Perjantaipullo: Miedän Veikko paahtoi menemään Porter

LIDL:ssä myytävä Meidän Veikko paahtoi menemään on 5,5 % vahvuinen porter. Olut luultavasti on Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan tuotoksia, ainakin Rate Beer -sivustolla olut on sen panimon listalta löytyvä (katso täältä). Muita tietoja oluesta ei juurikaan löydy.

Ulkoisesti pullo on aika tasapaksu, mutta asiansa ajava eikä ainakaan itselläni herätä suurempia tunnetiloja puoleen tai toiseen. Pullon aukaistua tuoksu nousee hieman etsiessä esiin vaikkakin on vähäistä, mutta tuoppiin kaadettuna miellyttävä tumma paahteinen olemus pääsee jo paremmin oikeuksiinsa.

Tuoppiin kaataminen käy vaivattomasti sillä vaahtoavuus on maltillista. Pinnalle muodostuva vaahto katoaa nopeasti myös pois. Tuopissa kaunis tumma sävy erottuu edukseen.

Suutuntuma hakeutuu suhteellisen täyteläiseen suuntaan, vaikkakaan ei aivan täyteläisimpään kastiin kuulukaan. Maussa on tummaa paahteisuutta jota on aavistuksen liiallisestikin eikä jälkimaussa erottuva poltteinen vivahde ole pelkästään edukseen. Kotikaljamaista tuntua hennolla lakritsaisella vivahteella.

Ei omaan makuuni mikään porttereiden kärkikastiin kuuluva tuotos, mutta kyllä tällaisen voi toisinaan nauttia.

Musiikkina tämä kanssa menee rempseästi mm. MØL – JORD tai Ultar – Swarm.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *