Alkuviikosta pyöriessäni kaupungilla töiden jälkeen satuin kulkemaan Pien-nimeä kantavan liikkeen ohitse ja innostuin samalla pyörähtämään katsomaan minkälainen putiikki mahtaa olla kyseessä. Tiesin kyllä että kyseessä on pienpanimoiden oluita myyvä liikke sillä tuttavani oli tätä suositellut jo jonkin aikaa sitten, mutta koskaan aikaisemmin en ollut saanut aikaiseksi käydä kyseisessä liikkeessä koska normaalisti en kuljeksi Ateneumin takana menevällä kujalla. Kiitos kameran mukana kuljettamisen tällä kertaa satuin täällä liikkumaan joten samalla reissulla oli hyvä käydä tutkailemassa liikettä.
Fyysiseltä kooltaan Pien on kohtalaisen pienikokoinen mutta silti varsin hyvät valikoimat omaava olutliike. Kuten yleensä tiettyyn kohtalaisen kapeaan markkinasegmenttiin panostavissa yrityksissä niin myös täälläkin oli asiantuntevuutta ja hyvää palvelua. Myyjä osasi kertoa hyvin monipuolisesti tuotteista joista kyselin joten mikäli aikoo pienpanimoiden oluita kokeilla kannattaa Helsingissä liikkuessä käydä paikan päällä pistäytymässä.
Oluita löytyy moneen lähtöön
Ateneuminkujan lisäksi Pienellä on verkkosivujensa mukaan myymälä myös Espoossa Isossa omenassa joten jos joskus sinne päin suuntaan täytynee käydä katsastamassa myös siellä minkälainen putiikki on kyseessä. Firman nettisivuilta löytää lisätietoja osoitteessa https://www.pien.fi/.
Pompeii (IMDB) on vuonna 2014 julkaistu toiminnallinen seikkailu/draamaelokuva jonka on ohjannut Paul W.S. Anderson joka on toiminut ohjaajana myös mm. Mortal Kombatissa sekä useammassakin Resident Evil -elokuvassa. Pääosaroolissa nähdään Game of Thronesista Jon Snowina tunnetuksi tullut Kit Harington sekä mm. A Series of Unfortunate Eventsissä Violettina nähty Emily Browning.
Tarinallisesti Pompeii kertoo gladiaattoriorjaksi päätyneen keltin tarinaa. Elokuvan alussa näytetään kuinka roomalaiset tulevat ja teurastavat Milon (Kit Harington) kotikylässä väkeä ja hän on ainoa joka jää jäljelle elävien kirjoihin. Vaikka Milo on tapahtumahetkellä vielä lapsi ei hän silti unohda keitä julmat teurastajat ovat olleet ja myöhemmin elämän tiet risteävät uudemman kerran.
Jotta tarina ei jäisi ennalta-arvattavaksi kostotarinaksi on mukaan saatu vähintään yhtä ennalta-arvattavaa ja kliseisen päälleliimatun tuntuista rakkaustarinaa sillä jo ennen ensimmäistä kymmentä minuuttia Milon tiet on kohdannut paremmissa piireissä elämäänsä eläneen Cassian josta katsoja osaa jo vetää päätelmät kuinka näiden kahden tiet tulevat kohtaamaan toisenkin kerran.
Emily Browning (vasemmalla)
Matkan varrella mukaan juonikuvioon saadaan ujutettua myös gladiaattori jonka kanssa Milon on tarkoitus tulla tappelemaan ja tappamalla Milo ansaita oma vapautensa. Milo ei alussa innostu tekemään tuttavuutta naiivista idealismistaan kärsivän sellikaverinsa kanssa mutta elokuvan edetessä yhteistä juttua alkaa löytymään ja elämän realiteetit alkavat aukeamaan myös tälle sellikaverille kun lupaus vapaudesta kääntyy kaukaiseksi unelmaksi.
Elokuvan juonesta en hirveämmin voi antaa kiitosta sillä se on juuri niin puuduttavan kliseinen kuin miltä se kertomanani kuulostaa. Elokuvan juonen päätapahtumat on arvannut jo ensimmäisen kymmenen minuutin sisällä ja ainoastaan pientä yllättävää eroa omaan veikkaukseeni nähden elokuvan lopussa kaikki menee juuri niin kuin jo heti alussa oli helppoa arvata.
Tästä huolimatta elokuva ei ole täysi susi sillä sen ohjauksellinen ja leikkauksellinen puoli on perushyvää Hollywood-tasoa. Ei siinä varsinaisesti mitään ihmeellistä ole, mutta tarpeeksi paljon kun on nähnyt täysin toimimattomilla ratkaisuilla tehtyjä elokuvia alkaa arvostamaan sitä että edes tällaiset perusasiat toimivat.
Erikoistehosteet olivat näyttävät mutta hieman yliampuvat
Kamerakulmien käyttö oli tuttua, turvallista ja lajityypilleen ominaista ilman suuria ihmeitä. Nopeat kohtaukset hoidettiin nopeilla leikkauksilla kuten yleensä nykyään on tapana, välillä tarinan tapahtumapaikkoja näytettiin etäisesti yläilmoista lyhyellä välivideolla josta katsoja pystyy hahmottamaan tapahtumapaikan tai sen muutoksen ja muita tavallisia hyväksi havaittuja ohjauksellisia ratkaisuita nähdään toimivalla toteutuksella.
Elokuva on visuaalisesti näyttävä ja sen erikoistehosteet ovat hienot mutta valitettavasti ne alkavat loppua kohden tuntumaan tarpeettoman yliampuvilta ja itseistarkoituksellisilta syöden hieman elokuvan kokonaistunnelmaa. Erikoisefektien eeppisyydestä olisi voinut kuvitella katsovansa enemmänkin sci-fi-elokuvaa kuin toiminnallista draamaa.
Kaikista puutteistaan huolimatta Pompeii on katsomiskelpoinen aivot nollille -raina vailla suurempia yllätyksiä.
Rock Paper Scissors on suomalaisen RPS-panimon Indian Pale Ale eli IPA ja sitä myydään hyvin varustelluissa ruokakaupoissa. Alkoholitilavuus kaupassa myytävällä versiolla oli 5.4 %.
Pullon aukaistua löytää perinteisen IPA-tyylisen tuoksun, raikkaan ja hedelmäisen aromin mikä säilyy tuoppiin kaadettunakin oluen seurana. Vaahtoavaisuus on varsin maltillinen ja suurin vaahto menee pois kohtalaisen pian joten tuoppiin kaataminen sujuu suhteellisen normaalilla tuoppiinkaatotahdilla eikä paljoa tarvitse jäädä odottelemaan lasin täyttämistä vaahdon vuoksi.
Maun puolesta vaahto on tuttuun tapaan varsin kirpeää eikä sellaista että sitä mielellään paljoa maistelee isompia määriä. Väri oli tässä oluessa omaan makuuni tavallista miellyttävämpi.
Maku oluessa on kohtalaisen kirpeä ja pistävä josta erottaa greippimäisen olemuksen. Harmillisesti jälkimaku ei ollut omaan makuaistiini mieluisin, vaikkakaan ei toki huonokaan. Jälkimaku on kohtalaisen vahva.
Suutuntuma on kokonaisuutena kuitenkin kepeä ja miellyttävä. Varsin juomakelpoinen olut mutta ei itselleni nouse suosikkeihin vahvan jälkimakunsa vuoksi.
Musiikiksi tämän kanssa sopii mm. Katy Perry – E.T. sekä Rihanna – S & M.
Kävin tiistaina työpäivän jälkeen serkkupojan kanssa valokuvailemassa Nuuksion kansallispuistossa hieman korpimaisemia. Mikäli paikka ei ole tuttu on se Espoon, Kirkkonummen ja Vihdin alueella sijaitseva kansallispuisto josta lisää tietoja voi käydä lukemassa Wikipediasta.
Ilma oli kaunis vaikkakin metsässä tuppasi hieman viileää tulemaan mutta se ei onneksi paljoa menoa päässyt haittaamaan. Maisemat olivat sellaiset että täytynee käydä toisenkin kerran kameran kanssa mutta siten että käy kiertämässä merkittävästi pidemmän lenkin.
Monesti kuvaillessa olen käyttänyt zoom-putkea mutta tällä kertaa reissuun otin vain rungon ja 35 mm kiinteän putken. Ajatuksena oli että mitä enemmän kuvailen kiinteällä putkella, sitä enemmän joudun sommittelua hoitamaan jaloilla enkä objektiivilla ja sitä myötä myös saan paremmin perspektiiviä kyseisestä objektiivista ja sen käyttäytymisestä erilaisissa olosuhteissa.
Kaikki valokuvat on otettu viikonloppuna hankkimallani Nikon D750 -järjestelmäkameralla käyttäen Sigma 35 mm F/1.4 Art -sarjan objektiivia. Valitettavasti vielä objektiivi ja runko ei pääse täysin oikeuksiinsa sillä opetteluvaiheessa vasta tässä mennään, mutta mitä enemmän kuvailee niin sitä nopeammin kameran ja putken kanssa pääsee yhteisymmärrykseen siitä kuinka haluamani visio saadaan siirrettyä mielikuvistani kameran kennolle ja myös muiden kanssaihmisten nähtäväksi.
Kuten aikaisemmin Onko vanhassa muka vara parempi -postauksessa tänne blogiini kirjoitin ajatuksenani on palata askel kerrallaan kohden yksinkertaisempaa ja helpompaa elämää ja samalla vähitellen kääntää elämän laivaa hieman minimalistisempaan suuntaan.
Helppo ja yksinkertainen elämä ei tarkoita tässä tapauksessa kaiken romun pois heittämistä ja tyhjässä huoneessa seinän tuijoittamista vaan ennen kaikkea mielentilan muutosta jossa kyseenalaistan totuttuja rutiineita ja pyrin muuttamaan elämänlaatuani askel kerrallaan vieläkin parempaan suuntaan.
Yksi askel itselläni helpossa ja yksinkertaisessa elämässä on ehdottomasti siisteys. Sotkuisessa asunnossa ei ajatus kulje kun epäsiisteys vie huomion ajatuksista itseensä, asioita joutuu etsimään tarpeettoman kauan mikäli niillä ei ole aina sijoituspaikkaa josta ne löytää ja piilossa oleva sotkukin on sotkua joka tuntuu epämukavalta vaikkakin ei niin epämukavalta kuin näkyvä sotku.
Vuosia sitten sain uskomattoman paljon aikaiseksi kolmen tavoitteen päivätaktiikalla. Olenkin jälleen palannut kolmen tavoitteen taktiikkaan per päivä, eli kirjoitan ylös kolme asiaa jotka aion tehdä seuraavana päivänä ja sitten seuraavana päivänä teen ne. Tehtävät on pieniä ja nopeita toteuttaa mutta kuitenkin sellaisia jotka vievät asioita kotona eteenpäin.
Päivän tehtävät on esimerkiksi ”Vie roskat”, ”Palauta pullot”, ”Siivoa roskapöntön kaappi”, ”Kirjoita blogipostaus aiheesta X” ja muita vastaavia simppeleitä ja suhteellisen nopeita toteuttaa. Tämän blogipostauksen kuvat ovat taskista Siivoa roskapöntön kaappi.
Järjestys
Vaikka roskapöntön kaappi on sellainen että sinne ei huvin vuoksi katsele on sen siisteys yksi osa kokonaisuutta. Kaappi kerrallaan asunnosta tulee siistimpi kun vain muistaa katsoa ympärilleen ja pitää vahtia että sotku ei pääse tekemään tietään uudelleen kotiin.
Yksi varma tapa saada sotkua asuntoonsa on yksittäiset esim. postin mukana tulevat paperit ja laput. Yhden kun jättää pöydälle toimii se magneetin lailla keräten seurakseen toisen toverin ja kohta pöydällä on jo kokonainen kommuuni kaiken maailman lippuja ja lappuja ja kaaos ottaa jälleen muotonsa joten sen vuoksi paras tapa välttää tätä ongelmaa on heti alussa jo käsitellä kaikki paperit ja laput sinne minne ne kuuluvat.
Siistiin asuntoon ja kaappitilaan on aikomus suunnata myös siksi että on helpompaa siivota kun ei tarvitse varsinaisesti koskaan siivota. Tällä tarkoitan siis sitä että kun pöytätasot pitää vapaana tarpeettomasta roinasta on nopeampaa pyyhkäistä aina pölyt jne. eikä tule samanlaista tarvetta suursiivoukselle. Mitä vähemmän lattiallakin pyörii romua sitä matalampi kynnys on imuroida.
Tällä hetkellä en vielä ole siinä, mutta katsellaan josko jo parin kuukauden päästä. Kuitenkin kolmen pienen muutoksen päivätahdilla tekee se jo noin 90 muutosta kuukaudessa joka alkaa jo tuntumaan. Mikäli jokaiselle päivälle tavoitteena on yhden hyllyn siivoaminen on todennäköisesti kotoaan kerennyt jo lähes jokaisen hyllynsä kuukaudessa laittamaan ruotuun. Pienin askelin siis kohden siistimpää asuntoa.
