Amager Bryghusin panimon Talents & Legends Brewski on IPA-tyylinen olut. Oluen alkoholitilavuus on 6.0 %, katkeroaineita on 88.0 EBU ja kantavierrettä on 16.0 °P. Suomalaisen alkoholipolitiikan seurauksena olutta myydään vahvuutensa vuoksi ainoastaan Alkoissa ja sielläkin olut on erikoiserän tuotteena. Lisää tietoja löytää Alkon sivuilta.
Oluen aukaistua erottaa raikkaan vaikkakin vähemmän perinteikkään IPAn tuoksun ja ainakin itselleni enemmän tuoksusta tuli mieleen muut raikkaat alet. Kaadettuna tuoksu säilyy miellyttävästi mukana tuopin loppuun saakka.
Olut ei vaahtoa juuri lainkaan ja pinnalle muodostunut kevyt harsomainen vaahto katoaa nopeammin kuin ehtii kissaa sanoa. Väri oluessa on suhteellisen samea ja tämäkin tuo väriltään mieleen enemmän kiljun kuin laadukkaan oluen ainakin omaan värisilmääni.
Suutuntuma on puolitäyteläinen, raikas ja vahvan greippinen joten maussa IPAmaiset ominaispiirteet kyllä nousevat selkeästi esiin. Maku on aavistuksen pistävä hetken suussa pidettyä mutta ei kuitenkaan häiritsevä. Jälkimaku on korostunut ja väkevä ja pistävä ja kuiva tuntu nousee kohtalaisen dominoivasti makukenttään. Omaan mieltymykseeni jälkimaku voisi olla aavistuksen maltillisempi mutta ei tämän nauttiminen ongelma ole. Juomakelpoinen olut vaikkakaan ei mitenkään erityisen hyvä omaan makuuni.
Musiikiksi tämän kanssa menee hyvin mm. dodie – Sick of losing soulmates tai Conan Gray – Comfort crowd.
Tämänkertaisena kaiutintestinä on Bowers & Wilkinsin 685 S2 -hyllykaiutinpari. Koska kyseessä on malli jota ei enää uutena ole myynnissä kaupoissa on vaikea sanoa tarkkaa markkinhintaa, mutta kun nämä ovat ilmestyneet (luultavasti vuonna 2014) on hintataso parille pyörinyt 500 punnan tietämissä eli luultavasti noin 600 euron hujakoilla.
Kuten aina hankin nämäkin Tori.fi sivustolta käytettyinä. Varsinaisesti nämä päätyivät itselleni kun myin pois CM6:t ja lupauduin hyvittämään myyntihinnasta osan vaihdossa näihin. Pääsimme hinnasta ja hyvityksestä kumpaakin osapuolta miellyttävään yhteisymmärrykseen ja 685 S2:t päätyivät siten kuunteluun ja tänne blogiinkin lyhyesti kommentoitavaksi.
On helppoa huomata 685:n ja CM6:n välillä ulkonäössä paljon yhteistä sillä ainoa nopeasti silmään pistävä ero löytyy siitä että CM6:ssa on kaiuttimien päällä erilliset dikanttipötikät joita 685:ssä ei ole. Tarkemmin kun katsoo huomaa että 685:ssä on refleksiputki edessä missä CM6:ssa se on takana. Selkeitä eroja molemmat mutta silti ulkoisesti tunnelmaltaan molemmat ovat hyvin samankaltaisia.
Testisetuppina oli iPad Pro jossa soitto-ohjelmana Roon. Roonista kuuntelin verkkolevyllä olevia FLAC-tiedostoja. iPad Pro oli kiinni NAIM DAC:ssa etupaneelin USB-liitännässä ja NAIM DAC meni RCA-liittimillä kiinni integroituun NAIM NAIT 5-i2:een (lue täältä). Siitä sitten äänet suoraan kaiuttimille.
Testikappaleet eivät ole muuttuneet mihinkään
Testiraidat lähtivät soimaan ja heti ensimetreiltä asti oli sointi sitä tuttua ja turvallista Bowers & Wilkinsiä josta olen pitänyt jo useamman vuoden verran. Oli siis heti selvää että ainakaan näiden kanssa ei äänenlaadun osalta tule pettymystä.
Kaiuttimien sointi on rytmikäs, rento ja helposti lähestyttävä ja se tuli selväksi jokaisella soittolistalla olevalla testiraidalla. Ääni on lämmin ja se on selkeästi lämpimämpään kallistuvainen kuin CM6:t. Erottelevuus on alapään voimakkaammasta esiintulosta huolimatta hyvä, stereokuva on selkeä ja toimiva ja läsnäolon tuntukin nousee kuulijalle edes kohtalaisella tapaa esiin. Se ei nouse esiin yhtä vahvasti ja aistikkaasti kuin CM6:ssa mutta silti siten että esim. Birdyn Strange Birds tai Chisun Sama nainen ei jätä kylmäksi myöskään läsnäolevuutensa osalta.
Erityisesti Birdyn kappaleessa äänenvoimakkuutta nostaessa kohtalaisen kovalle sai havaita että artistin huoneessa mukana olon tuntukin muuttui elävämmäksi ja konkreettisemmaksi. Tämä sama ilmiö tosin on tullut huomattua muissakin kaiuttimissa – kun voimakkuutta lisää välittyy artistin mukana olo huoneessa kuulijan kanssa paremmin kuin hiljempaa soitettaessa.
Kokonaisuutena Bowers & Wilkins 685 S2 on erinomainen kaiutinpari jolla musiikista on helppoa nauttia. Sen ääni on tasapainoinen, erotteleva ja hengittävä nojaten kuitenkin aavistuksen lämpimämpään ja bassotoistoa mukaansa rytmiin houkuttelevaan suuntaan. Kaiuttimet ovat sen verran hyvät että on mahdollista että nämä saattavat päätyä jopa olohuoneen surround-setuppini etukaiuttimeksi jossain vaiheessa.
Kuten aikaisemmin tänne blogiin kirjoitin oli 16.11.2019 Helsingissä On The Rocksissa keikalla Vorna jonka lämppäreinä toimi Voidfallen sekä Kaunis Kuolematon. Laitetaan tähän siis kuvia Kauniin Kuolemattoman keikalta.
Kaikki kuvat on otettu Fujifilm X-T2:lla käyttäen objektiviina Fujinon 18-55 F2.8-F4.0 putkea (eli kittiputkea).
Marraskuu on historiaa ja joulukuu on jälleen luonamme joten blogilleni tavalliseen tapaan on aika tehdä lyhyt katsaus taakse jääneeseen kuukauteen.
Suurin muutos elämään mitä viime kuukausi aiheutti oli uusiin työkuvioihin siirtyminen. Siinä missä aikaisemmin toimin Goforella järjestelmäasiantuntijana siirryin nyt Yleisradiolle sovellusasiantuntijan tehtäviin. Työnkuva on ollut hyvin erilainen kuin mikään aikaisempi työni ja uutta on kerennyt oppia todella paljon niin suoraan kuin myös välillisesti.
Suoralla oppimisella tarkoitan sitä että opin töissä asioita, välillisellä taas sitä että kuulen töissä asioita jonka jälkeen vapaa-ajallani perehdyn yleisestä mielenkiinnosta asiaan syvällisemmin. Esimerkiksi vaikkapa aiemmin olen jollain tasolla tajunnut videokoodauksessa 4:2:2:n merkityksen, mutta vasta nyt olen jaksanut tarkemmin perehtyä chroma subsamplingiin ja sen syihin ja merkitykseen ja siihen miten ja miksi se toimii.
Päivät ovat töissä kuluneet todella nopeasti ja paljon on tullut opittua – ja mikä parasta, monet näistä opituista aiheista ovat sellaisia jotka tukevat myös henkilökohtaisia taiteellisia ambitioitani ja antavat lisää ymmärrystä audiovisuaaliseen puoleen.
Pasila
Kuten blogista on voinut pitkin kuukautta lukea on keikoillakin tullut käytyä ja valokuvia siellä otettua. Ilahduttavasti yksi jäsen eräästä bändeistä jonka keikalla otin kuvia kyseli olisiko mahdollista saada täysikokoinen kuva eräästä ottamastani kuvasta jonka olin jakanut myös Instagramiin.
Valokuvaukseen ja niiden tulostamiseen liittyen opettelin myös mustesäiliöiden täyttämistä kotikonstein hyvällä menestyksellä (lue täältä), joten silläkin saralla jotain uutta tuli opittua.
Töissä käymisen ja keikkailun lisäksi iltaisin olen katsellut välillä elokuvia milloin aikaa on ollut. Harmillisen vähän aikaa jäi elokuville kaiken muun mielenkiintoisen tekemisen vuoksi, mutta 14 elokuvaa edes tuli nähtyä. Ei siis kovin montaa, mutta edes jotain.
Elokuvat ovat kuitenkin olleet muuten läsnä elämässä viime kuunkin puolella. Kaverini lyhytfilmin editointia on tullut tehtyä useana iltana ja sain myös aikaiseksi kirjoittaa yhden käsikirjoituksen seuraavaan omaan lyhytfilmiin jota toisen kaverini kanssa on tarkoitus työstää lähiaikoina mikäli mitään esteitä ei tule. Tekemään oppii vain tekemällä joten sen vuoksi olisi hyvä päästä pian tekemään omia lyhytfilmejä että siinä voisi joskus oikeastikin kehittyä 🙂
Annankadun adventtikirkolla oli esiintymässä namibialainen acapella ryhmä Vocal Motion Six
Myös sosiaalista elämää tuli vietettyä, kavereita nähtyä ja pitkän tauon jälkeen näin myös erästä jyväskyläläistä kaveriakin kun kävimme Sabatonin keikalla (lue täältä). Lisäksi viime kuun lopuilla kävi entinen työkaverinikin kylässä vaimonsa kanssa joten entisiä työkavereitakaan ei ole unohdettu 🙂
Kuten on täältä blogista voinut huomata en ole jaksanut lenkkeillä erityisemmin lähiaikoina, mutta nyt olen kulkenut töihin julkisilla liikenteellä jotta saan ainakin pari kilometriä päivässä raitista ulkoilua kävellessä Pasilan asemalta työpaikalle ja illemmalla takaisin. Ajattelin että voin yhdistää hyötyliikunnan ja työssäkäynnin samaan ja se on ollut varsin toimiva ratkaisu ainakin tähän saakka.
Paino tuli viime kuun puolella alaspäin hieman. Lokakuun kuukausikatsauksessa paino oli aamulla 107.2 kg kun taas marraskuun viimeisen päivän aamuna paino oli 106.2 kg joten positiivisesti paino on jälleen lähtenyt edes vähän liikkumaan alaspäin. Vähitellen kohden parempaa.
Kokonaisuutena marraskuu oli hyvä ja paljon tuli uutta opittua. Aika ei ole käynyt pitkäksi, tekemistä on ollut yllin kyllin mutta ilahduttavasti muutaman kerran kuitenkin kerkesin myös kirkossa käymään kun hieman työrytmiin pääsi sisälle ja viikonloppunakin jaksoi jotain tehdä. Ei siis muuta kuin hyvää alkanutta kuukautta kaikille!
Christine (Thandie Newton) sekä Konstaapeli Ryan (Matt Dillon)
Crash (IMDB) on Paul Haggisin ohjaama vuonna 2004 julkaistu rikos/draama/trilleri jonka pääosissa nähdään mm. Matt Dillon, Thandie Newton, Sandra Bullock, Don Chedle sekä Michael Peña.
Elokuvan alussa poliisi löytää kuolleen tumman miehen. Pian ajassa hypätään edelliseen päivään ja siirrytään tapahtumiin joita on tapahtunut aikaisemmin tuolle kuolleelle miehelle kuin myös monille muillekin ihmisille joita yhdistää tavalla tai toisella samanlaiset haasteet elämässä.
Tarinankerrontatapa on selkeästi yleisestä totutusta tavasta poikkeavaa – vaikkakaan ei uniikkia – sillä tarinassa ei ole selkeästi ainoastaan muutamaa yksittäistä päähenkilöä vaan siinä kerrotaan monen ihmisen elämää. Monien näytettävien henkilöiden elämät myös kohtaavat tavalla tai toisella tarinan aikana.
Vaikka elokuvan kantavana teemana on rasismi, rotusyrjintä ja ennakkoluulot joita erilaiset ihmiset joutuvat elämässään kohtaamaan on silti sen vahvin ja koskettavin anti ehdottomasti sen kuvauksessa ihmisyydessä ja sen monimuotoisuudessa.
Crashissa rasismia ja ennakkoluuloja käsitellään poikkeuksellisen hyvin ja monimuotoisesti. Tavallisesti itseäni lähinnä turhauttaa rasismia käsittelevät aiheet niin elokuvissa kuin muutenkin sillä monesti niiden narratiivi on kliseistä, mustavalkoista ja naiivia missä jotkut ihmiset tai ryhmät kuvataan useasti ainoastaan viattomina uhreina ja toiset ainoastaan läpeensä pahoina ennakkoluuloja omaavina typeryksinä jotka riistävät ja sortavat näitä ryhmiä. Tätä taustaa vasten oli todella ilahduttavaa nähdä kuinka moniulotteisesti ihmisten mielissä oleviin ennakkoasenteisiin oli onnistuttu pureutumaan ilman yksittäisten ryhmien demonisointia tai pyhimykseksi nostamista.
Daniel (Michael Peña)
Tarinassa nähdään valkoihoisia poliiseja ja heidän törkeää käytöstään tummia ihmisiä kohtaan mutta kuitenkin annetaan tilaa myös rasistisille tummaihoisille jotka näkevät kaikessa rasismia silloinkin kuin sitä ei ole ollen lopulta itse omien ennakkoluulojensa vankeja. Mukana tarinassa on myös latinoita, kiinalaisia ja myös muita eri kulttuureita ja etnisyyksiä eikä heidänkään väliset keskinäiset ennakkoasenteet toisiaan kohtaan jää elokuvassa käsittelemättä. Ennakkoluulot erilaisia etnisyyksiä kohtaan on universaali asia eikä se rajoitu ainoastaan yksittäisiin ryhmiin.
Omaan makuuni elokuvan kuvaus rasismista ja rotusyrjinnästä oli erittäin onnistunutta. Vaikka se kuvaakin hyvin niitä negatiivisia piirteitä joita ihmiset joutuvat rasismin vuoksi kokemaan kuvaa se myös erinomaisesti myös aitoa ihmisyyttä missä jokaisessa löytyy myös paljon hyvääkin. Hetkeä aikaisemmin lähimmäistään törkeästi kohdellut ihminen on tosipaikan tullen kuitenkin valmis tekemään kaikkensa toisen pelastaakseen – aivan samoin kuin hetkeä aikaisemmin toista auttanut ihminen on hetkeä myöhemmin valmis tekemään vääryyttä omien ennakkoluulojensa seurauksena.
Kokonaisuutena Crash on erinomainen elokuva ja ehdottomasti näkemisen arvoinen. Se ei sorru samaan mustavalkoiseen narratiiviin missä on vain uhreja ja sortajia vaan se avaa hyvin myös kumpienkin sielunmaisemaa. Jokaisessa meissä on aineksia kyetä niin sortamiseen kuin sorrettuna olemiseen mutta lopulta meitä kaikkia yhdistää pohjimmiltaan samanlainen ihmisyyden ääni.
