Aleksin Blogi

Category: Teknologia

  • PC:n päivittelyä

    Prosessoria laittamassa

    Lyhyesti

    Kuten jokunen tovi takaperin kirjoitin on tarkoituksenani ollut päivittää Windows-pöytäkonettani uudempaan uskoon. Alunperin koneeni on ollut vuodelta 2014 ja sieltä saakka mukana on kulkenut emolevy, muistit sekä prosessori ja kovalevy. Koska vuoden 2014 prosessorivalintani on ollut jo omana aikanaan kohtalaisen nuhapumppu oli vähitellen aika ruveta päivittämään konetta nykyaikaisempaan kuosiin jotta koneen näytönohjaimestakin saa kaiken sen potentiaalin käytettyä ja jotta tietenkin pelit toimivat paremmin ja normaali tietokoneen käyttökin olisi sujuvampaa ilman ylimääräisiä hidasteluita.

    Koneeseen tuli hankittua uusi emolevy, prosessori, prosessorin tuuletin, muistit sekä levyt. Käytännössä siis lähes kaikki sisuskalut. Tämä toki on ymmärrettävää, koska jos emolevyn vaihtaa on (yleensä) pakko vaihtaa myös prosessoria koska prosessorin kanta on erilainen eri prosessoriarkkitehtuureissa. Eli suomeksi sanoen kun ostaa prosessorin pitää katsoa että sopiiko se oman koneen emolevylle vaiko ei.

    Emolevy

    Emolevyksi tarttui Asus Prime Z370-P II. Hyvät puolet siinä on edullinen hinta, kaksi m.2 paikkaa, mahdollisuus pistää muistia halutessaan vaikka 64 GB ja 4 SATA-paikkaa. Niin ja tietenkin sen tuki LGA1151-kannalle eli Coffee Lake -prosessoriarkkitehtuurille.

    Huonot puolet – joita en tietenkään tajunnut ennen ostamista – on RGB-värien ja niiden ohjaamisen puute. Käytännössä en voi ohjelmistolla värkätä sisällä olevien komponenttien ledien värejä, mutta värit niihin toki tulevat muuten ja ne vaihtelevat väriään asteittain.

    Samoin emolevyn miinuspuoliin kuuluu se, että siinä ei ole sisäänrakennettuna suoraan optista ääniulostulomahdollisuutta. Käytännössä siis äänet joutuu vetämään USB-kaapelilla audio interfacelle tai kuljettamaan HDMI-kaapelia pitkin muille laitteille. Tämä onneksi ei ole kovin iso miinus, mutta miinus kuitenkin.

    Prosessori

    Ennen kun emolevyä oli päättänyt tuli tietenkin mietittyä mille alustalle koneen haluaa kasata. AMD on tehnyt kovaa tuloaan Ryzen-prosessoreillaan, mutta YouTubesta pelivideoita katsoessa huomasi että monesti Intel vielä vie ja AMD vikisee. Tämä tosin vaikuttaisi enemmän olevan optimoinneista johtuvaa syytä sillä monesti loadit prosessorissa näytti monessa videossa olevan todella alhaiset. Harmillista kyllä potentiaalinen tykki tulevaisuudessa ei lämmitä mieltä tässä vaiheessa joten päädyin pelaamaan varman päälle ja pysymään Intelin kelkassa.

    Pelikäyttöön i5-9600K on hinta-laatu suhteeltaan pätevä prosessori

    Intelin leirissä pysymisessäkin oli sitten monta päätä vaivaavaa asiaa. Käytännössä siis mennäänkö i5, i7 vai i9:llä ja millaisella sellaisella. Katselin monia videoita ja paikoitellen i7 löi pöytään selkeitä eroja i5:een verrattuna, mutta lähes kaikissa erot olivat todella maltilliset eikä pelikäyttöä ajatellen niin merkittäviä että montaa sataa olisi kannattanut lisää maksaa. Päädyin siis valitsemaan Intel i5-9600K:n koska ensisijaisena käyttötarkoituksena oli kasata PC joka pyörittää pelejä edes kohtalaisen hyvin.

    Tässä täytyy vielä huomauttaa että kun käytän termiä “kohtalaisen hyvin” se tarkoittaa sitä, että Full HD -tasolla suurin osa peleistä pitää pyöriä parhailla grafiikoilla siten että saa 60 FPS. Tietenkin aina tulee vastaan pelejä joissa ei mitenkään tuohon päästä, mutta suurin osa peleistä edes. Normaalisti kyllä pelaan paremmilla resoluutioilla, mutta kohtalaisen hyvän määritelmänä tässä siis on jos toimii edes noilla määrityksillä.

    Muistit

    Aikaisemmin koneessani oli 8 GB DDR3-muistia mutta tällä kertaa pistin 16 GB DDR4-muistia. Muistit tuppaavat olemaan jostain syystä melkoisen hinnoissaan, mutta koneen kasaamisessa hyvänä puolena on se että voin myöhemmin sitten erikseen hankkia lisää muistia jos siltä tuntuu ja vaihdella muitakin komponentteja vähän kerrallaan.

    Muisteiksi tuli valikoitua G.Skill Trident Z RGB DDR4 3200Mhz.

    Muistikammat tuli valittua siten että niissä on värilliset ledit koska pitäähän se olla bling blingiä koneessa.

    Muisteista ei ollut juurikaan tietoa muuta kuin että pitäisi sopia emolevylle, sitä on tarpeeksi edes peruskäyttöön ja peruspeleihin, se on tarpeeksi nopeaa ja lisäksi siinä on värejä. Ajattelin että kun kerta konetta kasataan ja muisteja on olemassa missä on RGB niin miksikpäs en sellaiseen kerralla sitten sijoittaisi kun hintaero kuitenkin oli vain parisenkymmentä euroa lisää.

    M.2 levy ja SSD

    Alunperin mielessäni oli että en laita tähän mitään M.2 levyä kun SSD on peruskäytössä tarpeeksi nopea. Verkkokaupalta tilausta tehdessäni valitsin koneeseen Kingston A400 480 GB SSD-levyn ja ajattelin sillä pärjätä.

    Kuitenkin odotellessa tilauksen noutamista ja etsiessäni vielä muita osia paikan päältä havaitsin että M.2 levy oli todella edullinen joten hetken mielijohteesta ostin vielä sitten sellaisen pääasialliseksi kovalevyksi johon Windowsin asentelin.

    Kingston A1000 240 GB M.2 SSD-kovalevy

    M.2 levyksi tarttui Kingston A1000 jossa tilaa oli 240 GB. Tarpeeksi paljon jotta sinne saa hyvin Windowsin sekä suurimman osan perussoftista asentumaan. 480 GB SSD tuli sitten pistettyä pelien asennuksille, joten hukkaan ei toki sekään SSD-levy mennyt.

    Prosessorin tuuletin

    Prosessorin tuuletin aiheutti hieman tutkailemista myöskin, sillä koskaan aikaisemmin en ole tainnut moista ostaa erikseen. Monessa prosessorissa tulee mukana jonkinlainen tuuletin, mutta i5-9600K:ssa ei. Käytännössä asiaan joutui itse siis perehtymään että mitä eroja näissä on, minkälainen on hyvä ja mitä eroja niissä alunperinkään on peruskäyttöä ajatellen. Peruskäytöllä viittaan siis siihen että ei lähde prosessoriaan ylikellottamaan vaan vetää pakasta vedetyllä prosessorilla oletusarvoilla menemään.

    Lueskelin nettiä ja monet kehuivat Noctuan tuulettimia. Desibelilukemat olivat tolkullisen kuuloiset ja keskusteluissa ihmiset kehuivat Noctuaa myös sen äänen taajuuden osalta – toisin sanoen suhteellisen matalaa pöhinää eikä korkeaa sirkkelimäistä ujellusta. Vaikutti hyvältä joten ostin Noctua NH-U9S:n.

    Noctua NH-U9S prosessorituuletin. Melkoinen peto.

    Asennus selvisi kuvien avulla helpohkosti, mutta serkulle tuli soiteltua kuitenkin mihin suuntaan hän pisti ilmavirran menemään. Aikaisemmissa käyttämissäni prosessorituulettimissa on ollut täysin erilainen suunnittelu eikä tällaista ole tarvinnut miettiä, mutta yleisellä pähkäilyllä sitten tuulettimen sai asennettua sen verran tolkullisesti että lämmöt eivät ole olleet ongelma.

    Ensiboottaukset ja benchmarkkaukset

    Kun kone oli saatu kasaan oli aika käynnistää kone, asentaa Windows ja ruveta testaamaan paljonko koneen Benchmarkit antavat tulosta.

    Ensimmäinen buuttaus tuotti mustan ruudun näytönohjaimesta vaikka prosessorin tuuletin pyöri, näppäimistöön ja hiireen tuli valot jne. Koetin varuilta näytön kaapelin pistää toiseen porttiin näytönohjaimessa mutta silti mustaa ruutua tuli lopputuloksena. Koetin sitten heittää televisiossa kiinni roikkuneen HDMI-kaapelin ja pistää sen tietokoneen emolevyllä olevalle näytönohjaimelle ulkoisen GeForce RTX 2060:n sijaan ja kappas sinappia, kuva tuli suoraan televisiolle ilman mitään ongelmia.

    Katselin emolevyn BIOS-asetuksia yleismääräisesti ja sen jälkeen laitoin koneeseen USB-tikun jossa oli Windows 10:n asennusohjelma. Olin tehnyt tikun Microsoftin tarjoamalla työkalulla jonka löytää heidän sivuiltaan. Asennus oli nopea ja mutkaton eikä mitään ongelmia ilmennyt. Muutaman boottuaksen tein, asentelin näytönohjaimen ajurit ja pian jo näyttöönkin tuli kuva eikä ainoastaan televisioon. Televisiosta kuva sitten hävisikin jossain vaiheessa kunnes vaihdoin kaapelin emolevyltä näytönohjaimelle.

    Heti kun kone oli käytössä piti hakea Chrome, 1Password, GeForce Experience, Steam, EA Origin ja muut perusohjelmistot. Steamista tuli laitettua heti ensimmäiseksi 3DMark jotta saan ajettua koneen benchmarkit.

    TimeSpy benchmarkit antoivat pistelukemaksi 7137 pistettä. Vertailun vuoksi edellisellä prosessorilla, emolevyllä ja muisteilla mutta samalla RTX 2060 näytönohjaimella pistelukema oli 5714 joten 1423 pistettä kasvoi tulokset edellisiin verrattuna.

    Merkittävästi isomman eron sai toki kun vaihtoi näytönohjainta GTX 980:sta RTX 2060:een jolloin benchmarkit hyppäsi 3504:stä tuohon 5714:ään. Kuitenkin benchmarkkeja katsoen on koneen tehot yli kaksinkertaistuneet parin kuukauden sisällä. Not bad.

    Windowsin lisenssi ei enää kelvannut

    Yksi yllätys matkalle vielä sattui jota en osannut lainkaan ottaa etukäteen huomioon. Kun olin kasannut koneeni ei Windows enää hyväksynytkään vanhaa aktivointiani liiallisesti muuttuneen laitteistokokoonpanon vuoksi. Käytännössä tämä tarkoitti uuden Windows-lisenssin ostamista. En tosin tiedä olisiko miten pitkään Windowsia voinut käyttää siten että alalaidassa lukee ilmoitus koko ajan näkyvissä että Windows ei ole aktivoitu, mutta en jaksanut ottaa selvää vaan hankin uuden lisenssin.

    Tässäkin on hyvä muistaa se, että lisenssi joka itselleni Windowsiin tuli on alunperin ollut Windows 8.1 josta Microsoft antoi päivittää Windows 10:een. Kuitenkin kone jossa lisenssi oli on nyt muuttunut kaikilta muilta osiltaan paitsi ulkoisen näppäimistön ja hiiren osalta jotka toimivat kakkosnäppiksenä ja hiirenä sohvapöydällä, joten ei sinänsä mikään ihme että uutta lisenssiä jo haluttiin.

    Tutkailin netistä josko jostain löytäisi järkevään hintaan näitä lisenssejä, mutta lopulta tulin tulokseen että en jaksa ruveta säätämään ja arpomaan ja selvittämään niiden laillisuutta ja toimivuutta sillä omalle ajallenikin annan arvoa että en päivää jaksa kuluttaa tämänkaltaiseen roskaan. Ostin sitten lisenssin Windowsin storesta jolloin voin luottaa siihen että kyseessä on aito ja laillinen lisenssi.

    Loppupäätelmät

    Kone on vaikuttanut hyvältä käytössä. Se on ollut kohtalaisen hiljainen, pelaamani pelit toimivat asiallisesti (60 FPS tai lähes) parhailla detaileilla. Resoluutiota en ole joutunut pudottamaan vielä Full HD -tasoon missään koettamassani pelissä liian matalan FPS:n takia vaan olen voinut pelata esim. Withcher 3:a ja Battlefield V:tä 2560×1440 reosluutiolla parhailla detaileilla.

    Myönnettäköön että näissä välillä on tipahdellut alle 60 FPS mutta silmämääräisesti en ole huomannut mitään nykimistä joten itselleni se on riittänyt. Jos alkaa häiritsemään jossain vaiheessa niin aina resoluutiota voi tiputtaa – siihen asti että on rahaa ostaa GeFore RTX 2080 Ti 😉

  • PC-setuppini

    PC-setuppiin kuuluu kolme screeniä, näyttö, televisio ja tykki

    Viime viikolla blogin kommenteissa kyseltiin minkälaista PC-setuppia itselläni on käytössä joten ajattelin nyt tehdä tästä oman postauksensa.

    Koneen sisuskalut

    PC on alunperin ostettu maaliskuussa vuonna 2014 Verkkokauppa.comista joten aivan tuoreesta raudasta ei ole emolevyn, prosessorin ja muistien osalta todellakaan kyse.

    Kone on lähtenyt muovautumaan ASUS CM6830 valmispaketista. Koneessa on Intel i5-3340S prosessori, emolevyn malli ilmoittaa merkikseen ja mallikseen Asus CM6330_CM6630_CM6730_CM6830_M11A eli ilmeisesti jokin perus tusinalankku joita on isoja määriä tehty kerralla valmispaketteja varten. Muistia koneessa on ainoastaan 8 GB ja sekin on nopeudeltaan ainoastaan 1600 MHz DDR3:a joten senkin osalta mennään alkuperäisellä tavaralla.

    Kaikki muu koneessa onkin sen jälkeen muuttunut. Tämänhetkisenä kotelona toimii musta Fractal Design Define R5 joka on varustettu kylki-ikkunalla. Käyttöjärjestelmälle ja muutamalle pelille pääasiallisena levynä on Samsung 850 EVO 250 GB SATA3 SSD-levy ja toisena levynä on koneen mukana tullut perinteinen teran kokoinen pyörivä Toshiba DT01ACA100 levy.

    Koneessa on tällä hetkellä näytönohjaimena MSI GeForce RTX 2060 GAMING Z. Kuten koneista tarkemmin ymmärtävät tietävät on näytönohjain selkeästi ylitehokas nykyiselle prosessorille, emolevylle ja muisteille eikä siitä saa lähellekään kaikkia tehoja ulos. Esimerkiksi Witcher 3:a pelatessa prosessori vetää 100 % loadit, samoin Battlefield 5:ssäkin. Näytönohjain sitä vastoin vetää loadina n. 50 % FullHD-tasolla pelatessa, mutta tarkoituksena onkin vähän kerrallaan konetta päivitellä nykyaikaisempaan myös emolevyn, prosessorin ja muistien osalta.

    Fractalin kotelon ikkuna on mukava kun hankkii komponenttejä joissa on värillisiä ledejä

    Näytöt

    Pääasiallisena näyttönä on 27″ BenQ BL2711U joka on 4K-resoluutioon pystyvä IPS-näyttö. Ainoa huono puoli näytössä on että se pystyy vain 60 Hz päivitystaajuuteen, mutta aikaisemmin 144Hz VA-pelinäytöstä vaihdoin tähän eikä sen jälkeen ole tehnyt mieli käyttää mitään muuta kuin IPSiä koska värintoisto on aivan eri planeetalta. Kuhan joskus alkaa saada 4K IPS -pelinäyttöjä ihmisten hinnalla niin täytynee sellainen jostain sitten kaivaa.

    Toisena näyttönä toimii koneen yläpuolelle asennettu 55-tuumainen LG C8 joka on oikeammin ilmaistuna OLED-paneelilla varustettu televisio eikä varsinainen näyttö. Erona näyttöön nähden on tietenkin korkeammat input lagit pelatessa, mutta hyvänä puolena vielä näyttöäkin parempi väritoisto ja laajempi dynamiikan alue (HDR).

    Kolmantena näyttönä toimii tarvittaessa (eli elokuvien katselussa) videotykki. Tykki on UST-tykki eli ultralähiheittotykki. Merkki ja malli tykille on BenQ W1600UST ja se kykenee FullHD-tasoon. 4K-ultralähiheittotykit on vielä niin kaukana tavan kuolevaisen hintahaarukasta että odotellaan muutamat vuodet josko niitäkin alkaisi tulemaan tavan ihmisten saataville.

    Äänentoisto

    Koneen ääressä dataillessa äänentoistossa kaiutinsetuppina on Genelec 6010a -stereosetuppi. Nykyisin noita 6010a:ta ei enää myydä kovinkaan monessa paikassa vaan se on korvattu lähes vastaavalla mutta hieman parannelluilla G Oneilla. Äänetntoistollisesti kummatkin kuulostavat omaan korvaani samalta, mutta G Onessa on automaattinen kaiuttimen sammuttaminen jos signaalia ei tule sisään.

    Jos laitan leffan pyörimään tykille on tuolloin äänentoistona Polk TL1700 5.1 -setuppi. Tämä on ollut hinta-laatu-suhteeltaan ihan asiallinen leffojen katsomiseen ja jos ei ole kovin nirso hifisti menee nämä ihan musiikin kuuntelussakin. Itsekin näillä satunnaisesti yksittäisiä biisejä YouTubesta kuuntelen, mutta jos ajatuksella fiilisten musiikkia käytän sitten jotain muuta äänentoistoa.

    Audio interfacena eli “äänikorttina” toimii Audiolab M-DAC. Näitäkään ei enää taida löytyä ainakaan Suomesta mistään uutena koska tästäkin on tullut uusi malli markkinoille ja vanha malli tietenkin sen myötä jäänyt pois valikoimista. Kuitenkin omaan käyttöön varsin asiallinen peli, toimii hyvin niin aktiivikaiuttimille esivahvistimena kuin myös kuulokevahvistimena.

    Playstation Platinum Wireless Headset

    Verkkopelejä on usein tarvetta kommunikaatiolle joten tuolloin käytän Playstation Platinum Wireless Headsettiä joka on langaton kuulokemikrofoni-yhdistelmä joka toimii myös PC:ssä. Nyt näitä on tullut yli vuosi jo käytettyä ja ne on perus ok tasoa, mutta akkukesto on suhteellisen huono (ehkä n. 8 h). Seuraavat pelikuulokemikrofonit sitten valikoin pidemmällä harkinnalla.

    Kontrollerit

    Jotta konetta voi käyttää pitää tietenkin olla näppikset ja hiiret ja potentiaaliset muut vekottimet. Omassa käytössäni on ollut hyvin monta vuotta jo näppäimistönä Logitech G510s. Näppäimistö on perus ok, mutta kova käyttö alkaa jo näkymään monien kirjainten kulumisena pois. Tarkoituksena on näppäimistö päivittää jossain vaiheessa sellaiseen missä voi näppäinkohtaisesti määrittää eri värit sillä tässä pystyy vain kaikkiin asettamaan kerralla samat värit.

    Hiiri tuli vaihdettua viime kuun puolella langattomaan Logitech G703:een. Tästä on tarkoitus kirjoittaa jonkinlainen lyhyt arvostelu lähiviikkoina tänne blogiinkin, mutta lyhyesti sanoen todella hyvä hiiri on ollut kyseessä.

    Näiden lisäksi käytössäni on myös toinen näppäimistö ja toinen hiiri eli jonkinlaiset langattomat Asukset jotka tulivat koneen mukana. Näiden käyttötarkoitus on olla sohvapöydällä jotta voin tykkiä käyttäessä käyttää niitä eikä joudu menemään koneen luo aina kun tarve on näppäimistölle tai hiirelle, esim. leffaa katsoessa kun haluan pausettaa videon.

    Logitech G703 on langaton pelihiiri

    Lisäksi koneessa on kiinni Xbox Onen ohjain. Tällä hetkellä ainoastaan langallisena versiona, mutta ehkä jossain vaiheessa hankin langattoman adapterin PC:lle jotta voin pelata Xboxin ohjaimella sohvalla röhnätessä ja videotykkiä näyttönä käyttäessä.

    Tulevat päivitykset

    Seuraavaksi koneeseen on tarkoitus päivittää emolevy, prosessori ja muistit. Samalla mahdollisesti myös M2-levyyn voi tulla hypättyä, mutta sen näkee sitten kun asia on ajankohtainen.

    Lisäksi päivityslistalla on uusi näppäimistö, langaton adapteri Xbox Onen ohjaimelle ja tietenkin pelituoli. Nykyinen tuoli on kulahtanut rimpula joka ei ergonomialle ole hyvä mutta kunhan kohdalle sattuu hyvä ja järkihintainen täytyy sellainen ostaa pois. Siihen asti näillä mennään 🙂

  • Serverless Days Helsinki 2019

    Allekirjoittanut tapahtumapaikalla

    Yleistä Serverlessistä

    Eilen Helsingissä järjestettiin ensimmäinen Serverless Days -tapahtuma jonne itsekin menin kuuntelemaan ja katselemaan minkälaisesta tapahtumasta on kyse.

    Koska kyseessä oli omaan alaani (eli aateekoo ja intternet) liittyvä tapahtuma on mahdollista että termi Serverless ei soita monelle tämän blogin lukijalle kelloja mistä on kyse. Lyhyesti ilmaisten termillä siis viitataan verkkopalveluiden tuottamiseen siten että itse tai muut välikädet eivät joudu hoitamaan palvelinten ylläpitoa vaan varsinainen palvelimen olemassaolokin pyritään poistamaan kuvioista ja sovelluksia ajetaan suoraan pilvipalveluissa siten että tarpeen mukaan pilvipalvelun tuottaja (esim. AWS, Azure tai Google Cloud) hoitaa koodareille näkymättömästi tämänkaltaiset prosessit.

    Edellinen kappale ei varmasti sytyttänyt idean lamppua päässä palamaan epäselvän ilmaisunsa vuoksi, mutta otetaan esimerkki josko se selventäisi yhtään sen enempää.

    Kun normaalisti vaikkapa jonkin verkkokaupan käyttäjä tulee nettisivulle ja saa näkyviin myynnissä olevat tuotteet on tämä perinteisesti hoidettu siten, että taustalla on koko ajan käynnissä palvelin josta nettisivun “frontend” (eli se käyttäjälle näkyvä osa) pyytää listaa tuotteista. Tällöin frontend lähettää kyselyn taustalla pyörivälle ns. backendille joka pyörii jossain palvelimella (joka karkeasti yleistäen ja tiivistäen ihmisten ymmärrettävästi on vain jokin tietokone jossain) ja se sitten saatuaan pyynnön etsii tietokannasta että mitäs tuotteita tuohon kategoriaan käyttäjälle pitäisi näyttää. Sen jälkeen se lähettää frontendille vastauksena listan näytettävistä tuotteista jonka jälkeen sitten frontend osaa tehdä käyttäjälle näkyviin oikeanlaiset tuotteet.

    Serverless-ajattelun ideana on saada poistettua tuo “backend” nykyisessä muodossaan kuvioista pois kokonaan että ei olisi olemassa enää perinteistä palvelinta jossain pyörimässä turhaan. Käytännön tasolla tämä tapahtuu ns. event driven -ajattelumallilla toteuttamalla. Eli äskeisessä esimerkissä se tarkoittaisi sitä, että vasta siinä vaiheessa kun frontend lähettää pyynnön backendille pitäisi joku saada sinne vastaamaankin jotain jotta pyynnön esittäjä saa haluamansa tulokset että tietää mitä sivulle pitää näyttää.

    Isot pilvipalvelut – ainakin AWS sekä Azure – tarjoavat tähän ns. Lambda-funktioita joita triggeröidään vasta kun jotakin tapahtuu. Eli koko aikaa ei ole palvelin taustalla pyörimässä turhan päiten, vaan vasta siinä vaiheessa kun käyttäjältä tulee pyyntö saada lista noista verkkokaupan tuotteista herättää nämä pilvipalvelut koodareiden tekemät funktiot jotka tekevät halutut asiat.

    Jos tämän miettisi reaalimaailman asiana vastaisi se samaa kuin talossa ei olisi lainkaan puhelinasiakaspalvelua, mutta heti kun puhelin soi olisi maagisesti oikeita ihmisiä heti vastaamassa puhelimeen ja kun puhelu on ohi katoaisi hän samantien eikä olisi koko aikaa paikan päällä päivystämässä josko sinne sattuisi puhelu tulemaan.

    Tapahtuma

    Varsinainen tapahtumapäivä oli mielenkiintoinen ja puhujia oli useita erilaisia. Ensimmäisenä puheena kuulimme Lego-kaupan uudelleen toteuttamisesta serverless-arkkitehtuuria hyödyntäen. Seuraavana puheena kuulimme chaos engineeringistä ja kuinka toteuttaa tällaisia serverless -arkkitehtuurilla tehdyissä sovelluksissa. Seuraava puhe käsitteli erilaisten palveluiden integraatioista ja kuinka tämänkaltaisia haasteita on taklattu serverless-sovelluksilla ja ennen lounasta kuulimme vielä puheen kuinka Google Cloud -palvelun koneoppimisen rajapintoja hyödyntäen voi tehdä erilaisia tutkimuksia esimerkiksi fake news -sivustoista verrattuna ns. vakavammin otettaviin uutissivuihin.

    Lounaan jälkeen sitten oli puheita virheenkäsittelystä, suunnittelun patterneista ja anti-pattereista sekä todellisen elämän esimerkki kuinka chatbot oli toteutettu Azuren funktioilla.

    Kahvitauon jälkeen puheina kuultiin SLA:sta ja kuinka sen mittaaminen serverless-aikakaudella on sinänsä hankalaa ja merkityksetöntä, seuraava puhe kertoi kuinka finanssiraporttejen käsittelyä oli toteutettu AWS:n lambdoissa ja viimeisenä puheena vielä kuulimme CI/CD aiheesta kuinka serverlessillä voi toteuttaa esimerkiksi erilaisia deploymettejä turvallisesti.

    Lopussa vielä oli paneelikeskustelu jossa käsiteltiin mm. kannattaako serverless-maailmaan hypätä ja luoda sitä kautta vendor-lockia ja muita yleisiä kiintoisia aiheita.

    Kokonaisuutena päivä oli varsin mielekiintoinen ja oli mukava päästä käymään. Toivon mukaan näitä tapahtumia tulisi useamminkin myös Helsinkiin ja toivottavasti myös serverlessiä pääseemme pian toteuttamaan laajamittaisemminkin. Uskon että suurimmat haasteet tällä hetkellä sen yleistymiselle on business-näkökulmat (totuttu vanhoihin toimiviin tapoihin) sekä tietenkin tekniset aspektit joka aiheuttaa oman mielentilan muutosta ohjelmoinnissa ja ilmenevien ongelmien ratkaisuissa.

  • Kokeilussa: Rega Planar-1 vinyylisoitin

    Lähikuvassa Rega PL-1:n äänivarsi

    Yleistä höpinää ostotapahtumasta

    Viime viikolla tiistaina töiden jälkeen kävin paikallisessa Hifistudiossa katselemassa vinyylisoittimia. Ajatuksena on ollut jo jonkin aikaa että “sitten joskus” hankin vinyylisoittimenkin ja katson innostunko sellaisesta vekottimesta vaiko en.

    Ennen Ruotsiin muuttoa itselläni oli jokin halpis stereosysteemi missä oli mukana vinyylisoitin ja silloin tuli vinyyleitäkin soiteltua. Kuitenkin kun muutin vähäksi aikaa ulkomaille möin vinyylit ja soittimen pois enkä ole soitinta sen jälkeen omistanutkaan (mutta yhden vinyylin kylläkin olen pari vuotta nyt omistanut).

    Liikkeessä myyjältä kyselin onko vinyylisoittimia kuultavana ja nähtävänä jossain ja alakerrastahan näitä löytyi. Ilmoitin budjettini ja kyselin mikä olisi tähän hintaan hyvä soitin. Myyjä sitten suoraan suositteli tätä joten menimme sitten kuuntelemaan. Toki ennen sitä vielä kyselin yleiskysymyksiä mitä eroa seuraavalla mallilla on jne. ja onko tällaisen käyttöönotto vaikeaa, mutta sen jälkeen kävimme viereisessä kuunteluhuoneessa testaamassa lähes samaa versiota. Lähes sama tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että muuten sama malli oli paikallaan mutta siitä tuli ulos valmiiksi ääntä kai vahvistimeen linjaan sopivalla voimakkuudella eikä ole tarvetta Phono-liitännälle. Omassa vahvistimessani oli kuitenkin Phono-liitäntä joten asialla ei ollut itselleni merkitystä.

    Kuuntelua kuunteluhuoneella

    Kuunteluhuoneessa myyjä pisti piuhat kiinni ja laittoi jotain itselleni tuntemattomia vinyyleitä soimaan. Jotain kepeää jazzia se taisi olla, mutta koska en mennyt sinne kuuntelemaan musiikkia vaan sitä miltä se soitin voisi edes suunilleen kuulostaa asialla ei ollut kovinkaan suurta merkitystä.

    Kokemus oli hyvä. Soundit kuulosti elävältä ja hengittävältä, mukavan menevältä ja rytmikkäältä. Tasapainoiselta kaikin puolin. Tietenkin tähän vaikuttaa myös huoneen hyvä akustiikka, kaiuttimien laatu ja monet muut tekijät, mutta tärkeintä oli päästä kuulemaan että tämänkin hintaluokan vinyylisoitin pystyy tuottamaan hyvän kuuloista ääntä kun muut puitteet ovat kunnossa. Ei siis muuta kuin tuotetta ostamaan ja kotiin kantamaan.

    Ajatuksena oli ostaa musta, mutta koska ne olivat varastosta loppuneet ostin valkoisen. En jaksanut odottaa että sitä tilattaisi ja se tulisi joskus sillä kärsivällisyys ei kuulu tämänkaltaisissa asioissa vahvimpiin hyveisiini vaan halusin päästä kotiin kuuntelemaan vinyyleitä. Valkoinen värikin on tässä soittimessa klassisen tyylikäs ja hienostunut ja sisustuksellisesti kaunis, joten miksikäpäs ei. Lisäksi bonuksena valkoisessa ei näy pölykään niin helposti jos “joskus” sattuu unohtamaan pyyhkiä pölyjä. Näinhän ei tietenkään käy – pois se minusta – mutta jos sattuisi niin käymään niin se ei näkyisi niin hyvin.

    Soitin matkaan ja Levykauppa Äxään

    Näillä on hyvä lähteä tutustumaan vinyylien maailmaan

    Soittimen kanssa sitten lähdin suunnistamaan Levykauppa Äxälle etsimään musiikkia kuunneltavaksi. Koska halusin kotonakin päästä kuuntelemaan alussa itselleni entuudestaan tuttuja levyjä jotta saa paremmin käsitystä miltä soitin kuulostaa kotona kuunneltuna kävin ostamassa kaksi vinyyliä. Levyt jotka matkaan tarttuivat olivat Britney Spears – Baby one more time kuvavinyylinä ja Madonna – True Blue tavallisena vinyylinä.

    Kuvavinyylit eivät ole kuuntelun ja testaamisen kannalta käsittääkseni mitään parhaita levyjä sillä niiden pinnassa oleva kuva taitaa aiheuttaa omat haasteensa äänenlaatuun vinyylien soitossa, mutta olisi ollut suorastaan rikollista ja häpeällistä jättää Britney Spearsin ensimmäisen levyn kuvavinyyli ottamatta mukaan kun sellainen kuitenkin kaupassa oli.

    Madonnan kolmas täysipitkä levy taas oli normaali musta kiekko joten se sopi testaamiseen muuten hyvin sillä levy on entuudestaan jo tuttu, se on hyvää musiikkia ja 80-luvun musiikilla pääsee varmasti vinyylin tunnelmaan. Näillä eväillä oli sitten hyvä suunnata kotiin laitetta asentamaan.

    Laitteen käyttöönotto oli suhteellisen helppoa jopa ummikolle

    Aikaisemmin en ole koskaan ottanut tämänlaisia vinyylisoittimia käyttöön. Soitin joka oli itselläni vuosia sitten oli täysin erilainen, eli sellainen että mitään säädettävää tai asetettavaa ei ollut – ainakaan koska se oli käytetty vekotin joten joku muu oli tarvittavat toimenpiteet tehnyt. Ilahduttavasti tämän käyttöönotto oli inhimillistä ja ymmärrettävissä olevaa vaikka itselleni hieman mietintää aiheuttikin.

    Käytännössä asennus meni siten että levari ulos paketista, muovit ja muut himmelit ympäriltä mäkeen, neulan päästä suoja pois, levylautasen alta pahvi pois, piuhat kiinni ja menoksi. Ei siis montaa vaihetta, mutta tarpeeksi monta että sain hieman pähkäillä että mitäs nyt.

    Alussa en tajunnut että levylautasen alla on pahvi joka pitää ottaa pois. Se esti lautasen pöyrimisen. Toinen mitä en meinannut huomata oli neulan päällä oleva muovi. Toki sen sitten tajusin jo ennen kuin levyä yritin pistää soimaan kun luin ohjeita, mutta meinasi silti alussa jäädä sekin huomaamatta.

    Seuraavaksi jouduin pähkäilemään kuuluuko mukana tullut kangas olla levyn alla vaiko ei kun sitä pyöritetään sillä ohjeissa ei ollut mitään mainintaa enkä entuudestaan ole tällaista nähnyt. Löysin internetistä tietoa että kyllä sitä monet käyttävät joten jätin sen paikoilleen. Hieman piti myös fundeerata kuinka neula saadaan irti paikaltaan sillä siinä on lukitus. Käytännössä siis klipsi joka vain nostetaan, mutta koska tällaistakaan ei ollut aikaisemmin tullut vastaan sai vähän aikaa katsoa mistä moinen otetaan pois ilman että pistää laitteen heti romuksi vääränlaisella käytöllä.

    Ja vihdoin kuuntelemaan!

    Koska ensimmäinen täydellä hinnalla ostamani CD-levy oli Britney Spearsin oops!..I did it again oli hyvä aloittaa myös uuden vinyylisoittimen kanssa tuttavuuden teko Britney Spearsin tahtiin – siitäkin huolimatta että kyseessä on kuvavinyyli eikä sen suhteen paras mahdollinen testilevy.

    Kylmä Sandels jääkaapista, vinyyli lautaselle, neula päälle ja sohvalle odottamaan jännityksellä miltä soitin kotona kuulostaa. Pian levyn alkutahdit ja Oh baby baby lähtikin jo kaiuttimista soimaan svengaavan rytminsä kanssa ja musiikki täytti niin huoneen, ruumiin kuin sielunkin.

    Ensimetreiltä asti levy imaisi mukaansa ja viimeistään Born to make you happy -kappaleen kohdalla olin jo myytyä miestä. Regan vinyylisoitin vaikutti jo tässä vaiheessa erinomaiselta tuttavuudelta.

    Kiintoisasti Baby one more timen vähemmän tunnetuissa kappaleissakin löytyi itselleni aivan uudenlaista särmää vinyylin kautta kuunneltuna. Tämä toki menee luultavasti erilaisen masteroinnin ansioksi tai sitten vain itselleni vinyylin uutuudenviehätyksen piikkiin, mutta kokonaisuutena tämä levy toimi varsin mainiosti.

    Televisiotaso sai ensihätään toimia soittimen sijoituspaikkana. Taso ja takana olevat johdot kaipaavat selkeästi uudelleenjärjestelyä.

    Britneyn levyn jälkeen oli aika kaivaa Madonna esiin. Levy soittimeen, neula paikalleen ja sohvalle nauttimaan True Bluesta. Edellisen levyn tapaan tässä oli menevyyttä ja elävyyttä alusta asti. Levy svengasi kasarisoundiensa kanssa erinomaisesti vielä näinäkin päivinä. Hieno albumi joka on kestänyt aikaa.

    True Bluekaan ei jättänyt kylmäksi ja viimeistään La Isla Bonitan pyöriessä on vaikeaa olla heiluttamatta jalkaansa musiikin tahtiin ja hymyilemättä leveästi. Tämä on subjektiivisesti omaa korvaa miellyttävän kuuloisen äänentoiston idea ja tarkoitus – ei toimia itseistarkoituksena vaan tuottaa hyvää mieltä ja riemua jonka musiikin kuuntelusta saa.

    Hyvällä äänentoistolla ei tee mitään jos ei ole hyvää musiikkia, ja hyvä musiikki on hyvää vaikka sitä kuuntelisi huonollakin soittimella ja huonoilla kaiuttimilla. Kuitenkin hyvä musiikki yhdistettynä hyvään äänentoistoon on niitä elämän hienoja hetkiä jolloin maailma ympäriltä katoaa, on vain hetki jossa on minä ja musiikki. Se on hiljaisuuden retriitti vailla hiljaisuutta. Se on Nirvana.

    Onko se siis hyvä soitin? Onko vinyylissä järkeä? 

    Kumpaankin väliotsikon kysymykseen vastaus on “on ja ei”. Minulle vastaus on “on”, mutta jollekin toiselle kuuntelijalle vastaus on “ei”. Kyseessä on subjektiivinen kokemus jonka arvoa toiselle ihmiselle on mahdotonta sanoa. Parhaiten asia selviää kun menee itse hifiliikkeeseen, käy siellä kuuntelemassa tai ottaa soittimen kotiin lainaksi koekuunteluun ja kokeilee.

    Kuitenkin itselleni vinyylien kuuntelu on nyt parin päivän ajan ollut elämäys ja kokemus joka on tuottanut hyvää mieltä ja iloa eikä ostoa ole siis tarvinnut missään vaiheessa katua. Ensisijaisesti musiikista nauttiessa tärkeintä on nautinto ja kokemus, joten tästä perspektiivistä katsoen soitin on siis hyvä ja vinyyleissä on järkeä.

    Helppoutta, mukana kuljetettavuutta ja monia muita asioita miettien vinyyli ei tietenkään voita Spotifyä ja muita suoratoistopalveluita. Itselleni näiden käyttötarkoitus on kuitenkin täysin erilainen ja niillä on aivan eri paikat. Lenkillä laitan Spotifystä musiikin jatkossakin soimaan.

    Äänenlaatukysymykset on tietenkin yksi aspekti josta hifimaailmassa on tapeltu vuosikymmeniä – onko vinyyli parempi kuin CD vai toisinpäin. Itse kuulun niihin jotka uskovat että digitaalinen on ylivoimainen äänenlaadullisesti ja teknisesti mitattuna. Levyt äänitetään, miksataan ja masteroidaan lähes aina kuitenkin digitaalisesti joten ketju on käynyt jo digitaalisessa muodossa ennen kuin se levylle painetaan joten siitäkin perspektiivistä mitattuna en näe syytä uskoa analogisen maailman autuuteen autenttisimpana mahdollisena kokemuksena.

    Lisäksi digitaalisessa muodossa olevat levyt antavat paljon enemmän potentiaalisia etuja oikein käytettynä – kuten vaikkapa laajempi mahdollinen dynaaminen alue, erottelevampi stereokuva jne. Samoin koneella oleva musiikki ei naarmutu, ei rahise, ei poksu ja on kerta toisensa jälkeen yhtä hyvän kuuloinen. Ihmiskorva ei erota niin korkeita taajuuksia mihin tavallinen CD-levykin jo kykenee joten sekään ei käy itselleni argumenttina miksi vinyyli olisi ylivoimainen äänenlaadullisesti.

    Tästä kulmasta miettien voi kysyä onko vinyyleissä todellakaan mitään järkeä, mutta vastaus on itselleni siltikin on, ehdottomasti. Musiikissa ei itelleni ole kuunnellessa kyse teknisestä erinomaisuudesta ja matematiikasta, desibelien mittauksista ja taajuuskäyrien katselemisesta (vaikka nämä kiehtovia asioita ovatkin), vaan subjektiivisesta kokemukseta jonka ainoa tarkoitus on tuottaa nautintoa ja hyvää mieltä tavalla tai toisella, syystä tai toisesta johtuen. Vinyyli onnistuu siinä ainakin itselleni erinomaisesti.

    Samoin äänenlaadullisesti vinyyli voi kuulostaa paremmalta. Syynä tähän on tietenkin se, että paremmalta kuulostaminen on puhtaasti subjektiivinen kokemus. Vinyyleiden ja CD:iden masteroinnit ovat erilaisia ja niissä tulee varmasti eroja myöskin miksi levyt kuulostavat erilaiselta eri mediassa. Lisäksi loppupeleissä asialla ei ole yhtään mitään merkitystä. Jos joku nauttii enemmän vinyyleiden soundista ja pitää sitä parempana ja toisen mielestä CD ja high resolution filet kuulostavat paremmalta, entä sitten? Mitä väliä, eikö tärkeintä ole se musiikki ja siitä nauttiminen eikä se minkä kautta sitä kuuntelee?

    Muutaman päivän ahkeran kuuntelun jälkeen uskallan jo omalta kohdaltani sanoa että jatkossa tulen ostamaan hyvinkin paljon vinyyleitä.

  • Kokeilussa: GoPro Mic Stand Mount

    GoPro kiinni mikrofonitelineessä Zoom H4n vierellään

    Jokunen tovi takaperin kävin hakemassa Rajalalta GoPro-kameralle adapterin jolla actionkameran saa kiinnitettyä tavalliseen mikrofonijalustaan. Toki itselläni on käytössä mikrofonijalustan päädyssä myös kuvassa näkyvä välikappale jolla jalustaan saa yhtäaikaisesti kiinni kaksi haluamaansa vekotinta, mutta kyseisessä välipalikassa on siis myöskin normaalit mikrofonijalustan kiinnitykset.

    Mic Stand Mount tuntuu olevan jostain syystä joko vähemmän kysytty tai huonommalla saatavuudella varustettu lisäosa GoPron laajassa lisäosakokoelmassa sillä Rajalallakaan ei tätä suoraan ollut keskustan liikkeessä. Myöskään Verkkokaupalla tuotetta ei ollut suoraan hyllyssä eikä sen enempää Teknisk Magasinetillä joten pari päivää osan tuloa Espoon Rajalalta sai odottaa (tai vaihtoehtoisesti olisi voinut mennä sinne itse sen hakemaan). Koska en ollut kiireessä tämän kanssa tilasin tuotteen keskustaan.

    Adapteri on kaikessa yksinkertaisuudessaan juuri niin yksinkertainen kuin sen odottaakin olevan ja se on yhtä jämäkän oloinen kuin muutkin GoPron lisävarusteet yleensä ovat. Adapterissa on mukana pohjassa myös ruuvi jolla sen saa sopimaan molempiin yleisesti käytössä oleviin kierrekokoihin.

    Kiinnitys on varsin tavallinen

    Kameran kiinnittäminen itse tähän pulikkaan vaatii GoPron myyntipaketissa mukana tulleet osat eli kotelon, jalustaosan jossa kamera on kiinni ostaessa sekä mukana tulleen ruuvin. Kamera heitetään koteloon ja adapteri laitetaan siihen kiinni jonka jälkeen kameran voi tuupata Mic Stand Mountiin liu’uttamalla.

    Tuotetta myytiin 38 euron hinnalla, mutta kätevyyden huomioon ottaen se vaikuttaa ehdottomasti hintansa arvoiselta – etenkään mikäli haluaa yksikseen kuvailla ja saada kameran sijoiteltua sellaisiinkin paikkoihin missä ei satu olemaan sopivalla korkeudella olevaa tasoa jonka päälle kameran voisi sijoittaa.

    Tämä yhdistettynä ensimmäisessä kuvassa nähtyyn König & Meyersin Microphone Bariin on mitä kätevin kombinaatio saada helposti videoitua siten että myös Zoom H4n:llä tehtävä parempilaatuinen äänitys tulee hoidettua siinä samalla kun ei tarvitse sijoittelua ja säätämistä erikseen hoitaa äänityslaitteellekaan.