Auto katsastettu

On taas se aika vuodesta että kauraooppelin oli aika käydä todistamassa kelpoisuutensa kaupunkien kaduille, joten ajoin yhtenä työpäivänä ensin etsimään paikkaa missä saisin takarekisterikilven kiinnitettyä takaisin kuuluvalle paikalleen. Kilpi oli irronnut koska pakkasella oli ruuvit hajonnut eikä tähän käynyt sellaiset ruuvit joita itsellä olisi ollut joten etsin josko löytäisin liikkeen mistä löytyisi työkalut ja osat valmiina.

Muutamasta paikasta kyselin mutta heillä ei ollut aikaa siihen hätään kilpeä kiinnittää tai edes suoraan hyllyssä ruuveja, mutta onneksi yhdessä näistä osasivat ehdottaa samassa pihapiirissä olevaa paikkaa josta ei olisi käynyt mielessä edes käydä kysymässä. Siellä sitten kilven kiinnittivät ja kaiken lisäksi ilmaiseksi! Mahtavaa 🙂

Kilven kiinnityksen jälkeen ajoin rautaisen ratsuni katsastukseen jossa oli ainoastaan yksi auto ennen omaani jonossa joten pitkään ei joutunut odottamaan että Mini pääsi tarkastukseen.

Katsastus meni hyvin ja heti ensimmäisellä käynnillä Mini sai jälleen leimansa joten tämän vuoden saa taas rullailla ilman sen suurempia miettimisiä ainakaan tämän asian tiimoilta.

Leave a Reply

Your email address will not be published.