Elokuva: Star Trek: Beyond

Star Trek: Beyond on Justin Linin ohjaama toiminnallinen sci-fi-seikkailu vuodelta 2016. Kapteeni James T. Kirkillä (Chris Pine) ja hänen miehistöllään on hallussa omaisuutta jonka tehokkuutta ja vaarallisuutta väärissä käsissä he eivät tiedä. He ottavat vastaan viestin avaruudesta jonka perusteella he lähtevät etsimään viestin lähettäjää tarjotakseen apuaan vain huomatakseen että kaikilla ei ole heitä kohtaan hyviä aikomuksia.

Monien modernien sci-fi elokuvien tapaan myös tämä on miellyttävän kaunista katsottavaa niin värien kuin efektiensä osalta. Harmillista kyllä kaikkein vahvin anti jää ainoastaan näihin elementteihin ja moni kokonaisuuden kannalta olennaisempi asia jättää kylmäksi.

Tarina ajaa asiansa, mutta se ei keskinkertaisuutensa vuoksi erityisemmin herätä suuria tuntemuksia. Näyttelytyö on toimivaa, mutta sillä ei paikata sitä että henkilöhahmoista puuttuu tunnetta ja syvyyttä ja hahmot jäävät etäisiksi ja merkityksettömän tuntuisiksi. Tietenkin tämä on toiminnallispainotteinen sci-fi-elokuva joten mitenkään erityisen syvällistä tarinaa tai hahmoja en odotakaan näkeväni, mutta syvyyttä olisi kaivannut kumpaan jompaan – tai mieluummin molempiin – jotta elokuva olisi noussut harmaan mieleenpainumattoman massan joukosta edes jossain määrin paremmaksi.

Toiminnalliset kohtaukset on onnistuneita ja ne antavat pieniä valonpilkahduksia katsojalle mitäänsanomattoman harmaiden hetkien ja yksittäisten kliseisten dialogien vastapainoksi, mutta kokonaisuus jättää silti lievästi tylsään kalilstuvan keskinkertaisuuden maun suuhun. Ei tämä huono elokuva silti ole, mutta ei tästä paljoa erityistä hyvääkään löydä joten se toimii parhaiten ainoastaan tylsien hetkien pois karkoittamiseen.


Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *