Paulaner Hefe-Weißbier on saksalaisen Paulanerin panimon panemaa 5.3 % vahvuista tummaa vehnäolutta. Olutta on saatavailla ainakin LIDL-kaupoista.
Olut on tuoksultaan varsin mieto ja neutraali niin pullossa kuin tuoppiin kaadettunakin. Tuoppiin kaataminen on sujuva prosessi eikä olut vaahtoa tarpeettoman paljoa ja kovin paljoa ei joudu tuoppiin kaatamista hidastamaan. Pinnalle syntyvä paksuhko kermaisa vaahto on maultaan lähes mautonta hattaraa.
Suutuntuma oluessa on puolitäyteläinen ja selkeästi makeaa sorttia oleva ja sitä onkin helppoa lähestyä. Jälkimakua ei ole juuri lainkaan joten hyvästä tai huonosta jälkimausta ei voi sanoa juuta tai jaata sillä jälkimakua ei jäänyt suuhun pyörimään käytännössä lainkaan.
Tunnelmaltaan tämä olut ei ole kovin vahva, mutta omaan makuuni tämä oli toimiva juoma jossa on miellyttävästi selkeästi erottuvaa hedelmäistä makua mukana.
Musiikiksi tämän kanssa sopii kevyt metalli/rock, esimerkiksi Burning Witches – Hexenhammer tai Sirenia – Love like cyanide.
Viime kuun puolella sain vihdoin akustointilevyt seinälle serkkuni avustuksella. Aikaisemmin jo olen ohimennen maininnut akustointilevyista mutta nyt hieman niiden kanssa elettyä voisin muutaman sanan mainita lisää.
Mikäli akustointilevyt ja niiden funktiot eivät ole tuttuja on kyseessä siis levyt joita laitetaan yleensä seinille tai laipioon ja niillä pyritään estämään huoneessa olevia kaikuja. Kaikujen vähentämisellä lisätään huoneen yleistä viihtyvyyttä ja erityisesti musiikin kuuntelukokemuksien mielekkyyttä.
Akustointilevyjä on monenlaisia niin kooltaan kuin paksuudeltaan, väriltään ja koostumukseltaankin. Niitä saa myös tauluina joihin voi painattaa valokuvia tai sellaisia joissa on valmiiksi valittu valokuva. Itse valitsin nämä akustiikkalevyt (Ecophon Master) saatuani suosituksen näille. Neutraalit valkoiset levyt sopivat myöskin omaan asuntooni eikä häiritse itseäni visuaalisesti joten näillä on hyvä mennä.
Alussa koetin laittaa levyt kaksipuoleisella teipillä kiinni, mutta osa levyistä ei tahtonut pysyä kunnolla kiinni johtuen levyjen takapuolen materiaalista johon teippi ei kunnolla tartu. Kiinnitimme levyjen taakse pienen ristikon ruuvaamalla, seinään laitoimme ruuvin ja rautalangasta virittelimme langan joka roikkuu seinässä olevasta ruuvista. Tällaisella ratkaisulla levyt on pysyneet ongelmitta seinällä jo muutaman viikon joten eiköhän ne jatkossakin siellä pysy.
Levyjen asennus vaiheessa
Sitten se olennaisin eli äänentoisto. Akustointilevyt toivat merkittävän parannuksen äänenlaatuun sillä kerrostaloasunnoissa betonibunkkerissa asuessa akustiikka kuuluu niihin asioihin joita ei suunnitteluvaiheessa varmasti ole mietitty. Huoneessa kaikui paljon ja levyillä kaiut vähenivät merkittävästi. On hyvä kuitenkin huomauttaa että suurta kaikumista en pannut merkille ennen kuin se huoneesta puuttui, eli korva on tottunut siihen asuttuani vuosia erilaisissa kerrostaloasunnoissa.
Musiikin kuuntelussa ääni muuttui selkeämmäksi ja erottelevammaksi ja bassotoisto muuttui napakammaksi – tai ei se ääni itsessään tietenkään muuttunut mihinkään vaan sen vaan kuulee nyt paljon selkeämmin kun jälkikaikuja ei ole häiritsemässä äänikuvaa.
Kokonaisuutena varsin pätevän oloiset levyt, kokeilemisen arvoiset 🙂
Tämänkertaisena musamaanantai-levynä on Apulannan Aivan kuin kaikki muutkin. Musamaanantai-postaukset on tarinoita itselleni tärkeistä levyistä, syystä tai toisesta.
Apulanta on yksi merkittävimmistä yhtyeistä ollut vuosien varrella. Erityisen paljon kyseistä bändiä tuli luukutettua ammattikouluaikoina ja loistavia levyjä on todella paljon joten oli hieman vaikeaa valita mistä levystä kirjoittaisin ensimmäiseksi. Päädyin kuitenkin tähän levyyn sillä aikoinaan ostin tämän Lahdesta Misirlou-nimisestä divarista ja on hyvin mahdollista että kyseessä oli ensimmäinen Apulannan levy jonka olen ostanut. Muisti kuitenkin alkaa jo prakaamaan sen verran että täysin varma en asiasta enää ole. Nykyisin omistamani CD ei myöskään ole enää se sama kuin minkä vuosia sitten Misirlousta ostin, mutta kyseinen albumi on yhä sisällöllisesti sitä tuttua ja turvallista Apulantaa.
Tämä levy on poikkeuksellinen sillä tapaa että yhtye ei ole antanut levyllä biiseille nimiä, mutta sinkkulohkaisuihin näille on nimiä löytynyt. Esimerkiksi klassikot Teit meistä kauniin sekä Hallaa löytyvät tältä kiekolta. Levy oli merkittävä muutos yhtyeen musiikkityylin kehityksessä. Siinä missä vanhempi tuotanto oli selkeästi suoraviivaisempaa rockia ja täysin erilaisella lyriikallisella tyylillä muuttui tämän levyn myötä molemmat. Soundi muuttui hiotummaksi, enemmän kaikkea pientä kilkettä alkoi löytymään äänimaailmaan ja lyriikoiden tyyli muuttui enemmän ajatuksia herättävään suuntaan.
Omia henkilökohtaisia muistoja myös tähänkin levyyn toki liittyy. Muistan hyvin vielä kuinka vanhempien luona asuessa aina naapurissa asuvan serkkuni kanssa pelasimme tietokoneella ja taustalla soi CD-soittimesta tämä levy useammankin kerran.
Vaikka vuosia onkin kulunut ei tämä levy ole menettänyt teräänsä vaan se rokkaa yhä yhtä kovasti. Ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen levy näinäkin päivinä 🙂
EDIT: Laitetaan vielä tähän loppuun yksi kappale YouTuebesta kyseiseltä levyltä. Kappaleena 007 joka myös Teit meistä kauniin -nimellä.
https://youtu.be/uZR6znEk1sk
Viime viikon puolella havaitsin blogissani järjetöntä hidastelua. Sivulataukset eivät toimineet kunnolla, kuvat ei menneet palvelimelle aina perille ja muutenkin koko sivusto takkuili. Menin tutkimaan ongelmaa palvelimelta ja havaitsin aivan järjettömän määrän latauksia yhdestä IP-osoitteesta jotka kaikki kohdistuivat WordPressin XML-RPC osoitteeseen. Sivulatauksia tuli useita kymmeniä sekunnissa joten kyseessä oli luultavasti satunnainen palvelunestohyökkäys.
Jotta tästä postauksesta olisi jollekin mahdollisesti jotain hyötyä voisin avata hieman kuinka ongelmaa lähdin selvitämään ja korjaamaan.
Ongelman selvittely
1) Kirjauduin palvelimelle ja katsoin avoimet prosessit komennolla top. Havaitsin että apache2-prosesseja oli aivan järjetön määrä siihen mitä niitä on normaalisti palvelimella. Normaalisti näitä on alle 5, nyt niitä oli kymmenittäin.
2) Koetin ensialkuun vain restartata Apachen siltä varuilta että jokin prosessi olisi vain jäänyt jumiin. Pian Apachen restartin jälkeen ongelma ilmeni uudelleen joten lisäselvittelyä joutui tekemään.
3) Listasin avoimet yhteydet komennolla netstat jolloin näin että yhdestä IP-osoitteesta tulee paljon yhteyksiä.
4) Tarkistin Apachen logeista onko siellä mitään ihmeellistä ja havaitsin että tuosta osoitteesta tulee koko ajan POST-requesteja osoitteeseen /xmlrpc.php
Ongelman korjaaminen
1) Droppasin kyseisen IP:n kokonaan Linuxin palomuurilla iptables -A INPUT -s 255.255.255.255 -j DROP jossa tietenkin 255.255.255.255 tilalle on vaihdettu oikea IP-osoite, eli se mistä tuhoton määrä requesteja tuli
2) Lisäsin tämän jälkeen myös .htaccess-tiedostossa koko XML-RPC:n blokkiin jo Apachen puolelta jatkoa ajatellen.
Tarkemmin tietoa Linuxin palomuurilla IP:n blokkaamisesta ja unblokkaamisesta löytää mm. täältä. Lisätietoja WordPressin XML-RPC:n blokkaamisesta löytyy vastaavasti täältä.
Jatkotoimenpiteet
Selvitin myös kyseisen IP-osoitteen palveluntarjoajan ja olin yhteydessä heidän yhteyshenkilöihin ja infosin heitä tahallisesta verkkohäirinnästä heidän verkossaan ja pyysin heitä olemaan yhteydessä tuon IP-osoitteen omistajaan että lopettaa kyseisen toiminnan.
Moral of the story – loppuu se perseily. Mikäli siis aikomuksena on tehdä palvelunestohyökkäystä ja satut summassa valikoimaan tämän blogin tulen jatkossakin tekemään teknisiä toimenpiteitä ongelman selvittämiseksi ja toki tulen myös jatkossakin ei-teknisesti hoitamaan yhteydenotot operaattoreille ja palveluntarjoajille joiden verkosta häirintää tapahtuu joten script-kiddieiden ja muiden nyyppien kannattaa suosiolla unohtaa kyseinen toiminta, sillä siitä voi tulla seuraamuksiakin 😉
Tom Stall (Viggo Mortensen) ja Edie Stall (Maria Bello)
A history of violence (IMDB) on David Cronenbergin ohjaama draama/trilleri vuodelta 2005 jonka pääosissa nähdään Viggo Mortensen, Maria Bello sekä Ed Harris. Cronenbergin uran luultavasti tunnetuin elokuva History of Violencen lisäksi on kauhuelokuva The Fly (Kärpänen) vuodelta 1986.
Elokuva alkaa kohtauksella jossa kaksi miestä pistää muutaman henkilön kylmäksi pienellä huoltoasemalla jonka jälkeen he jatkavat epämääräistä matkaansa jonnekin mitä tarina ei kerro. Matkallaan he pysähtyvät toisessa pienessä kylässä olevaan kahvilaan jossa elokuvan päähenkilö Tom Stall on töissä. Miehet aikovat ryöstää paikan mutta rauhallisena ja tyynenä tunnettu Tom saa estettyä ryöstöaikeet tappaen molemmat rikolliset. Hänestä nousee tekonsa ansiosta kylällä pienimuotoinen sankari joka pelasti muut paikalla olleet.
Tomin sankariteko ei jää huomaamatta myöskään kauempana ja pian tapauksen jälkeen hänen luokseen kahvilaan saapuu muutama mies joista yksi kutsuu häntä nimellä Joey. Tom kiistää olevansa Joey mutta miehet eivät jätä häntä rauhaan ja pian Tomin perheen turvallisuus tuntuu uhatulta. Vähitellen Tom joutuu kohtaamaan taakse jättämänsä menneisyyden jonka olemassaolosta hänen perheensä saa tietää vasta tapahtumien eskaloiduttua jo niin pitkälle että paluuta menneeseen ei enää ole.
Edie (Maria Bello)
History of violence on monessa mielessä mielenkiintoinen elokuva. Sen tarina on toimivaa tasoa ja pitää yllä mielenkiintoa vaikkakin paikoitellen siinä oli ennalta-arvattavuutta mukana. Tästäkin huolimatta tarinan kehittyminen on mielenkiintoista seurattavaa joka etenee mukavan tiiviillä tahdilla jäämättä junnaamaan tarpettomasti yksityiskohtiin.
Tarinan lisäksi mielenkiintoiseksi elokuvan tekee henkilöhahmot ja heidän luonteensa. Tomilla ja Ediellä on kaksi lasta ja he elävät tavallista perhe-elämää aina siihen saakka kunnes Tomin historiasta selviää asioita jotka tulevat Edielle ja koko muulle perheelle täysin yllätyksenä. Kuinka paljon kiltissä perheenisässä ja aviomiehessä on sisällä pimeyttä jota muut eivät ole nähneet ja kuinka hän on pystynyt salaamaan menneisyytensä tapahtumat vuosikausia perheeltään? Kuka hän todellisuudessa edes on?
Vaikka kyseessä onkin elokuva, on Tom silti varsin mielenkiintoinen persoonana sillä se saa miettimään kuinka paljon todella tunnemme ihmisiä joita luulemme tuntevamme – kuinka paljon jokaisella meillä on historiaa jota muut eivät tiedä eivätkä heidän tarvitsekaan? Kuka ihminen lopulta edes on, sekö mitä me näemme, tunnemme ja tiedämme vaiko se joka hän on ollut ennen kuin olemme hänet tunteneet?
Jack (Ashton Holmes) kiusaajiensa keskellä
Elokuvassa näyttelytyö on toimivaa tasoa ja teknisestikin elokuva on hyvä. Sen ohjaustyö on laadukasta ja se erottuu tyyliltään edukseen elokuvien joukossa. Pidin myös siitä kuinka elokuvan värimaailma oli jätetty hyvin luonnollisen ja realistisen oloiseksi joka loi tarinalle sopivamman ilmapiirin sekä yleisesti pidin myös leikkauksien ja kameran käytön osalta tasapainoisesta tunnelmasta.
Vaikka History of violence onkin pääpiirteittäin suoraviivainen elokuva jättää se silti katsojalleen myös kysymyksiä vailla vastauksia ja antaa tilaa omille tulkinnoille. Kokonaisuutena History of Violence on lajityypissään hyvä elokuva joka kannattaa katsoa.
