The Craft (IMDB) joka suomalaisittain löytyy nimellä Noitapiiri on vuonna IMDB:n mukaan vuonna 1996 julkaistu draama/kauhu/fantasiaelokuva joka taisi Netflixissä olla myös trillerinäkin listattu. Omassa arviossani elokuva kuuluuu teininoitaleffojen kategoriaan ja sen mukaisesti sitä tuli myös arvioitua. Elokuvan on ohjannut Andrew Flaming.
Tarinassa keskiössä on Sarah Bailey (Robin Tunney) niminen nuori tyttö joka muuttaa vanhempiensa kanssa uudelle paikkakunnalle. Sarah tutustuu koulussaan nopeasti uusiin ihmisiin ja ystävystyy kolmeen koulussa friikkinä pidettyyn tyttöön joista yleisesti huhutaan myös että he ovat noitia.
Tuli, maa, ilma ja vesi tai pohjoinen, itä, etelä ja länsi eivät kolmen voimalla täydellisessä tasapainossa pysy ja koska Sarahilla itselläänkin vaikuttaisi olevan kykyjä noituuden maailmassa saa pian kolmen noidan kopla täydennyksen tasapainoonsa Sarahin kautta.
Tytöt alkavat yhdessä syventymään magian maailmaan, tekevät loitsuja ja saavat pian huomata magiansa toimivuuden. Harmittomalta vaikuttanut flirttailu magian puoleen alkaa vähitellen kuitenkin näyttämään noidille myös ruman puolensa kaiken palatessa tavalla tai toisella kolminkertaisena kutsujalleen.
Noidat maagisessa rituaalissaan
Omaan makuuni The Craft oli selkeästi positiivisen puolelle hakeutuva elokuva. Se käsittelee itseäni yleismaailmallisesti kiehtovaa tematiikkaa eli noituutta keskivertoa elokuvaa paremmalla ja viihdyttävämmällä tavalla, sillä se ei maalaa kuvaa noituudesta ainoastaan perinteisen kliseisellä hyvän ja pahan mustavalkoisella skaalalla vaan se enemmänkin pureutuu magian vaikutuksiin useammalla tasolla noitujan oman persoonan hyvyyden ja pahuuden kautta.
Todellisessa elämässä oma näkemykseni okkultismista ja magiasta on toki kielteinen johtuen omasta uskonnollisesta vakaumuksestani, mutta en silti pidä tavasta kuinka yleensä noituus ja magia termejä käytetään vain survomaan täysin erilaisia ja kaukana toisestaan olevia näkemyksiä yhteen nippuun jotta ne voidaan yhdellä olankohautuksella kuitata pahuutena käyttämättä yhtään sen enempää ajatusta siihen onko kyseessä lääketieteen ja yrttien avulla parantaminen vaiko toisessa ääripäässä oleva henkien manaaminen tai sellaisen yrittäminen.
The Craftissa oli mielenkiintoista kuinka hahmojen saadessa magian avulla toiveitaan todeksi alkoi jokaisen todellinen luonteenpiirre saamaan noitujassaan enemmän jalansijaa – olipa se sitten turhamaisuus, ilkeys, pahuus tai oikeamielisyys. Jos elämässäänkin aina saa sen mitä haluaa, on helppoa unohtaa nöyryys ja huumaantua vallantunteen päihdyttävästä voimasta.
Nancy Downs (Fairuza Balk)
Kiintoisan ja toimivan tarinankerronnan lisäksi elokuva oli kautta linjan helppoa katsottavaa. Ohjaus oli toimivaa, näyttelytyössä ei ollut valittamisen sijaa, painopiste pysyi alusta loppuun selkeänä ja eteenpäin kulkevana eikä missään vaiheessa jääty tarpeettoman paljoa selittämään asioita jotka olivat katsojalle itsestäänselvyyksiä.
Omaan makuun teininoitaleffana The Craft toimi ilahduttavan hyvin. Se tarjosi keskimääräistä selkeästi mielenkiintoisempaa kuvausta noituudesta ja sen harjoittamisesta sekä sen haitoista mutta käymättä silti turhauttavaan moraaliseen paatokseen.
Siinä on kyllä omat puutteensa ja kliseisyytensä esimerkiksi noitien keskinäisessä taistelussa, mutta toisaalta voisiko elokuvaa ilman tämänkaltaisia piirteitä pitää edes teininoitaleffana?
Tsekkiläisen Zatecky pivovari -panimon Celia Premium Czech Dark Lager on nimensä mukaisesti 5,7 % vahvuinen gluteeniton tumma lager. Kantavierrettä on 14.2 °P ja katkeroaineita on 30.0 EBU. Lisää tietoja löytää suomeksi Alkon sivuilta (lue täältä).
Pullosta oluesta erottaa hieman humalaisen tuoksun joka tuoppiin kaadettuna vielä mukana säilyy, vaikkakin heikompana. Vaahtoavuus on maltillista ja pinnalle muodustunut pitsinen vaahto katoaa nopeasti pinnalta pois ennen kuin sitä kerkeää edes päästä maistamaan.
Suutuntuma on keskitäyteläinen. Alussa tuntuma tuntuu aavistuksen laimealta, mutta hetken suussa makua etsiessä nousee keskitäyteläinen olemus selkeämmin esiin. Maku on hienoisesti imelää sorttia ja siitä erottaa hieman vivahteita paahteisuudesta ja hedelmäisyydestä.
Maku on menettelevä. Ei missään nimessä huono, mutta jättää silti kaipaamaan vahvempaa ja tummempaa tuntua ainakin allekirjoittaneen osalta.
Musiikkina toimii tämän kanssa sopivan hämyinen goottitunnelma, mm. Moonspell – Vampiria tai The Mission – Wasteland.
TL;DR Äänenlaadultaan miellyttävä kaiutin joka ainakin allekirjoittaneella on parvekkeella musiikin kuuntelussa toiminut enemmän kuin hyvin monella erilaisella musiikilla.
Yleistä höpinää kaiuttimen tarpeesta
Pari päivää takaperin kirjoitin täällä blogissa parvekkeelle hankkimastani pöydästä ja parista tuolista. Parvekkeella iltaa istuessa havaitsin nopeasti että musiikkia olisi mukavaa kuunnella siinä samalla ja toki näin teinkin – ensin joitain vuosia takaperin hankkimillani Applen AirPodeilla (lue täältä) jotka ovat yhä muutenkin aktiivisessa käytössä sekä toisella kertaa suoraan puhelimen kaiuttimen kautta.
Nappikuulokkeilla ääni on hyvä, mutta jotenkin samalla tavalla partsilla illan istumisessa ei pääse tunnelmaan jos on samalla napit korvilla. Samoin niitä ei voi käyttää jos kaverin kanssa iltaa istuessa haluaa musiikkia kuunnella.
Puhelimen (iPhone 11 Plus) oma kaiutin sitä vastoin toistaa kyllä keskiäänet tarpeeksi hyvin että taustamusiikissa sellainen välttää paremman puutteessa jos mitään muuta ei ole saatavana ja äänenvoimakkuus on todella hiljainen. Korvani on kuitenkin vuosien mittaan tottunut jo paljon parempaan ja koska parempaa äänenlaatua on saatavana nykyisillä Bluetooth-kaiuttimilla en nähnyt mitään syytä olla etsimättä tarkoitukseen paremmin sopivaa äänentoistolaitetta.
Katselin Verkkokauppa.comista erilaisia Bluetooth-kaiuttimia joita oli heti saatavana ja lopulta päädyin Bose Soundlink Revolve Plus -malliin. Internetissä tätä oli kehuttu, akkukesto pitäisi olla tarpeeksi hyvä ja hintakaan ei ollut mahdoton. Pistin yöllä paketin pikaisella kotiinkuljetuksella tulemaan ja seuraavana iltana tuote jo kotiin saapuikin.
Käyttöönotto
Paketista laitteen otettuani havaitsin että akku oli nollassa prosentissa eikä se käynnistynyt ennen lataukseen laittamista. Mukana toimitettiin Micro USB -kaapeli sekä seinäpulikka joten laitteen sai nopeasti imemään itseensä elinvoimaa valtakunnan sähköverkosta. Latausta ei tarvinnut montaa minuuttia tehdä kun laitteen sai jo käyntiin ja pääsi testailemaan millaisesta kaiuttimesta on kysymys.
Mikäli aikaisemmin on joitakin Bluetooth-kaiuttimia käyttänyt on myös tämän tapauksessa käyttö hyvin samankaltaista ja ainakin allekirjoittaneelta käyttöönotto sujui ilman ohjekirjan tutkimista. Ensimmäisellä kaiuttimen käynnistyksellä piti valita kieli kaiuttimen puheääneen. Oletuksena kaiutin ehdotti englantia jonka sai kuitattua laitteen multi function -painikkeella, eli napilla mikä on äänenvoimakkuuden lisäämisen ja vähentämiseen tarkoitettujen painikkeiden välissä.
Kun kieli oli valittu meni kaiutin paritusmoodiin jonka jälkeen menin iPhonen Bluetooth-asetuksiin ja etsin sinne läheisiksi laitteiksi ilmestyneen kaiuttimen, klikkasin sitä ja pian laite olikin jo parittunut puhelimen kanssa. Mikäli käytössä on NFC-paritusta tukeva puhelin pitäisi kaiuttimen päällä olevaa Bose-logoa puhelimella tökkäämällä paritus käydä vielä helpommin. iPhonessa tietääkseni tätä ominaisuutta ei ole enkä jaksanut kokeilla onko vaiko ei, joten sen toimivuudesta en osaa sanoa valitettavasti mitään.
Äänenlaatu
Kuuntelin ensimmäisenä iltana kaiutinta jo laitteen ollessa latauksessa, mutta en usko että tämä on vaikuttanut ääneen mihinkään suuntaan. Kuuntelutesti tuli tehtyä siten, että kaiutin oli keittiössä sivupöydällä ja itse istuin noin puolentoista metrin päässä keittiön pöydän ääressä katse suunnattuna kaiutinta päin. Kaiutin ei ollut mitenkään lähellä seinää vaan etäisyyttä oli kymmeniä senttejä jotta bassot ei erityisesti päässyt korostumaan.
Ensimmäisenä kappaleena laitoin soimaan KLS yhtyeen rauhallisen akustisen kappaleen Pieni ihminen. Äänenlaatu kuulosti ilahduttavan hyvältä ja erottelevalta ja kappaleeseen vuotanut metronomin nakutuskin erottui musiikin seasta hyvin. Seuraavaksi testiraidaksi lähti soimaan Birdyn kappale Strange birds joka sekin kuulosti raikkaalta ja hengittävältä, suorastaan ilahduttavan hyvältä.
Seuraavaksi kappaleiksi valikoitui Epica – Immortal Melancholy, Antimatter – Epitapth, Within Temptation – Stand my Ground (live), Lissie – Hero, Britney Spears – Change your mind (No Seas Cortes), Entwine – Bleeding for the cure sekä Maustetytöt – Mä loistan kuin hämärä.
Testikappaleet olivat siis pääpiirteittäin suhteellisen rauhallista fiilistelymusiikkia koska kuuntelin näitä myöhään illalla. Jokainen kappale kuitenkin toimi hyvin ja monessa tapauksessa erinomaisesti – niin hyvin että “normaalille ihmiselle” (lue: ei yyberhifistille) tätä kaiutinta uskaltaisi melkein suositella kodin ainoaksikin kaiuttimeksi.
Kaiutin on mukavan pieni parvekkeelle
Koska kaiutin tuli kuitenkin hankittua parvekkeella kuuntelua varten oli seuraavana vuorossa koeajo sen tärkeimmässä kuunteluympäristössä eli parvekkeella. Siellä istuessa laitoin Spotifystä soimaan saksalaisen goottimetallia veivaavan Lacrimas Profunderen uusimman täysipitkän albumin Bleeding the Stars (lue täältä). Albumi soi alusta loppuun asti miellyttävän kuuloisena – tasapainoisena, rentona ja helposti lähestyttävänä ilman häiritseviä korostuksia.
Eniten Bosen kaiuttimen valinnassa mietitytti mielikuvani valmistajan kaiuttimien tavassa kääntyä liiallisenkin bassovoittoiseen suuntaan. Ilahduttavasti bassotoisto oli tämän kaiuttimen osalta ainakin hillittyä sellaisilla äänenvoimakkuuksilla joilla itse kuuntelen. Bassot erottuvat kyllä tarpeeksi hyvin että ääni saa lihaa luidensa ympärille mm. Britney Spearsin poppikappaleissa, mutta kuitenkaan ei niin paljoa että äänen muu ulottuvuus hukkuisi basson alle.
Seuraavana päivänä kuuntelin myös lisää musiikkia jotta arvio äänenlaadusta ei jäisi ainoastaan ensikuuntelukokemuksiin. Tällöin luukutukseen lähti ukrainalaisen extreme goth metallia tai dark metallia soittavan Mizantropia–yhtyeen täydellinen metallilevy Oblivion (lue täältä). Tämänkin kaiuttimen kautta levy kuulosti erinomaiselta eikä missään vaiheessa äänessä käynyt mikään ärsyttämään. Sointi on miellyttävää ja letkeää myös niissä kohdissa missä yhtyeen vokalisti Ekateryna Sinegina laittaa metalivaihteen silmään ja antaa rääkynävokaalien päästä ilmoille niin että vähemmän metallimusiikkia rakastavilla kylmät väreet voivat lähteä valumaan selkää pitkin.
Loppupäätelmät
Bose Soundlink Revolve Plus vaikuttaa ensimmäisten päivien kokemuksien perusteella erinomaiselta kaiuttimelta jolla on mukavaa kuunnella niin kepeämpää kuin hieman raskaampaakin musiikkia.
Kaiuttimen päällä on painikkeita yleisiin toimintoihin
Kaiuttimen kautta Nirvanan Smells like teen spirit kuulostaa aivan yhtä hyvältä ja tasapainoiselta kuin KLS:n kepeä akustinen tunnelmointi kappaleessa Pieni ihminen tai muutoin kepeä Casting Crownsin Slow fade. Metallissa Mizantropia ja goottirokissa Lacrimas Profundere soivat iloisesti kautta linjan eikä popin sarallakaan Britney Spearsin ja Katy Perryn soidessa kaiutin jätä kaipaamaan käyttötarkoituksessaan parempaa ääntä.
Kokonaisuutena kaiutin vaikuttaa siis hyvältä ja miellyttävältä laitteelta. Se on sopivan pieni jotta sen saa helposti kuljetettua huoneesta toiseen (parvekkeelle ja takaisin sisälle) eikä laite erityisen rumakaan ole. Päällä olevat painikkeet ovat omaan makuuni kyllä hieman rumaan päin kallellaan, mutta kokonaisuutena kaiutin on sellainen että sitä jaksaa katsella.
Ennen ostoa kantokahva vaikutti kuvissa hieman rumalta, mutta käytössä onneksi kantokahva ei ole häirinnyt ja olen oikeastaan jopa kallistunut pitämään siitä.
Vaikka kaiuttimen ostin sokkona ja entuudestaan sitä kuulematta en ole ostoa katunut. Jos näiden oston jälkeen hankkimieni kuuntelukokemusten perusteella olisin ostopäätöstä tekemässä voisin helposti tämän tuotteen valita uudemmankin kerran.
Muutamia vuosia olen kerennyt jo asumaan nykyisessä asunnossani, mutta parvekkeen käyttö on ollut koko asumisen ajan varsin vähäistä. Suurimpana syynä tähän on mitä luultavamminkin ollut pöydän ja tuolien puute, koska seisaaltaan parvekkeella hönöttäminen ei varsinaisesti edusta parhainta mahdollista elämystä mitä kuvitella voin.
Parveke on käytännössä toiminut romun keräämisen välivarastona ja pariin otteeseen olen sen jo tyhjennyttänytkin, mutta toisen kerran jälkeen viisastuin sen verran että laitoin samantien Maskusta tilaukseen pöydän ja tuolit. Kun parveke on käyttökuntoinen ei sinne tee mieli jättää tavaraa pyörimään enempää kuin tarve on, joten tällä onnistuu helposti ehkäisemään sen että kolmatta kertaa ei tarvitse soittaa kierrätyskeskusta tai vastaavaa noutamaan romuja pois parvekkeelta jotta siellä edes mahtuisi olemaan.
Nyt jo muutamat kerrat on illalla tullut istuskeltua parvekkeella katsellen keväistä iltaa vailla kiirettä minnekään, joten vihdoin parvekeelle on tullut käyttöä 🙂
Tarkemmin ottaen pöytä ja tuolit myytiin Libby parvekeryhmä -nimellä ja ne löytyvät Maskun sivuilta vielä tätä kirjoittaessa (katso täältä).
Rosen (Kate Winslet) ja Jackin (Leonardo DiCaprio) ikoninen hetki Titanicin kannella
Titanic (IMDB) on James Cameronin ohjaama romanttinen draamaelokuva vuodelta 1997. Sen pääosissa nähdään Leonardo DiCaprio, Kate Winslet sekä Billy Zane.
Lyhyesti tiivistäen juonensa osalta elokuva kertoo Titanic-laivan neitsytmatkalla olleista matkustajista Jackista (Leonardo DiCaprio) ja Rosesta (Kate Winslet) jotka löytävät rakkauden epäonnisen laivamatkan aikana.
Juonen pääpiirteet on kyllä nopeasti kuvattu muutamalla virkkeellä, mutta silti tarinan ympärille on Cameron onnistunut luomaan yli kolme tuntia pitkän elokuvan. Poikkeuksellisen pitkästä kestostaan huolimatta Titanic ei silti tunnu katsojalleen missään vaiheessa pitkältä saati pitkäveteiseltä sillä elokuva imaisee mukaansa ja pitää hyvin otteessaan.
Titanic on niitä suhteellisen harvoja elokuvia joita olen nähnyt elokuvateattereissa sen julkaisun aikoihin. Sen jälkeen olen tainnut elokuvan nähdä kerran uudelleenkin, mutta edellisestä katselukerrasta on luultavasti aikaa noin 20 vuotta joten tätä perspektiiviä vasten elokuvan katsominen vuonna 2020 oli kiehtova kokemus – etenkin kun olin aikoinani pitänyt elokuvaa hyvänä.
Julkaisunsa aikaan Titanic oli mielestäni hyvä, ellei jopa todella hyvä elokuva, mutta satoja elokuvia sen jälkeen katsottuani ja nyt uudelleen vuosien jälkeen Titaniciin palattuani sen pitämisenä ainoastaan hyvänä tai erittäin hyvänä tuntuisi elokuvataiteen häpäisyltä.
Tapa miten Rose kuvataan yläluokkaisena hienoissa piireissä kasvaneena naisena joka kuitenkin kokee olevansa henkisesti kuolemassa kunnes kohtaa yhteiskuntaluokallisesti vähempiarvoisen Jackin joka saa hänen elämänsä tuntumaan elämisen arvoiselta on kaikin tavoin onnistunut.
Hahmoja rakennetaan tarpeeksi jotta heihin saa kosketuspintaa – Rosen padotut tunteet ja kaipuu aitoon rakkauteen ja hyväskyntään heräävät Winsletin erinomaisen roolisuorituksen ansiosta elämään eikä DiCaprion roolisuorituksestakaan löydä moitteen sanaa.
Kiintoisa piirre romanttisen tarinan lisäksi oli myös sen kuvaus luokkayhteiskunnasta ja ihmisten eriarvoisuudesta myös hädän hetkellä, vaikkakin kautta elokuvan tätä luokkajakoa ja eriarvoisuutta tuotiin esille selkeästi mutta tasapainoisesti esiin nostaen.
Pidin Titanicissa sen tavasta luoda koskettava ja traaginen rakkaustarina siten että se ei ollut ainoastaan lohduton. Siinä missä monet joutuivat siirtymään elämästä kuolemaan sai Rose siirtyä kokemansa rakkauden ansiosta takaisin kuolemasta elämään.
