Category: Elokuvat

  • Elokuva: Written on the Wind

    Douglas Sirkin ohjaama Written on the Wind vuodelta 1956 on draama jonka pääosissa nähdään Rock Hudson, Lauren Bacall, Robert Stack sekä Dorothy Malone. Suomennettuna elokuva tunnetaan nimellä Tuuleen kirjoitettu.

    Railakasta elämää viettävä rikas mies Kyle Hadley (Robert Stack) tapaa parhaan ystävänsä Mitch Waynen (Rock Hudson) avustuksella Lucyn (Lauren Bacall). Kyle rakastuu Lucyyn ja saa hänet vaimokseen ja railakas elämä näyttää jäävän historiaan. Pariskunta ei tahdo onnistu lapsen hankinnassa joka saa Kylen jälleen tarttuvan pulloon aiheuttaen kitkaa suhteeseen. Asioita mutkistaa lisää myös Mitchin rakkaus Lucyä kohtaan sekä Kylen sisaren Maryleen (Dorothy Malone) rakkaus Mitchiä kohtaan. Lucyn tultua raskaaksi mustasukkaisuus ja epäilykset Mitchiä kohtaan nostavat päätään Kylen alkoholin täyttämässä mielessä.

    Rikkaan isän lapset Kyle ja Marylee ovat kiintoisa kuvaus varakkaaseen ja taloudellisesti huolettomaan elämään tottuneista aikuisista joiden elämä on haasteellista kummallakin omalla tavallaan. Kyle on liiallisesti viinaan ja juhlintaan menevä mies ja sisarensa Marylee on miehiä iskevä kevytmielinen nainen. Molemmet heistä aiheuttavat vanhalle isälleen harmia omalla elämällään. Kylen paras ystävä Mitch on kasvanut heidän kanssaan samassa perheessä ja Mitchin kunnollisuus on omalta osiltaan ruokkinut Kylen omaa riittämättömyyden tunnetta, sillä hän ei koe olevansa isälleen riittävä. Marylee sitä vastoin on jo kauan rakastanut Mitchiä mutta rakkaus on jäänyt yksipuoleiseksi.

    Ihmissuhteet ja tarina on kokonaisuudessaan pääsääntöisesti uskottavaa tasoa, mutta pikaiset rakastumiset joita nähdään muutaman henkilön osalta on lähinnä naiivin kliseisiä ja absurdeja draamaan, mutta sopivia kuitenkin melodraamaan jollaiseksi elokuvan voikin luokitella.

    Tarina rakentuu mielenkiintoisesti ja siihen mahtuu sopivasti yllätyksiä matkaan. Pidin myös siitä kuinka henkilöistä saa hyvin luotua mielikuvat ilman että heidän luonteitaan on tarvinnut katsojalle selittämällä selittää. Lisäksi miljöötä on avattu ainoastaan lyhyesti, mutta silti aivan tarpeeksi paljon jotta juoni saa uskottavan ympäristön minkä pohjalle sitä rakennetaan.

    Written on the Wind on kaikkinensa viihdyttävä melodraama.

  • Elokuva: The African Queen

    The African Queen eli Afrikan kuningatar on vuonna 1951 julkaistu romanttinen seikkailuelokuva. Sen on ohjannut John Huston.

    Rose (Katherine Hempburn) ja Samuel (Robert Morley) ovat Afrikassa lähetystyössä kun eräänä päivänä vuonna 1914 paikalle saapuvat saksalaiset sotilaat ja polttavat kylän jossa he työskentelevät. Mies sairastuu tapauksen jälkeen ja menehtyy. Paikalle tulee pian heille postia kuljettanut tuttu mies, Charlie (Humphrey Bogart), jonka kanssa Rose lähtee pois hänen pienellä Afrikan kuningatar nimeä kantavalla jokilaivallaan. Vaikean ja vaarallisen matkansa aikana heidän välinsä kasvavat vähitellen rakkaudeksi.

    Afrikan kuningatar on komediallisia elementtejä sisältävä tarina missä kahden täysin erilaisesta taustasta tulevan ihmisen tiet kohtaavat odottamattomalla tavalla. Kummatkin ovat itsenäisiä ja yksin pärjääviä henkilöitä tahoillaan ja heidän luonteensa ovat hyvin erilaisia, mutta jokimatkan varrella tapahtuva rakastuminen muovaa heitä kumpaakin parempaan suuntaan ja yhdessä heistä tulee vahvempia kuin kumpikaan olisi yksin.

    Tarina itsessään on ennalta arvattavaa romanttista elokuvaa, mutta ympäristö mihin tapahtumat sijoittuvat on hieman harvinaisempi. Lisäksi juonessa on viittauksia todellisen elämän tapahtumiin ja siinä sivutaan myöskin maailmalla 1914 käynnissä ollutta sotaa. Lisäksi juoni saa lisää mausteita siitä kuinka Charlie ja Rose tahtovat tehdä oman osansa auttaakseen Britanniaa sodassa pyrkimällä tuhoamaan saksalaisten sota-aluksen omatekoisilla torpedoilla.

    Tarina oli pääsääntöisesti uskottavaa seikkailua joka voisi tapahtua todellisessakin elämässä, mutta itse rakennetut torpedot ja matkan varrella aluksesta hajoavien osien korjaamiset vähäisillä työkaluilla Afrikan viidakossa antoi tarinaan sen verran värikkäitä elementtejä että voisi melkein jo kuvitella kuinka 80- ja 90-luvuilla televisiossa nähty ihmemies MacGyver olisi tämän parivaljakon lapsenlapsi.

    Pidin tästä elokuvasta. Se on mukavan lämminhenkinen ja romanttinen tarina jossa on sopivissa määrin humoristisia piirteitä tuomassa kepeyttä.

  • Elokuva: Winchester ’73

    Winchester ’73 on vuonna 1950 julkaistu toiminnallinen lännendraama jonka on ohjannut Anthony Mann. Pääosarooleissa nähdään James Stewart, Shelley Winters ja Stephen McNally.

    Lin McAdam (James Stewart) saapuu ystävänsä kanssa pieneen kylään etsiessään erästä miestä. Kylässä on itsenäisyyspäivän kunniaksi ammuntakilpailu jossa on mahdollisuus voittaa arvostettu ja haluttu Winchester-kivääri. Lin osallistuu kilpailuun ja voittaa, mutta pian ase päätyy vääriin käsiin hänen etsimänsä miehen ja hänen kumppaneidensa matkassa. Lin lähtee ystävänsä kanssa miehen ja Winchesterin perään ja ajojahdin aikana kohdataan monia taisteluita ja erilaisia käänteitä joissa ase vaihtaa omistajaa useamman kerran.

    Kuten useat lännen elokuvat on myös Winchester ’73 juonensa osalta yksinkertainen ja ennalta arvattava, mutta siitä huolimatta tarinassa on monia käänteitä pitämässä mielenkiintoa yllä.

    Hahmot ovat lajityypille ominaiseen tapaan helppo sijoittaa mustavalkoisesti hyvän ja pahan akselin ääripäihin, mutta niistä löytyy karikatyyrisen olemuksensa alta kuitenkin mielenkiintoisia persoonallisuuksia. Tanssija-pianisti Lola Manners (Shelley Winters) on omalla tavalla hahmoista mielenkiintoisin, sillä vaikka hän on naisellinen nainen joka viehättyy stereotypisesti miehiltä saamastaan huomiosta, nousee hän muutamassa tilanteessa kelvotonta miestään rohkeammaksi toimijaksi mikä on aavistuksen yllättävää elokuvan iän huomioon ottaen.

    Tyypilliseen lännenelokuvan tapaan matkan varrella nähtävät intiaanit ovat raakoja villi-ihmisiä jotka odotetusti kärsivät tappion taistelussa ratsuväkeä vastaan. Moderneissa filmeissä tämänkaltaisia kuvauksia tuskin enää näytettäisi, joten on mukavaa että vielä on mahdollista nähdä näitä vanhoja lännen elokuvia. Stereotypiat kuuluvat ja myös osiltaan määrittävät elokuvien lajityyppejä, joten mikäli monet stereotypiat karsittaisiin pois, mitä jäljelle jäisi?

    Winchester ’73 on mukavan raikas tuulahdus historiasta milloin monet elokuvat olivat puhtaasti katsojiaan viihdyttäviä teoksia vailla väkisin lisättyjä elementtejä.

  • Elokuva: Alice in den Städten

    Alice in den Stätden joka suomeksi tunnetaan nimellä Alice kaupungeissa ja englanniksi Alice in cities on vuonna 1974 julkaistu Wim Wendersin ohjaama draamaelokuva.

    31-vuotiaan Philipin (Rüdiger Vogler) on ollut tarkoitus kirjoittaa lehteen reissusta Amerikassa, mutta hän ei ole saanut työtään tehtyä. Paluumatka Saksaan ei mene suunnitelmien mukaisesti ja pian hän on kahdestaan lentokentällä tapaamansa naisen 9-vuotiaan tyttären Alicen (Yella Rottländer) kanssa. Heidän on tarkoitus nähdä Alicen äiti uudelleen Amsterdamissa jonne he joutuvat lennonjohtajien lakon vuoksi lentämään Saksan sijaan, mutta Alicen äiti ei tulekaan ja näinpä Philip joutuu viettämään enemmän aikaa Alicen kanssa kuin on ollut tarkoitus. Yhdessä he etsivät Alicen isoäitiä jotta Philip voisi jättää hänet sinne, mutta asiaa ei helpota Alicen muistikuvien hataruus isoäitinsä asuinpaikasta tai edes nimestäkään.

    Aikuisen ja hänelle ventovieraan lapsen matka yhdessä etsimässä henkilöä epävarmoilla muistikuvilla on mielenkiintoinen ja poikkeuksellinen teema jonka varsinainen ydin kuitenkin on matkassa omaan itseensä. Philip kasvaa matkan aikana irti elämästään jota hän on ainoastaan kuvannut kameransa välityksellä mutta jota ei kuitenkaan ole osannut aidosti elää ja tuntea. Alice sitä vastoin saa matkan aikana kokea hyväksytyksi ja huomioiduksi tulemista jota hän eronneen äitinsä lapsena ei tunnu samalla tapaa saavan kuin hän lapsena tarvitsisi.

    Juoni on mielenkiintoinen ja se kuvastaa hyvin aikakautta joka on varsin erilainen nykyiseen maailmaan verrattuna. Nykyisessä maailmassa lapsi vieraan matkassa aiheuttaisi luultavammin vain suuren poliisioperaation ja hysterian sillä maailma on muuttunut epäluuloisemmaksi ja luottamus kanssaihmisiin ja heidän hyväntahtoisuuteen on vähäisempää.

    Pidin tästä elokuvasta ja sen tavallisuudesta poikkeavasta tarinasta.

  • Elokuva: Touch of Evil

    Touch of Evil joka suomennettuna tunnetaan nimellä Pahan kosketus on Orson Wellesin ohjaama film noir rikosdraama vuodelta 1958.

    Kuuluisan gangsteri Grandin telkien taakse toimittanut meksikolainen huumepoliisi Mike Vargas (Charlton Heston) on yhdessä tuoreen vaimonsa Susanin (Janet Leigh) kanssa Meksikossa aivan Yhdysvaltojen rajan tuntumassa kun läheisyydessä räjähtää autopommi jossa menehtyy ihmisiä. Vargas ryhtyy heti yhdessä lähellä olleiden yhdysvaltalaisten kollegoidensa kanssa tutkimaan tapausta. Rikosta tutkiessa Vargas saa kohdata suoria uhkia ja myös hänen vaimoaan koetetaan lavastaa osalliseksi huumeiden käyttöön ja vielä vakavampiinkin rikoksiin. Kaiken lisäksi hän saa huomata epärehellistä toimintaa myös joiltain asiaa tutkivilta tahoilta joka antaa myös aivan uusia tutkinnan aiheita.

    Alkukohtaus on pitkä ja tyylikäs yhdellä otoksella kuvattu kohtaus joka on poikkeuksellinen ja massasta erottuva vielä tänäkin päivänä. Se antaa koukuttavan ja mielenkiintoisen alun tarinalle joka sen jälkeen jatkaa tavallisimmilla vaikkakin monin paikoin visuaaliselta tyyliltään massasta poikkeavilla kohtauksilla. Uusia henkilöitä tulee alussa kohtalaisen nopeasti mukaan kuvioihin joka alussa vaikutti hieman hämmentävältä, mutta heidän osuutensa rakentuvat kuitenkin hyvin tarinan edetessä eikä kohtalaisen suuri määrä henkilöitä vie lopulta huomioita pois juonesta tai selvemmin esiin nousevista päähenkilöistä.

    Juoni on kiinnostava ja se rakentuu sopivalla tahdilla katsojalle. Asia jota alussa tutkitaan laajeneekin aivan toisenlaiseen suuntaan kuin alussa olisi odottanut ja sitä myöten myös osa henkilöistä alkaa saamaan erilaisen painopisteen kuin alussa olisi luullut.

    En tiedä onko tässä filmatisoinnissa pyritty tuomaan esiin yhteiskunnallisia aspekteja vaiko ei, mutta en voinut välttyä ajatukselta että siinä olisi esitetty näkökulmaa yhdysvaltalaisten ja meksikolaisten suhteisiin ja ennakkoluuloihin toisiaan kohtaan. Vargas on arvostettu poliisi ja osa yhdysvaltalaisista poliiseistakin sen näkevät mutta samaan aikaan osan toiminnasta on nähtävissä ennakkoluuloisuutta häntä kohtaan. Lisäksi Vargasin vaimo on amerikkalainen joka dialogissaan paljastaa miehelleen tuntevansa olonsa turvallisemmaksi Amerikassa kuin Meksikossa mistä heijastuu myös hänen kokemuksensa erilaista kulttuuria kohtaan.

    Touch of Evil on tyylikäs elokuva joka viihdyttää ja pitää koukussaan vielä monta kymmentä vuotta ensi-iltansa jälkeenkin.