Author: stargazers

  • Leffalauantai: Requiem for a dream (Unelmien sielunmessu)

    Harry Goldfarb (Jared Leto)

    Requiem for a dream (IMDB) joka on Suomessa tunnettu myös nimellä Unelmien sielunmessu on vuonna 2000 julkaistu draamaelokuva. Sen on ohjannut Darren Aronofsky joka tunnetaan myös tämän blogin Suosituksia-sivullekin päätyneiden elokuvien Black Swanin ja mother! ohjauksesta. Pääosaroolituksissa nähdään Jared Leto, Ellen Burstyn, Jennifer Connelly sekä Marlon Wayans.

    Elokuvan tarinassa kerrotaan huumeiden käytöstä useammasta eri perspektiivistä. Tarinan alussa Jared Leton näyttelemä Harry Goldfarb käy viemässä äidilleen hyvinkin rakkaan television jälleen kerran kanikonttoriin jotta saisi siitä taas rahaa huumeidensa ostoon. Äiti Sarah (Ellen Burstyn) sitten käy hakemassa ties monettako kertaa televisionsa takaisin ja palaa jälleen arkielämäänsä eli televisiovisailuiden seurantaan.

    Harryn ystävä Tyrone (Marlon Wayans) on sitä mieltä että heidän olisi aika mennä eteenpäin ja itse ruveta myymään huumeita jotta saisivat rahaa ja elämäänsä sitä kautta eteenpäin. Ajatus ottaa tuulta alleen ja vähitellen huumekuviot lähtevät kulkemaan ja tuottamaan rahaa. Harryllä on myös tyttöystävä Marion (Jennifer Connelly) jonka kanssa myös suhde menee hyvin ja pari viettää onnellista aikaa yhdessä toisistaan ja päihteistä nauttien.

    Harryn saatua elämäänsä parempaan ruotuun ja myös talouttaan parempaan kuntoon päättää hän hyvittää äidilleen aikaisemmat television kanitusoperaatiot ja hankkia tälle uuden ison television. Käydessään äitinsä luona kertoakseen tämän ilouutisen hän havaitsee kuitenkin äidistään poikkeuksellista käyttäytymistä ja tajuaa että äitinsä ei ole aivan normaalissa tilassa.

    Äitinsä on aikaisemmin saanut ilmoituksen että hän pääsee seuraamaansa televisio-ohjelmaan esiintymään ja hän on alkanut dieetille jotta mahtuisi kauniiseen punaiseen mekkoon näyttääkseen hyvältä televisiossa. Dieetti on kuitenkin hakenut epäterveitä muotoja ja piristävien pillereiden voimalla hän saa pidettyä nälkäänsä kurissa ja painoaan pudotettua. Harry tajuaa äitinsä päihteilyn ja koettaa puhua hänelle järkeä mutta heikolla menestyksellä. Vähitellen jokaisen päähenkilön elämä luisuu alamäkeä pitkin päihteiden viitoittamalla tiellä.

    Sarah Goldfarb (Ellen Burstyn)

    Olin nähnyt Requiem for a dreamin kahdesti tai kolmesti aikaisemmin, mutta edellisestä katsontakerrasta oli aikaa luultavasti jo kymmenisen vuotta tai ylikin joten oli mielenkiintoista palata tämän elokuvan äärelle nähtyäni välissä useita satoja muita elokuvia. Ennen tätä katsontakertaa muistikuvana oli ainoastaan että kyseessä oli huume-elokuva joka ei ollut kauhean iloinen joten suuri osa elokuvasta oli jo onneksi unohtunut ja monessa mielessä tätä pääsi katsomaan uusin silmin.

    Muistan aikoinani ihmetelleeni kun eräs nettituttavani käytti tästä ilmaisua ahdistava elokuva. Itseni mielestä tässä ei ollut mitään ahdistavaa ja se oli ainoastaan hyvä elokuva joskus kauan sitten. Mielenkiintoista oli tästä perspektiivistä katsoen analysoida kuinka paljon sitä itse onkaan kymmenessä vuodessa muutttunut – tai sitten vain tapani katsoa elokuvia on muuttunut radikaalisti – sillä tämän elokuvan ahdistavuus ja painostavuus kävi niin kovaksi että useamman kerran joutui pitämään kesken elokuvaa taukoa, keittämään kahvit ja jatkamaan vasta sitten kun ensin oli saanut hieman kerättyä itseään. Nyt ymmärrän itsekin miten tätä on aikoinaan tuttavani voinut pitää ahdistavana.

    Palataan kuitenkin takaisin itse tarinaan ja siihen miten tämä elokuva onnistuu tämänkaltaisen tunnetilan saamaan aikaiseksi, sillä kovin usein tällaista tunnereaktiota ei tule koettua mistään taiteesta.

    Tarina alkaa varsin harmittomasti kuvauksella nuorista jotka vetävät huumeita, tekevät sen eteen typeryyksiäkin kuten äidin television kantaminen kanikonttoriin, mutta kuitenkin elämänhallinta pysyy vielä sellaisessa mittakaavassa että elämää koetaan kadun aurinkoista puolta kulkien. Huumeiden kauppaaminen tuottaa tulosta ja rahaa tulee käytettyä niin äidin kuin tyttöystävänsäkin elämän laadun parantamiseen. Harry uskoo Marionin kykyihin ja on tukemassa häntä niin emotionaalisella kuin myös taloudellisellakin puolella. Elämä näyttää kaikille loistoaan.

    Marion Silverin roolissa nähdään Jennifer Connelly

    Kuviot alkavat Harryllä, Marionilla ja Tyronella kuitenkin ottaa ikävämpiä muotoja kun huumeiden saanti vaikeutuu. Kamaa ei enää tule myyntiin, rahavarastot alkavat hupenemaan ja pian alkaa jo omatkin vierotusoireet tehdä tuloaan. Elämänkuviot alkavat hakea synkempiä sävyjä, riidoilta ei vältytä ja pian jo ensimmäiset askeleet kohden prostituutiokin koetaan.

    Samaan aikaan myös Sara joka odottaa yhä omaa pääsyään televisioon alkaa luhistumaan mielenterveytensä osalta liiallisten dieettipillereiden käytön ja liian vähäisen ruokailun seurauksesta. Mielenterveys järkkyy, todellisuus hämärtyy eikä jälki ole kaunista katsottavaa myöskään tämän ihmiskohtalon osalta.

    Monen vuoden jälkeen katsottuna Requiem for a dream on loistava elokuva – siitäkin huolimatta (vai juuri siksi?) että se on yksi ahdistavimmista elokuvista joita olen koskaan nähnyt, on kyseessä ehdottomasti lajityyppinsä mestariteos. Se säväyttää ja saa miettimään olisiko huumevalistustunneilla tämänkaltaisten elokuvien näyttämisellä toivotummat lopputulokset kuin monella muulla metodilla.

    Elokuvassa on monta ulottuvuutta josta pidän paljon. Yksi näistä on henkilöhahmojen väliset suhteet ja niiden vähittäiset rakentamiset ennen rikki repimistä. Siinä missä monessa elokuvassa yksittäiset persoonat ovat enemmän avattuja ja itsenäisinä toimijoina kiintoisia tuntui tässä henkilöiden väliset siteet mielenkiintoisemmalta kuin Harry, Marion tai Tyrone yksistään. Sitä vastoin Harryn äiti Sarah oli enemmän oma persoona jonka päihteiden käyttöön ohjautunutta tarinaa tuli peilattua hänen hahmonsa kautta suoraan.

    Tyrone C. Love (Marlon Wayans)

    Toinen mistä pidin kovasti tarinassa oli sen tapa herättää ajatuksia. Vaikka jokaisen päähenkilön kohtalo näkee kohokohdan ja siitä päihteiden vaikutuksesta vaiheittaisen luhistumisen kohden tuhoa samalla kuitenkin elättäen uskoa siitä että pian asiat kääntyvät takaisin parempaan, jäi itseäni mietityttämään onko tässä elokuvassa kuitenkaan todellisuudessa kyse pelästään päihteistä ja niiden tuhoavasta vaikutuksesta.

    Osittain tuntui aivan kuin merkitys olisi enemmänkin pakkomielteisissä mielihaluissa ja siitä kuinka omat epäterveet toimintamallit voivat otollisessa maaperässä eskaloitua suhteettomiin mittasuhteisiin ja huumeet ovat vain yksi ilmenemismuoto johon se voi johtaa. Tarkoitan tällä pohdinnallani sitä kuinka esim. kolmikon päihteiden käyttö lähtee täysin lapasesta vasta kun tapahtuu ikäviä käänteitä ja siinä vaiheessa vasta havaitaan kuinka huomaamattomasti päihteily on astunut liian suureen osaan elämässä, tai sitä kuinka Sarahin halu päästä televisioon ja näyttää siellä hyvältä kokeakseen jonkinlaista ihailua katsojilta johtaa hänen epäterveiden toimintamallien muodostumiseen hänen osaltaan pillereiden nappailemisen muodossa.

    Lisäksi pidin elokuvan visuaalisesta tyylistä sekä musiikeista. Ohjaus on tyylikästä ja selkeästi positiivisesti massasta erottuvaa. Mielenkiintoisilla lähikuvilla ja muilla ohjauksellisilla elementeillä Aronofsky saa puettua henkilöiden elämien luhistumisen niin aidon tuntuisesti että se menee katsojalle syvälle ihon alle.

    Kokonaisuutena Requiem for a dream on mestariteos jota en voinut olla lisäämättä Suosituksia-sivulleni. Tämän kohdalla kuitenkin mietin hetken aikaa voinko tätä laskea sellaiseksi elokuvaksi jota voisin suositella sillä elokuvassa on niin ahdistava tunnelma että sitä voi olla vaikea katsoa. Tästä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – elokuva on paikkansa ansainnut elokuvasuosituksieni listalle. Se on elokuva joka puhuttelee.

    Arvosana: 10/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 697 661 annettuun ääneen”]8,3/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Luscious Lucy IPA

    Kotimaisen käsityöläispanimon Hopping Brewstersin Luscious Lucy on 5.1 % vahvuinen IPA. Mitään muita tietoja oluesta en sitten tähän hätään netistä löytänytkään eikä panimon omilla nettisivuilla juurikaan infoa irronnut. Aikaisemmin kyseisen panimon oluista olen kirjoittanut tänne blogiin ainoastaan Flight Cadet Apasta joten mielenkiintoista oli maistaa myös muita panimon tuotteita.

    Pullon etiketti on varsin tyylikäs ja kaupassa hyllyssä edukseen erottuva – kuinkas muuten, kaunis vähäpukeinen nainen toimii aina 😉 . Korkin aukaistua löytää etiketissäkin mainitun mangon tuoksun. Olut vaahtoaa kohtalaisen paljon tuoppiin kaadettaessa mutta vaahto kuluu pinnalta pois niin nopeaa tahtia että kovin pitkään pullon kaatamisessa tuoppiin ei joudu säätämään. Tuoksu erottuu hyvin vielä tuopissakin.

    Suutuntuma on puolitäyteläinen, kohtalaisen sitruksinen ja kohtalaisen kitkerä. Myös makuun on saatu ilahduttavan selkeästi erottuvaa mangoa. Yleisestuntumaltaan olut on vahvasti kirpeään ja kuivaan kallellaan mutta kuitenkin helposti nautittavaa sorttia. Sellainen että voin kuvitella ostavani tätä vielä uudemmankin kerran ja nauttivani esimerkiksi ruoan kanssa.

    Musiikkina menee mm. The Sweeplings – Carry me home tai Corey Kilgannon – The Rhine.

  • Kuukausikatsaus heinäkuuhun

    Helteinen heinäkuu jäi taakse ja elokuu saapui kuin varkain jälleen luoksemme. Kaikeksi onneksi näyttää siltä että vielä on kesää jäljellä, joten älkäämme vaipuko epätoivon syövereihin vaan iloitaan vielä kun aurinkoisia päiviä on joista nauttia. Blogille tuttuun tapaan on kuukauden viimeisenä tai seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä aika silti tehdä lyhyt kuukausikatsaus kuukauden tapahtumiin.

    Viime kuukauden puolelle mahtui monenlaista aktiviteettia. Suurimpana ja mielenkiintoisimpana ehdottomasti oli serkkuni häät joissa sain kunnian olla vieraana. Häät oli kauniit ja niin oli hääparikin, kuinkas muuten. Häät järjestettiin maaseudun rauhassa Lohjan Sammatissa eli pääkaupunkiseutulaisittain ajateltuna Lapissa joka alkaa heti Kehä III:n ulkopuolelta.

    Heinäkuussa myös asuntoa tuli laitettua jälleen miellyttävämpään kuntoon. Serkkupoika kävi laittamassa uudet verhokiskot jokaiseen huoneeseen ja nyt pystyn laittamaan verhot kiinni ja auki kuten normaalit ihmiset tavallisissa elämässään tapaavat tehdä. Ai että, tämä on hyvä. Mikäs sen mukavampaa kuin saada verhot laitettua auki tai kiinni aina kun siltä tuntuu ilman että verhot tökkivät sentin tai kahden välein niin paljon että niiden laittaminen aiheuttaa tarpeetonta verenpaineen nousua.

    Viime kuun puolella sisustuksellisesti tuli palattua takaisi kahden tietokoneen ratkaisuun jotka molemmat ovat eri huoneissa. Aikaisemmin oli Mac Mini kiinni olohuoneessa samassa näytössä kuin pelitietokoneeni, mutta lopulta ahtauden ja epäkäytännöllisyyden vuoksi viskasin Mac Minin makuuhuoneeseen omalle pöydälleen. Mac-kone on ensisijaisena tietokoneenani audiovisuaalisessa tuotannossani (eli valokuvien käsittely, videoiden editointi sekä musiikin teko) ja siinä tarvittavat romut eivät olisi enää fiksusti mahtuneet olohuoneeseen joten parempi oli tehdä siisteyden ja käytännöllisyyden suhteen joustaminen että toinen kone on eri paikassa kuin toinen. Parempi kaksi hyvää erillistä ratkaisua kuin kaksi epäkäytännöllistä yhdessä läjässä.

    Koivukylässä on kesäistä

    Viime kuun puolella tuli tori.fi:ssä myytyä myös vanhaa rompetta pois ja hankittua kaikkea muuta nykyisin tarpeellisempaa tilalle. Viime kuu oli vanhan roinan myynnin osalta kokonaisuutena varsin hyvä ja viimeksi eilen laitoin vielä lisää roinaa kaapeista myyntiin, toivottavasti nekin lähtevät kiertoon inhimillisessä ajassa. On hyvä laittaa aina ylimääräiseksi jääneitä romuja myyntiin sillä nopeasti niistä satojakin euroja saattaa irrota uusiokäyttöä varten.

    Viime kuukauden ostoksista tänne blogiinkin jo kirjoitin että monihuoneäänijärjestelmä tuli vaihdettua Sonokseen (lue täältä) ja nyt hieman vajaa kuukauden niitä käyttäneenä olen pitänyt näitä erinomaisena ostoksena. Taustamusiikin kuuntelun määrä on lisääntynyt todella paljon kiitos Sonosten suoraviivaisen ja vaivattoman käyttökokemuksen. On todella mukava aamuisin pistää rauhallista musiikkia taustalle hiljaisella soimaan samalla kun kahvia ryystää ja katsoo kuin päivä tekee tuloaan. Joskus aikoinaan koetin bluetooth-kaiutintakin tällaiseen mutta se jäi käyttämättä tämänkaltaisessa käytössä liiallisen säätämisen tarpeen vuoksi.

    Heinäkuussa hankin myös Rajalan kesäalennuksesta uuden kameran josta täällä blogissakin ohimennen mainitsin (lue täältä). Nyt vajaan kuukauden Fujifilm X-T2:ta ja sen kittiputkea käyttäneenä on vahvasti jo syntynyt mielikuva siitä että se on paras kamera mitä olen koskaan omistanut. Olen kuvaillut luultavasti vuodesta 2003 saakka jolloin käytössäni oli analoginen pokkarikamera. Kuitenkin ensimmäisen digitaalisen kameran hankin jo vuonna 2004 ja sen jälkeen kameroita on tullut ja mennyt vuosien mittaan hyvin monenlaisia, pääsääntöisesti Canoneita ja nyt viime vuosina Nikoneita.

    Fujifilm X-T2:n käytöstä ja viehättävyydestä kuvauksessa kertonee jotain se että olen tänä vuonna vajaassa kuukaudessa kuvannut sillä jo yli 3900 valokuvaa. Vertailukohteena Nikon D750:llä olen kuvannut koko alkuvuoden aikana 3011 valokuvaa ja siinä on kuitenkin mukana koko Prahan reissu ja kaikki muutkin valokuvat. Lyhyesti sanoen Fuji on kulkenut mukana kourassa lähes jokaisena päivänä kun olen ollut töissä, kaupungilla tai milloin missäkin. Se on ollut sopivan kevyt kuljettaa mukana ja sitä on ollut hauska käyttää – mitäpä se parempaa kameralta voisi toivoa?

    Muista hankkimistani sekalaisista laitehankinnoista kirjoittelen joskus tänne arvosteluita ja kokemuksia jos ja kun jaksan ja saan aikaiseksi.

    Heinäkuussa tuli myös käytyä useammallakin keikalla. Kävin katsomassa Hilland Playboysia (lue täältä), Carach Angrenia (lue täältä) sekä Wolfheartia (lue täältä), Ruudolfia ja Prinssi Jusufia (kuvia tulossa lähiviikkoina) ja tulipa vihdoin viimein nähtyä myös The Offspring jonka lämppärinä oli Danko Jones. Harmillisesti tuolla keikalla sai ainoastaan matkapuhelimella kuvata joten saapa nähdä tuleeko mitään kuvia näistä tänne. Täytyy katsoa onko niissä seassa yhtään julkaisukelpoista 🙂

    Vaikka heinäkuussa palasin kesälomalta takaisin töihin jäi onneksi sosiaalisellekin elämälle normaaliin tapaan aikaa. Innostuinpa myös työkaverini kanssa vetämään paikallisessa kuppilassa duettona karaokea. Lisäksi sain vihdoin ja viimein aikaiseksi monen vuoden sitten joskus -ajattelun jälkeen käydä täällä päin yökerholla. Kävin joraamassa Vantaalla sijaitsevalla Pingviinillä kaverini ja hänen kaverinsa kanssa.

    Elokuvien katsomisen määrä romahti merkittävästi sillä viime kuussa katsoin vain kymmenen elokuvaa. Tämä on toki ymmärrettävää kun aika on kuitenkin rajoitettua ja harrastuksia ja menoja oli muitakin, mutta eiköhän tässä taas syksyä kohden mennessä tule enemmänkin elokuville aikaa.

    Viime kuu oli myös ilahduttava senkin suhteen että auto tuli takaisin laitettua kaverin kanssa ajokuntoiseksi (eli käynnistettyä kaapeleista) ja useampana iltana sen jälkeen onkin autolla tullut pärräiltyä. Jos saan asiakkaalta autopaikan järjestymään rupean käymään nykyisessä asikasprojektissa omalla autolla jotta säästyisi merkittävästi aikaa viikkotasolla työmatkoista. Saapa nähdä miten käy!

    Viime kuukausi oli itselleni myös ensimmäinen kuukausi milloin pidin päiväkirjaa kokonaan paperisena versiona. Olen joskus vuosia sitten koettanut kirjoittaa (lähes) joka-aamuista päiväkirjaani paperille mutta olen kuitenkin palannut aina takaisin tietokoneella kirjoittamiseen sen helppouden ja käytännöllisyyden vuoksi.

    Kuitenkin sen jälkeen kun hankin tulostimen (lue täältä) innostuin tästä päiväkirjan käsin kirjoittamisesta paperille aivan uudella tapaa sillä nyt päiväkirjamerkintöhin tulee kirjoittamisen lisäksi tulostettua aina yksi kuva edellisen päivän tapahtumista. Tämä on antanut päiväkirjalle paperisena versiona selkeän edun tietokoneella kirjoittamiseen sillä konkreettinen valokuva liimattuna päiväkirjan sivulle antaa aivan erilaisen tunteen kuin digitaalisessa muodossa jossain bittiavarauudessa pyörivä valokuva ja teksti. Jatkan siis yhä paperisen päiväkirjan parissa 🙂

    Kokonaisuutena heinäkuu oli hyvä kuukausi. Siihen mahtui monenlaista aktiviteettia mutta myös rennosti ottamista. Toisin sanoen pääpiirteittäin tavallista arkielämää mutta lisäksi myös hyvänä vaihteluna häitäkin pääsi pitkästä aikaa nauttimaan 🙂

    Mukavaa alkanutta kuukautta kaikille!

  • Keikka: Wolfheart @ On The Rocks 2019-07-17

    Wolfheart On The Rocksissa heinäkuussa 2019

    Kuten viime viikolla kirjoitin oli 17.7.2019 Helsingissä On The Rocksissa keikka jossa oli soittamassa Wolfheart sekä Carach Angren. Viime tiistaina postasin kuvia Carach Angrenista joten tällä viikolla sitten viime viikon postauksessa lupaamani kuvat Wolfheartista.

    Kaikki kuvat on otettu Fujifilm X-T2 kameralla käyttäen 18-55 F/2.8-4.0 objektiivia.

  • Mini kulkee taas

    Mini on jälleen ajokunnossa

    Jokunen aikaa taas kerkesi vierähtämään että autolla ei päässyt enää pärräilemään. Syynä tähän oli auton akku joka oli päässyt tyhjenemään parkkipaikalla ollessaan.

    En ole täysin varma mikä moisen on aiheuttanut mutta havaitsin ainakin unohtaneeni tupakansytyttimeen FM-lähettimen kiinni varmaankin kuukaudeksi joten mitä luultavammin tämä on aiheuttanut akun tyhjentymisen.

    Täyttä varmuutta auton käynnistymättömyydelle ei ollut mutta vahva epäilys oli siitä että ongelma on seurausta akun tyhjentymisestä sillä mitään sisävaloja tai vastaavia ei autoon tullut. Viime perjantaina sain vihdoin aikaiseksi käydä ostamassa kaapelit joilla voi akkuun syöttää toisesta autosta virtaa ja niinpä perjantaina illalla sitten kaveri tuli autonsa kanssa pihassa pyörähtämään ja antamaan Minille virtaa.

    Toisesta autosta virtaa saatuaan Mini käynnistyi samantien ilman ongelmia joten oli ilahduttavaa havaita että käynnistymättömyyden ainoa syy näytti olevan ainoastaan tyhjentyneessä akussa. Heti kun auton oli saanut käyntiin lähdin pyöriskelemään lähialueille ympyrää useammaksi kymmeneksi minuutiksi jotta saan akkua ladattua sillä tarkoituksena oli lauantaina päästä menemään häihin keskelle ei mitään (lue: Sammattiin) ja omalla autolla sinne meno oli selkeästi helpoin vaihtoehto.

    Lauantaina kävin sitten aamusta heti koettamassa vieläkö auto lähtee käyntiin ja ilman ongelmia sai auton käyntiin eikä kaveria tarvinnut kutsua antamaan uutta kertaa virtaa. Viikonloppuna sitten ajelin Sammattiin ja takaisin sekä sunnuntaina vielä Verkkokaupalle Jätkänsaareen ja takaisin ja hyvin tuntuisi Mini taas rullailevan. Täytynee jatkossa muistaa ajaa paljon useammin jotta akku ei pääse tyhjenemään 🙂