Aleksin Blogi

  • Kokemuksia Nokia 3310:sta muutaman kuukauden käytön jälkeen

    Nokia 3310 on pieni ja söpö

    Taustaa

    Helmikuussa hankin Nokia 3310:n ensisijaiseksi puhelimekseni (lue täältä). Lisäksi itselläni on työpuhelin (iPhone 7) jossa on erillinen puhelinnumero sekä sen lisäksi ilman SIM-korttia aikaisemmat älypuhelimeni iPhone 11 Plus sekä OnePlus 8T (lue täältä sekä täältä). Koska näissä kahdessa ei ole SIM-korttia lainkaan on ne pysyneet käytännössä ainoastaan kotona eivätkä ne edes aina ole virroissakaan, mutta myöhemmin niistä lisää.

    Alunperin syyt puhelimen vaihdolle olivat se, että en vain pidä siitä kuinka nykyiset älypuhelimet ovat lähtökohtaisesti käyttäjiään ja kaikkia heidän liikkeitään seuraavia haittaohjelmia. Tietenkin mikä tahansa puhelin mikä on matkapuhelinverkossa on laite jota voidaan seurata sitä kautta, mutta en koe tätä ongelmaksi koska en usko että tähän kykenevillä tahoilla on mitään tarvetta tai halua itseäni seurata koska olen ns. tavan pulliainen jolla ei ole yhteiskunnallisesti vaikuttavaa asemaa, Suomessa ei ole minkäänlaisia vainoja joiden kohteena olisi tai jotain muuta vastaavaa jolloin matkapuhelinverkon kautta seurantakin olisi ongelmallista.

    En koe siis sitä ongelmalliseksi että ihmistä voidaan tarpeen mukaan virkavallan toimesta seurata (Suomessa, eri maissa voi olla eri tilanne) mikäli sille on painavat syyt. Ongelmalliseksi koen ainoastaan sen, että monikansalliset teknologiajätit keräävät tai ainakin heillä on mahdollisuus kerätä paljon laajamittaisempia tietoja käyttäjästään kuin mitä pelkän puhelimen sijainnista voidaan kerätä.

    Vanhoina hyvinä aikoina eli ennen Edward Snowdenin tekemiä paljastuksia jos uskoi että ihmisistä kerätään tietoja operaattoreiden ja puhelinvalmistajien toimesta oli se folihattupäistä salaliittoteoriaa, mutta paljastusten jälkeen julkinen mielipide on kallistunut siihen että kaiken datan kerääminen on oletusarvoisesti ok ja ihmiset jotka eivät halua että heistä kerätään järjettömiä määriä tietoja ovat epäilyttäviä ja olettamus on että ihmisellä on jotain salattavaa. Kiintoisaa kuinka paljon yleinen mielipide on muuttunut eikä ainakaan terveempään suuntaan.

    Nykyisin käyttämäni laitteet

    Erillinen kamera on hyvä olla mikäli älypuhelimesta luopuu ja harrastaa valokuvaamista. Kuvassa Nokia 3310:n vierellä Fujifilm X100F.

    Muutaman kuukauden aikana on suhteellisen hyvin jo tottunut elämään ilman että älypuhelinta kuljettaa joka paikassa mukanaan. Itselläni kyllä on älypuhelimiakin olemassa kuten alussa kirjoitin – iPhone 7 joka on työpuhelin, iPhone 11 sekä myöskin OnePlus 8T jotka kummatkin ovat aikaisemmin käyttämiäni älypuhelimia.

    Ainoastaan iPhone 7 on puhelimista sellainen jota toisinaan otan mukaani kun kotoa lähden, ja käytännössä vain siksi että haluan käyttää sen navigaattoria autossani olevassa soittimessa joka tukee CarPlaytä. Joskus käytän myöskin erillistä navigaattoria autossa jolloin en tarvitse älypuhelinta tähänkään, mutta sen suurin ongelma on akkukesto sekä pysyvyys telineessä. Vaikka miten imukupin laittaa kunnolla niin enemmän tai vähemmän sen pysyvyys autossani on huono ja joudun aina vetäisemään tämä erillisellä teipillä lisäksi kiinni että navigaattori ei putoa kesken ajon lattialle. Tämä on ollut sen verran rasittavaa että olen vielä tässä vaiheessa aina joskus ottanut navigointitarpeita varten työpuhelimeni mukaan navigaattoriksi.

    Samoin navigointia saattaa tarvita kävellessä jos etsii uusia alueita kaupungilla jolloin älypuhelimen on saattanut ottaa mukaansa. Kuitenkin nykyään usein myös kuljetan iPad Miniä mukanani navigointia varten mikäli tiedän että saatan tarvita kaupungilla kävellessä navigaattoria. Ikävä kyllä Apple ei ole laittanut iPadiin CarPlaytä joten jos haluaa autosoittimeensa saada navigoinnin CarPlayllä pitää käyttää työpuhelinta.

    iPhone 11 ja OnePlus 8T on lähes poikkeuksetta kotona, sillä näissä ei ole lainkaan SIM-korttia sisällä eikä niillä siten juuri mitään silloin myöskään tee mitä en voisi iPad Minillä tehdä. iPad Minin etu älypuhelimeen nähden on se, että se on sen verran suuri että sitä ei tule vähässä kummassa kaivettua esille eikä siten tule myöskään sellaista aivot nollille -tyylistä päämäärätöntä netin selaamista sosiaalisissa tilanteissa jota yleensä älypuhelimilla helposti käy.

    Käytännön elämässä kun olen liikkunut kotoa pois on varmaankin 95 % ajasta sellaista että mukana on vain Nokia 3310 ja jos autolla lähtee jonnekin kauemmaksi jossa on mahdollisuus eksyä (esim. Espooseen) otan tuolloin mukaani työpuhelimen, iPad Minin tai sekä-että. Jos omaisin paremman suuntavaiston en kotoa poistuessa tarvitsisi käytännössä kumpaakaan, joten nykyisessä modernissakin yhteiskunnassa on helppoa ja realistista pärjätä ilman että älypuhelinta kuljettaa aina sinne minne menee.

    Muut laitteet joita älypuhelimen sijaan yleensä kuljetan mukanani

    Musiikin kuuntelu onnistuu Nokia 3310:llakin Mp3:na, mutta olen itse hankkinut erillisen Mp3-soittimen (lue arvostelu) joka sopii omiin tarpeisiini paremmin.

    Koska nykyisillä älypuhelimilla voi tehdä paljon muutakin kuin soittaa ja lähettää tekstiviestejä on olennaista että näille muille käyttämilleen toiminnoille on realistiset vaihtoehtoiset toimintamallit mikäli älypuhelimesta haluaa siirtyä käyttämään palikkapuhelinta.

    Itselleni älypuhelimissa eniten käyttämät ominaisuudet ovat luultavastikin olleet musiikin kuuntelu, kamera, taskulamppu sekä aina toisinaan urheilusuoritusten seuranta. Koska olen jo aikaisemmin siirtynyt käyttämään 99 % ajasta jotain muuta kameraa kuin puhelimen kameraa ei tämä ole ollut itselleni ongelmallista. Useimmiten mukanani on Fujifilm X100F, mutta jossain vaiheessa on tarkoitus katsella raaskisinko sijoittaa pienikokoisempaan pokkariin kevyemmän painon vuoksi. Tämä kuitenkin on ehkä joskus tulevaisuudessa tapahtuva asia ja nykyinen valokuvaus luonnistuu hyvin ilman puhelinta.

    Musiikin kuuntelu on asia mitä monesti on tehnyt puhelimella ja 3310:llakin se onnistuisi, mutta käytettävyyden vuoksi hommasin erillisen Sandiskin 32 GB muistilla varustetun mp3-soittimen jota kuljetan aina toisinaan mukanani kun menen esim. kaupungille.

    Ostan levyni fyysisenä ja ostin aikaisemminkin joten musiikin löytäminen ja kuuntelu ei ole ollut itselleni ongelma ilman älypuhelimen mukana kuljettamistakaan. Kiintoisaa sinänsä on se, että on tuntunut aivan kuin kuuntelisin monipuolisemmin musiikkia nyt kun kuuntelen mp3-soittimella enkä Spotifystä. Spotifyssä valikoimaa on todella laajasti, mutta jostain syystä lähes aina kuuntelee kuitenkin suhteellisen samoja artisteja ja levyjä.

    Taskulamppu löytyy myös Nokian 3310:stä joten erillistä lamppua en ole vielä hommannut. Joskus kuitenkin voisi harkita sellaisen hankkimista mikä olisi tarpeeksi pieni että sitä saa mukavasti kuljetettua avaimenperässä ja jossa olisi enemmän valotehoa, mutta nykyisellään 3310 ajaa tarpeen mukaan lampun asian. En muista tosin onko tänä parin kuukauden aikana ollut tälle tarvetta joten lampun käyttö on aina täysin kausittaista.

    Liikuntasuorituksien seuraamiseen en ole käyttänyt lähiaikoina mitään. Tähän olisi toki olemassa älykelloja, mitä lie aktiivisuusranekkeita ja muita sellaisia mutta koska itselläni ei ole niin kovaa intressiä seurata kävelyitäni en ole jaksanut moista hankkia.

    Loppusanat

    3310 on lompakon kokoluokkaa

    Nokia 3310 on ollut itselläni muutamaa päivää vaille neljä kuukautta ensisijaisena puhelimena ja kokonaisvaltaisesti kokemus on ollut hyvä. En ole erityisen paljoa älypuhelinta kaivannut lukuun ottamatta navigointitarpeita. Näissä tilanteissa otan työpuhelimeni tai iPad minin mukaani jos en jaksa erillistä navigaattoria autoon viritellä kiinni paikalleen.

    Aikaisemmat älypuhelimet ovat yhä käytössä kotona tarpeen vaatiessa mutta niissä ei siis ole SIM-korttia eikä siten niitä tule minnekään kotoa kuljeteltua. Tarpeita joissa niitä käytän on WhatsApp, Telegram, Signal sekä MobilePay. Suurimmaksi osaksi käytän kuitenkin kommunikoinnissa WhatsAppia, Signalia sekä Telegrammia tietokoneella. Signal on näistä ainoa jonka olen asentanut iPad Minille ja siitäkin olen ottanut kaikki notifikaatit pois.

    Ilman älypuhelinta pärjääminen on onneksi itselleni ollut helppoa sillä käytän erillistä kameraa ja mp3-soitinta. Julkisessa liikenteessä liput voi yhä ostaa R-kioskilta tai juna-asemalta joten tämäkään ei ole aiheuttanut ongelmia arjessa. Raitiovaunureittejä jos on tarvinnut katsoa ja olen ollut tietoinen että tällainen tarve tulee olemaan olen ottanut suosiolla suoraan iPad Minin mukaani kaupungille mennessä.

    Vaikka tässä postauksessa onkin kirjoitettu paljon asioista joita ilman joutuu olemaan ilman älypuhelinta tai etsimään niille vaihtoehdot on hyvä muistaa että eri ihmisillä on erilaiset käyttötarpeet eikä nämä haasteet tule välttämättä kaikille edes eteen jotka harkitsevat älypuhelimesta luopumista.

    Olen pitänyt Nokia 3310:stä. Sillä voin soittaa ja sillä voin lähettää tekstiviestejä ja erittäin karkealla kameralla saa edes jonkinlaisia kuvia halutessaan. Akkukesto on todella hyvä ja akkua latailen yleensä ehkä kerran viikossa. Hyvänä puolena voi mainita myös sen että siihen ei saa WhatsAppia, Telegrammia, Signalia, Instagrammia tai mitään muutakaan aikasyöppöä. Kun olen jossain olen helpommin läsnä hetkessä kun ei ainakaan älypuhelimen selaamiseen voi uppoutua missään vaiheessa. iPad Minillä samanlaista ongelmaa ei ole koska laite on sen verran iso että sitä ei pidä taskussaan vaan laukussa ja kaivaa esiin vain kun oikeasti tarvetta on katsoa jotain.

    Hyväksi puoleksi on vielä lisättävä hinta. Itse maksoin aikoinani 59,90 euroa tästä puhelimesta joten vaikka näitä onnistuisi kahdessa vuodessa hajottamaan 10 kappaletta olisi se silti vielä merkittävästi edullisempaa kuin yksi uusi iPhone.

    Kokonaisuutena Nokia 3310 on ollut ainakin nykyisessä elämäntilanteessani hyvä puhelin ja se tekee sen mitä siltä odotankin. Älypuhelimet voivat pysyä kotona niissä hetkissä kun niille saatavia ohjelmia tarvitsen, mutta normaalissa arjessa onneksi mitään niistä en välttämättä tarvitse joten Nokia 3310 pysyy yhä pääasiallisena puhelimenani vielä tämän jälkeenkin 🙂

  • Leffalauantai: King Arthur – Legend of the sword

    Kuningas Arthurin roolissa nähdään Charlie Hunnam

    King Arthur – Legend of the Sword (IMDB) on Guy Ritchien ohjaama toiminnallinen fantasiaelokuva vuodelta 2017. Sen pääosarooleissa nähdään Charlie Hunnam, Astrid Bergès-Frisbey, Jude Law sekä Djimon Hounsou.

    Maagien ja ihmisten välillä on ollut pitkään jatkunut rauha joka kuitenkin järkkyy. Kuningas Uther Pendragon (Eric Bana) ja vaimonsa menehtyvät mutta heidän poikansa Arthur (Charlie Hunnam) pääsee turvaan. Arthur näkee ja kokee lapsuudessa vääryttä itseään ja läheisiään kohtaan ja niinpä hänestä kasvaa oikeudenmukaisempi sankari.

    Eräänä päivänä vesiä väistyy läheisestä järvestä ja legendaarinen Excalibur-miekka ilmestyy näkyviin kiveen iskettynä. Tarina kertoo että seuraava kuningas on se kuka pystyy irroittamaan miekan kivestä ja niinpä tämän tunnetun legedan mukaisesti Arthur on se kuka tuon ihmeen pystyy tekemään.

    Vallassa oleva kuningas Vortigern (Jude Law) haluaa raivata Arthurin tieltään mutta tätä yrittäessään hän vain onnistuu luomaan Arthurista sen kuninkaan joksi hänen on määrä tulla.

    Valtaa pitävä kuningas Vortigern (Jude Law) ei halua Arthuria kuninkaaksi

    Kuningas Arthurin tarina on vuosisatoja vanha legenda ja Wikipedian mukaan ensimäisen kerran hänet saatetaan mainta jo 600-luvulla walesilaisessa runoelmassa nimeltä Gododdin. Arthur ja hänen pyöreän pöydän ritarinsa ovat kiehtova myytti joka jo lapsena on itseäni kiinnostanut. Ikävä kyllä tämä elokuva ei tee millään muotoa kunniaa kiehtovalle legendalle, enemmänkin päin vastoin.

    Tarina jonka pohjalle elokuva on rakennettu antaa hyvät raamit joiden sisälle voi tehdä monipuolisen ja kiinnostavan juonen. Näkymättömät rajat ovat muutenkin niin laveat että niiden ylikin voi hyppiä reilusti sivuun ja silti onnistua vielä tekemään mielenkiintoisen mutta legendaa kunnioittavan elokuvan, mutta jostain syystä tämän filmatisoinnin kohdalla on astuttu niin kauas ohi polulta että tarina ei enää tunnu arvokasta nimeään kunniakkaasti kantavalta elokuvalta.

    Vaikka sivuuttaa täysin tuon osuuden että tarina ei juurikaan sovi legendaansa ja pyrkii näkemään tämän itsenäisenä tarinana ei siltikään liian paljoa hurraamista löydy. Tarina on tylsä, mitäänsanomaton ja täysin merkityksettömän tuntuinen. Tietenkin isossa kuvassa sillä on selkeä merkitys, mutta tapa miten se on toteutettu jättää niin rikkonaisen kokoneisuuden että iso kuva hukkuu kaiken toiminnan taakse.

    Toimintaelokuvissa on tietenkin hyvä olla toimintaa, mutta liiallinen toiminnallisuus eri muodoissaan aiheuttaa sen että kohtauksien vaikutuksen arvo vähenee ja jokainen kohtaus alkaa nopeasti tuntumaan samalta. Siihen turtuu. Näin käy myös tämän elokuvan kohdalla eikä mikään kohtaus lopulta enää tunnu miltään tarinan kannalta. Näyttäviä kohtauksia kyllä elokuvassa nähdään ja niistä voi kyllä helposti ohjausta ja erikoistehosteita kiittää, mutta kaunis kuori vailla merkitystä ei kauaa jaksa viihdyttää.

    Kuningas Arthurin legenda kerrottuna King Arthur – Legend of the Swordissa on tylsä ja mitäänsanomaton toiminta jonka ainoat hyvät apektit löytyvät sen teknisessä toteutuksessa. Tehosteet ja paikoitellen käytetyt hidasteet ovat toimivia ja näyttäviä katsoa. Kaiken kaikkiaan tätä elokuvaa en silti voi suositella katsottavaksi ja se jääkin keskivertoa huonommaksi elokuvaksi.

    Arvosana: 4/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 212 145 annettuun ääneen”]6,7/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Salama Neo-Elektro NEIPA

    Suomalaisen Salama Brewing -panimon Neo-Elektro NEIPA on 6.5 % vahvuinen IPA. Katkeroaineita on 43.0 EBU ja kantavierrettä löytyy 15.8 °P. Lisää tietoa löytää Alkon sivuilta (katso täältä) missä olutta myydään vakiovalikoimaan kuuluvana tuotteena.

    Tölkki ei ulkoisesti omaan silmääni erityisesti iskenyt, mutta ainakin se on mukavan omalaatuinen ja joukosta erottuva. Tuoppiin kaataminen ottaa hieman aikaa voimakkaan vaahtoamisen vuoksi, mutta mitenkään arvaamatonta vaahtoavuuden käytös ei onneksi ole. Tuoksu on raikkaan hedelmäinen mutta tunkkaisella olemuksella.

    Väri on kaadettaessa kullankeltaista, mutta hetken aikaa oluen voimakas sameus tulee esiin ja väri muuttuu lähemmäksi greippilmehun kaltaista keltaista. Olemus ei sameutensa vuoksi ole omaa silmääni miellyttävä.

    Suutuntuma on täyteläinen. Maku on terävän pistävä ja siinä erottuu voimakas humalointi. Greippinen kuivuus ja kitkeryys nousee selkeästi makukenttään, mutta Alkon sivulla kuvatut “kaurahiutaleinen, trooppisen hedelmäinen, aprikoosinen, kermainen, kukkainen, yrttinen” ei kyllä omaan makukenttääni nouse juurikaan trooppista hedelmäisyyttä lukuunottamatta joka hetken maisteltua kyllä löytyy.

    Omaan mieltymykseeni tämä ei ehkä ole ykkösvalinta vaikka toimiva olut onkin. Voimakas humalointi ja liiallinen kirpakkuus ei ole oma juttuni joten tästä syystä en ehkä varauksetta liputa tämän puolesta omalla kohdallani.

    Musiikkina tämän kanssa tomii mm. The Lumineers – Cleopatra tai Grouplove – Good morning.

  • Kuukausikatsaus toukokuuhun

    Koivukylässä on kesäistä

    Toukokuu vaipui unholaan ja kesäkuu saapui ajallaan joten maailman kirjoissa kaikki on ainakin sen suhteen radallaan. Tavalliseen tapaan tälläkin kertaa on aika tehdä lyhyt katsaus taakse jääneeseen kuukauteen.

    Kuten yleensä, myöskään viime kuussa ei tapahtunut omassa elämässäni mitään kovin suurta tai maata mullistavaa vaan arki rullasi tasaisesti eteenpäin kuin ihmisletka ilmaista ämpäriä jonottaessaan. Suomi sentään voitti MM-kultaa joka tietenkin on jossain määrin yhteiskunnallisesti jotain poikkeuksellista 🙂

    Tuttuun tapaan tein töitä, näin kavereita ja vietin aikaa seurakuntayhteydessä, katselin leffoja, soittelin aina joskus pianoa ja kirjoittelin tätä blogia. Lisäksi myös valokuvia tuli otettua poikkeuksellisen paljon, sillä tavallisten kuvailujen lisäksi kävin katsomassa cheerleadausta (lue täältä) missä kameralla oli paljon käyttöä sekä myöskin töissä oli pienimuotoiset tupajaiset missä oli itselläni kamera mukana ja ahkerassa käytössä. Valtakunnassa kaikki siis hyvin.

    Toukokuussa pidin elämäni toisen saarnan (lue täältä) ja kävin myös Adventtikirkon Uudenmaan aluejuhlilla missä tuli oltua mukana tuotantotiimissä (lue täältä). Tällä kertaa tuotantoa tuli tehtyä yhdellä kameralla joka oli itselleni uudenlainen juttu 🙂

    Elokuvia katsoin tavallista ahkerammin sillä kerkesin katsomaan yhteensä 32 elokuvaa viime kuun puolella. Ei pöllömmin, etenkään kun jokaisena päivänä en ole leffoja kerennyt katsomaan. Joinain päivinä sitten on katsonut kaksikin leffaa ja parhaimpina päivinä jopa kolme. Myös tuhannen uniikin katsotun ja katsotuksi merkityn elokuvan raja tuli viime kuussa rikottua (lue täältä).

    Työporukan kanssa tuli käytyä keilaamassa

    Viime kuussa kävin myös pitkästä aikaa keilaamassa. En edes muista milloin olisin viimeksi keilannut, mutta aikaa siitä on vuosikausia. Kuten kuvasta näkyy, ensimmäisellä kierroksella onnistuin pistämään 57 pistettä kun toisella kierroksella pääsin jo sataan. Ei pöllömmin! 🙂 Keilaamassa voisi kyllä käydä joskus toisenkin kerran.

    Isommallakin työporukalla tuli käytyä myös elokuvateatterissa katsomassa The Northman (IMDB) joka oli muutamia tarpeettoman brutaaleita kohtauksia lukuunottamatta ihan asiallinen leffa.

    Töissä kävin paikan päällä myös muutaman kerran Pasilassa osan päivää sillä yhtenä päivänä oli myös linkkitornissa vierailu. Se oli mielenkiintoinen ja sieltä pääsin näkemään kauas.

    Ilahduttavasti aikaa jäi hieman myös pelaamiselle ja sainkin pelattua Horizon: Zero Dawnin loppuun (lue arvostelu).

    Linkkitornista näki kauas

    Kokonaisuudessaan toukokuu oli kohtalaisen tavallinen kuukausi, mutta näin jälkeenpäin kun sitäkin jäi miettimään tätä kuukausikatsausta kirjoittaessa huomasi että kerkesi kuuhun kuitenkin mahtua monenlaista arkista mutta silti mukavaa vaihtelua tasaiseen rytmiin.

    Tästä on hyvä jatkaa kohden alkanutta kesäkuuta. Toivon mukaan myrskykelit helpottuvat pian ja kesäisistä keleistä pääsisi nauttimaan täysin siemauksin. Oikein mukavaa alkanutta kuukautta jokaiselle! 🙂

  • Peliarvostelu: Horizon: Zero Dawn (PS4 Pro)

    Horizon: Zero Dawnin grafiikat ovat silmiä hivelevän kauniita

    Aloy!

    Horizon: Zero Dawn on vuonna 2017 julkaistu avoimen maailman toimintaseikkailupeli. Sen on kehittänyt Guerrilla Games ja sen on julkaissut Sony Interactive Entertainment. Peli oli alkuun saatavana ainoastaan Playstation 4:lle, mutta vuonna 2020 se on löytänyt tiensä myös Windowsille. Oma arvioni pohjautuu kokemukseeni Playstation 4 Prolla pelattuna.

    Pelin protagonistina toimii nuori nainen Aloy joka lähtee selvittämään omaa ja maailmansa historiaa. Tarinan alussa Aloy on vielä pieni lapsi joka kasvaa Rost-nimisen miehen opastuksessa nora-heimon kyläyhteisön ulkopuolella. Rost ja Aloy ovat hylkiöitä joita kyläläiset eivät arvosta. Aloy kasvaa Rostin avustuksella taitavaksi soturiksi ja kun oikea hetki on tullut ottaa hän osaa heimon soturikoetukseen ansaitakseen paikkansa heidän joukossa. Koetuksen loputtua tapahtuu odottamaton hyökkäys jonka seurauksena Aloyn tutkimusmatka maailmaansa alkaa.

    Maailma jossa eletään on satojen vuosien päässä nykyisyydestä. Vaikka kyläyhteisöjen ihmiset elävät hyvinkin samaan tapaan kuin nykyaikaiset alkuasukasheimot, on tulevaisuuden maailmassa vahvasti robotit ja tekniikka läsnä monen elämässä. Erilaisia taistelurobotteja vaeltaa ympäri maailmaa luoden mielenkiintoisen kontrastin kyläläisten primitiiviseen ja taikauskoiseenkin elämään.

    Tarina imaisee mukanaan

    Ihmiset ja koneet vaeltavat yhdessä maan päällä

    Heti alkumetreiltä Horizon: Zero Dawn vaikuttaa miellyttävältä ja kiintoisalta peliltä eikä sen vetovoima katoa missään vaiheessa pelaamista. Tarina avautuu sopivalla tahdilla ja herättää vain lisää halun tutkia pelimaailmaa ja sen juonta.

    Tarinassa on paljon kysymyksiä jotka on mielenkiintoista selvittää. Kuka on Aloy ja mistä hän on tullut? Mikä on saanut ennen rauhallisena pysyneet koneet menemään sekaisin ja tulemaan vihamieliseksi? Miten näinkin primitiivisten heimojen läheisyydessä on niin kehittynyttä teknologiaa, miksi monet koneet muistuttavat eläimiä, minne on ihmiskunnan sivistys kadonnut ja miksi jäljellä on enää yhtä alkukantaisen oloisia ihmisiä kuin ihmiskunnan alkuhämärässä on ollut?

    Kysymyksiin saadaan vastauksia ja uusia kysymyksiä avautuu. Tarina on hyvin käsikirjoitettu ja samalla se toimii jossain määrin myös varoittavanakin esimerkkinä teknologian vaaroista mikäli se valjastetaan vääränlaiseen käyttöön.

    Täydellisyyttä hipova kokemus

    Toisinaan kuljetaan myös aavikoilla

    Hyvän tarinan lisäksi pelin tekniset aspektit ovat myös hyvin otettu haltuun. Kontrollit toimivat hyvin ja ovat loogiset, peli on vakaa (ainakin Playstationilla) eikä se ainakaan itselläni kaatunut kertaakaan ja grafiikat ovat huikeaa katsottavaa. Pelasin tämän käyttäen OLED-televisiota ja ainakin sillä katsottuna grafiikat olivat uskomattoman upeaa katsottavaa. Kauniisti punaisen sävyyn värjääntyvät iltaiset taivaanrannat, öiset tähtitaivaat sekä tummemmanpuhuvat miljöötkin ovat jokainen niin kauniita katsella että toivon mukaan joskus virtuaalitodellisuuslasit kehittyvät niin paljon että tällaisia maisemia pääsisi fiilistelemään ihan vain maisemien katselun ilosta.

    Vaikeusaste on hyvin mitoitettu, vaikkakin paikoitellen joitain kohtia sai junnata hyvinkin monet kerrat. Kuitenkaan missään vaiheessa ei päätehtävää tehdessä noussut seinä totaalisesti vastaan vaikeutensa vuoksi. Erityisesti viimeisessä pelin taistelussa kuolema koetti Aloylle todella monet kerrat ja tuntui että aseiden tehot eivät riitä millään kukistamaan isoa metallista petoa, mutta pelkän räiskinnän sijaan olennaista oli löytää vihollisen heikommat kohdat ja vaihtaa aseitaan tarpeen mukaan. Siinä missä tavallisella jousella viholliseen teki vahinkoa vain 2 HP oli oikeaan kohtaan osuttuna samalla aseella vahinko 38 HP. Taistelumekaniikka oli sen suhteen tehty hyvin sillä se vaati hieman pelaajaltakin pohdintaa pelkän räiskinnän lisäksi – etenkin kun panoksien riittävyys aseissa oli useammankin kerran ongelmana ja jokainen vihollisen tekemä ammus osuttuaan teki todella paljon vahinkoa.

    Ainoa mitä itse jäin hieman kaipaamaan olisi ollut parempi ja monipuolisempi aseiden tuunaaminen sekä laajamittaisempi asevalikoima, mutta myönnettäköön että en pelissä mennyt metsästyskiltaan enkä ole varma olisiko sitä kautta repertuaari laajennut kuinka paljon paremmaksi. Kuitenkin perustarinan aikana aseiden sekä suojien kehittäminen olisi voinut olla aavistuksen laajamittaisempaakin omaan makuuni, mutta tällaisenäkin toki se on jo toimivaa tasoa.

    Loppusanat

    Visuaalinen puoli ansaitsee erityisen kiitoksen

    Pelasin tämän läpi vajaassa 37 tunnissa, mutta mukana oli myös jonkin verran sivutehtäviä. How Long To Beatin mukaan (katso täältä) keskimäärin päätarinan on ihmiset pelanneet 22 h 47 minuutissa joten pelattavaa riittää sopivasti mutta ei kuitenkaan puuduttavuuteen asti.

    Horizon: Zero Dawn on loistava peli. Se on ehdottomasti niitä pelejä joita Playstationin omistajien kannattaa pelata edes kerran elämässään, mikäli avoimen maailman seikkailupelit millään tapaa on itseään kiinnostava lajityyppi. Sen tarina on mielenkiintoinen, pelimekaniikat hyvin hiotut, grafiikat todella kauniita katsoa ja vaikeusastekin on sopivan tasapainoinen jotta se antaa haastetta ajamatta hulluuden partaalle – vaikkakin paikoitellen se eteen lyökin kovan vastuksen.

    Kokonaisuutena tämä oli niin loistava että se pääsi suoraan myös Suosituksia-sivulleni (katso täältä).

    Arvosana: 9,5/10