Month: July 2019

  • Keikka: Hilland Playboys @ Ravintola Juttutupa, 2019-07-16

    Kävin eilen illasta Helsingissä Ravintola Juttutuvassa katsomassa siellä esiintynyttä Hilland Playboys -nimistä yhtyettä. Yhtye oli itselleni ennen eilistä päivää vielä täysin tuntematon suuruus, mutta oli sellainen fiilis että olisipas mukava lähteä käymään jossain keikalla missä pääsisin pitkästä aikaa testailemaan valokuvaamista. Tuumasta siis toimeen, meteli.net sivustolle tutkimaan mitä on Helsingin keikkatarjonnassa ja suunta kohden Kalliota.

    Lukiessani minkälaisesta yhtyeestä on kyse yllätyin jonkin verran siitä tiedosta että he ovat soittaneet kyseisessä paikassa joka maanantaina jo yli 200 keikan verran. Eilen heillä oli vuorossa keikka numero 250 joten kiitettävän aktiivinen poppoo on kyseessä. Selkeästi Country-musiikin kuuntelu on itselläni jäänyt vähemmälle kun en ollut heistä aikaisemmin edes kuullut 😉 Myönnettäköön että en ollut tainnut kuulla aikaisemmin myöskään tuosta baarista missä keikka järjestettiin joten ehkä tietämättömyyteni suodaan anteeksi. Alla video YouTubesta mistä saa käsitystä minkälaista musiikista on kyse.

    Keikka oli todella hyvä. Yhtyeen soitannasta huomasi helposti kokemuksen ja rautaisen ammattitaidon ja keikkatunnelma oli todella tossun alle menevää svengaavaa countryä ja bluegrassia. Kovin veto itselleni oli Dolly Partonin kappale Jolene joka löytyy myös yhtyeen vinyyliltä. Ostin vinyylin matkaan koska musiikki oli sen verran erinomaista että täytyyhän näihin tutustua enemmänkin.

    Keikka kesti yhteentoista saakka ja sinä aikana kerettiin kuulemaan monia todella tiukkoja sooloja niin kitaroilla kuin mandoliinillä ja banjollakin. Keikka oli kyllä ehdottomasti näkemisen arvoinen ja toivon mukaan tulee käytyä vielä jokin toinen kertakin näitä katsomassa. Lähdin ainoastaan jotta pääsisin valokuvaamaan keikkaa mutta innostuin samalla että countrymusiikkihan voi olla todella hienon kuuloista livenä. Ei hassummin!

    Laitan vielä muutamat keikalta ottamani kuvat tähän loppuun.

  • Rekolan kirppis tuli käytyä katsomassa

    Kirpputori ulkoapäin

    Viime viikolla perjantaina kävin Rekolan K-Marketilla hakemassa tulostimeeni musteita. Olin tilannut musteita Canonilta suoraan ja UPS toimitti ne, mutta koska en ollut kotona kun koettivat tuoda pakettia veivät he paketin Rekolan K-Marketille. Epäilen kyllä että tuskin ovat ovella käyneet koettamassa edes olenko kotona sillä alaovi on 99 % ajasta lukossa eikä missään vaiheessa puheluakaan tullut tuona päivänä, mutta oli miten oli. Paketti oli Rekolan K-Marketilta noudettavissa josta sitten kävin työpäivän jälkeen sen hakemassa.

    K-Marketille on matkaa noin 1,2 km ja huomasin kaupalta tullessani että vastapäinen Halpahalli & Kirppis on auki. Päätin tarttua tilaisuuteen ja käydä katsomassa mitä kaikkea valikoimasta löytyy. Kirpputoreissa mielenkiintoisinta on se että koskaan ei tiedä mitä siellä löytyy ja saattaa vaikka tulla vastaan tuotteita joita voisi käyttää rekvisiittana valokuvauksessa. Mitään kirpparilta ei tullut ostettua koska mitään itseäni kiinnostavaa ei löytynyt, mutta pistetään tähän kuitenkin satunnaisia kuvia kirpputorin viime perjantaisesta tarjonnasta.

    Yleisnäkymää kirpputorin sisältä
    Mielenkiintoinen figuuri
    Metallinen purkki moneen käyttöön
    Erilaisia asuihin ommeltavia kangasmerkkejä
    Kristinuskon symboliikkaa sisältäviä tauluja
    Yläfemmaa heittävä kissa – samankaltainen mitä näkee joskus aina kiinalaisissa ravintoloissa
    Elokuva jonka lajityypin jokainen voi itse koettaa arvata
    Pörröinen pehmolelu
    Tyylikäs nukke
    Luultavasti puisia koristeita
  • From Fatness To Fitness – viikko 23

    Pitkä aika on taas viereähtänyt kun viimeksi olen näitä FFTF-postauksia kirjoittanut. Syynä tähän on pääsääntöisesti aikaansaamattomuus ja sosiaalinen elämä. Toisin kuin monet muut tämän blogin postaukset ei näitä postauksia pysty kirjoittamaan etukäteen ja ajastamaan joten käytännössä ainoa aika jolloin näitä on realistista kirjoittaa on joko myöhään yöllä lauantaina tai aikaiseen aamupäivästä sunnuntaina. Kuitenkin nyt enemmän tai vähemmän jos on ollut menossa jossain, viettänyt sosiaalista elämää tai muita kiireitä ollut ei tietenkään ole kerennyt näitä kirjoittamaan joten ei kannata siis ihmetellä miksi näitä aina puuttuu monen viikon ajan 🙂

    Kuluneella viikolla en ole käynyt kertaakaan erillisellä lenkillä jonka ainoa funktio olisi ollut lenkkkeily. Kuitenkin käytännön elämässä tämä onneksi ei ole haitannut sillä viime sunnuntaina lukuunottamatta jokaisena päivänä on hyötyliikuntana tullut yli 8500 askelta – parhaina päivinä jopa yli 15.000 askelta. Kolmena päivänä tuli askeleita yli 10.000 joten vaikka näitä postauksia ei ole tullut tehtyä eikä erillisellä lenkillä ole tullut käytyä ei onneksi liikunta ole jäänyt elämästä kuitenkaan poiskaan, sen muoto on vain hyötyliikunnassa.

    Lisäksi yksi syy miksi askeleita on tullut paljon on tietenkin hyvät kelit ja kameran kanssa pihalla pyöriminen. Mikäs sen mukavampaa kuin lähteä käymään kepeällä kävelyllä ja käydä ulkoiluttamassa kameraa. Toiset ulkoiluttavat koiria, minä ulkoilutan kameraani.

    Painoa tuli kesälomalla muutama kilo lisää mutta viimeisen viikon aikana on taas paino hakeutunut terveempään lukemaan. Viime sunnuntaina paino oli 106,78 kg ja eilen lauantaina oli amupaino 105,45 kg eli käytännössä yli kilon tuli viime viikon aikana paino alaspäin. Kesäloman kilot siis alkavat katoamaan ja paino alkaa jälleen jatkamaan laskemistaan kuten odotettua on.

    Kaupungilla pyöriessä tulee askeleita ja kilometrejä kuin huomaamatta

    Kuntoilussa on tapahtunut myös hieman muutosta VR-lasien vaihdon myötä (kirjoitan näistä joskus lisää). Olen innostunut pelaamaan Beat Saberia joka käy hyvästä kuntoilusta. Sykettä saa ylös, käsille saa paljon liikuntaa ja muullekin kropalle sopivasti ja onpa ainakin joidenkin VR Health Instituten mittausten mukaan sillä kalorien polttaminen suunilleen 6-8 kcal/minuutti. Koska peli on hyvä ja koukuttava tulee toivon mukaan tämän pelaamista jatkettua. Tänään tätä on tullut tahkottua jo yli puolitoista tuntia joten siitä voi laskea paljonko kaloreita on kerennyt polttamaan pelaamisen ohessa 🙂

    Painon pudotus siis jatkuu yhä ja ruokavaliotakin on tullut parannettua merkittävästi aiemmasta joten eiköhän tästä ole hyvä siis jatkaa eteenpäin ja painoa alaspäin pudottaen 🙂

  • Leffalauantai: Ocean’s eleven

    Danny Ocean (George Clooney)

    Ocean’s Eleven (IMDB) on vuonna 2001 julkaistu rikostrilleri jonka ohjauksesta on vastannut mm. Magic Mikestä, Contagionista, Haywirestä sekä Logan Luckystä tuttu ohjaaja Steven Soderbergh. Pääosarooleissa nähdään George Clooney, Matt Damon sekä Brad Pitt.

    Elokuvan tarina kertoo vankilasta vapautuvasta Danny Oceanista (George Clooney) joka päättää tehdä suuren kasinoryöstön. Hän kerää joukkoihinsa liudan muita ammattirikollisia joista jokaisella on omat vahvuutensa joita onnistuneen ryöstön tekemisessä tarvitaan ja pian joukkio alkaakin tekemään taustatutkimusta ja muita valmistelevia operaatioita. Kohteeksi valikoidut kasinot eivät ole kuitenkaan sattumalta tulleet valituiksi vaan lisäksi Dannyllä on henkilökohtaisia syitä miksi juuri nämä paikat halutaan ryöstää.

    Ocean’s Eleven on lajityypillensä totuttuun tapaan suoraviivainen ja mukavasti eteenpäin kulkeva teos. Se on helposti lähestyttävä elokuva joka kuitenkin onnistuu pitämään katsojansa alusta loppuun saakka otteessa hyvin kirjoitetulla tarinallaan.

    Linus Caldwellin roolissa nähdään Matt Damon

    Yksin mielenkiinnoisimmista anneista hyvin kirjoitetuissa rikoselokuvissa on tapa joilla se saa katsojan samaistumaan rikoksen tekijöihin ja pitämään heitä konnan sijaan sankarina. Ocean’s Elevenissä onkin helppoa hypätä rikollisjoukon puolelle ja toivoa heille onnistunutta keikkaa, sillä ryöstön kohteeksi joutuvat ovat sellaisia joista luodaan kuva lipevinä rikollisina jotka katsojan näkökulmasta arvioiden ansaitsevatkin tulla ryöstetyksi. Jonkinlaista moderinisoitua Robin Hood -meininkiä siis.

    Rikostrillereissä pidän myös mikäli toiminnan suhde muuhun tarinan kuljetukseen on hyvässä tasapainossa – käytännössä siis siten että toiminnalisten kohtauksien osuus tuntuu tarinaa tukevalta eikä toisinpäin. Jokainen ammuskelukohtaus, räjäytys tai muu ruumita tai hajonneita paikkoja aiheuttava toiminta on oltava sellainen että sillä on selkeä merkitys ja kokonaiskuvaan sopiva tarkoitus eikä siitä jää itseistarkoituksellista mielikuvaa.

    Rusty Rian (Brad Pitt)

    Toimivan juonen lisäksi on tässä kaikki elokuvalliset peruspuitteet kunnossa. Näyttelijöiden roolisuoritukset ovat uskottavia ja luontevia, tärkeimmissä hahmoissa on jonkinmoista persoonallisuutta ja ohjauksellisesti elokuva on selkeä ja toimiva kokonaisuus joka pitää pakan kasassa ja tiukasti aiheessa pysyvänä.

    Mikäli rikostrillerit ovat millään muotoa lajityyppinä kiinnostavia on Ocean’s Eleven ehdottomasti näkemisen arvoinen elokuva. Omassa mittakaavassani tämä onkin ehdottomasti lajityyppinsä parhaimpia – ellei jopa paras – elokuva.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 472 820 annettuun ääneen”]7,8/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Öllenaut Sauna Alus

    Virolaisen Öllenautin panimon Sauna Alus on 4.5 % vahvuinen erikoisolut (saison). Katkeroita siinä on 9.0 EBU ja kantavierrettä 8.9 °P. Olutta myydään mm. Alkon tilausvalikoimassa mutta myös suoraan hyllytavarana hyvin varustelluissa kaupoissa, esimerkiksi omani löysin Koivukylän S-Marketista Vantaalta.

    Oluen aukaistua erottaa terävän ja väkevän tuoksun jossa on vahvasti hiivaisuutta mukana eikä tuoksu menetä omalaatuista aromiaan myöskään tuoppiin kaadettuna. Olut kuohuaa kohtalaisen voimakkaasti kaadettaessa mutta maltillisella kaatamisella ylitse kuohumisen vaaraa ei kuitenkaan ollut. Pinnalle muodostuu ohutta pitsimäistä vaahtoa joka haihtuu suhteellisen nopeasti jo pinnalta pois.

    Suutuntuma on keskitäyteläinen. Maku on raikkaan aromikas eikä siinä humala nouse kovinkaan vahvasti esiin. Sitrusmaista vivahdetta kuitenkin on löydettävissä aavistuksen verran. Maku on kokonaisuutena miellyttävä ja tasapainoinen mutta silti selkeästi persoonallinen.

    Kokonaisuutena toimiva ja asiallinen olut jota voi nauttia mieluusti vaikka toisenkin kerran.

    Musiikkina menee mm. Combichrist – Maggots at the party tai Massive Ego – Digital Heroin.