (2017)IMDB – Guillermo del Toron fantasiallinen romanttinen draama joka voitti myös parhaan elokuvan Oscarin. Mykkä nainen rakastuu ihmismäiseen olentoon jota pidetään vankeudessa. Useita mielenkiintoisia henkilöhahmoja.

    A Million Ways To Die In The West (2014)IMDB – Seth MacFarlanen levotonta huumoria tarjoileva komedia joka yllättää monella tapaa.

  • Fyysinen media ja Netflix

    Hieman fyysisestä mediasta

    Aina aika ajoin tulee keskusteluun ihmisten kanssa suoratoistopalvelut ja elokuvien katsominen Netflixistä fyysisen median sijaan. Suoratoistopalvelut on nykypäivänä monelle ensisijainen paikka josta elokuvat katsotaan, mutta itselleni ne ovat poikkeus, sillä tapanani on katsoa elokuvat pääsääntöisesti fyysiseltä medialta joista yleisimpänä on DVD:t. Toiseksi eniten katson luultavasti elokuvia 4K BluRayna, sen jälkeen BluRaynä ja satunnaisesti VHS:ltä.

    Vaikka DVD onkin yleisin katsomani formaatti, johtuu se ensisijaisesti siitä että omistan niitä selkeästi eniten. Mieluisin formaatti on kuitenkin 4K BluRay ja milloin ostan elokuvia uutena niin useimmiten ostan elokuvan siinä formaatissa mikäli sellainen on saatavana. Monia elokuvia ei kuitenkaan ole vielä tässä formaatissa eikä kaikkia edes ole BluRaynä, joten vaihtoehdoksi jää kuitenkin ainoastaan DVD (tai VHS). Onneksi suurin osa DVD-elokuvista on laadullisesti niin hyvää laatua että vaikka katson elokuvat useimmiten videotykiltä 106″-tuumaiselta kankaalta ei laadussa ole valittamista.

    DVD-elokuvissa on kuitenkin myös selkeä etu BluRay- ja UHD-julkaisuihin, sillä lähes jokaiseen elokuvaan on suunniteltu omaperäiset valikot ja niissä on myös oheismateriaaleja jotka monesti BluRay ja UHD-elokuvissa loistavat poissaolollaan. Poikkeuksen tekee tietenkin yksittäiset elokuvat sekä hinnakkaampien julkaisijoiden versiot joissa oheismateriaalin määrä on kiitettävällä tasolla.

    Sata viimeisintä elokuvaa ja Netflix

    Toisinaan on mielenkiintoista katsoa kuinka monta elokuvaa viimeisestä sadasta näkemästäni olisin voinut nähdä, jos katsoisin niitä ainoastaan Netflix-suoratoistopalvelusta eli siten kuten monet tekevät. Vastaus on että en kovinkaan montaa, sillä ainoastaan seitsemän (7) elokuvaa viimeisestä sadasta näkemästäni löytyi Netflixistä. Tiedot Netflixin valikoimasta on haettu https://fi.flixable.com/ sivuston kautta.

    Tammikuussa olin reissussa Lapissa ja katsoin siellä ollessa Yle Areenan kautta elokuvia joten tein myös toisen laskelman missä otin huomioon ainoastaan ne 100 viimeisintä elokuvaa jotka olen katsonut fyysiseltä medialta. Näissä tilanne oli hieman parempi, sillä Netflixin kautta olisin voinut katsoa näistä yhdeksän (9) elokuvaa.

    Syy siihen että suurta montaa katsomistani leffoista ei löydy Netflixissä on tietenkin ymmärrettävää, sillä 33 näistä on julkaistu 1989 tai sitä ennen. Keskivertoa katsojaa tuskin kiinnostaa ns. vanhat elokuvat eikä niitä ole sen vuoksi varmastikaan järkevää pitää valikoimassa. Silti viimeisestä sadasta fyysiseltä levyltä katsomastani elokuvasta 67 on julkaistu 1990 tai sen jälkeen joten luulisi että tuostakin joukosta hieman useampi olisi löytynyt.

    On hyvä myös muistaa että esimerkiksi kolme ensimmäistä Indiana Jones -elokuvaa on julkaistu ennen vuotta 1990 eikä näistä mitään löytynyt valikoimasta, joten kyse ei ole siitä että monet vanhoista näkemistäni elokuvista olisi ranskalaisia taide-elokuvia, kiinalaisia ja japanilaisia samurai-elokuvia tai B-luokan indie-filmejä tai jotain muuta vastaavaa joita keskiverto katsoja ei oletettavasti katsoisi.

    Mukana näissä 33:ssa oli myös kaksi parhaan elokuvan Oscarin voittanutta filmiä, Rain Man sekä Driving Miss Daisy joista kumpaakaan ei löytynyt. Lisäksi koko joukossa oli myös uudempia Oscar-voittajia, The Shape Of Water, King’s Speech sekä Shakespeare In Love eikä näistä mitään löytynyt, joten ainakaan tämänkaltaisia valtavirtaelokuvia ei olisi tullut nähtyä jos Netflix olisi ainoa paikka katsoa.

    Suurin osa mitä katson on selvästikin sellaista mikä ei suuren yleisön suosiota nauti, joten luultavasti en Netflixiä tilaa ainakaan seuraavaan pariin kuukauteen.

    Tilanne olisi tietenkin toisinpäin toinen

    Koska yllä olen verrannut mitä olisin voinut katsoa edellisestä sadasta fyysisellä medialla olevasta elokuvasta jos olisin koettanut nähdä ne Netflixistä, niin on hyvä muistaa että tilanne olisi luultavasti sama myös toisinpäin. Valikoima tietenkin ohjaa katsomisvalintoja, eli jos olisin ainoastaan Netflixin varassa katsoisin mitä sieltä löytyy.

    Selasin läpi jonkin verran tällä hetkellä valikoimassa olevia vaihtoehtoja ja siellä oli kyllä useampiakin mielenkiintoisia elokuvia 1940-1960 vuosien väliltä, joten jotain itseänikin kiinnostavaa katsottavaa sieltä löytyisi. Mieluummin kuitenkin ostan elokuvia jatkossakin fyysisessä muodossa jolloin tiedän että se löytyy silloin kun sen haluan katsoa, koska jos Netflixin valikoima tällä hetkellä tarjoaa itselleni jotain kiinnostavaa niin ei ole mitään varmuutta siitä mikä on tilanne viikon tai kuukauden päästä. Lisäksi kun olen elokuvan kerran ostanut en joudu maksamaan siitä joka kuukausi jatkossakin että sen voin katsoa halutessani.

    Suoratoiston ja fyysisen median tulevaisuus

    Fyysisen median kuolemaa on povattu jo vuosikausia, mutta vielä suoranaisia merkkejä tästä ei ole havaittavissa. Yksittäisiä elokuvia ja sarjoja on tietenkin moniakin joita ei ole muualla kuin suoratoistopalveluissa, mutta isompana trendinä tätä tuskin voidaan pitää. Uusia elokuvia julkaistaan yhä fyysisessä muodossa joten ostajakuntaa on olemassa vielä ainakin sen verran että toimintaa kannattaa jatkaa.

    Mielenkiintoisempaa on kuitenkin nähdä mikä on tilanne tulevaisuudessa suoratoistopalveluiden osalta, sillä nykyään Netflixillä on kilpailijoita useampiakin. Aikaisemmin Netflix oli käytännössä katsoen ainoa realistinen valinta monelle (Yle Areenaa lukuunottamatta), mutta nyt markkinat ovat hajautuneet ja tarjolla on Netflixin ja Yle Areenan lisäksi myös HBO Max, Viaplay, Apple TV+, Amazon Prime Video, MTV Katsomo, Ruutu+, Disney Plus ja Mubi. Lisäksi varmasti on monia muitakin, mutta listasta saa jo jonkinlaisen käsityksen siitä kuinka monia eri vaihtoehtoja nykyään on tarjolla.

    Ala elää jonkinlaisessa muutostilassa isomminkin. Palveluita on tullut ja mennyt, nimet on muuttuneet, osa palveluista on yhdistynyt (ellen muista väärin) ja valikoimaa on siirtynyt palvelusta toiseen.

    Myöskin HBO Max on muuttumassa, tällä kertaa nimeltään Maxiksi ja siihen tulee mukaan Discovery+ sisältöä. Aikaisemmin HBO:lla oli myös HBO Nordic joka ilmeisesti oli sama kuin HBO Max mutta ilman sen omaa alkuperäissisältöä, mutta nykyään löytyy ilmeisesti vain HBO Max josta jatkossa tuleekin sitten pelkkä Max. Selkeää kuin mikä.

    Mielenkiintoista on nähdä myös miten hinnat jatkossa kehittyvät. Hinnat on nousseet lähivuosina ja tuskin näissä hinnat tulevat hetkeen ainakaan putoamaan. Amerikassa muutamassa suoratoistopalvelussa on olemassa myös versio jossa on huokeampi hinta, mutta palvelussa tulee katsojalle myös mainoksia. Tuleeko tämänkaltainen hinnoittelumalli jossain vaiheessa rantautumaan myös Suomeen jää nähtäväksi, mutta ainakin tämänkaltaiset hintojen nousut ja palveluiden huononemiset vain vahvistavat itselleni mielikuvaa siitä että pysyn jatkossakin ensisijaisesti fyysisen median käyttäjänä. Jos katsoisin sarjoja, tilanne tietenkin saattaisi olla toinen.

  • Elokuva: Days of Thunder

    Indy-autoja aikaisemmin ajanut Cole Trickle (Tom Cruise) houkutellaan Nascar-autoilun maailmaan. Samaan talliin värvätään myös uransa kuljettajan traagisen menehtymisen johdosta lopettanut mekaanikko Harry (Robert Duvall). Cole näyttää taitonsa ja nopeuteunsa tyhjällä radalla Harrylle ja muille paikalla olijoille jotka epäilevät hänen kykyjään, mutta todelliset kilpailut ovat haastavampia sillä hänen yllätyksekseen Nascarissa ajamisen tapoihin kuuluu kontaktin ottaminen kanssakilpailijoihin.

    Tony Scottin ohjaama Days of Thunder vuodelta 1990 tuo väistämättä mieleen hänen vuoden 1986 ohjauksensaTop Gunin. Nopeat lentokoneet ovat vaihtuneet tässä elokuvassa nopeisiin autoihin, mutta adrenaliini laitetaan katsojalle virtaamaan yhä 80-luvun musiikin, tiukkojen lähikuvien ja nopeiden leikkausten voimalla. Scott osaa nopeiden ja intensiivisten katsojan huomion tiivisti vangitsevien kohtausten teon taidokkaasti.

    Hyvän elokuvan tapaan kilpailun pääpalkintoa jahdatessaan suurin voitto ei ole kuljettajan saavuttama voitto autoilussa, vaan voitto itsestään ja luonteestaan. Kohdatut vastoinkäymiset ja niiden ylitse pääsemiset ovat se, mikä antaa tarinalle varsinaisen merkityksen tunteen. Tony ja hänen mekaanikkonsa Harry joutuvat kummatkin kohtaamaan omat vaikeutensa joita he koettavat paeta siinä onnistumatta.

    Tarinaan on aikakautensa filmatisoinneille tyypilliseen tapaan sijoitettu jonkinlaista romantiikkaa antamaan lisää elämän tuntua. Suhde Tonya hoitaneen lääkärin Clairen (Nicole Kidman) kanssa on lajityypille normaaliin tapaan sopivan pintapuoleinen että se ei varasta liiaksi huomiota, mutta tarpeeksi syvä jotta se antaa merkityksen niin protagonistille kuin katsojallekin. Protagonisti saa naisen vaikutuksesta tahtoa kasvaa paremmaksi ihmiseksi ja katsoja saa peilattua Tonyn luonnetta, sen heikkouksia ja kasvua myös Clairen kautta.

    Days of Thunder on miellyttävän viihdyttävä elokuva joka on tehty tyylillä. Vaikka se monelta osin tuntuukin Top Gunilta Nascar-maailmassa, antaa se katsojalleen viihdyttän ja adrenaaliininkatkuisen kasvutarinan.

  • Elokuva: Minority Report

    Steven Spielbergin ohjaama Minority Report on vuonna 2002 julkaistu toiminnallinen rikosmysteeri.

    Eletään vuotta 2054 missä poliisivoimilla on käytössään menestyksekäs rikoksien ennaltatorjunnan yksikkö. Poliisit saavat näkijöiksi kutsutuilta laitteisiin kytketyiltä henkilöiltä visuaalisessa muodossa tallennettavia välähdyksiä tulevista rikoksista sekä niiden tekijöistä. Yksikkö menee torjumaan murhia ennen kuin ne edes kerkeävät tapahtumaan. Eräänä päivänä yksikön johtaja John Anderton (Tom Cruise) on itse epäilyksen alaisena tulevasta itselleen entuudestaan tutemattoman miehen taposta. Hän lähtee virkavaltaa pakoon ja koettaa samalla selvittää totuuden siitä kuka tämä mies on kenet hän on näkijöiden välähdyksien mukaan tuleva tappamaan.

    Monen sci-fi elokuvan tapaan myös Minority Report maalaa omanlaisiaan uhkakuvia teknologian suomien mahdollisuuksien väärinkäytöstä. Se, että jotain voi tehdä, ei tarkoita että niin pitäisi kuitenkaan tehdä edes hyvien tarkoitusperien vuoksi. Vaikka tavallisen kansalaisen perspektiiviä ja suhtautumista poliisiin tai sen metodeihin ei juurikaan kuvata, se on hyvin kuitenkin nähtävissä kohtauksessa missä poliisit käyttävät pieniä robottejaan rikollisen etsinnässä. Virkavallan keinot eivät selvästikään herätä kaikissa positiivisia tunnetiloja siitäkään huolimatta että rikollisuus on laskenut.

    Minority Reporton erinomainen tieteiselokuva. Sen tarina on rakennettu erinomaisesti, siinä on tarpeeksi paljon yllättäviä käänteitä ja se pitää mielenkiinnon loppuun saakka.