Viikonloppuna innostuin lähtemään muutaman kaverin kanssa Turun lähellä sijaitsevaan Piikkiöön missä sijaitsee Suomen Kristillinen Yhteiskoulu (katso täältä) Toivonlinna.
Monesti olen seurakuntalaisilta kuullut juttuja Toivonlinnasta ja moni heistä onkin koulunsa myös käynyt siellä, joten monelle kyseinen koulu on ollut isossa osassa elämää sen kautta. Itseäni taas kiinnosti lähteä paikkaa katsomaan koska niin paljon siitä kuulee juttuja joten pakkohan se oli itsekin päästä näkemään minkä näköinen paikka mahtaa olla.
Alue oli suuri ja viihtyisän näköinen. Kampuksella oli jonkinmoinen kiitettävän kokonen kartano, asuntola ja muita rakennuksia. Meren rannalla oli myös ulkosauna joka oli lämpimänä halukkaille. Varsinaisesti sapattina tuolla olikin järjestetty saunailta jonka vuoksi sinne kokoontui tavallista enemmän väkeä, mutta itse jätin saunan välistä ja keskityin vain väen kanssa hengailuun.
Rakennuksia ulkoapäin kuvattuna
Toivonlinnassa on tämän kuukauden aikana myös Oikos express (lue täältä) -nimellä kulkeva opetuslapseuskoulu jossa muutama Helsingin seurakunnalta oleva kaverikin on mukana joten samalla reissulla tuli heitäkin nähtyä.
Palailin jo yötä myöten itse takaisin Vantaalle, mutta yhden kaverin kanssa kävimme vielä ennen sitä läheisellä ABC:llä syömässä Hesburgerista purilaiset joten jaksoin hyvin sitten yötä myöten rullailla takaisin Koivukylään. Joskus kahden maissa olinkin jo kotonani.
Mukava reissu ja onpahan nyt tultua nähtyä tämäkin paikka 🙂
Gentlemen Prefer Blondes (IMDB) eli suomalaisittain Herrat pitävät vaaleaveriköistä on vuonna 1953 julkaistu romanttinen ja komediallinen musikaali jonka on ohjannut Howard Hawks. Pääosarooleissa nähdään Marilyn Monroe, Jane Russell, Charles Coburn, Tommy Noonan sekä Elliott Reid.
Tarinassa kerrotaan showtanssija Lorelei Leestä (Marilyn Monroe) joka on menossa avioliittoon rikkaan Gus Esmond Juniorin (Tommy Noonan) kanssa. Gusin isä ei avioliittoaikeista ole lainkaan innoissaan ja niinpä hän palkkaa yksityisen etsivän Ernie Malonen (Elliott Reid) seuraamaan poikansa vaimoehdokasta hänen ollessa ystävänsä Dorothyn (Jane Russell) kanssa laivalla kohden Ranskaa.
Loreleilla on taipumus vaikuttaa hieman yksinkertaiselta blondilta, flirttailla ja vetää puoleensa paljon huomiota miehiltä aina nuoresta pojasta vanhaan vaariin saakka ja niinpä yksityisetsivällä on pian hallussaan kuvia joista voisi helposti tulla vääränlaisia mielikuvia niin Gusille, hänen isälleen kuin myös flirttailleen miehen vaimollekin.
Dorothy Shaw (Jane Russell)
Gentlemen Prefer Blondes on ilahduttavan humoristinen musikaali joka kepeästä olemuksestaan huolimatta onnistuu kuvaamaan kärjistäen elämän kenties ikäviäkin lainalaisuuksia joiden ääneen sanominen nykyisellä vuosikymmenellä on lähestulkoonsa jo omiaan aiheuttamaan mielipahaa ihmisten keskuudessa – jos ei muualla niin ainakin sosiaalisessa mediassa.
Tarinassa nuori ja kaunis showtanssija Lorelei ei lainkaan kainostele saati koe moraalista ongelmaa siitä että hän on kiinnostunut varakkaista miehistä ja heidän varallisuudestaan. Naisellisen viehätysvoiman valjastaminen heikkomielisten miesten viettelyyn ei aiheuta minkäänlaisia tunnontuskia ja esimerkiksi myös naimisissa olevan vanhan miehen pään pyörälle pistettyään haluaa hän saada tuon miehen vaimolle kuuluvan timanttisen tiaran.
Lorelei tiedostaa että vanhuus koittaa joskus aikanaan, nuoruuden kauneus ja viehätysvoima haihtuu tai vähintäänkin laimenee tulevien vuosien myötä, mutta timantit ovat silloinkin naisen paras ystävä. Jonkinmoisesta yksinkertaisuudestaan huolimatta hän on huomannut elämän lainalaisuuksista sen verran että tietää miesten olevan ikään katsomatta heikkoina hänenkaltaisiinsa nuoriin ja kauniisiin naisiin jotka osaavat käyttää naisellista viehätysvoimaansa miesten pään pyörälle pistämiseen.
Lorelei ja tuleva miehensä ovat molemmat stereotyyppisiin sukupuolirooleihinsa osuvia hahmoja joissa kaikesta kärjistyksestään huolimatta on yhteiskunnallisesta perspektiivistä katsoen paljon totuuspohjaa parisuhteiden näkökulmasta vielä tänäkin päivänä. Moni mies yhä edelleen ensisijaisesti on kiinnostuneempi nuoremmista kuin vanhemmista naisista (lue täältä englanniksi lisää deittisivustolta kerätystä datasta) ja ainakin amerikassa useat hyvin tienaavat naiset kipuilevat sen kanssa että eivät löydä miestä joka ansaitsee heitä paremmin (lue artikkeli täältä).
Painopisteen ollessa Loreleissa ja hänen taipumuksestaan haluta varakas mies annetaan elokuvassa silti hyvin tilaa myös toisenlaisille näkökulmillle, sillä hänen ystävänsä Dorothy ei ole lainkaan kiinnostunut miehen varallisuudesta. Mies joka kertoo varallisuudestaan on hänelle lähinnä vastenmielinen vaihtoehto, joten elokuvan tähtikaksikosta ei luoda pelkästään mielikuvaa tyhjäpäisinä rahan perässä juoksevista viettelijättäristä sen enempää kuin kaikista miehistäkään ei luoda kuvaa kauniiden naisten lumoihin joutuvista typeryksistä.
Lorelei ja Gus (Tommy Noonan)
Omaan makuuni tämä oli erinomainen elokuva. Se onnistuu olemaan humoristinen ja viihdyttävä, sen musikaaliset osuudet koreografioineen on toimivia kautta linjan ja sen kärjistetty mutta silti monessa mielessä varsin todenmukainen maskuliinisuuden ja feminiinisyyden välinen dynamiikan kuvaus on jotain mitä toivoisin näkeväni elokuvissa yhä yhtä sympaattisella ja kepeämielisellä otteella toteutettuna.
Red IPA on kotimaisen Pyynikin panimon 5,5 % vahvuinen indian pale ale. IBU-arvo on 47 ja EBC 38. Olutta myydään ainoastaan LIDL-marketeissa. Lisää tietoja oluesta löytää valmistajan sivulta (katso täältä).
Tölkki on ulkoisesti varsin neutraali eikä erityisesti herätä itsessäni tunteita suurelti puoleen tai toiseen. Tölkin aukaistua tuoksu on hento mutta vähitellen siitä löytää miellyttävän imelän pehmeyden. Tuopissakaan tuoksu ei käy kovin dominoivasti esiin.
Tuoppiin kaadettua yllätyin oluen väristä. Odotin kuparisempaa sävyä, mutta tummaan punertavaan ruskeaan kallistuva ulkoasu sopii kyllä nimeensä enemmän kuin osuvasti. Väri on poikkeuksellisen miellyttävä. Vaahtoavuus on suhteellisen runsasta mutta tasaisesti nousevaa joten tavallisella varovaisuudessa tuoppiin kaataminen sujuu vailla huolia ylitse läikkymisestä.
Suutuntuma on pehmeä ja keskitäyteläinen. Maku on yrttisen mausteinen, aavistuksen kitkerä vaikkakin vasta jälkimakuna paremmin kitkeräksi erottuva. Tasapainoinen ja hyvä olut jonka mieluummin ostaa toisenkin kerran.
Musiikkina tämä kanssa toimii hyvin sopivan usvainen poppi, mm. Cyn – Drinks tai Charlottta Lawrence – Why do you love me.
Tämänkertaisena kahvikokeiluna on Pauligin Juhla Mokan Tosi tumma -nimellä myytävä kahvi. Omaan makuuni ns. tavallinen Juhla Mokka ei enää ole iskenyt vuosiin niin hyvin kuin nuorempana, joten oli mielenkiintoista ostaa tummaa versiota kokeiluun.
Tosi tumman kerrotaan olevan paahtoasteeltaan tasoa 4. Pavut on 100 % Arabica-lajikkeiden sekoitusta. Täyteläisyys on 4, hapokkuus 2 ja aromikkuus 3 ainakin valmistajan oman sivun mukaan (katso täältä).
Maku on ilahduttavan pehmeää ja helposti nautittavaa sorttia. Täyteläisyys on helppo löytää myös omassakin suussa, joten mikäli mieltymykset kääntyvät täyteläisten kahvien suuntaan on tämä sen suhteen onnistunut tuote.
Vaikka tämä on tummaa kahvia ei tämä silti kovin tummaa tuntua itselleni luonut. Tietenkin nämä on aina makuasioita ja tottumuskysymyksiä, mutta mikäli mieltymys on vahvempiin tummiin kahveihin ei tämä ehkä tavoita sitä kohdeyleisöä täysin.
Jollain tapaa kuitenkin uskon (vaikka en tietenkään voi tietää) että tavoitekohderyhmäksi on mietitty muutenkin keskiverto kahvin kuluttaja joille perinteinen Juhla Mokka on kahvivalinnassa se ensimmäinen tuote jota hyllystä kotiin kannetaan eikä niinkään ne ihmiset jotka muutenkin siemailet tummia kahveja. Mikäli näin on, on tämä kokeilemisen arvoinen tuote.
Koska nautin tummista ja vaaleista kahveista toimi tämä itselleni hyvin. Se on sopivan pehmeä kahvi vailla liiallista kitkeryyttä. En osaa tätä kuitenkaan laskea kovin tummaksi kahviksi vaan enemmänkin tumman ja vaalean kahvin välimaastossa hengailevaksi kahviksi joka hieman kallistuu tumman kahvin rajan tummemmalle puolelle.
Normaalisti kahvia arjejssa nautittaessa en tietenkään erikoisemmin mieti onko se tummaa vai vaaleaa, vaan sitä onko se hyvää vaiko ei. Juhla Mokka Tosi tumma onneksi itselleni kallistuu helposti hyvän makuisten kahvien puolelle ja tätä voin kuvitella ostavani toisenkin kerran kodin arkikahviksi.
Suuri taistelu (alkuperäinen nimi <em>From Here to Forever</em>) on amerikkalaisen Ellen Gould Whiten kirjoittama hengellinen teos.
En löytänyt varmaa tietoa milloin kirja on ensimmäisen kerran julkaistu, mutta ilmeisesti alkuperäinen teos on nähnyt päivänvalon kirjan muodossa ulkomailla vasta vuonna 1982. Tämä tuntuu omaan korvaani hieman erikoiselta, sillä Ellen White itse kuoli jo vuonna 1915 (lue täältä), mutta ainakin tämä lukemani painos on vuodelta 2015 ja sen on kustantanut Media7 Julkaisut. Sivuja kirjassa on 446, vaikkakin sivu 428 on viimeinen varsinainen sivu ja loput on lähteitä ja liitteitä.
Suuri taistelu kertoo monista historiallisista tapahtumista ja niissä toimineissa hengellisistä vaikuttimista. Esimerkiksi teoksesta löytyy paljon juttua katolisen kirkon epäterveistä ja suorastaan vaarallisista opeista ja toimintamalleista historiassa, protestanttisuuden alkuvaiheista, Lutherin ajamasta uskonpuhdistuksesta ja protestanttisen suuntauksen kasvusta ja paljon kirjassa on kerrottu myös adventtikirkon historiaan vaikuttaneista tapahtumista.
Mikäli Ellen White – tai Ellen G. White kuten hänestä monesti kuulee puhuttavan – ei ole tuttu lainkaan, on häntä yleisesti seitsemännen päivän adventistien piireissä pidetty profeettana. Whiten oma vaikutus ilmeisesti adventtikirkon historiassa on alussa ollut vähäistä sillä teologiset suuntaviivat on muodostunut jo ennen hänen vaikutustaan, mutta myöhemmin hänen kirjoitukset ovat nousseet arvostetumpaan asemaan ja Raamatun Sanoma -vihkossa (lue täältä) on todella paljon viittauksia hänen kirjoituksiinsa.
Raamattua (+ toki myös jonkin verran Koraania, Mormonin kirjaa yms.) lukuunottamatta en ole muistaakseni aikaisemmin lukenut mitään hengellistä tai teologista kirjallisuutta joten on hieman vaikea sanoa suoraan mitä mieltä tyylillisesti tästä kaikesta olin. En siis tiedä tämän tyylilajin kirjoja enkä osaa peilata oliko tämä tavallinen vaiko tavallisuudesta poikkeava omassa lajityypissään, onko näissä normaalistikin kerrottu paljon historiaa ja Raamatun tulkintoja vuosien varrelta.
Kuitenkin kokonaisuutena pidin tästä teoksesta. Siinä oli paljon tekstiä jonka kautta opin historiaa eri suuntauksista, sain paremmin ymmärrystä mistä juontaa juurensa monien kohtalaisen negatiivinen asenne katolilaista opetusta kohtaan sekä ilahduttavasti sai lukea myös niistä maailmanlopun ennustuksista joihin milleristit uskoivat ja jotka nyt jälkeenpäin on helppoa tietenkin huomata menneen selvästi pieleen. Pidän siitä että historian tapahtumista kerrotaan turhia kaunistelematta, olipa ne sitten hyviä tai huonoja. Pieleen menneet lopun ajan ennustukset ovat osa historiaa jota milleriläisillä on ollut eikä sitä ole tarvetta kaunistella.
Koska kyseessä on hengellinen teos, on kirjassa paljon myös sellaista mistä on vaikea sanoa juuri mitään. Se joko on niin, tai sitten ei. Esimerkiksi enkelien läsnäolo erilaisissa historian hetkien tapahtumissa on asia mitä en voi todistaa puolesta enkä vastaan joten ne joko uskoo tai sitten ei. Kuitenkaan mitään sellaista ei kirjassa pistänyt ainakaan itselläni silmään mistä olisi tullut tunnetta että kyseessä olisi harhaoppi tai eksytys Raamatun sanomaan peilattuna, joten en näe mitään syytä miksi en tutustuisi jatkossa Whiten muuhunkin kirjallisuuteen.
