Kar-Kai Wongin ohjaama 2046 on romanttinen scifi-draama vuodelta 2004.
Chow (Tony Leung Chiu-wai) on kirjoittaja joka kirjoittaa tarinaa nimeltään 2046. Tarina saa inspiraatiota hänen omista kokemuksistaan ja hänen seksisuhteestaan naisen kanssa joka asui huoneessa 2046.
Tarina itsessään on ajatuksen tasolla yksinkertainen, mutta tapa millä Kar-Kai Wong sen katsojalle rakentaa saa sen tuntumaan merkittävästi vaikeammalta. Tämän elokuvan tapauksessa se on ainoastaan hyvä juttu, sillä samalla tapaa kuin saman ohjaajan In the mood for lovesta saa luultavasti tästäkin katsojana irti enemmän useammalla katselukerralla. Elokuva joka on tarpeeksi selkeä että siitä saa ensimmäisellä katselulla jo jonkinlaisen mielikuvan muodostettua, mutta samalla kuitenkin tarpeeksi monimutkainen tai ainakin tarpeeksi ajatuksia herättävä että sen tahtoo nähdä uudelleen on positiivinen merkki.
Tapa miten tarinassa hypitään välillä kirjoittajan kirjoittamaan tarinaan, välillä nykyhetkeen ja välillä käydään menneisyydessä vaatii katsojalta keskittymistä sillä ainakin itselläni paikoitellen oli haasteita hahmottaa ketkä henkilöt ovat kyseessä tai missä vaiheessa elämää asiat tapahtuvat. Tämänkin vuoksi tämä ottanee useamman katselukerran itselleni että siitä saisin paremmin kokonaisuuden rakennettua oikeanlaiseksi.
Ohjaustyyli on silmiinpistävän poikkeavaa valtavirtaelokuviin nähden. Kuvakulmien käyttö ja monet henkilöiden kuvaamiset peilien kautta ovat mielenkiintoisia ja hyvällä tapaa erottuvia taiteellisia ratkaisuita.
Visuaalisen tyylin kauneuden lisäksi myöskin elokuvan musiikit ovat kauniita ja tunnelmallisia ja tukevat hyvin kokonaisuutta.
Kokonaisuutena 2046 on erittäin tyylikäs ja mielenkiintoinen elokuva, mutta kaikkein helpointa katsottavaa se ei ole sen valtavirtatyylistä poikkeavan tyylinsä vuoksi. Kuitenkin se herättää halun katsoa sen useampaan kertaan, joten kyseessä on erittäin onnistunut elokuva.
Leave a Reply