Amispop never stop!

Subbarin mallailua takakonttiin

Automankan hankkimisen jälkeen (lue täältä) tuli kaverini kanssa puhetta että hänellä olisi ylimääräisenä vanha subwoofer eli kansankielellä ”subbari” sekä muutama ylimääräinen vahvistinkin jonka kumman jomman voisi Miniin heittää. Koska tämä kuulosti ajatuksen tasolla hyvälle idealle täytyi tämä pistää myös ideasta käytäntöön.

Pärräilin kaverin luo ja katselimme josko subi mahtuisi Minin pieneen takakonttiin. Mahtuihan se, joten ei muuta kuin asennushommiin.

Kävimme Biltemasta ostamassa johtosarjan. Näppärästi myivät valmista asennuspakettia jossa tuli mukana pitkät RCA-kaapelit, herätevirtakaapeli, virtajohto, kaiutinkaapeleita ja lisäksi myös erilaisia liittimiä. Kätevää, ei joutunut erikseen lähteä kaivamaan näitä jokaista. Biltemasta jatkoimme matkaa mäkkiin hakemaan asennusruokaa ja syömisen jälkeen sitten pääsimme kunnolla asennushommiin.

Kaveri hoiti suurimman osan asennusvaiheista koska hän tiesi mitä tehdä ja itse olen suhteellisen käsi tämänkaltaisissa hommissa muutenkin. Haastavin osuus oli saada vedettyä virta akulta peräkonttiin tulevalle vahvistimelle sillä johdon pujottamisessa meni hetki. Onneksi kuitenkin valmis reikä löytyi josta piuhan sai vedettyä. Sen jälkeen muiden johtojen vetäminen menikin merkittävästi helpommin.

Vahvistimeksi tuli 4-kanavainen Denver. Täysin riittävä tähän käyttöön.

Soittimelta lähti RCA:t Subwooferille suoraan ja herätevirtakin lähti mankan takaa normaaliin tapaan. Piuhat kiinni ja testaamaan. Vahvistin ei saanut virtaa ensimmäisillä parilla yrittämällä joten päätimme seuraavaksi testailla josko vika on herätteessä eikä vahvistimessa. Virtojen ja herätteen tultua akulta suoraan vahvistin meni suoraan ongelmitta käyntiin ja myös subbari lähti toimimaan ilman ongelmia. Ainakin siis selvisi siinä että vahvistin ja subbari toimii.

Muutamat kerrat herätevirtaa irrotellessa ja vaihtaessa toiseen piuhaan lähti herätekin lopulta toimimaan oikein. Lopulta heräte oli se missä alunperin johto meillä oli kiinnikin, mutta jostain syystä alussa se ei tahtonut toimia. Jälkeenpäin mietittynä luultavasti syynä on voinut olla huonosti paikallaan ollut sulake vahvistimessa koska irroittelimme niitä välillä kun tarkistimme että ne eivät ole palaneet. Eivät olleet. Mahdollisesti ne on ollut vain huonosti kiinni tai jotain jonka takia herätevirta ei ensin toiminut. Oli miten oli, sen jälkeen herätevirta on tullut ongemitta ja vahvistin käynnistynyt samalla kun autosoitinkin.

Perinteiset ysärieurodancet heti soimaan!

Ensitesteinä sitten heti täytyi pistää Omnimaria ja 90-luvun Eurodance-kappaleita, kuinkas muuten 🙂 E-Roticin Max don’t have sex with your ex kuulostaa yhä toimivalta kappaleelta ja subbarin kanssa se kuulostaa siltä miltä sen kuuluukin. Onhan noissa ysärieurodanceissa hieman tuhnut bassot verrattuna uudempiin elektronisen musiikin kappaleisiin, mutta sopivasti kuitenkin että tunnelmaan pääsee.

Jos biisi ei ole tuttu löytyy se mm. YouTubesta.

Subbari ja vahvistin on vaikuttanut erinomaiselta lisältä auton äänentoistoon. Näinhän se taitaa kuitenkin mennä että ”voit ottaa miehen pois ammattikoulusta mutta et ammattikoulua pois miehestä” 😉 Talvea ja käsijarrukäännöskelejä odotellessa tässä on hyvää aikaa pärräillä 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *