Juliet, Naked (IMDB) on vuonna 2018 julkaistu kepeämielinen draamaelokuva jonka on ohjannut Jesse Peretz. Pääosarooleja esittää Chris O’Dowd, Rose Byrne sekä Ethan Hawke.
Annie (Rose Byrne) asuu yhdessä miesystävänsä Duncanin (Chris O’Dowd) kanssa. Duncanilla on liiallisuuksiin menevä fanitus vähemmän tunnettua ja parikymmentä vuotta taaksepäin kadonnutta rokkaria Tucker Crowea (Ethan Hawke) kohtaan. Annie saa tarpeekseen miesystävänsä epäterveestä fanituksesta ja hän päättää kirjoittaa miesystäväänsä ärsyttääkseen nettifoorumille negatiivisen palautteen Tuckerin levyn demoäänitteestä.
Annien yllätykseksi itse Tucker Crowe sattuu lukemaan kyseistä foorumia myöskin ja hän kiittää Annieta. Heidän sähköpostiviestittelynsä jatkuu kunnes heidän tiensä kohtaavat myöskin oikeassa elämässä internetin ulkopuolella. Annien ja Duncanin tiet ovat jo eronneet ennen tätä kohtaamista joten elämä on avoinna uusille mahdollisuuksille.
Ethan Hawke esittää roolia Tucker Crowena
Juliet, Naked on hyvällä tapaa massasta erottuva elokuva. Se onnistuu olemaan kaikilta osiltaan helposti katsottava ja viihdyttävä elokuva, mutta samalla se onnistuu olemaan tarinansa osalta ilahduttavan omaperäinen. Se ei ole omaperäisyydeltään kuitenkaan mitään taide-elokuvaa vaan yksinkertaisesti helppoa viihdettä, mutta sen tarinassa ei mennä täysin perinteisten kaavojen rajoissa vaan päähenkilöiden elämät ovat erikosuuksissaan jossain määrin arkirealistemman tuntuisia kuin monissa muissa saman lajityypin filmatisoinneissa.
Päähenkilöissä jokaisessa on hyvin kuvattua omalaatuista luonnetta ja näyttelijöiden hyvät roolisuoritukset antavat hahmoille syvyyttä vaikka hahmoja ei kovin syvästi kuitenkaan edes avata. Katsojana jokaisesta kuitenkin pystyy helposti luomaan mielikuvat millaista persoonista on kyse.
Kaikki tuotannolliset aspektit on elokuvassa kohdallaan eikä elokuvaa katsoessa mikään häiritse tai vie huomiota itse tarinasta. Tarina rakentuu ja kehittyy sopivalla tahdilla pitäen hyvän rytmin yllä alusta loppuun saakka. Pidin myös siitä että kaikki ei tarinassa mene siten kuten olisi saattanut odottaa.
Juliet, Naked on hyvä ja viihdyttävä kepeä elokuva jossa on kuitenkin hieman enemmän särmää kuin monissa saman lajityypin elokuvissa.
Batman on tutun ja turvallisen näköinen myös uusimmassa elokuvassaan
The Batman (IMDB) on Matt Reevesin ohjaama toiminnallinen rikosdraama vuodelta 2022. Pääosissa nähdään Robert Pattinson, Zoë Kravitz, Paul Dano sekä Jeffrey Wright.
Gothamin poliittisissa asemissa olevia henkilöitä alkaa kuolemaan julmilla tavoilla tapettuna. Tappojen yhteydessä vastaan tulee erilaisia arvoituksia joista Batman (Robert Pattinson) saa erilaisia vihjeitä liittyen poliitikkojen korruptioon ja rikoksiin. Tappamisten takaa paljastuu Arvuuttaja (Paul Dano) jolla on kuitenkin isompikin suunnitelma kuin vain yksittäisten korruptoituneiden virkamiesten ja viranomaisten hengiltä päästäminen.
Tutkiessaan Arvuuttajan vihjeitä saa Batman kuulla myös epämukavia tietoja liittyen omaan isäänsä ja äitiinsä. Onko väitteissä mitään perää vai onko syytökset täysin valheellisia?
Zoë Kravitz roolissaan Selinana eli kissanaisena
Batman-elokuvia on nähty vuosien mittaan useampia joista kaksi vanhinta on nähty jo 1940-luvulla. Ennen vuotta 1989 nähtiin myös muutamia Batman-elokuvia ja vuosien 1989-1997 välillä nähtiin lepakkomies neljässä eri elokuvassa. Vuosien 2005-2012 välillä nähtiin Dark Knight -trilogia ja DC Extended Universumin elokuvissakin on viittasankaria päästy näkemään.
Vaikka Bruce Wayneä on nähty jo monet kerrat valkokankaalla ei mustaan pukeutuvan rikollisten kauhun tarina ota loppuakseen vaan uusia elokuvia tunnutaan tehtävän yhä vain uudelleen ja uudelleen. Uudetkin elokuvat kyllä kelpaavat niin kauan kuin ne tehdään hyvin ja tarinassa, hahmoissa tai miljöössä on jotain uutta ja erilaista tai vaihtoehtoisesti ne vain on kuvattu taidokkaasti. Onneksi tämä vuoden 2022 teos onnistuu kaikissa näissä eikä sitä katsoessa tule tunnetta että eiköhän tämä ole jo nähty tarpeeksi monta kertaa ennenkin.
Siinä missä vuosien 1989-1997 Batmanit olivat jossain määrin kepeämpiä tai ainakin humoristisempia absurdiuteen asti vietyjen rikollistensa osalta oli vuosien 2005-2012 Dark Knight -trilogia jo selkeästi synkemmissä vesissä kelluntaa. The Batman jatkaakin tyylilliksesti trilogian vanavedessä pitäen Gothamin synkkää tunnelmaa yllä vailla huumorin keventävää vastapainoa. Niin Gotham kuin Batman ja sen rikollisetkin ovat synkän realistisia ja elokuva on spin-off elokuva Jokerin (lue arvostelu) tapaan vakavammin otettavaa draamallista toimintaa.
Pidin tästä elokuvasta paljon. Sen tarina on mielenkiintoinen ja kohtalaisen monipuolinen. Siinä missä yhdessä kohtaa vaikuttaa että tarinan loppu olisi jo käsillä yllättää se vielä näyttämällä että vielä löytyy rikollisilta ässä hihasta joka lyödään pöytään muuttamaan pelin kulkua. Elokuva on kyllä pitkä lähes kolmen tunnin kestollaan mutta se ei siltikään ole onneksi pitkäveteinen. Tarina pysyy hyvin kasassa ja sitä rakennetaan toimivalla rytmillä.
Audiovisuaalinen puoli on tyylillä tehtyä. Värien käyttö on näyttävää ja useampikin kohtaus toimisi myös yksittäisenä valokuvanakin. Hahmot ovat mielenkiintoisia, näyttelytyö on toimivaa ja Pattinsonin lähes ilmeettömyys antaa Bruce Waynelle myöskin toisenlaisen persoonan tunnun kuin aikaisemmissa Batman-elokuvissa on totuttu näkemään.
The Batman on hyvä ja viihdyttävä elokuva jonka katsoo mielellään kerran tai useammankin.
Nuoret ottavat koulukiusaaja Georgen mukaan melontareissulleen
Mean Creek (IMDB) on vuonna 2004 valmistunut draamaelokuva. Sen on ohjannut Jacob Estes ja sen pääosissa nähdään Rory Culkin, Ryan Kelley, Scott Mechlowicz, Trevor Morgan, Josh Peck sekä Carly Schoreder.
Sam (Rory Culkin) saa koulussa selkäänsä kiusaajaltaan Georgelta (Josh Peck) mitättömän pienen syyn takia. Sam kertoo isoveljelleen Rockylle (Trevor Morgan) asiasta ja yhdessä kavereidensa kanssa he päättävät antaa Georgelle opetuksen. He kutsuvat hänet mukaansa souturetkelle joelle missä he viettävät Samin tekaistua syntymäpäiväjuhlaa. Ajatuksena on tehdä Georgelle nöyryyttävä käytännön pila kostoksi Samin huonosta kohtelusta.
Reissun aikana mukana olijat huomaavat että George ei ole läpeensä paha ja ilkeä vaan hänestä löytyy myös ystävällinenkin puoli. Sam haluaa perua ihastuksensa Milllien (Cary Schroeder) pyynnöstä heidän alkuperäiset aikeet Georgen nöyryyttämisestä, mutta kaikki eivät ole yhtä innoissaan perumassa suunnitelmaa.
Sam (Rory Culkin) ja Millie (Cary Schroeder)
Mean Creek on mielenkiintoinen ja uskottavan tuntuinen kuvaus nuorten maailmasta missä ongelmien selvittäminen ottaa alkuperäistä ajatusta synkempiä sävyjä. Tarina on mielenkiintoinen ja siihen on helppoa katsojan samaistua, sillä luultavasti jokainen on kouluvuosinaan kohdannut Georgen kaltaisen kiusaajan jonka olisi kuulunut saada läksytys ilkeyksistään.
Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja uskottavia persoonia ja heidän välinen dynamiikkansa on hyvin kuvattua. Mitään ei väkisin väännetä rautalangasta katsojalle mutta olennaisimpia henkilöitä kuvataan tarpeeksi jotta heistä saa selkeät mielikuvat. Erityisesti tapa miten Georgen persoonaa avataan hienovaraisesti erilaisten vihjeiden ja hänen käytösmalliensa kautta katsojalle antaa hyvin ymmärrystä siitä miksi hän saattaa toimia miten hän toimii ilman että missään vaiheessa oltaisi asioita tarpeettomasti selitetty.
Tarinaa rakennetaan mukavan verkkaisella tyylillä ja kohtalaisen vähäinen äänimaailma tukee hyvin tunnelmaa. Myöskin ohjaus ja näyttelytyö on erinomaista, joten elokuva pääsi myöskin Suosituksia-sivulleni (katso täältä).
Spider-Man: Homecoming (IMDB) on vuonna 2017 julkaistu toimintaseikkailu jonka on ohjannut Jon Watts. Pääosissa nähdään Tom Holland, Michael Keaton, Robert Downey Jr., Marisa Tomei, Laura Harrier, Jacob Batalon sekä Jon Favreau.
Hämähäkkimies eli Peter Parker (Tom Holland) elättelee toiveita pääsystä osaksi Avengers-tiimiä. Jostain syystä isompaan supersankarin rooliin ei tunnu hänelle kuuluvan kutsua mutta pienempiäkin rikollisia on onneksi kiinni otettavana. Peterin lähinurkilla tapahtuu erikoisia sillä avaruusteknologialla varustettuja aseita käytetään ryöstössä ja niitä myöskin kaupataan pimeästi.
Peter koettaa varoittaa Tony Starkia (Robert Downey Jr.) mutta varoitukset vaikuttavat menevän kuuroille korville. Hämähäkkimiehenä asiaan puuttuminen ei tuota haluttua tulosta ja niinpä Tony ottaa Peterille antamansa hämähäkkimiespuvun pois sillä hän ei vaikuta tarpeeksi kypsältä sopiakseen rooliinsa supersankarina.
Rikolliset eivät kuitenkaan lepää ja pian Peter joutuu vanhaan asuunsa varustautuneena tarttumaan toimeen estääkseen rikollisten isompia rötöksiä.
Liz (Laura Harrier) ja Peter (Tom Holland) menossa tanssiaisiin
Hämähäkkimies-elokuvia on vuosituhannen vaihteen jälkeen tehty jo Sam Raimin toimesta kolme kappaletta, Marc Webbin toimesta kaksi kappaletta ja Marvelin studion kanssa kolme kappaletta. Näiden varsinaisten Spider Man -elokuvien lisäksi Peter Parkeria on nähty myös muutamissa muissakin Marvelin elokuvissa joten hahmo on Batmanin tapaan laitettu mahtumaan moniin filmatisointeihin. Siinä missä Batmanin uudemmatkin elokuvat olleet hyviä ei samaa voi hyvällä tahdollakaan valitettavasti sanoa tämän supersankarin vierailusta valkokankaalla.
Homecoming on huono elokuva. Sen tarina on kyllä perus toimivaa tasoa, mutta kaikki sen ympärille rakennettu erikoistehosteita lukuunottamatta on yksinkertaisesti keskinkertaista huonompaa tasoa.
Tarinan iso kuvio kulkee tomivasti ja siihen keskittymällä tästä olisi kyllä saanut asiallisen elokuvan, mutta ikävä kyllä tämä ei ole riittänyt tekijöille vaan sekaan juoneen on liimattu väkisin typerän teennäistä silppua joka ei tue millään tapaa tarinaa vaan lähinnä aiheuttaa turhautumista.
Henkilöhahmot ovat mitäänsanomattomia, kenestäkään ei saa mitään kunnollista otetta sillä ketään ei avata eikä rakenneta missään vaiheessa edes auttavasti ja väkisin vääntämällä väännetty Peterin ja Lizin välinen kömpelösti kuvattu ihastuminen ja suhteen eteneminen edes jossain määrin jättää vain katsojan miettimään miksi ihmeessä tällaista roskaa on pitänyt ympätä mukaan.
Huonosti rakennetut hahmot ja heidän etäisesti kuvatut keskinäiset suhteensa maustettuna ajan hengen mukaisilla woke-kulttuurin elementeillä laittaa muistelemaan vuoden 2002 erinomaista Spider-Man elokuvaa samalla kun mielessään miettii Kummisedästä tuttua “Look how they massacred my boy” -siteerausta.
Erikoistehosteet onneksi edes olivat toimivat. Ne on kautta linjan tyylikkäät eikä perusasioissa kuten leikkauksissa, valaistuksissa, puvustuksissa tai kameratyöskentelyssä kuitenkaan onneksi ole mitään valittamista. Tekijätiimi on ollut osaavaa tasoa joten sitäkin enemmän tämänkaltainen riman alitus tuntuu harmilliselta.
Kyllähän tämän loppuun pystyi katsomaan, mutta ei tätä valitettavasti voi mitenkään suositella.
Maaliskuussa hankin erillisen UHD-soittimen aikaisemmin käyttämäni Xbox-pelikonsolin sijaan elokuvien katsomista varten. Xbox on yhä tietenkin pelikonsolina, mutta elokuvien katsomisen levyiltä videotykille heijastaen olen hoitanut siitä saakka tällä Reavon UBR-X100-soittimella (katso valmistajan sivut) joten käyttökokemusta on monen kuukauden ajalta.
Xbox One sekä Series X olivat molemmat olleet kohtalaisen hyviä laitteita myös elokuvien katseluun ainakin kuvanlaatunsa ja yleisen toimivuutensa osalta. Ainoastaan yksittäisiä DVD-levyjä Xboxilla tuli vastaan joissa kuvasta tuli pelkkää vihreää ulos, mutta näitä tapauksia oli harvoin. Jos elokuvia katsoo satunnaisesti on Xboxia helpompaa suositella soittimeksi kuin Reavonia jonka hyödyt tulee vasta jos enemmän elokuvia katselee.
Merkittävimmät hyödyt itselleni tässä laitteessa on ollut sen käytettävyys sekä aluekoodivapaus tai ainakin sen vaihtelumahdollisuus.
Kokemuksia ja vertailua Xboxiin
Useampiakin kuukausia laitetta nyt jo käyttäneenä on käyttökokemukset olleet pääsääntöisesti positiiviset.
Xboxilla isoin rasittavuuden aihe itselläni oli se että jos elokuvaa katsoessa halusi painaa pausen oli ohjain todennäköisesti mennyt jo virransäästötilaan ja ohjain piti erikseen käynnistää ennen kuin elokuvan pystyi laittamaan pauselle.
Jos elokuvat katsoo yleensä aina alusta loppuun asti pausettamatta kertaakaan tästä tuskin on suurtakaan harmia, mutta jos tapana on käydä kesken elokuvan vaikkapa jääkaapilla, hakemassa vettä tai mitä tahansa muuta normaalia (tai vaikka epänormaaliakin) alkaa tämä ohjaimen päälle ja pois päältä laittaminen jossain vaiheessa tuntumaan siltä että olisipa näppärä jos tähän olisi saatavana erillinen kaukosäädin.
Mikäli elokuvia katsoo enemmän konsolilla voi tietenkin Xboxille hankkia erillisen kaukosäätimenkin. En ole koettanut, mutta ainakin PDP Media Remote for Xbox -nimistä vekotinta on myynnissä Verkkokauppa.comissa (katso täältä) joten pelkästään tämän syyn takia ei ole erillistä soitinta luultavastikaan järkevää hankkia.
Toinen mikä itselläni Xboxilla aina toisinaan tuli vastaan oli mystinen vihreä ruutu. Elokuvan valikot saattoi toimia hyvin, mutta yksittäiset DVD:t aina silloin tällöin olivat sellaisia että kun elokuva lähti käyntiin tuli kuvaksi pelkkää vihreää. Lähtökohtaisesti haluaisin että jokainen sisään heitetty normaali kaupallinen aito DVD, BluRay sekä UHD toimisi ongelmitta ilman säätämistä.
Laitteen takana on hyvin vähäiset liittimet – LAN, HDMI, HDMI Audio Only, USB sekä digitaaliset ääniulostulot
Merkittävin ja parhain ominaisuus itselleni kuitenkin tässä Reavonissa on se, että tämä toistaa eri aluekoodilla olevat elokuvat. Xboxilla tämä ei onnistu eikä myöskään monella edullisemmalla erillisellä soittimella.
Itselläni ei ole vielä kovinkaan monia DVD-elokuvia tai BluRay-elokuvia joissa olisi jokin muu aluekoodi kuin se mikä Suomessa on, mutta kuitenkin yksittäisiä sellaisiakin löytyy. Ilman tätä soitinta ei niitä olisi voinut enää katsoa ostamatta kuitenkin esim. erillistä BluRay-asemaa tietokoneelle jonka olisi vaihtanut ja jättänyt pysyvästi toiselle aluekoodille. Vaikkakin tämä olisi helppoa ja suhteellisen kustannustehokastakin, kuuluu se siltikin suoraan kategoriaan ylimääräinen säätäminen joka ei kiinnosta pätkääkään.
Jos ostan elokuvan joka on jenkkialuekoodilla haluan vain avata soittimen, tökätä levyn sisään ja alkaa katsomaan elokuvaa ilman että joudun virittelemään tietokoneeseen erillistä toista BluRay-asemaa ja pyörittää leffaa tietokoneelta – etenkin kun tietokoneen BluRayn katsomiseen käyttämäni Leawo tuntuu olevan suhteellisen hidas lukemaan levyjä. Kiitos mutta ei kiitos, käytän mieluummin erillistä aluekoodivapaata soitinta.
Käytettävyys Reavonissa on ollut yleisesti kohtalaisen hyvä. Isoin miinus tulee kaukosäätimen napeista, sillä tärkeimmät ja eniten käytetyimmät napit eivät ole mitenkään parhaassa paikassa eikä ne ole kovinkaan isot. Lisäksi kaukosäätimen taustavalaisu voisi olla fiksummin toteutettu. Nyt napista siihen saa taustavalon päälle, mutta nappi mistä se tapahtuu on hankalassa paikassa pimeässä kaukosäädintä kopeloidessa.
Levyt ovat pääsääntöisesti pyörineet ongelmitta. Levyt joissa on rasvatahroja tai naarmuja aiheuttavat tietenkin tässäkin soittimessa ongelmia ja muutamia kertoja on leffat tyssännyt siihen että levy on viallinen. Tämä tietenkään ei yllätä koska naarmuiset ja rasvaiset levyt aiheuttavat ongelmia luultavasti jokaisessa laitteessa.
Käyttöliittymä on kohtalaisen hyvä, mutta elokuvan ollessa pitkään pausella joutuu aina etsimään mistä napista toiston sai jatkumaan, sillä pause tai play ei sitä tee. En tiedä onko tähän uudempaa firmwarea jossa tämä toimisi näistä napeista kuten loogisesti saattaisi olettaa, mutta onneksi kyseessä on pieni rasittavuus ainoastaan.
Loppusanat
Reavon UBR-X100 on asiallinen soitin jonka suurin vahvuus on itselleni ainakin ollut mahdollisuus katsoa aluekoodivapaasti elokuvia. Aluekoodia pääsee ainakin tässä firmwaressa mikä itselläni laitteessa on vaihtamaan menemällä Setup-valikkoon ja naputtelemalla siellä kaukosäätimestä 8 7 6 5 jonka jälkeen voi vaihdella aluekoodit haluamakseen. DVD oli oletuksena 0 jolla pääsin suoraan katsomaan myös jenkki-DVD:t.
Isoin miinus laitteessa on sen kohtalaisen korkea hinta joka varmasti karsii monia ostajia pois. Ostohetkellä Reavon taisi maksaa noin 900 euroa ja tällä hetkelläkin uuden hinta on Markesilla 839 euroa (katso täältä) joten aivan jokaisen harrastajan soittimeksi tämä tuskin tulee hintansa vuoksi päätymään.
Omaan käyttöön tämä on ollut hyvä soitin, mutta mikäli elokuvat joita katsoo on ainoastaan eurooppalaisella aluekoodilla on helpompaa suositella Xbox One -konsoleita ja niihin erillistä kaukosäädintä mikäli sellainen siihen toimii. Ilman kaukosäädintäkin Xbox on omalla ohjaimellakin peruskatsojalle helpommin suositeltava vaihtoehto.
