Category: Elokuvat

  • Elokuva: Winchester ’73

    Winchester ’73 on vuonna 1950 julkaistu toiminnallinen lännendraama jonka on ohjannut Anthony Mann. Pääosarooleissa nähdään James Stewart, Shelley Winters ja Stephen McNally.

    Lin McAdam (James Stewart) saapuu ystävänsä kanssa pieneen kylään etsiessään erästä miestä. Kylässä on itsenäisyyspäivän kunniaksi ammuntakilpailu jossa on mahdollisuus voittaa arvostettu ja haluttu Winchester-kivääri. Lin osallistuu kilpailuun ja voittaa, mutta pian ase päätyy vääriin käsiin hänen etsimänsä miehen ja hänen kumppaneidensa matkassa. Lin lähtee ystävänsä kanssa miehen ja Winchesterin perään ja ajojahdin aikana kohdataan monia taisteluita ja erilaisia käänteitä joissa ase vaihtaa omistajaa useamman kerran.

    Kuten useat lännen elokuvat on myös Winchester ’73 juonensa osalta yksinkertainen ja ennalta arvattava, mutta siitä huolimatta tarinassa on monia käänteitä pitämässä mielenkiintoa yllä.

    Hahmot ovat lajityypille ominaiseen tapaan helppo sijoittaa mustavalkoisesti hyvän ja pahan akselin ääripäihin, mutta niistä löytyy karikatyyrisen olemuksensa alta kuitenkin mielenkiintoisia persoonallisuuksia. Tanssija-pianisti Lola Manners (Shelley Winters) on omalla tavalla hahmoista mielenkiintoisin, sillä vaikka hän on naisellinen nainen joka viehättyy stereotypisesti miehiltä saamastaan huomiosta, nousee hän muutamassa tilanteessa kelvotonta miestään rohkeammaksi toimijaksi mikä on aavistuksen yllättävää elokuvan iän huomioon ottaen.

    Tyypilliseen lännenelokuvan tapaan matkan varrella nähtävät intiaanit ovat raakoja villi-ihmisiä jotka odotetusti kärsivät tappion taistelussa ratsuväkeä vastaan. Moderneissa filmeissä tämänkaltaisia kuvauksia tuskin enää näytettäisi, joten on mukavaa että vielä on mahdollista nähdä näitä vanhoja lännen elokuvia. Stereotypiat kuuluvat ja myös osiltaan määrittävät elokuvien lajityyppejä, joten mikäli monet stereotypiat karsittaisiin pois, mitä jäljelle jäisi?

    Winchester ’73 on mukavan raikas tuulahdus historiasta milloin monet elokuvat olivat puhtaasti katsojiaan viihdyttäviä teoksia vailla väkisin lisättyjä elementtejä.

  • Elokuva: Alice in den Städten

    Alice in den Stätden joka suomeksi tunnetaan nimellä Alice kaupungeissa ja englanniksi Alice in cities on vuonna 1974 julkaistu Wim Wendersin ohjaama draamaelokuva.

    31-vuotiaan Philipin (Rüdiger Vogler) on ollut tarkoitus kirjoittaa lehteen reissusta Amerikassa, mutta hän ei ole saanut työtään tehtyä. Paluumatka Saksaan ei mene suunnitelmien mukaisesti ja pian hän on kahdestaan lentokentällä tapaamansa naisen 9-vuotiaan tyttären Alicen (Yella Rottländer) kanssa. Heidän on tarkoitus nähdä Alicen äiti uudelleen Amsterdamissa jonne he joutuvat lennonjohtajien lakon vuoksi lentämään Saksan sijaan, mutta Alicen äiti ei tulekaan ja näinpä Philip joutuu viettämään enemmän aikaa Alicen kanssa kuin on ollut tarkoitus. Yhdessä he etsivät Alicen isoäitiä jotta Philip voisi jättää hänet sinne, mutta asiaa ei helpota Alicen muistikuvien hataruus isoäitinsä asuinpaikasta tai edes nimestäkään.

    Aikuisen ja hänelle ventovieraan lapsen matka yhdessä etsimässä henkilöä epävarmoilla muistikuvilla on mielenkiintoinen ja poikkeuksellinen teema jonka varsinainen ydin kuitenkin on matkassa omaan itseensä. Philip kasvaa matkan aikana irti elämästään jota hän on ainoastaan kuvannut kameransa välityksellä mutta jota ei kuitenkaan ole osannut aidosti elää ja tuntea. Alice sitä vastoin saa matkan aikana kokea hyväksytyksi ja huomioiduksi tulemista jota hän eronneen äitinsä lapsena ei tunnu samalla tapaa saavan kuin hän lapsena tarvitsisi.

    Juoni on mielenkiintoinen ja se kuvastaa hyvin aikakautta joka on varsin erilainen nykyiseen maailmaan verrattuna. Nykyisessä maailmassa lapsi vieraan matkassa aiheuttaisi luultavammin vain suuren poliisioperaation ja hysterian sillä maailma on muuttunut epäluuloisemmaksi ja luottamus kanssaihmisiin ja heidän hyväntahtoisuuteen on vähäisempää.

    Pidin tästä elokuvasta ja sen tavallisuudesta poikkeavasta tarinasta.

  • Elokuva: Touch of Evil

    Touch of Evil joka suomennettuna tunnetaan nimellä Pahan kosketus on Orson Wellesin ohjaama film noir rikosdraama vuodelta 1958.

    Kuuluisan gangsteri Grandin telkien taakse toimittanut meksikolainen huumepoliisi Mike Vargas (Charlton Heston) on yhdessä tuoreen vaimonsa Susanin (Janet Leigh) kanssa Meksikossa aivan Yhdysvaltojen rajan tuntumassa kun läheisyydessä räjähtää autopommi jossa menehtyy ihmisiä. Vargas ryhtyy heti yhdessä lähellä olleiden yhdysvaltalaisten kollegoidensa kanssa tutkimaan tapausta. Rikosta tutkiessa Vargas saa kohdata suoria uhkia ja myös hänen vaimoaan koetetaan lavastaa osalliseksi huumeiden käyttöön ja vielä vakavampiinkin rikoksiin. Kaiken lisäksi hän saa huomata epärehellistä toimintaa myös joiltain asiaa tutkivilta tahoilta joka antaa myös aivan uusia tutkinnan aiheita.

    Alkukohtaus on pitkä ja tyylikäs yhdellä otoksella kuvattu kohtaus joka on poikkeuksellinen ja massasta erottuva vielä tänäkin päivänä. Se antaa koukuttavan ja mielenkiintoisen alun tarinalle joka sen jälkeen jatkaa tavallisimmilla vaikkakin monin paikoin visuaaliselta tyyliltään massasta poikkeavilla kohtauksilla. Uusia henkilöitä tulee alussa kohtalaisen nopeasti mukaan kuvioihin joka alussa vaikutti hieman hämmentävältä, mutta heidän osuutensa rakentuvat kuitenkin hyvin tarinan edetessä eikä kohtalaisen suuri määrä henkilöitä vie lopulta huomioita pois juonesta tai selvemmin esiin nousevista päähenkilöistä.

    Juoni on kiinnostava ja se rakentuu sopivalla tahdilla katsojalle. Asia jota alussa tutkitaan laajeneekin aivan toisenlaiseen suuntaan kuin alussa olisi odottanut ja sitä myöten myös osa henkilöistä alkaa saamaan erilaisen painopisteen kuin alussa olisi luullut.

    En tiedä onko tässä filmatisoinnissa pyritty tuomaan esiin yhteiskunnallisia aspekteja vaiko ei, mutta en voinut välttyä ajatukselta että siinä olisi esitetty näkökulmaa yhdysvaltalaisten ja meksikolaisten suhteisiin ja ennakkoluuloihin toisiaan kohtaan. Vargas on arvostettu poliisi ja osa yhdysvaltalaisista poliiseistakin sen näkevät mutta samaan aikaan osan toiminnasta on nähtävissä ennakkoluuloisuutta häntä kohtaan. Lisäksi Vargasin vaimo on amerikkalainen joka dialogissaan paljastaa miehelleen tuntevansa olonsa turvallisemmaksi Amerikassa kuin Meksikossa mistä heijastuu myös hänen kokemuksensa erilaista kulttuuria kohtaan.

    Touch of Evil on tyylikäs elokuva joka viihdyttää ja pitää koukussaan vielä monta kymmentä vuotta ensi-iltansa jälkeenkin.

  • Elokuva: Cape Fear

    Cape Fear on J. Lee Thompsonin ohjaama vuonna 1962 julkaistu draamatrilleri minkä pääosissa nähdään Gregory Peck, Robert Mitchum, Polly Bergen sekä Lori Martin. Suomeksi tämä tunnetaan myös nimellä Tuomitun kosto.

    Asianajaja Sam Bowden (Gregory Peck) kohtaa Max Cody (Robert Mitchum) nimisen miehen menneisyydestään kun tämä tulee yllättäen tervehtimään häntä. Sam on ollut kahdeksan vuotta sitten todistamassa Maxia vastaan oikeudessa ollessaan silminnäkijänä tapauksessa josta Max on saanut yli kahdeksan vuoden vankilatuomion joten jälleennäkeminen ei ole varsinaisesti toivottu eikä ilahduttava. Pian Sam alkaa törmäämään Maxiin useammankin hänen ja perheensä läheisyydessä ja niinpä hän joutuu turvautumaan poliisin ja yksityisetsivän apuun jotta Max saataisi pois hänen perheensä läheisyydestä. Lain mukaiset keinot vainoajan karkoittamiseksi alkavat käymään vähiin samalla kuin Maxin toiminta käy aina vain painostavammaksi ja uhkaavammaksi.

    Vuosikausia vankilassa istuneen miehen kostoretki hänet vankilaan toimittanutta miestä kohtaan käyttäen laillisia mutta selkeästi toista osapuolta uhkaavia keinoja on mielenkiintoinen pohja-asetelma. Uhkan kohteeksi joutunut on itse asianajaja joten hänellä on tietoa ja ymmärrystä siitä mikä vainoajan toiminnassa on laillista ja mikä ei ja kuinka vaikea älykästä ja lakiin perehtynyttä rikollista on saada kiinni ennen kuin mitään konkreettista tapahtuu, mutta asian rationaalinen käsittely uhkaa syrjäytyä tunteiden ja oman perheen suojeluhalun ottaessa vallan. Oikeuden noudattaminen lakia seuraamalla ei kuulosta välttämättä niin hyvältä vaihtoehdolta kuin oikeuden ottaminen omiin käsiin jos sen avulla voi suojella perheensä turvallisuutta.

    Tarina on rakennettu hienosti ja juonikuvio kasvaa loppua kohden aina vain tiivistunnelmaisemmaksi jännitysnäytelmäksi missä hienotunteinen psykologinen painostaminen vainoamisen keinoin vaihtuu suoraviivaisempaan fyysisen turvallisuuden uhkaan. Traditionaalisesti ajateltuna miehen rooliin kuuluu oman perheensä suojeleminen sitä uhkaavilta vaaroilta ja näinpä elokuvan aikakaudella valloilla ollut miehen rooli antaakin hyvän lisäsyvyyden tarinaan pohdittaessa sitä kuinka pitkälle yhteiskunnan asettamat lait ja säädökset lopulta kykenevät rajoittamaan miestä joka ymmärtää roolinsa ja vastuunsa perheensä suojelijana.

    Cape Fear on hieno elokuva joka onnistuu hyvin rakentamaan tasaisen varmasti kasvavan jännitteen ja saa pidettyä loppuun saakka yllä mielenkiinnon ja epävarmuuden siitä kuinka asiat lopulta ratkeavat eri henkilöiden osalta.

  • Elokuva: Universal Soldier

    Rolan Emmerichin vuoden 1992 ohjaus Universal Soldier on toiminnallinen sci-fi elokuva jonka pääosarooleissa nähdään Jean-Claude Van Damme, Dolph Lundgren sekä Ally Walker.

    Eletään vuotta 1969. Yhdysvaltojen sotilajoukko on Vietnamissa sotimassa kun eräässä operaatiossa kenraali Andrew Scottin (Dolph Lundgren) psyyke ei enää kestä. Hänen toimintansa on vaaraksi niin alueen siviileille kuin hänen oman joukkonsa sotilaille ja pian hän ja moni muu kohtaakin kuoleman.

    Aikajanassa siirrytään tämän jälkeen eteenpäin 25 vuotta panttivankitilanteeseen mikä ratkeaa armeijan erikoisjoukkojen avulla. Nämä erikoisjoukot ovat tällä kertaa sanan varsinaisessa merkityksessä erikoisia, sillä heidät on armeijan salaisten kokeellisten teknologioiden avulla luotu kuolleiden sotilaiden kehoista herättämällä heidät henkiin. Heidän muistinsa on tyhjennetty ja heistä on pyritty tekemään tehokkaita ja käskyjä uskollisesti noudattavia supersotilaita yli-inhimillisillä voimilla, mutta kaikkea ei ole kuitenkaan onnistuttu muistista pyyhkimään. Pian muutamat sotilaista, Luc (Jean-Claude Van Damme) sekä Andrew Scott, alkavat saada takaumia Vietnamin taisteluista. Heidän viimeiset muistonsa ja tekonsa sodassa alkavat toistumaan uudelleen siviilien keskuudessa Amerikan mantereella kohtalokkain seurauksin.

    Ajatus yli-inhimillisillä fyysisillä voimilla varustetuita sotilaista jotka tottelevat kurinalaisesti annettuja käskyjä miettimättä itse moraalikoodistoa ei ole mitenkään ainutlaatuinen, mutta samalla sitä on vaikeaa mieltää ainoastaan tieteiselokuvan teemaksi vaan enemmänkin asiaksi jota aseteollisuus maailmalla luultavasti pyrkii luomaan myös todellisuudessa.

    Monien tieteiselokuvien tapaan on tässäkin tuotu esiin teknologian kehityksen ihmisyydelle luomia uhkakuvia mutta myöskin toivoa siitä kuinka ihmisyys lopulta selviytyy voittajana. Kokeelliset sotilaat joilta on pyritty riistämään oma tahto eivät pysykään kurissa kun unohdetuksi tarkoitetut muistot nousevat uudelleen pintaan luoden moraalisen dilemman sotilaan toimintaan tai kun hajonneen psyykeen rikkinäisyys ottaa uudelleen vallan katastrofaalisin seurauksin.

    Universal Soldier on tehty aikakaudella milloin tietokoneavusteiset efektit eivät olleet vielä samalla tapaa arkipäivää kuin ne ovat nykyään. Hyvä niin, sillä räjähdykset ja toiminnallisuus suorastaan huokuu autenttisuutta ja tunnelmaa jota kaipaisi myös uudempiin elokuviin näyttävien mutta tunteettomien efektien sijaan.

    On mahdollista että mieltymykseni filmille kuvattuihin elokuviin ja niiden jonkinlaiseen aitouden tuntuun juontaa juurensa siitä että olen kasvanut 80- ja 90-luvun elokuvien parissa enkä digitaalisesti kuvattujen ja editoitujen modernien tuotoksien aikakaudella, mutta oli syy mieltymykselleni mikä tahansa niin tässäkin filmatisoinnissa oli tyylissä jotakin sellaista mikä puhuttelee itseä vielä nykypäivänäkin. Se vain näyttää visuaalisesti aidolta, epätäydelliseltä, inhimilliseltä ja silmää miellyttävämmältä kuin digitaalisen maailman tekninen täydellisyys.

    Tarina etenee hyvin pitäen kuitenkin tasapainon hyvänä rauhallisten ja toiminnallisten osuuksien välillä. Henkilöhahmot ovat toimivia ja niitä on rakennettu tämän tyylilajin elokuvaan tarpeeksi jotta katsoja saa niistä jonkinlaista tarttumapintaa.

    Omaan makuuni Universal Soldier oli erinomainen elokuva. Se on sopivan mutkaton ettei sitä joudu liikoja pohtimaan, mutta siinä on kuitenkin tarpeeksi rakennettua juonta ja hahmoja jotka pitävät kokonaisuuden viihdyttävänä toimintaelokuvana.