Red IPA on kotimaisen Pyynikin panimon 5,5 % vahvuinen indian pale ale. IBU-arvo on 47 ja EBC 38. Olutta myydään ainoastaan LIDL-marketeissa. Lisää tietoja oluesta löytää valmistajan sivulta (katso täältä).
Tölkki on ulkoisesti varsin neutraali eikä erityisesti herätä itsessäni tunteita suurelti puoleen tai toiseen. Tölkin aukaistua tuoksu on hento mutta vähitellen siitä löytää miellyttävän imelän pehmeyden. Tuopissakaan tuoksu ei käy kovin dominoivasti esiin.
Tuoppiin kaadettua yllätyin oluen väristä. Odotin kuparisempaa sävyä, mutta tummaan punertavaan ruskeaan kallistuva ulkoasu sopii kyllä nimeensä enemmän kuin osuvasti. Väri on poikkeuksellisen miellyttävä. Vaahtoavuus on suhteellisen runsasta mutta tasaisesti nousevaa joten tavallisella varovaisuudessa tuoppiin kaataminen sujuu vailla huolia ylitse läikkymisestä.
Suutuntuma on pehmeä ja keskitäyteläinen. Maku on yrttisen mausteinen, aavistuksen kitkerä vaikkakin vasta jälkimakuna paremmin kitkeräksi erottuva. Tasapainoinen ja hyvä olut jonka mieluummin ostaa toisenkin kerran.
Musiikkina tämä kanssa toimii hyvin sopivan usvainen poppi, mm. Cyn – Drinks tai Charlottta Lawrence – Why do you love me.
Tämänkertaisena kahvikokeiluna on Pauligin Juhla Mokan Tosi tumma -nimellä myytävä kahvi. Omaan makuuni ns. tavallinen Juhla Mokka ei enää ole iskenyt vuosiin niin hyvin kuin nuorempana, joten oli mielenkiintoista ostaa tummaa versiota kokeiluun.
Tosi tumman kerrotaan olevan paahtoasteeltaan tasoa 4. Pavut on 100 % Arabica-lajikkeiden sekoitusta. Täyteläisyys on 4, hapokkuus 2 ja aromikkuus 3 ainakin valmistajan oman sivun mukaan (katso täältä).
Maku on ilahduttavan pehmeää ja helposti nautittavaa sorttia. Täyteläisyys on helppo löytää myös omassakin suussa, joten mikäli mieltymykset kääntyvät täyteläisten kahvien suuntaan on tämä sen suhteen onnistunut tuote.
Vaikka tämä on tummaa kahvia ei tämä silti kovin tummaa tuntua itselleni luonut. Tietenkin nämä on aina makuasioita ja tottumuskysymyksiä, mutta mikäli mieltymys on vahvempiin tummiin kahveihin ei tämä ehkä tavoita sitä kohdeyleisöä täysin.
Jollain tapaa kuitenkin uskon (vaikka en tietenkään voi tietää) että tavoitekohderyhmäksi on mietitty muutenkin keskiverto kahvin kuluttaja joille perinteinen Juhla Mokka on kahvivalinnassa se ensimmäinen tuote jota hyllystä kotiin kannetaan eikä niinkään ne ihmiset jotka muutenkin siemailet tummia kahveja. Mikäli näin on, on tämä kokeilemisen arvoinen tuote.
Koska nautin tummista ja vaaleista kahveista toimi tämä itselleni hyvin. Se on sopivan pehmeä kahvi vailla liiallista kitkeryyttä. En osaa tätä kuitenkaan laskea kovin tummaksi kahviksi vaan enemmänkin tumman ja vaalean kahvin välimaastossa hengailevaksi kahviksi joka hieman kallistuu tumman kahvin rajan tummemmalle puolelle.
Normaalisti kahvia arjejssa nautittaessa en tietenkään erikoisemmin mieti onko se tummaa vai vaaleaa, vaan sitä onko se hyvää vaiko ei. Juhla Mokka Tosi tumma onneksi itselleni kallistuu helposti hyvän makuisten kahvien puolelle ja tätä voin kuvitella ostavani toisenkin kerran kodin arkikahviksi.
Suuri taistelu (alkuperäinen nimi <em>From Here to Forever</em>) on amerikkalaisen Ellen Gould Whiten kirjoittama hengellinen teos.
En löytänyt varmaa tietoa milloin kirja on ensimmäisen kerran julkaistu, mutta ilmeisesti alkuperäinen teos on nähnyt päivänvalon kirjan muodossa ulkomailla vasta vuonna 1982. Tämä tuntuu omaan korvaani hieman erikoiselta, sillä Ellen White itse kuoli jo vuonna 1915 (lue täältä), mutta ainakin tämä lukemani painos on vuodelta 2015 ja sen on kustantanut Media7 Julkaisut. Sivuja kirjassa on 446, vaikkakin sivu 428 on viimeinen varsinainen sivu ja loput on lähteitä ja liitteitä.
Suuri taistelu kertoo monista historiallisista tapahtumista ja niissä toimineissa hengellisistä vaikuttimista. Esimerkiksi teoksesta löytyy paljon juttua katolisen kirkon epäterveistä ja suorastaan vaarallisista opeista ja toimintamalleista historiassa, protestanttisuuden alkuvaiheista, Lutherin ajamasta uskonpuhdistuksesta ja protestanttisen suuntauksen kasvusta ja paljon kirjassa on kerrottu myös adventtikirkon historiaan vaikuttaneista tapahtumista.
Mikäli Ellen White – tai Ellen G. White kuten hänestä monesti kuulee puhuttavan – ei ole tuttu lainkaan, on häntä yleisesti seitsemännen päivän adventistien piireissä pidetty profeettana. Whiten oma vaikutus ilmeisesti adventtikirkon historiassa on alussa ollut vähäistä sillä teologiset suuntaviivat on muodostunut jo ennen hänen vaikutustaan, mutta myöhemmin hänen kirjoitukset ovat nousseet arvostetumpaan asemaan ja Raamatun Sanoma -vihkossa (lue täältä) on todella paljon viittauksia hänen kirjoituksiinsa.
Raamattua (+ toki myös jonkin verran Koraania, Mormonin kirjaa yms.) lukuunottamatta en ole muistaakseni aikaisemmin lukenut mitään hengellistä tai teologista kirjallisuutta joten on hieman vaikea sanoa suoraan mitä mieltä tyylillisesti tästä kaikesta olin. En siis tiedä tämän tyylilajin kirjoja enkä osaa peilata oliko tämä tavallinen vaiko tavallisuudesta poikkeava omassa lajityypissään, onko näissä normaalistikin kerrottu paljon historiaa ja Raamatun tulkintoja vuosien varrelta.
Kuitenkin kokonaisuutena pidin tästä teoksesta. Siinä oli paljon tekstiä jonka kautta opin historiaa eri suuntauksista, sain paremmin ymmärrystä mistä juontaa juurensa monien kohtalaisen negatiivinen asenne katolilaista opetusta kohtaan sekä ilahduttavasti sai lukea myös niistä maailmanlopun ennustuksista joihin milleristit uskoivat ja jotka nyt jälkeenpäin on helppoa tietenkin huomata menneen selvästi pieleen. Pidän siitä että historian tapahtumista kerrotaan turhia kaunistelematta, olipa ne sitten hyviä tai huonoja. Pieleen menneet lopun ajan ennustukset ovat osa historiaa jota milleriläisillä on ollut eikä sitä ole tarvetta kaunistella.
Koska kyseessä on hengellinen teos, on kirjassa paljon myös sellaista mistä on vaikea sanoa juuri mitään. Se joko on niin, tai sitten ei. Esimerkiksi enkelien läsnäolo erilaisissa historian hetkien tapahtumissa on asia mitä en voi todistaa puolesta enkä vastaan joten ne joko uskoo tai sitten ei. Kuitenkaan mitään sellaista ei kirjassa pistänyt ainakaan itselläni silmään mistä olisi tullut tunnetta että kyseessä olisi harhaoppi tai eksytys Raamatun sanomaan peilattuna, joten en näe mitään syytä miksi en tutustuisi jatkossa Whiten muuhunkin kirjallisuuteen.
Argo (IMDB) on vuonna 2012 julkaistu biografia/draama/trilleri. Sen on ohjannut myös pääosaroolissakin nähtävä Ben Affleck. Muissa rooleissa nähdään mm. Bryan Cranston, Alan Arkin, Victor Garber, Tate Donovan, John Goodman sekä Taylor Schilling. Elokuva on palkittu parhaan elokuvan Oscarilla.
Elokuva on tositapahtumiin pohjautuva tarina missä kerrotaan CIA:n suorittamasta operaatiosta missä pelastettiin kuusi amerikkalaista Iranin pankkivankikriisin aikaan vuonna 1979. Wikipedian mukaan kyseinen kriisi alkoi vuonna 1979 islamilaisten opiskelijoiden vallattua Yhdysvaltojen Iranin suurlähetystön Teheranissa (lue täältä).
Oma historiantietämykseni aiheen tiimoilta on vähäistä joten en osaa arvioida kuinka todenmukainen kuvaus elokuva oli kyseisestä tapahtumasta. Kuivahkon kuuloisesta aihepiiristään huolimatta Affleck on onnistunut loihtimaan mielenkiintoisen elokuvan joka pitää katsojan mielenkiinnon yllä alusta loppuun saakka.
Bob Andersin roolissa Tate Donovan
Alussa katsojalle näytetään tapahtumapaikka, mielenosoittajien saapuminen ja mellakointi sekä kuuden henkilön pako tapahtumapaikalta. Pian tämän jälkeen siirrytään amerikkaan CIA:n puolelle missä suunnitellaan operaatiota paenneiden henkilöiden palastamiseksi heidän piilopaikastaan. Agentti Tony Mendez (Ben Affleck) lähtee Iraniin pelastusoperaatiolle mikä on naamioitu CIA:n tekaistun Sci-Fi elokuva Argon tapahtumapaikaksi.
Elokuvallisesti Argo on tyylikkäästi toteutettu draama joka rakentuu verkkaisesti käymättä kuitenkaan missään vaiheessa junnaavaksi. Rauhallisen tarinan kasvatuksen ja hyvän tarinan rytmin myötä lopun ratkaisuvaiheet tuntuvat kiinnostavalta ja jopa jännittävältä – siitäkin huolimatta että katsojan on helppoa osata odottaa mihin suuntaan henkilöiden kohtalot menevät.
Vakava tarina sisälsi siellä täällä myös toimivia humoristisia vivahteita jotka olivat omiaan lisäämään elokuvalle myös viihteellistä puolta. Yli kaksi tuntia kestävä elokuva kansainvälisestä konfliktista ja siihen liittyvästä pelastusoperaatiosta on helppo tehdä tarpeettoman synkkämieliseksi ollakseen enää viihdyttävä tai vaihtoehtoisesti liian kliseiseksi ollakseen uskottava, mutta Argo onnistuu tyylipuhtaasti tasapainottelemaan näiden välillä kallistumatta kuitenkaan kumpaankaan suuntaan.
Kokonaisuutena Argo on erinomainen elokuva joka kestää useammankin katselukerran.
Alunperin jenkeistä lähtöisin olevan Blue Moonin panimon Belgian White on 5,4 % vahvuinen vehnäolut jota myydään hyvin varustelluissa marketeissa sekä Alkon vakiovalikoimassa. Katkeroita löytyy 19.0 EBU ja kantavierrettä 13.5 °P. Lisää teknisiä tietoja löytää Alkon sivuilta (lue täältä).
Pullo on ulkoisesti keskinkertainen; toimiva, mutta ei mitenkään erityisen poikkeava massasta. Pullon aukaistua löytää suhteellisen tunkkaisen olemuksen joka suhteellisen usein on ollut monien muidenkin vehnäoluiden ominaispiirre. Tuopissa tuoksu ei sen houkuttelevammaksi käy, mutta ei se missään vaiheessa onneksi myöskään häiritseväksi muutu.
Tuoppiin kaataminen käy huoletta yhdellä humauksella sillä vaahtoavuus on maltillista ja 0,5 litran oluelle varattu tuoppi imaisee nesteet iloisesti sisuksiinsa nopeammin kuin Esson baarin pajatso mummojen eläkerahat.
Väri on tuoppiin kaadon jälkeen tummempaan sävyyn hakeutuvaa, melkein jopa kuparista mutta pian kaatamisen jälkeen samea ja simamainen – ellei jopa kiljumanen – vivahde nousee esiin. Omaan makuuni ulkoisesti olut ei herätä suurta intohimoa maistamaan, mutta onneksi ei olutta väriin katsominen.
Suutuntuma on keskitäyteläinen. Mausta erottaa vehnäoluelle tyypillisen vehnän maun mutta aavistuksen kirpeämpänä ja raikkaampana kuin monessa muussa. Humalointi on mietoa eikä alkoholin tuntu pääse missään vaiheessa makukenttään korostuneesti esiin, hädin tuskin sitä edes erottaa mausta muutenkaan. Sitruksinen raikkaus toimii eikä jälkimakukaan ole tarpeettoman korostunut. Toimiva vehnäolut vailla sen suurempia kehuja tai haukkuja.
Musiikkina tämän kanssa toimii hyvin rempseä indie-kama, mm. Dodie – Guiltless tai Kailee Morgue – Medusa.
