Janjirassa tapahtuu onnettomuus minkä seurauksena Joe Brody (Bryan Cranston) menettää vaimonsa. Vuosien jälkeenkin hän yhä pyrkii selvittämään mikä on ollut todellinen syy onnettomuudelle. Hänen poikansa Ford (CJ Adams) oli vielä ala-asteikäinen tapahtuman aikaan, mutta alun tapahtumien jälkeen aikajana kuljettaa katsojan eteenpäin missä hän (rooliin vaihtuu Aaron Taylor-Johnson) on jo kasvanut aikuiseksi, perheelliseksi armeijan pomminpurkajaksi. Ford menee käymään isänsä luona ja joutuu visiitillään huomaamaan että isänsä tutkimukset eivät olekaan olleet täysin mielenvikaisia. Paniikkia ja tuhoa on luvassa kun muinaiset hirviöt nousevat esiin.
Suuren hirviön Godzillan tähdittämiä elokuvia on tehty useampia ja täysin samalla nimelläkin löytyy tämän Gareth Edwardsin ohjaaman vuoden 2014 version (IMDB) lisäksi myös Roland Emmerichin ohjaama vuoden 1998 versio (lue arvostelu). Muita elokuvia joihin Godzilla on saatu on mm. Godzilla vs. Kong (lue arvostelu), Godzilla Minus One, Godzilla King of Mosters ja monia muita, joten on selvää että jättikokoisille hirviöille on kysyntää valkokankaalla – etenkin jos muistaa myös kuinka monta Jurassic Park -elokuvaa on tehty. Täällä blogissakin on Jurassic Park -elokuvia arvosteltu Jurassic Park (lue arvostelu), Jurassic Park III (lue arvostelu) sekä Jurassic World: Fallen kingdom (lue arvostelu) eli hirmuliskot eivät ole ainoastaan muinaisjäänteitä.
Tässä filmatisoinnissa Godzilla ja muut nähtävät hirviöt eivät ole ainoastaan suuria ja sen vuoksi vaarallisia, vaan niiden tuhoamisrepertuaarista löytyy kyky myös kylvää kaaosta kansalaisten elämään EMP:n eli elektromagneettisen pulssin avulla. Lisäksi ne ammentavat voimaa ydinvoimasta joten ydinvoimalla niiden tuhoamisessakin saattaa ilmetä haasteita.
Toimivan elokuvan peruselementit on kyllä kohdallaan, mutta valitettavasti mitään keskinkertaisesta tusinaviihdettä parempaa ei päästä näkemään. Efektit toimivat kyllä asiallisesti, paikkoja tuhoutuu näyttävästi ja hirviöt on tehosteidensa puolesta asiallisen näköisiä ja tuntuisia. Keskinkertaisuus kuitenkin tuleekin sen tarinasta ja hahmoista joissa ei ole minkäänlaista syvyyttä mistä katsoja saisi todellista kosketuspintaa heidän elämäänsä. Kun hahmot jäävät etäiseksi heidän kohtalonsakin on merkityksetöntä, minkä vuoksi heille tapahtuvat asiat jäävät vain tapahtumiksi jotka tapahtuu, ei tapahtumiksi jotka tuntuvat katsojasta merkitykselliseltä.
Tämän tyylilajin elokuvassa hahmojen merkityksettömyys on sinänsä kuitenkin anteeksiannettavaa eikä se pilaa elokuvaa, se vain jättää sen keskinkertaisen filmatisoinnin tasolle. Myös tämän tyylilajin elokuvissa olisi mahdollista tehdä merkityksellisiä hahmoja joissa on jonkinlaista merkitystä katsojille, kuten alkuperäinen Jurassic Park on meille näyttänyt. Godzillaan on selvästi saatu muutamiin kohtauksiin myöskin vaikutteita kyseisestä Spielbergin metariteoksesta, vaikkakaan samanlaista merkitystä ja jännitettä ei ole kohtauksiin onnistuttu rakentamaan.
Kokonaisuutena Godzilla on kuitenkin katsottava. Se on sopivan rento ja viihdyttävä että se pitää yllä mielenkiintoa että sen jaksaa katsoa, mutta samalla se on myös tarpeeksi tusinaelokuva että viikon päästä elokuvasta tuskin muistaa juuri mitään.
Leave a Reply