Keikka: Hilland Playboys @ Ravintola Juttutupa, 2019-07-16

Kävin eilen illasta Helsingissä Ravintola Juttutuvassa katsomassa siellä esiintynyttä Hilland Playboys -nimistä yhtyettä. Yhtye oli itselleni ennen eilistä päivää vielä täysin tuntematon suuruus, mutta oli sellainen fiilis että olisipas mukava lähteä käymään jossain keikalla missä pääsisin pitkästä aikaa testailemaan valokuvaamista. Tuumasta siis toimeen, meteli.net sivustolle tutkimaan mitä on Helsingin keikkatarjonnassa ja suunta kohden Kalliota.

Lukiessani minkälaisesta yhtyeestä on kyse yllätyin jonkin verran siitä tiedosta että he ovat soittaneet kyseisessä paikassa joka maanantaina jo yli 200 keikan verran. Eilen heillä oli vuorossa keikka numero 250 joten kiitettävän aktiivinen poppoo on kyseessä. Selkeästi Country-musiikin kuuntelu on itselläni jäänyt vähemmälle kun en ollut heistä aikaisemmin edes kuullut 😉 Myönnettäköön että en ollut tainnut kuulla aikaisemmin myöskään tuosta baarista missä keikka järjestettiin joten ehkä tietämättömyyteni suodaan anteeksi. Alla video YouTubesta mistä saa käsitystä minkälaista musiikista on kyse.

Keikka oli todella hyvä. Yhtyeen soitannasta huomasi helposti kokemuksen ja rautaisen ammattitaidon ja keikkatunnelma oli todella tossun alle menevää svengaavaa countryä ja bluegrassia. Kovin veto itselleni oli Dolly Partonin kappale Jolene joka löytyy myös yhtyeen vinyyliltä. Ostin vinyylin matkaan koska musiikki oli sen verran erinomaista että täytyyhän näihin tutustua enemmänkin.

Keikka kesti yhteentoista saakka ja sinä aikana kerettiin kuulemaan monia todella tiukkoja sooloja niin kitaroilla kuin mandoliinillä ja banjollakin. Keikka oli kyllä ehdottomasti näkemisen arvoinen ja toivon mukaan tulee käytyä vielä jokin toinen kertakin näitä katsomassa. Lähdin ainoastaan jotta pääsisin valokuvaamaan keikkaa mutta innostuin samalla että countrymusiikkihan voi olla todella hienon kuuloista livenä. Ei hassummin!

Laitan vielä muutamat keikalta ottamani kuvat tähän loppuun.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *