Espoolaisen Fat Lizardin Fog Fluid Hazy Pale Ale on 5,0 % vahvuinen pale ale jota myydään hyvin varustelluissa marketeissa. Omani löysin Koivukylän K-Citymarketista. IBU-arvo oluessa on 45. Lisää tietoja oluesta löytää panimon omalta sivulta (katso täältä).
Tölkki on ulkoisesti tuttua ja turvallista Fat Lizardia. Samankaltainen kuin kaikki muutkin, mutta sopivan erottuva että tämän pystyy nopeasti erottamaan valmistajan monesta muusta tölkistä.
Tuoppiin kaataminen on helppoa ja vaivatonta ja käy lähes yhdessä käden käänteessä sillä vaahtoavuus on kohtalaisen maltillista. Kyllähän se kuohahtaa mutta ei mitenkään ennakoimattomasti tai liiallisesti. Harmillisesti pinnalle muodostuva vaahto katoaa pian jo pois.
Tuoksu on miellyttävän raikas ja sitruksinen. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja siinä on helposti lähestyttävä rento tuntu. Maussa on napakasti kirpeyttä ja reilusti katkeruutta sitruksisessa maussa ja kokonaisuudessa on ipamaista tuntua mutta kokonaisuus pysyy hyvin kasassa. Toimiva olut yksittäisenä tölkkinä nautittuna, useamman jos nauttisi voisi kuivahko olemus nousta jälkimaussa tarpeettoman dominoivaksi.
Musiikkina tämän kanssa menee mm. Lindsay Lohan ft. Nicki Minaj – Back to Me tai Ashlee Simpson – La La.
Rakastan asua kaupungissa. Pidän erityisesti siitä että täällä ei joudu koskaan tekemään lumitöitä. Täällä Vantaalla ei muutenkaan tule paljoa lunta, koska ilmaston lämpeneminen on johtanut siihen että Suomessa ei enää ole lumisia talvia 😛
Lapin reissun jälkeen kävin eilen ensimmäistä kertaa autollani kun kävin katsomassa vieläkö se siellä parkkipaikalla on ja onko siihen tullut paljon lunta päälle. Kuten kuvista saattaa huomata, olihan tuota jonkin verran.
Ilahduttavaa kyllä takakontin sai helposti auki ja sieltä sai kaivettua lapion, mutta lapioimista kyllä riitti hyvän tovin verran. Ensimmäisenä sai lapioida tien etuovelle, kauhoa lunta sen ympäriltä reilusti että ovi mahtui aukeamaan ja sen jälkeen pääsi vasta tekemään lumitöitä auton ympäriltä muutoin.
Parkkiruudusta pois pääseminenkin teetti hankaluuksia. Putsailin sen verran auton ympäriltä lunta että pääsin yrittämään auton pakittamista ruudusta pois jotta lumet saisi helpommin putsailtua konepelliltä yms., mutta tasaisella maallakin sai hyvän tovin venkslata että auton sai edes ruudusta pois. Onneksi rukouksella ja lapioinnilla tästäkin selvittiin ja pian autoa pääsi putsailemaan joka puolelta.
Vaikka kaupugissa asuu on lumilapiolle autossa paikkansa 🙂
Tänne sen Minin jätinOikea auto vaikuttaisi löytyneenLapiohommia riitti
Reissu Lappiin on takana ja olen jo palannut takaisin kotiin, joten voisin vielä viimeisen postauksen reissusta kirjoitella parin viimeisen päivän osalta.
Viimeinen päivä Saariselällä meni muiden päivien tapaan rennosti hönötellen ilman mitään suuria ihmeitä. Katselin leffan Oculus Go -virtuaalilaseilla Netflixistä, nukuin, selailin nettiä ja illalla sitten kävimme kauppakeskus Kuukkelilla.
Kuukkelilla käynnin yhteydessä tuli käytyä myös paikallisessa ravintolassa syömässä pizza kasvistäytteillä ja se maistui tänäkin vuonna hyvälle. Viime vuonna siis tuli käytyä samaisessa ravintolassa.
Perjantaina lähdimme takaisin kohden etelää. Joskus puolen päivän jälkeen lähdimme Saariselältä ajamaan Rovaniemelle. Matkalla kävin syömässä pizzan jossain matkalla olleessa pizzeriassa ja samalla tein kauppaostokset kotiin että ei tarvitse kotona ollessa sapattina käydä kaupassa jotta saan edes kahvit maidon kanssa.
Paluumatkalla kotiin söin pizzaa kasvistäytteillä
Rovaniemellä olimme jo hyvissä ajoin ja siellä vain pärräilimme autolla, eno kävi parturissa ja itse vain selailin odotellessa nettiä.
Rovaniemen asemalla onnistuimme onneksi vaihtamaan istumapaikat hytiksi ja pääsimme junan tultua suoraan hyttiin. Siellä sitten melkein heti kävin jo pitkäkseni ja selailin vain nettiä ja kävin ihmisten aikaan unille.
Lauantaina juna saapui Pasilaan. Sieltä sitten kotiin pääsin jo hyvissä ajoin ennen kymmentä. Harmillista kyllä etelässä sää oli niin kauhea ja pihat ja tiet niin huonossa kunnossa lumen vuoksi että kirkolle ei tullut lähdettyä vaan ilta meni kotona.
Illalla kaverikin tuli kylään ja paluu kotiin ja kotiarkeen oli tapahtunut. Reissu jäi taakse ja paljon kuvia tuli matkalta otettua joita tänne blogiinkin tuli jaettua. Toivon mukaan Lappiin tulee päästyä jossain vaiheessa myös kesällä koska paikka voisi olla kaunis ja miellyttävä myös lämpimämmilläkin keleillä 🙂
Aiemmin kovia kokenut Cole (Judah Lewis) joutuu kokemaan lisää vaikeuksia
The Babysitter: Killer Queen (IMDB) on vuonna 2020 julkaistu teinikauhukomedia ja se on jatkoa vuoden 2017 elokuvalle The Babysitter. Elokuvan on ohjannut McG ja pääosarooleissa nähdään Judah Lewis, Samara Weaving, Jenna Ortega sekä Emily Alyn Lind.
Aiemmassa vuoden 2017 elokuvassa Cole (Judah Lewis) joutui kokemaan kovia kun paljastui että hänen lapsenvahtinsa Bee (Samara Weaving) oli osallisena hämärässä saatananpalvontakultissa. Colea varten oli mietitty suunnitelmia jotka eivät kuitenkaan menneet täysin putkeen.
Tässä vuoden 2020 jatko-osassa Colen kertomuksia aiemmista tapahtumista ei uskota sen enempää koulussa kuin vanhempiensakaan puolelta. Vanhemmat ovat suunnitelleet Colelle avun hankkimista mutta ennen hoitoon lähtöä hän karkaakin ystävänsä Melanien (Emily Alyn Lind) ja hänen ystäviensä kanssa viettämään rentoa iltaa rannalle.
Tapahtumat eivät rannalla kuitenkaan mene Colen toivomalla tavalla vaan pian menneisyys tulee ovelle uudemman kerran koputtelemaan.
Uusi omalaatuinen oppilas Phoebe (Jenna Ortega) tulee osalliseksi tapahtumiin odottamattomalla tavalla
Edellisen osan tapaan myös tämä vuoden 2020 jatko-osa on suoraviivaista, överiksi menevää splatterimaista teinikauhua missä paikoitellen veren määrässä ei turhia säästellä. Käsiä katkeaa ja verta suihkuaa mutta se ei vauhtia tapahtumista hidasta. Hyvä niin, sillä näin korostetun yliampuvaksi vedetyllä tyylillä on absurdiudessaan oma huumori- ja viihdearvonsa ja se saa elokuvan pysymään poissa turhan vakavasti otettavaksi pyrkivän elokuvan viitekehyksestä.
On hyvä kuitenkin huomata että en tarkoita tällä sanoa etteikö tämä olisi hyvin tehty filmatisointi tai että sitä ei voisi ottaa tosissaan elokuvallisesti, vaan tarkoitan sitä että sen tyyli osaa paikoitellen hyvin ottaa irti lajityyppinsä suomat mahdollisuudet revitellä reilusti kohtuulisuuden rajojen yli.
Tarina oli toimiva ja se sopi hyvin edellisen osan jatkoksi. Jos aiempaa elokuvaa ei ole nähnyt ei tarinasta ehkä aivan kaikkea saa irti, mutta kyllä tämä itsenäisenäkin viihdepläjäyksenä toimii.
Kokonaisuutena tämä oli hyvä ja toimiva elokuva omassa lajityypissään. On kuitenkin hyvä huomata että jos överiksi vedetyt splatterimaiset kohtaukset ei iske on luultavaa että tästäkään ei paljoa irti saa. Jos taas sen tyylilajin rujouden alta onnistuu kuitenkin löytämään sen koomisuuden kannattaa tämän edeltäjä ja tämä kumpikin laittaa Netflixistä katsottavien elokuvien listalle.
Saksalaisen Wieningerin Wieninger Festbier on 5,7 % vahvuinen lager. Kantavierrettä löytyy 12.3 °P ja katkeroaineita 21.0 EBU. Olutta löytää Alkon vakiovalikoiman tuotteena (katso täältä).
Pullon etiketti tuo jouluisan tunnelman mieleen mutta kuitenkaan kyseessä ei taida olla mikään jouluolut. Olut vaahtoaa vähäisesti tuoppiin kaadettuna ja pinnalle muodostunut vaahto katoaa myös pian pois eikä siitä kerkeä juurikaan silmillään tai suullaan nauttimaan. Väri oluessa on kullankeltainen.
Suutuntuma on keskitäyteläinen. Maussa on pieni kepeä pistävyys yrttisessä olemuksessa ja viljaisa maku nousee selvästi esiin. Keskiasteinen humalointi toimii eikä aavistuksen kuiva jälkimakukaan tunnu pahalta. Kokonaisuutena tämäkin on toimiva mutta kohtalaisen tasapaksu olut.
Musiikina menee hyvin mm. Seether ft. Amy Lee – Broken tai Shinedown – Monsters.
