Kulkuoikeudet parkkihalliin ja muualle toimi yhä. Auto selkeästi kaipaisi pesua.
Tänään oli poikkeuksellinen päivä töiden osalta, sillä olin pitkästä aikaa suurimman osan päivästä paikan päällä Pasilassa. Olen viimeiset pari vuotta tehnyt lähes 100 % etätöitä ja ainoastaan yhden päivän kävin viime vuoden puolella paikan päällä joten tänään Pasilassa pyörähtäminen oli mielenkiintoista vaihtelua työarkeen.
Aamulla hississä parkkihallista työhuoneelle mennessä meni hetken aikaa arpoessa missä kerroksessa oma työhuone edes oli ja totta kai valitsin väärän kerroksen 😀 Selkeästi edellisestä käynnistä oli siis kerennyt menemään jo hyvä tovi kun oli jo oman työhuoneensa paikan unohtamaan 🙂 Myönnettäköön että paikan päällä työpäiviä tehdessä en omalla työhuoneella normaalistikaan kerennyt kuin aamuisin pyörähtämään jonka jälkeen olin päivät palavereissa ympäri taloa joten ehkä tämä myös osittain selittää oman työhuoneen sijainnin unohduksen.
Kasvisruokavalikoima oli monipuolinen
Toimistolla käydessä iso plussa on hyvät ruokapaikat. Ensimmäistä kertaa tuli myös testattua yhden paikan kasvisruokavalikoimaa joka oli varsin hyvä ja useampaa eri ruokaa oli tarjolla edulliseen hintaan.
Saa nähdä kuinka usein jatkossa tulee paikan päällä käytyä, mutta näillä näkymin etätyötä tulee jatkettua yhä edelleenkin täysiaikaisesti.
Maistelupaketissa tuli mukana No 2, No 3 ja No 4 sekä Fifty-sixty
Kollegoiden kanssa ennen palaverin alkua tuli rupatellessa niitä näitä puheeksi erilaiset kahvit ja niiden maut. Eräs kollega kertoi ostaneensa Helsingin Kahvipaahtimolta Ruanda-kahvia ja tätä kautta itselleni tuli mieleen vilkaista myös firman nettisivuja että minkäslainen sivusto on kyseessä (katso sivut täältä).
Sivustoa selaillessa bongasin suodatinkahvien maistelupaketin johon kuului kahvit No 2, No 3, No 4 sekä Fifty-Sixty. Pistin kahvien maistelupaketin tilaukseen ja lisäksi otin mukaan myös Sesonki Ruanda joka jo pari päivää tilauksen teon jälkeen näyttää loppuneen. Onneksi itse vielä kerkesin sen tilaukseeni mukaan saamaan!
Kahvit saa tilattua suoraan papuina, mutta sivustolla on myös mahdollista valita erilaisella jauhatuksella. Omat kahvini tilasin papuina sillä kotoa löytyy Wilfa Svart Aroman (lue täältä) jolla voin jauhaa kahvini sitä mukaa kun niitä haluan siemailla.
Fifty-Sixty oli vielä osana maistelupakettia, mutta lisäksi tilasin Sesonki Ruandaa
Tilaus oli nopea ja helppo kuten nykypäivän nettipalveluilta odottaakin eikä postinkaan kanssa kovin kauaa joutunut odottamaan kun tilaus oli jo noudettavissa läheisestä LIDL:stä pakettiautomaatista.
Ensimmäisenä kokeiluun meni Sesonki Ruanda jonka jauhoin kahvimyllyllä niin hienoksi kuin mitä myllylläni sai. Ruanda on paahtoasteeltaan vaalea ja makuprofiiliksi on kuvattu hedelmäinen ja yrttinen kahvi tumman suklaan vivahteilla. En osaa niin tarkasti sanoa erotanko sieltä mausta mitä kaikkea, mutta ilahduttavasti tämä kahvi maistuu hyvälle vaikka normaalisti olen useammin tummien kahvien ystävä. Mukavan lempeä maku ja suutuntuma joka tuoreena jauhatuksena toimii hienosti iltapäivän kahvihetkessä.
Mielenkiinnolla odotan millaisia muut tilauksen kahvit ovat, mutta ainakin niistä riittää hyväksi toviksi nautittavaa sillä 250 grammasta papuja vastaa ainakin Shopcoffee.co.uk:n sivuston mukaan 35 kupillista kahvia (katso täältä).
Armageddon (IMDB) on vuonna 1998 julkaistu toiminnallinen sci-fi-elokuva. Sen on ohjannut Michael Bay ja sen pääosarooleissa nähdään Bruce Willis, Ben Affleck, Liv Tyler sekä Billy Bob Thornton.
Avaruudesta lentää maan pinnalle pienimuotoisia meteoriitteja ja ne aiheuttavat jonkin asteisia katastrofeja maan päälle tuhovoimallaan. NASAlta halutaan saada vastauksia onko meteorisateet jo ohi vai vieläkö lisääkin olisi tulossa, mutta ihmiskunnan kannalta vastaus tähän kysymykseen ei lupaa hyvää. Maahan iskeytyneet meteoriitit ovat olleet vasta alkusoittoa sillä tulossa on yksi vielä merkittävästi näitä suurempi osuma joka osuessaan uhkaa tuhota kaiken elollisen maan päältä.
Tilannetta kiireisesti kartoittaessaan NASA ja Yhdysvaltojen asevoimat päätyvät ratkaisuun lentää maata päin saapuvalle asteroidille, porata siihen reikä ja täyttää reikä ydinaseella jonka tarkoituksena on halkaista meteoriitti siten että kappaleet ohittavat maan. Koska tämänkaltaisia porausoperaatioita ei ole helppoa tehdä annetaan tehtävä öljynporauksen ammattilaiselle Harry S. Stamperille (Bruce Willis) ja hänen miehistölleen.
Harryn tytär Grace (Liv Tyler) ja Harryn miehistöön kuuluva A. J. Frost (Ben Affleck) viettämässä laatuaikaa ennen A. J.:n tulevaa matkaa avaruuteen
Armageddon on mielenkiintoinen yhdistelmä sci-fiä ja katastrofielokuvaa, vaikkakin omaan makuun enemmänkin katastrofielokuvan elementtejä olisi voitu hyvin saada mukaan. Visuaalinen toteutus oli mukavan toimivaa tasoa vielä modernimpiakin erikoistehosteita nähneelle joten näitä olisi mielellään katsonut lisääkin.
Tarina on sinänsä varsin kliseinen yhdistelmä perinteisiä mitättömyydestä maailmanmaineeseen ja sankarit pelastavat maailman -tarinoita. Harry ja miehistönsä ovat öljynporauksen ammattilaisia joilla ei ymmärrettävästi ole minkäänlaista ymmärrystä avaruuslennoista, mutta kuitenkin näille aavistuksen yksinkertaisille kovan työn raatajille annetaan harteille kannetttavaksi koko ihmiskunnan pelastaminen.
Henkilöhahmot ovat hyvin rakennettuja ja roolisuoritukset on hyvin näyteltyjä joka siten toimii hyvin tarinan tukena. Kun avaruuteen maailmaa pelastamaan rakennetusta joukosta rakentuu kuva muutamasta terävämmästä kaverista ja useammasta vähemmän terävästä saa operaatio enemmän mielenkiintoa ja kepeää koomiisuutta. Tietenkään elokuvassa ei joudu juurikaan jännittämän selviääkö maa-planeetta vaiko ei sillä kyseessä on kuitenkin perinteinen viihteellinen ja kliseinen sankaritarina, mutta mukavaa lisämakua hahmot kyllä tuovat persoonillaan.
Kokonaisuutena Armageddon ei tarjoa katsojalleen mitään varsinaista uutta eikä poikkeuksellista joten jos haluaa nähdä elokuvallisesti mestariteoksen kannattaa kenties katseensa suunnata muualle. Jos taas etsinnässä on puhtaan viihteellinen mutta siinä kategoriassa todella hyvin toimiva sci-fi-seikkailu on tämä mitä mainioin elokuva niihin hetkiin.
Ruotsalaisen Poppels Bryggerin Unmasked New England IPA on 8,5 % vahvuinen IPA. Katkeroaineita siinä on 55.0 EBU ja kantavierrettä 19.8 °P. Vahvuutensa vuoksi olutta saa Suomessa ainoastaan Alkoista joissa sitä löytää tilausvalikoiman tuotteena. Lisää tietoja oluesta löytää Alkon sivulta (katso täältä).
Tölkki on tylsähkö mutta selkeästi erottuvaa tyyliä. Tuoppiin kippaaminen on vaivatonta sillä vaikka vaahtoavuus onkin kohtalaisen runsasta ei se ole arvaamattomasti käyttäytyvää sorttia. Tuopissa oluesta erottaa hyvin sen kellertävän ruskean sävyn ja samean olemuksen joka ainakaan itselleni ei erityisemmin iske ulkoisesti. Tuoksu sitä vastoin on miellyttävä ja raikkaan hedelmäinen.
Suutuntuma on täyteläinen. Maku on makea ja greippinen ja siinä on hyvä balanssi kirpeyden ja makeuden välillä. Jälkimaku jättää sopivan kuivan olemuksen peräänsä mutta ei missään nimessä tarpeettoman korostuneesti. Hyvä ja toimiva IPA, vaikkakin ulkoinen olemus hieman verottaa parasta kokonaiskokemusta.
Musiikkina tämän kanssa kuuntelee mieluusti chilliä musiikkia, mm. Disciples ft. bshp – Solid Gold tai Gorgon City, DRAMA – Nobody.
Pauligin Café Reyjkavík on keskitummaa (paahtoaste 3/5) kahvisekoitusta joka on paahdettu 100 % Arabica-pavuista. Sitä myydään niin papuina kuin myös valmiiksi jauhettuna pakettinakin. Lisää tietoa löytää Pauligin sivulta (katso täältä).
Keskiasteiset paahdot eivät yleensä ole itselleni parhaimpia valintoja kahveiksi kotiin eikä valitettavasti tämäkään kahvi tee poikkeusta. Oma mieltymykseni on enemmänkin hieman tummemmat paahdot ja kuten muissakin vaaleimmissa kahveissa myös tässä vaaleus tuntuu aavistuksen laimealta, aivan kuin jotakin olennaista kahvin olemuksesta puuttuisi.
Maku ja olemus on pehmeä eikä kitkeryyttä ole juuri nimeksikään joka on toki hyvä asia myös omaan makuuni. Maussa on hentoa makeutta.
Mikäli keskipaahtoiset kahvit yleensäkin iskee on luultavaa että myös tämä toimii hyvin. Oma makumieltymykseni on kuitenkin enemmän kahvin tummemmissa paahdoissa joten omaan vakiokahvivalikoimaan tämä ei päädy vaikka omassa tuotekategoriassaan asiansa ajava kahvi varmasti onkin oikeammalle kohdeyleisölle.