Elokuva: Blended (Lomapainajainen)

Drew Barrymore ja Adam Sandler

Romanttisten komedioiden linjalla tuli jatkettua kesäloman kuluttamista. Tällä kertaa vuoronsa sai Adam Sandlerin ja Drew Barrymoren Blended (IMDB). Elokuva on tyypiltään romanttinen komedia ja sen on ohjannut Frank Coraci. Coraci on ollut ohjaamassa aikaisemminkin Adam Sandlerin elokuvia, mm. elokuvan Click!, The Wedding Singer sekä The Waterboy. Blended on vuodelta 2014.

Elokuvassa Jim (Adam Sandler) ja Lauren (Drew Barrymore) tapaavat toisensa sokkotreffeillä, jotka menevät täysin pieleen kummankin mielestä. Aikomuksena on olla tapaamatta uudemman kerran, mutta kohtalo päättää puuttua peliin. Laurenin ystävä tapailee Jimin esimiestä ja heidän on tarkoitus lähteä lemmenlomalle Afrikkaan.

Kuitenkin matkaan tulee mutkia, jonka seurauksena Jim ja Lauren päättävät hankkia nuo käyttämättä jääneet liput itsellensä toistensa tietämättä. Afrikassa ollessa he tapaavat toisensa ja toistensa lapset. Alussa henkilökemiat eivät natsaa, mutta loman aikana tunteet alkavat lämpenemään ja pari löytää toisensa.

Jim (Adam Sandler)

Vaikka päätarina keskittyykin Jimin ja Laurenin ihmissuhteeseen, myös yksinhuoltajan haasteita käsitellään kevyesti siinä sivussa. Jimillä on tyttärensä ja Laurenilla poikansa. Pojilta puuttuu isähahmo joka opettaisi asioita miesten maailmasta, eikä Jimkään pysty toimimaan tyttärilleen kunnolla oppaana naisten maailmaan. Teini-ikäinen tytär haluaa olla enemmän nainen kuin poikatyttö joka hän on, jonka seurauksena Lauren päättää avittaa tyttöä oikeaan suuntaan. Uusioperheen jäsenet alkavat vähitellen pitämään toisistaan jonka seurauksena parin rakkaustarinan on helpompaa tapahtua.

Lauren ja poikansa

Juoni on tässäkin elokuvassa ennalta arvattavissa, mutta kuten muulloinkin tämän tyylin elokuvissa, itseäni se ei häirinnyt lainkaan. Elokuva on hyvä, hauska ja lämminhenkinen rakkaustarina jossa on uusioperhekuvion myötä edes hieman poikkeusta lajityypin elokuvista.

Pidin elokuvasta. Arvosanaksi annoin IMDB:ssä 7/10 joka on samassa linjassa IMDB:n tarjoaman 6,5/10 arvosanan kanssa.

(Kuvia lisätty ja palstoitusta hieman muokattu 31.03.2018)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *