Belgialaisen Brasserie de Brunehautin panimon panema Saint Martin Blonde on 7.0 % vahvuinen ale (luostariolut). Katkeroita siinä on 28.0 EBU ja kantavierrettä on 16.0 °P. Olutta myydään Alkon vakiovalikoimissa.
Pullon aukaistua erottaa vahvan ja hiemän pistävänkin tuoksun joka säilyy vahvana myös tuopissa. Tuoksussa on aavistuksen hiivamaisuutta.
Olut vaahtuaa kaadettaessa kohtalaisesti, mutta korkeaan lasiin kaadettuna kovin paljoa vauhtia ei joudunut kaataessa hidastamaan. Pienemmän lasin kanssa joutuisi hieman varovaisemmin ottamaan.
Suutuntuma on kepeä, samea ja kuiva. Maussa on aavistus sitruunaista vivahdetta kepeän hedelmäisyyden seassa. Kokonaiskuva jättää kuitenkin hieman kaipaamaan jotain enemmän sillä maku on aavistuksen laimea ja ponneton. Ei tämä huonokaan ole ja on aivan juomakelpoinen, mutta ei silti omaan makuuni mitenkään erikoinen.
Musiikkina tämän kanssa menee mm. Gregorian – My immortal tai Era – Divano.
Canon Pixma Pro-100s on kiitettävän kokoinen tulostin
Mitä? Miksi? Yleistä löpinää.
Viime viikolla juhannusaattona kävin vihdoin ja viimein hankkimassa itselleni valokuvatulostimen. Tulostimen ostoa on tullut mietittyä jo useita kuukausia takaperin, mutta tällöin löytämäni fiksun oloinen malli oli sen verran hinnakas että ajatus jäi vain ajatuksen tasolle ja vaipui unohduksiin. Nyt kuitenkin havaitsin että Canonilla on A3-tulostuskokoon kykenevä tulostin harrastajahintaluokassa. Tein sitten tilauksen ja kävin noutamassa tulostimen sekä eri kokoisia tulostuspapereita Verkkokauppa.comista.
Syynä tulostimen hankkimiseen oli tietenkin halu saada valokuvia paperille. Tiedän tietenkin että netistä saa tilattua valokuvia (ja olen niin tehnytkin Ifolorilta) ja hintakin tulee ainakin 10×15 kokoisilla kuvilla helposti siten edullisemmaksi kuin mitä kotona tulostellessa vaikka jätettäisi tulostimen ostohinta huomioimatta ja laskettaisi pelkät paperin ja musteen hinnat huomioon. Silti mahdollisuus tulostaa mitä tahansa kuvia milloin tahansa useampaan eri kokoluokkaan on jotain mistä olen valmis maksamaan enemmänkin. Omien valokuvien näkemisessä fyysisessä muodossa on jotain maagista eikä koneella katselu tuota millään tapaa samanlaista fiilistä.
Verkkokaupalta tulostinta hakiessani havaitsin että olin katsonut jotenkin että tulostin painaisi ainoastaan n. 20 kiloa mutta huomasinkin roudatessa että paketteineen päivineen tulostimella oli painoa 26 kg. Kiitettävän verran siis roudattavaksi julkisissa (koska autossa akku loppu).
Onneksi matkan aikana sain kantoapua joltain satunnaiselta ihmiseltä rautatieasemalla tulostinta kannellessa ja Koivukylässä sopivasti kaveri oli liikenteessä autolla ja viskasimme loppumatkan sitten kaverin kanssa autolla joten aivan jokaista välietappia ei onneksi joutunut roudaamaan. Sinänsä 26 kg painokaan ei olisi ollut kovin hankala jos paketin koko olisi ollut pienempi, mutta isoa laatikkoa kantaessa kädet joutuvat olemaan suhteellisen suorassa eikä asento ollut mikään optimaalisin. Tulipa edes jonkinlaista lihaskuntotreeniäkin siinä samalla sitten.
Käyttöönotto
Ensimmäinen kuva tulostumassa suoraan kännykältä
Tulostimen käyttöönotosta tekisi mieli sanoa että se oli helppo ja mutkaton prosessi, mutta kuten tapana on ei tämä mennyt tietenkään niin kuin elokuvissa. Tässä kuitenkin on hyvä huomauttaa että ongelma ei ollut tulostimessa vaan asuntoni erittäin huonossa langattoman verkon kuuluvuudessa ja tulostimen sijoittelusta sellaiseen paikkaan missä kyseinen verkko ei toiminut (eikä toimi edes kunnolla muillakaan laitteilla samassa paikassa).
Ajatuksenani oli että en pistä tulostinta koneeseen kiinni vaan haluan sen suoraan langattomaan verkkoon. Kotonani on pari eri langatonta verkkoa (monimutkainen infrastruktuuri mutta säädän joskus sen paremmaksi) sillä käytössäni on erikseen ns. Mesh-verkko sekä nettipurkista tuleva WLAN. Mesh-verkko kuuluu hyvin joka puolelle taloa mutta nettipurkin WLAN taas ei. Koska Windows-koneeni oli kiinni tuossa nettipurkissa suoraan halusin tulostimen suoraan samaan WLAN-verkkoon. Sen kanssa sitten tappelin varmaan tunnin kunnes tulin tulokseen että ei onnistu, tulostin ei löydä WLAN-verkkoa johon voisin parittaa laitteen WPS-painikkeella suoraan joten lopputulemana oli siirtää Windows-konekin Mesh-verkkoon.
Tarpeeksi pitkään päätä seinään hakattua hain kännykälle Canonin ohjelman, yhdistin kännykän suoraan tuohon tulostimen luomaan WLAN-verkkoon ja sain sitä kautta konfiguroitua tulostimen liittymään taloni Mesh-verkkoon. Ohjelman kautta myös havaitsin että tulostin ei löydä kotini toista WLAN-verkkoa johon alunperin olisin halunnut liittyä joten ongelman syynä oli mitä varmimminkin juurikin huono WLAN-kuuluvuus siinä verkossa mihin alussa koetin yhdistää.
Tulostimessa on mahdollisuus printata suoraan kännykän kautta joten aivan ensimmäiseksi kaivoin kännykästä jonkin satunnaisen maisemakuvan jonka olen kännykkäni kameralla ottanut ja pistin sen tulostumaan. Ei mennyt kauaakaan kun valokuva jo pärähti A4-kokoisena paperille. Kuvan jälki oli kerralla jo todella hyvää vaikka kuva itsessään ei ollut mitenkään kummoinen enkä ollut tehnyt mitään kalibrointeja. Tulostin siis toimi ja oli aika alkaa säätämään tulostin myös Windows-puolelle.
Tulostimen käyttöönotto Windows-koneelle
Etupaneelissa on vain muutama painike joista käytännössä yleensä tarvitsee vain yhtä
Windows-koneella käyttöönotto oli todella helppoa ainakin Windows 10:ssä. Jonkinlainen ajuripaketti taisi tulla asennettua jonka jälkeen tulostin sitten jo löytyikin verkosta ja pian tulostin tuli myös Windowsin tulostimiin valittaviksi ja käytettäväksi.
Sen jälkeen olikin aika etsiä koneelta jokin kuva jonka halusin tulostaa. Avasin kuvan Windowsin Kuvat-ohjelmalla jossa oli suoraan mahdollisuus tulostaa kyseinen kuva. Pistin tulostuksen menemään ja kuva siirtyi ongelmitta langattomasti keittiössä olevalle tulostimelle josta se ilmestyi pian jo paperille. Helppoa.
Eri kokoisia tulosteita tuli koetettua, 10×15, A4 sekä myös A3. Ensimmäisen yöhön saakka venyneen illan tulostussessiot vaativat veronsa ja sainkin jo mustan värikasetin loppumaan heti samana yönä. Tämä tosin ei ollut yllättävää sillä tulostin 11 A3-kokoista mustavalkoista kuvaa joissa musta väri oli todella suuressa roolissa. Tavallisesti ilmeisesti mustavalkoisia kuvia pitäisi tulla noin 60-70 per musta mustekasetti, mutta tulostamissani kuvissa useammassakin mustaa on käytetty varmaankin jopa 70 % paperin pinta-alasta.
Lisäksi en ollut asentanut vielä mitään muita Canonin ohjelmistoja enkä varmaan edes ollut valinnut oikeanlaista paperityyppiä joten voi olla että asetuksenikin ovat olleet pahasti pielessä. Eipä onneksi hätä ollut tämän näköinen ja heti seuraavana päivänä Verkkokaupan 24h-kioksista tuli haettua pari mustaa väripatruunaa sekä yksi paketti kaikkia värejä varastoon.
Lightroom ja tulostaminen
Mustavalkoisia keikkakuvia keitiön seinällä
Kuvien käsittelyssä ja arkistoinnissa käytän Adobe Lightroom -ohjelmistoa joka onkin monelle valokuvaajalle varmasti tuttu ohjelmisto. Lightroomissa on mahdollisuus myös suoraan tulostaa kuvia joten prosessi koneelta paperille on mukavan mutkatonta ensimmäisten vaiheiden jälkeen.
Alussa ongelmana oli saada asetettua tulostimen asetukset siten että Lightroom ei haluaisi lisätä väkisin reunusta. Reunuksen kokoa pystyy Lightroomissa sätäämään mutta en saanut sitä asetettua nollaan vaan miniminä oli 1,42 inch.
Pixma Pro 100s kykenee ns. “borderless”-tulostukseen eli siihen että koko paperin pinta-ala on käytössä reunasta reunaan. Kuitenkin Lightroom ei sitä tajunnut ja siksi joutui säätämään tulostimen asetuksia kohdalleen. Asensin loputkin tulostimen ohjelmistot jonka jälkeen pääsin säätämään tulostimen asetuksia paljon monipuolisemmin kuin aikaisemmin olin päässyt. Tulostimen asetuksista oli mahdollisuus ottaa reunukset pois jonka jälkeen myös Lightroom antoi mahdollisuuden ottaa tulostusasetuksista reunukset pois. Onneksi nämä vaiheet tarvitsi tehdä vain kerran.
Muutaman kerran Lightroomista tulostaessa on kuva jäänyt vajaaksi paperilla. Näiden kertojen jälkeen olen tulostanut siten että annan tulostuksen mennä loppuun ennen kuin lähden Lightroomiin säätämään mitään muuta eikä samanlaista ongelmaa ole sen jälkeen ilmennyt. Ongelman ilmetessä ainakin kerran sain ilmoituksen puuttuvasta kuvasta. Ilmeisesti Lightroom tekee jonkinlaisen välitiedoston jonka se lähettää tulostimelle ja kun lähdin kesken tulostuksen pois Print-sivulta väliaikainen tiedostokin hävisi siinä samalla ennen kuin päätyi kokonaan tulostimelle saakkka. Mene tiedä.
Loppuarvio
Ensimmäinen tuloste suoraan kännykästä ilman mitään asetuksien säätämistä
Nyt muutaman päivän tätä tulostinta käyttäneenä on mielikuvat olleet todella positiiviset. Tulostin on helppo käyttää eikä tulostetta joudu odottamaan kovinkaan kauaa. Tulosteita on tullut tehtyä kymmenittäin joten vihdoin valokuva-albumini on saanut lisää täytettä sisäänsä.
Näin ensituntmien perusteella kuitenkin voin helposti suositella tulostinta jokaiselle valokuvausta harrastavalle joka ymmärtää myös tämänkaltaisten tulostimien huonotkin puolet. Huonoinpana puolena ainakin keskivertokäyttäjälle on varmastikin se, että tulostimella olisi suositeltavaa tulostella vähintäänkin parin päivän välein jotain jotta musteet eivät kuivahda yms.
Tarve tulostella useasti maksaa tietenkin rahaa, joten kannattaa ennen ostamista perehtyä tarkemmin myös näihin piirteisiin valokuvatulostimissa. Jos käyttötarpeena on saada muutama kuva tulostettua muutaman kuukauden välein on sanomattakin selvää että tämänkaltainen tulostin ei ole oikea hankinta. Mikäli kuvia tulostelee enemmänkin on tämä sellainen tulostin että ainakin sille kannattaa antaa mahdollisuus.
Itsepalvelu on kova juttu vuonna 2019 – ja sekös tätä hippiä nyppii
Pakettia Matkahuollon kautta
Elämme Suomessa vuonna 2019 yhteiskunnassa missä teknologia on saavuttanut jo merkittäviä harppauksia eteenpäin ja tehnyt ihmisten elämästä monin tavoin helpompaa. Yksi asia joka itselleni teknologian kehityksessä ja sen integroitumisessa yhteiskunnassa tökkii ja pahasti on kuitenkin itsepalvelu-nimikkeen alle upotettu palveluiden huonontaminen ja tarpeeton monimutkaistaminen.
Tänään pitkästä aikaa tarvitsi tehdä postituksia niin Postin kautta kuin myös Matkahuollon kautta. Koska Matkahuollon lähetyspiste on viereisellä R-Kioskilla menin sinne lähetettävän tuotteeni kanssa jossa sitten selvisi että lähetysilmoitus pitäisi tehdä netistä itse. Myyjä tosin sanoi että ainakaan hänellä ei ole tiedossa että voiko hän sitä tehdä koska hänellä näkyi vain jo netissä tehdyn lähetyksen aktivointivaihtoehdot, joten on mahdollista että tällainen olisi saattanut olla vaihtoehto. Mikäli tällainen vaihtoehto on järjestelmään heille tehty ei se selkeästikään ole selkeä ja käyttäjäystävällinen toteutus jos myyjä ei ainakaan tiennyt kyseisestä mahdollisuudesta.
Eipä siinä. Omistan älypuhelimen joten pystyin sen tekemään siinä paikan päällä. Ei muuta kuin tutkimaan kuinkas tämä Matkahuollon himmeli toimii. Sen jälkeen ilmoitusta tekemään ja lähetyksen maksamisen kohdassa myyjältä kysymään että voiko näillä varmasti lähettää paketin siten että vastaanottaja maksaa sen kun noutaa. Hänenkin mielestä kyllä, mutta itselleni ei ollut tullut missään vaiheessa kysymystä että minkä verran tuote maksaa ja mille tilille rahat maksetaan. Peruutin sitten lähetyksen ennen postimaksujen maksamista ja koko prosessi sitten tuli käytyä uudelleen. Käyttöliittymästä olisi täytynyt painaa Bussiennakko-painiketta jotta nuo haluamani tiedot olisi saanut näkyviin. Toisella kerralla sitten tämä onnistui.
Aikaa tämän koko prosessin kanssa meni varmaankin lähemmäs puoli tuntia sillä en ollut ainoa asiakas R-Kioskilla enkä siis voinut joka välissä myyjän kanssa asiaa ihmetellä kun hänellä oli muitakin palveltavia joka tietenkin on täysin ymmärrettävää. Onneksi paketin sai lopulta matkaan tai ainakin siten että se otettiin vastaan R-Kioskille.
…ja Postin kautta
Lähetettyäni matkahuollon paketin oli aika siirtyä kohden K-Citymarketilla olevaa postin toimipistettä. Paketti tiskille, osoitteen täyttäminen, myyjä kertoo hinnan ja maksan lähetyksen ja lähden pois. No ei tietenkään asia ole näin mutkatonta sillä onhan nyt vuosi 2019 ja itsepalvelun aikakausi. Tai no, olisihan tämän voinut näinkin tehdä ja maksaa prosentuaalisesti lähes 50 % enemmän (ellen katsonut hintoja väärin). Jos lähetettävien tuotteiden arvo olisi enemmän olisin näin toiminutkin, mutta jos puhutaan muutamien kymppien lähetyksestä ei postimaksuihin halua tuhlata neljäsosaa myyntihinnasta.
Itsepalvelun kautta tämä sujui perinteisen helposti (sarkasmia). Suuntasin Postin sivuille, sen jälkeen alussa löydän helposti oikeaan sivuston osuuteen kunnes kohta jo pääsen arpomaan että minkähän kokoinen tämä lähettämäni paketti on eli mihin pakettiluokkaan se pitää valita. Onneksi kassaneidillä oli jonkinlainen mitta jolla sain tuotteen mitattua ja pystyin valitsemaan oikean kokoluokan. Näppärää kuinka itsepalvelu säästää kassahenkilökunnan resursseja kun joutuvat kuitenkin neuvomaan ihmisiä tämänkaltaisissa asioissa…
Jatkoin lähetyksen tietojen täyttämistä netissä ja *boom* koko sivusto konahti kesken kaiken. Hieno juttu Hermannit. Virheilmoituksena tuli jonkinlainen Hupsis!-ilmoitus. Ei muuta kuin uudelleen täyttämään samat tiedot ja taas omaa aikaa tuhraantui minuuttitolkulla ylimääräistä. Sen jälkeen vielä oli jäljellä maksu nettipalvelussa jonka jälkeen sai koodin joka sitten annettiin kassahenkilölle. Hän kirjoitti sen pakettiini ja tämän jälkeen koko prosessi oli ohi.
Varmaankin noin viitisentoista minuuttia tässä koko roskassa meni palvelun kaatumisineen päivineen. En ole lainkaan vakuuttunut tässäkään siitä että itsepalvelu tuo lisäarvoa ainakaan kaltaiselleni satunnaiselle pakettilähettäjälle – käytännössä se on vain huonompaa palvelua missä itse saa tehdä suurimman osan työstä. Kiitos mutta ei kiitos.
Mikä näissä siis itseäni tökkii
En pidä itsepalvelu-trendistä lainkaan kuten varmaan saattoi arvata kahdesta aikaisemmasta kappaleesta. En ole tainnut koskaan käyttää itsepalvelukassaa missään muualla kuin IKEAssa. Ruokakaupoissa en ainakaan muista käyttäneeni enkä halua jatkossakaan käyttää.
Eniten näissä itselleni tökkii ajatus huonomman palvelun myymisestä jotenkin parempana ja mullistavana – tee itse lähes kaikki työt ja maksa vielä siitä. Jos haluan olla kassahenkilökuntana, haen kauppaan töihin. Jos haluan lähetellä paketteja haen Postiin tai Matkahuoltoon töihin. Oma aikani on rajallista, jokainen verkkopalvelu on erilainen, jokaisesta joutuu selvittämään kuitenkin perustason asiat alusta asti jos näitä ei usein tee (jota en tee enkä jatkossa tee tätäkään vähää) ja tämänkaltainen toiminta on vain turhauttavaa oman ajan tuhlaamista.
Mikähän mahtaa olla seuraava itsepalvelutrendi? Kahvila missä itse keität kahvit, kaadat kuppiin ja siivoat vielä itsepalveluna koko pöydän puhtaaksi ja maksat siitä? Vai ruokakauppa jossa itse teet tilaukset etukäteen, käyt hakemassa ne tavaratoimittajan varastolta, purat paketeista ja itse itseäsi palvellen vielä kannat ne kotiisi? Vai olisiko sittenkin IT-toimittaja joka antaa mahdollisuuden että itse itsellesi tuotat omin pikku kätösin verkkopalvelusi ja laitat sen nettiin mutta maksat siitä kuitenkin tälle toimittajalle?
Puhelinasiakaspalvelussakin jo vuosia jatkunut ihmisten ohjaaminen itsepalvelun suuntaan on trendi josta en pidä lainkaan. En halua alkaa jokaisen tarvitsemani palveluntarjoajan verkkopalveluiden toimintaa selvittämään ja ihmettelemään mistähän asiat mahtavat löytyä. Mieluummin soitan ja saan linjan päästä sellaisen ihmisen kiinni joka tietää suoraan mistä on kyse kuin alan tuhlaamaan aikaani jonninjoutavien asioiden etsintään.
Itsepalvelut ovat hyvä lisä vaihtoehtona, mutta siinä vaiheessa kun muut palvelumuodot heikkenevät sen vuoksi olemme saavuttaneet pisteen josta ajattelen että voitte tunkea itsepalvelunne hanuriinne aivan itse itseänne palvellen. Muistakaa kuitenkin maksaa tästäkin palvelusta!
Jostain kaukomailta joutui tilaamaan tämän härpättimen
Kuten joitain aikoja takaperin kirjoitin päivittelin tietokonettani uudemaan uskoon. Ainoa mitä jäin uuden emolevyn myötä kaipaamaan oli S/PDIF ja TOSLINK-liitännät. Suomeksi sanottuna siis mahdollisuus saada siirrettyä äänet tietokoneelta digitaalisesti jonnekin ulkoiselle DACille eli ulkoiselle laitteelle joka sitten muuntaa digitaalisen äänidatan analogiseen muotoon josta se sitten siirretään jonnekin muualle (esim. integroidulle vahvistimelle).
Koska käytössäni on NAIMin DAC halusin tietenkin saada tietokoneeltani äänet siirrettyä mahdollisimman vähillä muunnoksilla tuolle DACille jotta saisin maksimaalisen hyödyn irti hyvästä DACista. Aiemmin kyseinen DAC oli käytössä ainoastaan jos kuuntelin musiikit suoraan CD-levyltä muta kiitos tämän adapterin saan vedettyä nyt äänet vihdoin myös suoraan tietokoneeltani tähän DACiin.
Adapteri maksoi alle 10 euroa jostain eBaystä (vai Amazonista?) tilatessa joten hinnalla tuotetta ei ole ainakaan pilattu. Asennus oli helppo. Kaapelissa on kolme pinnipaikkaa, +5V, GND ja S/PDIF. Ainoa mitä asennuksessa tarvitsi katsoa oli emolevyn ohjekirjasta mikä pinni on mikäkin ja laittaa ne samoin kuin laittoi kiinni tähän koneen takalevyyn tulevaan osaan.
Sen jälkeen vain laittoi koneen kopan takaisin kiinni, vetäisi TOSLINK-kaapelin kiinni tuohon adapteriin, valitsi PC:ltä oikean ääniulostulolaitteen sekä tietenkin valitsi myös NAIMin DACista ja Rotelin vahvistimesta oikeat inputit ja testaili miltä YouTube kuulostaa.
Ensimmäiset testikappaleet YouTubesta oli Cradle of Filthin Nympetamine, Omnimarin Sadizm, In This Momentin Whore, Jinjerin kappale Pisces sekä loppuun vielä kepeämpi The Pierces – You’ll be mine. Näillä jo sai heti havaita että DAC kuulostaa hyvällä nykyisellä setupillani ainakin koneen ääressä istuessa. Kiintoisimpana erona aiemmin käyttämääni DACiin (Rotel A14) on selkeämpi erottelu vokaaleissa. Jotenkin nopean analyysin pohjalta tuntuisi aivan kuin vokaalit olisi paljon helpommin kuultavissa riippumatta musiikkigenrestä eli jotain eroa DACeissa selkeästi kyllä on.
Tämän jälkeen oli aika laittaa musiikinsoitto-ohjelma Roon käyntiin, asettaa äänen ulostulolaitteeksi digitaalinen ääniulostulo, asettaa sen asetukset ja pistää Britney Spearsin albumi …Baby one more time soimaan. Hyvältä kuulosti tämäkin joten kaikin puolin vaikuttaisi adapteri tekevän sen mitä sen kuuluukin ilman mitään ongelmia.
Nykyinen setuppini menee siis PC -> digitaalisesti ääni ulos NAIM DACille -> analogisesti Rotelin A14 integroidulle vahvistimelle -> PRE-OUT-liitännästä Genelecin 6010a-kaiuttimille. Halutessani voin vaihtaa kaiuttimet myös Bowers & Wilkins 704s2:lle (jos istun sohvalla) kuitenkin käyttäen samaa DACia ja vavhistinta.
The Purge: Anarchy (IMDB) on vuonna 2014 julkaistu toiminnallinen kauhu/sci-fi elokuva jonka on ohjannut James DeMonaco. Pääosaroolituksissa nähdään Frank Grillo, Carmen Ejogo sekä Zoë Soul.
The Purge: Anarcyn tarina on kuvaus Yhdysvalloista missä valtaan nousseet uudet perustajajäsenet ovat luoneet lain tai asetukset jonka perusteella kerran vuodessa järjestetään puhdistuksen nimellä tunnettu operaatio minkä aikana kansalaisilla on oikeus tehdä rikoksia ja selvitä niistä ilman sanktioita. Tällaisiin sormien läpi katsottaviin rikoksiin laskeutuvat myös murhat joten 24 tuntia kestävä puhdistus on monelle kunniaiselle lakia noudattavalle kansalaiselle ajankohta milloin pihalle ei mielellään mennä pyörimään.
Monet kansalaiset eivät ymmärrettävästikään pidä kyseisestä operaatiosta ja vastarintaliikehdintääkin on havaittavissa ja myös puhdistuksen vastaisia videoita leviää. Näissä videoissa puhutaan myös teorioita siitä että hallitus haluaa kitkeä köyhiä alueita pois järjestämällä tämän tapaisia operaatioita.
Köyhällä alueella asuvat ja puhdistuksen aikana kotiinsa linnoittuvat Eva Sanchez (Carmen Ejogo) ja Cali (Zoë Soul) saavat huomata että kotonakaan ei ole turvallista ja pian he ovatkin jo kadulla taistelemassa elämästään. Omista syistään puhdistuksen aikana ulkona ajava Sergant (Frank Grillo) sattuu myös paikalle ja huomaa Evan ja Calin pistävän hanttiin heidän kimpussaan olevalle väelle. Alussa Sergant ajattelee jättää heidät oman onnensa nojaan kuten tapana tuona aikana on, mutta lopulta hän menee auttamaan naisia. Pian porukka onkin yhdessä viettämässä selviytymistaisteluaan.
Eva (Carmen Ejogo)
The Purge: Anarcyn tarina oli varsin mielenkiintoinen ja omaperäinen kokonaisuuden kannalta vaikkakin tarinan sisälle mahtuikin myös monissa muissa elokuvissa tai tarinoissa tunnettuja juonikuvioita. Esimerkiksi yhteiskunnan parempiosaisten suorittamat puhdistukset itsellensä turvallisissa olosuhteissa vailla mitään riskiä tai vaihtoehtoisesti huono-osaisempien ihmisten kaduilta kaappaamiset ja heidän käyttäminen pelialueella metsästyksen kohteena ovat tematiikaltaan sellaisia joista on kuullut vuosien mittaan useissa salaliittoteorioissa.
Tarinan kuljetus on kautta linjan hyvin eteenpäin menevää ja mielenkiintoa ylläpitävää. Sinne mahtuu pienemmässä mittakaavassa sekaan jollain muotoa yllättäviäkin käänteitä mutta isommassa perspektiivissä toki pitäydytään suhteellisen ennalta-arvattavissa raameissa.
Mielenkiintoisen tarinan lisäksi elokuva toimii hyvin myös muutenkin. Kokonaisuutena ohjaus on toimivaa tasoa vaikka muutamasta kohdasta jäikin hieman fiilis että tarpeettoman paljon selitetään katsojalle asioita jotka luultavasti oli muutenkin jo selviä. Lisäksi Sergantin elämässä on piirteitä mitkä olivat omaan makuuni tarpeettomankin kliseisiä, mutta onneksi nämä eivät olleet kuitenkaan ylikorostuneita.
Cali (Zoë Soul)
Elokuvasta jäi kokonaisuutena selkeästi positiiviset fiilikset. Se on kaikin puolin toimivaa tasoa oleva elokuva, siinä on mielenkiintoinen idea ja sen toteutus on hyvä. The Purge: Anarchy onnistui olemaan omaan makuuni myös paikoitellen suhteellisen ahdistavakin teemansa vuoksi joka on tietenkin vain osoitus siitä että filmatisointi on onnistunut välittämään katsojalleen tunnelman hyvin.
Ainoat miinukset tulevat paikoitellen tarpeettomastakin kliseisyydestä, mutta tästäkin huolimatta kyseessä on katsomisen arvoinen elokuva.
