Koska uusi kamera tuli hankittua, täytyi sitä päästä heti yön pimeinä tunteina koettamaan kenttäolosuhteissa, sillä parhaiten käsityksen kamerasta normaalissa elämässä saa kun menee sen kanssa pihalle ja alkaa kuvailemaan. Tein kameran testaamista pokkarikuvaukselliseen tyyliin eli käytin automaattisia asetuksia enkä käyttänyt mitään jalustaa. Sillä tapaa saa parhaiten käsitystä miten hyvä kamera on pokkareiden korvikkeeksi. Ainoastaan kosketusnäytöstä tökkäsin tarkennusta välillä eri paikkaan.
Kuvasin RAW+JPEG-kombinaatiolla joista RAW-kuvat siirsin Lightroomiin ja sieltä ne siirsin jatkokäsittelyyn Color Efex Prohon.
Kuvista on hyvä huomioda se, että ne eivät pyri olemaan valokuvauksellisesti mitään “wau”-kamaa vaan niiden tarkoituksena on ainoastaan demonstroida millaista jälkeä kameralla saa kaupunkimaisemassa hämärässä kuvaten jos kuvia jälkikäsittelee edes hieman (jota aina tulee tehtyä).
Todellisissa kuvausolosuhteissa kamera oli mukava ja helppoa käyttää ja sen kuljettaminen kaulahihnassa kaulalla oli todella suuri ilo niskalle. Se ei painanut paljoa mitään eikä sitä edes painon puolesta juurikaan huomannut. Kuvanlaatu oli omaan makuuni todella hyvä. Ainakaan kameran rungon kuvanlaatu ei ole sellainen ongelma mistä löytäisin mitään valittamista, eikä tällaisessa hupikuvailussa myöskään objektiivin huono valovoima häirinnyt. Kuvaussessiosta jäi positiiviset fiilikset, sillä Panasonic Lumix GX80 vaikuttaa kittiputkensa kanssa erittäin lupaavalta kameralta.
Tänään tuli kaupungilla käytyä pyörimässä ja samalla reissulla kävin Rajala Cameralla joka sijaitsee aivan Helsingin keskustassa Elielinaukion vieressä. Kävin katselemassa siellä pieniä mikrojärjestelmäkameroita jotka ovat pokkarikameran kokoisia, eli ns. peilittömiä “micro four thrids” -tyyppisiä kameroita. Tarkoituksena oli käydä katsomassa josko näitä löytyisi järkevään hintaan sellaisia jotka toimisivat kokonsa puolesta reissuissa kamerana.
Entuudestaan käytössäni on Nikon D5300 -järjestelmäkamera jolla olen ottanut tähän blogiini kuvat, mutta täysikokoisten järjestelmäkameroiden hankala puoli on niiden roudaaminen reissuissa mukana. Painoa isommassa rungossa ja niiden optiikoissa on kohtalaisesti, joten kameran mukana kuljettaminen on aina omanlainen operaatio ja vaatii käytännössä kokonaisen kameralaukun kuljettamista jos ei halua optiikoita saada rikki. Ilman omaa autoa kameralaukun kuskaaminen on hieman hankalaa ja se painaa kohtalaisesti kaiken muun matkassa mukana olevien tavaroiden lisäksi, joten tällaiseen tilanteeseen pokkarin kokoinen mikrojärjestelmäkamera vaikuttaisi ainakin olevan erinomainen vaihtoehto.
Toinen hankala osuus isokokoisimmissa järjestelmäkameroissa on tietenkin niiden huomiotaherättävyys. Esimerkiksi kadulla kuvatessa on hankala kuvata ilman että se herättää huomiota, sillä isommat kamerat yleensä kiinnittää ihmisten huomion. Pienikokoisempi kamera sopii tällaiseen kuvaamiseen myös paljon paremmin, toisin sanoen näyttää perus turistilta räpsimässä kuvia tällaisen kanssa.
Pari blogipostausta takaperin postasin myös muutaman Jounin ottaman kuvan meikäläisestä ja itse tykästyin niiden kuvanlaatuun. Kaikki ne oli otettu Olympus Penillä joka on samassa tuotekategoriassa Panasonic Lumix GX80:n kanssa, joten mikrojärjestelmäkameroilla on ainakin selvästi paljon potentiaalia.
Matkaani tarttui Rajalalta Panasonic Lumix GX80 jossa mukana tuli Lumix G VARIO 12-32 mm/F3.5-5.6 kittiputki. Kuten spekseistä voi huomata, ei valovoima kittilinssissä päätä huimaa. Tämä ei toki haitannut itseäni, sillä kamera on kuitenkin hankittu itselleni kakkoskameraksi. Koska kyseessä on kuitenkin järjestelmäkamera, voi tähän jälkeenpäin hankkia parempaa optiikkaa jos kuvauskärpänen puraisee kovemminkin.
Tällä hetkellä kamera on latauksessa, sillä akusssa oli paketista otettaessa alussa todella vähän virtaa. Akun lataamisessa menee ohjekirjan mukaan noin 190 minuuttia, mutta onneksi akkua oli pohjalla edes vähän ja sillä pääsin jo muutamat kuvat räpsimään testailun vuoksi. Paljon on vielä matkaa itsellä siihen että tällä saisi parempia kuvia. Kontrollit vaativat oman aikansa tottumista (kuten muissakin kameroissa), sillä olen aikaisemmin käyttänyt vain Nikonin ja Canonin järjestelmäkameroita. Esimerkiksi aukon säätämistä jouduin aikani etsimään manuaalisäätöjä käyttäessä, mutta lopulta sekin löytyi.
Kello kuvattuna Panasonic Lumix GX80:lla.
Kamerassa tärkeä valintakriteeri oli myös mahdollisuus kuvata RAW-kuvia. Tässä kamerassa ne onnistuu ja niitä onnistuu myös avata Lightroomin 6.10-versiossa. Aiemmin koneessani oli 6.1 tai jokin vastaava joka ei näitä RAW-kuvia osannut avata, mutta onneksi päivityksellä asia korjaantui.
Akkukestoa kameralle ei kovin suurta luvata, n. 300 kuvaa, mutta eiköhän tuollakin pärjää peruskuvailuissa. Akku ladataan micro-USB-kaapelilla ja mukana tuli myös seinäpistoke johon USB-kaapelin saa kiinni. Muistikortit on tyyppiä SD. Itselle hommasin 32 GB kortin, sillä Nikon järjestelmäkamerassa on 64 GB kortti eikä se ole koskaan ollut lähelläkään loppumista vaikka silläkin kuvaan RAW+JPEG.
Pikaisella testaamisella kamera vaikuttaa laadukkaalta ja kouraan sopivalta. Vaikka etsinkin pientä ja kevyttä matkakameraa, oli tässä kamerassa painoa sen verran että se on kevyt kantaa matkassa mutta tarpeeksi painava antaakseen vakuuttavan tunnelman. Kameran pitää painaa edes jonkin verran jotta siitä ei tule fiilis kevyestä muovirimpulasta vaan oikeasta kamerasta.
Kannattaa muistaa että sosiaalisessa mediassa kun kirjoittelee voi omat kommentit päätyä teille tietämättömille.
Olen feikkiaccountilla Facebookissa koska pidän Facebook-tiliä vain treenikämpän varauksia varten enkä jaksa lisäillä kavereita juurikaan sinne, koska luultavasti lähden Facebookista pois jos irtisanon treenikämpän. Kuitenkin kuulun muutamiin Lauttasaari-aiheisiin Facebook-ryhmiin ja osallistuinpa itsekin tänään keskusteluun jota käytiin Lauttasaaren ryhmässä aiheesta Länsimetron esittelyvideo.
Myöhemmin HS.fi kirjoitti artikkelin jossa puhuttiin myös tuossa ryhmässä käydystä keskustelusta johon allekirjoittaneen heitto päätyi otsikkoon asti. Linkki HS.fi uutiseen löytyy tästä .
Laitetaan vielä kuvankaappaus jossa meikän kommentti kontekstissaan. Olen poistanut muiden kirjoittajien nimet näkyvistä, sillä kyseessä on yksityinen ryhmä enkä halua muiden ihmisten nimiä paljastaa.
Ylempänä kuvassa siis toisen kirjoittajan kommentti johon allekirjoittanut totesi tuon “Tuomiopäivän tunnelma” -kommenttini. Kuvassa alla näkyy myös pätkä tuota Hesarin artikkelia. Kyllä tästä itselleni ainakin hyvät naurut irtosi, kiitos siitä Hesarille 😀
Tänään tuli käytyä kaupungilla hankkimassa uusi lompakko. Entinen lompakko ei kerennyt olla vuottakaan käytössä eikä se ollut hajonnut, mutta valitettavasti epähuomiossa ostin silloin lompakon jossa ei ole lainkaan tilaa seteileille tai kolikoille. Tietenkin taiteltuna sinne on seteleitä saanut mahtumaan, mutta kaikkea muuta kuin käytännöllisesti. Pääasiallisesti hoidan ostokset korttia vinguttamalla, mutta olen havainnut että olisi hyvä aina olla käteistä edes jonkin verran, sillä toisinaan tulee esimerkiksi vastaan tilanteita että aamulla vasta muistaa että bussilipun käyttöaika on mennyt umpeen eikä käteistä ole mukana. Käytännössä silloin pääsee tekemään aamulenkin R-Kioskille joka ei erityisesti napostele jos keli on huono.
Ostin lompakon Helsingin Forumilla sijaitsevasta Nahka-Albertista. Valikoima oli monipuolinen ja hintataso järkevä. Lompakoita oli siellä paljon myös tarjoushintaan, joten suosittelen käydä tutustumassa talon tarjontaan mikäli lompakkoa on metsästämässä. Tällä kertaa oma valinta ei kohdistunut tarjoustuotteeseen, sillä ne joissa materiaali antoi laadukkaamman kuvan olivat niitä jotka ei muutoin itseäni miellyttänyt. Ostin sitten normaalilla hintaa olevan lompakon joka vaikutti kestävältä ja näytti omaan makuun hyvältä.
Tavallisesti olen tainnut aina käyttää mustia lompakoita, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen ja ostin ruskeampaa sävyä olevan. Meinasin ottaa mustan, mutta ajattelin vaihteen vuoksi heittäytyä hurjaksi (sarkasmivaroitus) ja kokeilla toista väriä.
Romanttisten komedioiden linjalla tuli jatkettua kesäloman kuluttamista. Tällä kertaa vuoronsa sai Adam Sandlerin ja Drew Barrymoren Blended (IMDB). Elokuva on tyypiltään romanttinen komedia ja sen on ohjannut Frank Coraci. Coraci on ollut ohjaamassa aikaisemminkin Adam Sandlerin elokuvia, mm. elokuvan Click!, The Wedding Singer sekä The Waterboy. Blended on vuodelta 2014.
Elokuvassa Jim (Adam Sandler) ja Lauren (Drew Barrymore) tapaavat toisensa sokkotreffeillä, jotka menevät täysin pieleen kummankin mielestä. Aikomuksena on olla tapaamatta uudemman kerran, mutta kohtalo päättää puuttua peliin. Laurenin ystävä tapailee Jimin esimiestä ja heidän on tarkoitus lähteä lemmenlomalle Afrikkaan.
Kuitenkin matkaan tulee mutkia, jonka seurauksena Jim ja Lauren päättävät hankkia nuo käyttämättä jääneet liput itsellensä toistensa tietämättä. Afrikassa ollessa he tapaavat toisensa ja toistensa lapset. Alussa henkilökemiat eivät natsaa, mutta loman aikana tunteet alkavat lämpenemään ja pari löytää toisensa.
Jim (Adam Sandler)
Vaikka päätarina keskittyykin Jimin ja Laurenin ihmissuhteeseen, myös yksinhuoltajan haasteita käsitellään kevyesti siinä sivussa. Jimillä on tyttärensä ja Laurenilla poikansa. Pojilta puuttuu isähahmo joka opettaisi asioita miesten maailmasta, eikä Jimkään pysty toimimaan tyttärilleen kunnolla oppaana naisten maailmaan. Teini-ikäinen tytär haluaa olla enemmän nainen kuin poikatyttö joka hän on, jonka seurauksena Lauren päättää avittaa tyttöä oikeaan suuntaan. Uusioperheen jäsenet alkavat vähitellen pitämään toisistaan jonka seurauksena parin rakkaustarinan on helpompaa tapahtua.
Lauren ja poikansa
Juoni on tässäkin elokuvassa ennalta arvattavissa, mutta kuten muulloinkin tämän tyylin elokuvissa, itseäni se ei häirinnyt lainkaan. Elokuva on hyvä, hauska ja lämminhenkinen rakkaustarina jossa on uusioperhekuvion myötä edes hieman poikkeusta lajityypin elokuvista.
Pidin elokuvasta. Arvosanaksi annoin IMDB:ssä 7/10 joka on samassa linjassa IMDB:n tarjoaman 6,5/10 arvosanan kanssa.
(Kuvia lisätty ja palstoitusta hieman muokattu 31.03.2018)
