Clayman on ruotsalaisen metalliyhtye In Flamesin viides studioalbumi. Se ilmestyi vuonna 2000 ja jatkoi tyylillisesti hyvin läheisesti parin aiemman albumin tyyliä pysyen melodisen death metallin puolella. Kappaleet alkoivat vähitellen hakemaan enemmän tulevien levyjen muotoa, vaikkakin tämä albumi vielä oli selkeämmin metallia jota monesta uudemmasta albumista on enää vaikeaa sanoa.
Itse löysin In Flamesin joskus 2003-2006 vuosien välillä. Alussa iski parhaiten Claymanin jälkeiseltä Reroute to remain -levyltä kappaleet Dark Signs sekä Metaphor mutta myöhemmin bändiin tutustuttua alkoi Clayman löytämään tiensä kuunteluuni yhä vain useammin. Vähitellen Claymanista muodostuikin itselleni luultavasti tärkein In Flamesin levyistä, vaikkakin useat muutkin levyt alkoivat löytämään tietään musiikkimakuuni.
Claymanilla on monia kappaleita jotka yhä edelleenkin kuuluvat allekirjoittaneella metallibiisien klassikoihin. Tärkeimpänä on tietenkin Only for the weak mutta lisäksi tältä levyltä löytyy myös Pinball Map joka on helppoa nostaa klassikoiden joukkoon myöskin. Tällä levyllä kaikki kappaleet on toimivia eikä yhdenkään kohdalla tee mieli skipata seuraavaan joten levy on kaikin puolin tasapainoinen ja onnistunut kokonaisuus.
Vuonna 2018 levy on ja pysyy hyvänä levynä jonka ainoa negatiivinen asia on se että se saa harmittelemaan bändin musiikkityylin radikaalia muutosta myöhemmin täysin erilaiseen suuntaan. Tietenkin on hyvä että bändi muuttuu ja kehittyy siihen suuntaan kuin itse kokevat hyväksi mutta silti tämänkaltaisten metallimusiikin klassikkolevyjen kohdalla se saa kuulijalle haikean olon miettiessä miksi tällaista metallia ei enää tahdo löytyä etsimälläkään.
Laitan tähän loppuun vielä muutaman kappaleen tältä levyltä YouTubesta kuunneltavaksi mikäli levy ja bändi ei ole tuttu.
Lestat (Tom Cruise) ja Louis (Brad Pitt) illallisella
“Good night sweet prince, may flights of devils wing you to your rest”.
Interview with the vampire (IMDB) joka suomalaisittain tunnetaan nimellä Veren vangit on vampyyrielokuva joka on kategorisoitu kauhuksi ja draamaksi. Elokuva on julkaistu vuonna 1994. Sen on ohjannut Neil Jordan ja sen pääosarooleissa nähdään Brad Pitt, Tom Cruise, Kirsten Dunst sekä Antonio Banderas.
Elokuva pohjautuu Anna Ricen samaa nimeä kantavaan romaaniin joka on julkaistu vuonna 1976. Valitettavasti en ole tuota teosta vieläkään lukenut joten en pysty ottamaan kantaa kuinka uskollinen filmatisointi on kirjalle, joten arvioni pohjautuu ainoastaan elokuvaan itsenäisenä taideteoksena vailla kirjan luomia odotuksia.
Juonessa nykyajassa toimittajan luo saapuu mystinen mies nimeltään Louis (Brad Pitt) joka kertoo olevansa vampyyri. Hän alkaa kertomaan tarinaansa kuinka hän vuonna 1791 etsi kuolemaa mutta kuolema ei vastannut hänen kutsuunsa ja kuinka siihen vastasikin vampyyri Lestat (Tom Cruise). Elämän ja kuoleman välillä Louis teki valintansa ja niinpä hän syntyi pimeyteen kun Lestat muutti hänet ihmisestä yön lapseksi.
Louis (Brad Pitt)
Lestat opettaa Louisia vampyyrin tavoille mutta huonohkolla menestyksellä. Louisissa on yhä jäljellä ihmisyyttä ja inhimillisyyttä eikä hän pysty tappamaan ihmisiä ravinnokseen tunteettomasti. Epidemian aikaan Louis näkee lapsen, Claudian (Kirsten Dunst) itkemässä menehtynyttä äitiään ja puree tätä siten että hän on vaarassa menehtyä. Kuitenkin Lestat auttaa hänen muuttamisessa vampyyriksi jotta Louis pysyisi hänen kanssaan ja niinpä vampyyrien määrä kasvaa yhdellä.
Vampyyrien välillä tulee ajan mittaan riitoja ja väkivallan tekoja ja niinpä Louis ja Claudia lähtevät lopulta kahdestaan Pariisiin. Louis on jo kadottanut uskonsa muiden vampyyrien olemassaolosta kun he vihdoin tapaavat siellä muita kaltaisiaan. Kuitenkin pariisilaiset vampyyrit eivät ole sitä mitä he ovat elämäänsä kaivanneet eivätkä he ole sellaisia joiden kanssa ikuisuutta haluaisi viettää yhdessä.
Tarinansa osalta Interview with the vampire on ehdottomasti vampyyrielokuvien kärkipäätä. Tarina on mielenkiintoinen, hahmot ovat persoonallisia ja niissä on luonnetta sekä syvyyttä. Juoni on mielenkiintoinen sillä se on brutaaliudestaan ja julmuudestaan huolimatta paikoitellen myös surullinen ja liikuttava.
Claudia (Kirsten Dunst)
Iso osa hahmojen vakuuttavuudesta tulee Pittin, Cruisen ja Dunstin erinomaisesta näyttelytöstä. Vaikka Kirsten Dunst olikin tätä elokuvaa tehdessä vasta 11-vuotias on hänen roolisuorituksensa jo tuolloin ollut todella ammattimaista tasoa – sellaista, että monella aikuisnäyttelijällä ei ole koskaan tullut nähtyä yhtä hyvää roolisuoritusta.
Kiintoisan tarinan ja hyvän näyttelytyön lisäksi erityisesti pidin tämän elokuvan kokonaistunnelmasta. Pidin sen visuaalisesta tyylistä, puvustuksista, valaistuksen käytöstä sekä myös ohjauksesta. Erityismaininta täytyy antaa myös elokuvan musiikeille jotka olivat parhaimmistoa elokuvamusiikin saralla.
Olin nähnyt tämän muutaman kerran aikaisemmin monia vuosia sitten, mutta yhä uudelleen katsottunakin mielikuvani tästä elokuvasta pysyi ja vahvistui. Jos elämäsi aikana katsot ainoastaan yhden vampyyrielokuvan etkä ole taipuvainen järkyttymään verestä, alastomuudesta, brutaaliudesta ja mahdollisesti painostavista kohtauksista on Interview with the vampire teos jota ei voi olla suosittelematta.
Elokuva löysi samantien paikkansa myös Suosituksia-sivulta vampyyrielokuvien kategoriassa, vaikka tätä on helppoa suositella myös ei-vampyyrielokuvien ystäville. Kyseessä on lajityyppinsä ehdoton mestariteos.
Tornion Panimon Arctic Pale Ale on 5.5 % vahvuinen pintahiivaolut jota myydään hyvin varustelluissa ruokakaupoissa sekä Alkossa. Katkeroita oluessa on 42 EBU ja kantavierrettä 13.6 °P.
Panimon omilta sivuilta löysin tiedot ainoastaan 4.7 % vahvuisesta versiosta tästä oluesta joten myös miedompaa versiota on jossain luultavasti yhä saatavana. Alkon sivuilta kuitenkin löytyy tästäkin versiosta tiedot.
Oluen aukaistua erottaa miellyttävän raikkaan tuoksun joka säilyy myös tuopissa. Vaahtoavuus on maltillista eikä sen vuoksi tuoppiin kaatamista tarvitse juurikaan hidastella. Pinnalle muodostuva vaahto on paksuhkoa ja se säilyy hyvän tovin seuralaisena.
Suutuntuma on puolitäyteläinen ja raikas, hedelmäinen mutta asteen verran väkevään kallistuvaa sorttia. Jälkimaku on väkevähkö ja greippimäinen ja tunnelmaltaan hyvin ipamainen. Kokonaisuutena omaan makuuni varsin mukavasti nautittava syysillan olut, mutta helposti sellainen että voimakas vaikkakin pehmeä jälkimaku voi nousta häiritseväksi monelle.
Musiikiksi sopii mm. Kerli – Diamond hard tai Tita ft. Krisko – Voodo kukla
Vaikka edellisestä kahvitestauksesta on kulunut jo muutama kuukausi ei kahvin juonti ole vähentynyt tai muuttanut muotoaan. Monesti kotiin on tullut ostettua samoja tuttuja kahveja kuin ennenkin mutta nyt toisessa ruokakaupassa käytyäni kahvin oltua sopivasti vähissä tarttui matkaan uusia tuttavuuksia.
Wilson Coffeella on valikoimissaan useampia eri paahtoasteen kahveja mutta oma valintani osui paahtoasteella neljä olevaan tummaan kahviin. Wilson Coffeen nettisivuilla on esitelty kolmella eri paahtoasteilla olevia kahveja sijoittuen asteille 3-5. Paketin kyljen mukaan kyseessä on 100 % arabicasta valmistettua kahvia.
Nelosasteen paahdetta kuvataan sivuilla termillä Hieman täyteläisempi eikä kuvaus mene pieleen. Maku on tumma ja miellyttävä sekä sopivan täyteläinen moneen makuun. Se on ainakin tummia kahveja nauttineille helposti lähestyttävä tuttavuus vaikkakin se on aavistuksen kitkerään päin maussaan. Kuitenkin kitkeryys on sen verran pientä että se antaa enemmänkin kahville persoonallisuutta ja luonnetta kuin vahvasti korostuvaa valtaa makukentässä.
Wilson Coffeen paahtoasteella 4 oleva tumma paahto on varsin toimiva kahvi arjen kahvihetkien äärille.
Tämänkertainen blendaustestaus on hyvin samankaltainen pääpiirteittäin kuin monet aikaisemmatkin mutta tämänkertaiseen juomaan seuralaiseksi löytyi uutuutena mango. En muista olenko koskaan aikaisemmin edes ostanut kotiini mangoa muuta kuin välillisesti kun sitä on käytetty jäätelön maussa tai vastaavassa joten nyt oli hyvä aika koettaa miten sellainen sopii blendaukseen. Toki mangoa on tullut syötyä, mutta ei vain kotiin ole tullut jostain syystä moista ostettua.
Perinteiseen tapaan aineiden järjestyksellä ei ole merkitystä joten viskasin puolukat pohjalle, banaanin seuraavaksi, siitä sitten puolikas omena perään ja lopuksi noin puolikas mango. Pari desiä heitin maitoa ja noin desin tai puolitoista läräytin turkkilaista jogurttia. LIDL:n turkkilainen jogurtti on varsin nestemäistä joten se sopii hyvin maustamattoman jogurtin korvikkeeksi.
Väri oli taipuvainen kevyesti pinkkiin
Tämäkin makukombinaatio oli toimiva vaikkakin kohtalaisen makea. Puolukkaa olisi voinut heittää vähän enemmänkin sekaan tuomaan tasapainoa, mutta tällaisenaankin hyvän makuinen juoma. Nälkä tällä lähti heittämällä – tosin ei ihme, sillä olihan tässä yli 6 desiä juomista. Pitänee jatkossakin muistaa että mango on varsin toimiva blendauksiin 🙂
