Category: Musamaanantai

Tämänkertaisen musamaanantain albumina on australialaisen progressiivisen metallin sanansaattajan Voyagerin albumi uniVers. Levy on yhtyeen toinen täysipitkä julkaisu ja se on nähnyt päivänvalon vuonna 2007.

Itse löysin yhtyeen musiikin kaverini kautta jossain 2007-2010 vuosien välillä juurikin tämän levyn myötä. Toki ei tämän levyn eksaktin kuvassa näkyvän fyysisen kappaleen myötä vaan sen digitaalisena versiona. Tämä fyysinen versio tästä albumista saapui itselleni vasta viime viikolla ja sekin täytyi tilata ulkomailta asti kun en sitä Levykauppa Äksästä löytänyt. Tästä syystä johtuen levy on tässä blogipostauksen alussa vielä muoveissa kun otin siitä heti kuvat ennen kuin tutustuin kansitaiteisiin yms.

Voyagerin uniVers ei ole yhtyeen ainoa erinomainen levy vaan muutkin kuulemani levyt ovat sitä kategoriaa että nekin täytyy laittaa sopivassa välissä tilaukseen. Kuitenkin tällä levyllä on itselläni erityinen paikka musiikin kuunteluni historiassa.

Jotkin kappaleet tai levyt assosioituvat hyvin vahvasti paikkoihin ja/tai eri tilanteisiin elämässä ja tämä albumi kuuluu ehdottomasti tämänkaltaisten albumien valikoimaan ja vieläpä poikkeuksellisen voimakkaasti. Jos annan mieleni vaeltaa vapaasti tämän albumin musiikin mukana niin tällöin uniVers edustaa itselleni lenkkeilyä Jyväskylän Keltinmäessä keväisinä aamuina. Niitä hetkiä jolloin aurinko alkaa tekemään tuloaan taivaanrannasta, muu ympäröivä maailma on vielä hiljainen, rauhallinen ja tyyni. Se aika jolloin maailman kauneus kiteytyy hetkeen jolloin ihminen voi olla vapaa ja onnellinen.

Musiikillisesti levy edustaa suhteellisen kepeää metallimusiikkia jossa raskaita osuuksia ei ole kuin parissa biisissä ja niissäkin vain pieninä annoksina antamassa mausteita keitokseen. Kappaleet ovat monipuolisia ja selkeästi progressiivisuuteen taipuvaisia rikkomatta kuitenkaan missään vaiheessa helposti lähestyttävän albumin harmoniaa.

Kuuntelin tätä levyä hyvin monet kerrat vuosia takaperin. Vuodet eivät ole kuitenkaan kullanneet muistoja, sillä olen kuunnellut tätä levyä myös tänäkin vuonna useita kertoja joten tästä on varmasti helppo päätellä että levy iskee itselleni yhä edelleen. Jos levy ei enää itselleni iskisi en sitä olisi fyysisenä kappaleenakaan tietenkään ostanut.

Mikäli yhtye ja levy ei ole tuttuja niin kannattaa YouTubesta ainakin kappaleet Everwaiting sekä Cross the line kuunnella. Vielä parempi on tietenkin etsiä koko albumi käsiinsä ja luukuttaa läpi ajatuksen kanssa. Albumin löytää ainakin tätä kirjoittaessa Spotifystä ja näyttäisi se myös olevan YouTubessakin kokonaisuudessaan kuunneltavissa.

Tämänkertaisena musamaanantain levynä on kotimaisen HIM-yhtyeen klassikkolevy Razorblade Romance. Levy on HIMin toinen täysipitkä albumi ja se on julkaistu vuonna 1999. Aikaisemmin yhtyeeltä oli ilmestynyt ainoastaan Greatest Lovesongs vol. 666 vuonna 1997.

Kuulin itse ensimmäistä kertaa HIMiä joskus yläasteella ollessani eli vuosien 1997-2000 välillä. Koska Razorblade Romance on julkaistu vasta vuoden 1999 joulukuussa on luultavaa että olen kuullut vuonna -99 tai -00 kyseistä yhtyettä ellen jo aikaisemmin ole törmännyt ensimmäiseltä levyltä löytyneeseen hittiin When love and death embrace.

Aikoinaan HIM ei itselleni iskenyt, ehkä ensisijaisesti sen pimeydelle flirttailevan imagon aiheuttamien ennakkoasenteiden vuoksi. Nuorempana sellaista piti pahempana juttuna mutta myöhemmin kasvettua on alkanut ymmärtämään asioita hieman toisistakin perspektiiveistä ja tajuamaan symobliikkaa ja vertauskuvainnollisuuttakin hieman enemmän eikä asioita enää ajattele (yleensä) niin naiivin mustavalkoisesti – mikä on tietenkin hyvä, sillä kasvaminen kuuluu tärkeänä osana elämään.

En muista enää tarkkaan missä vaiheessa HIM itselleni sitten kuitenkin kolahti, mutta Razorblade Romancea on tullut luukutettua hyvin monet kerrat nuorempana ja vielä aikuisenakin. Tämä albumi on myös yleensä se mihin ensimmäisenä tulee tartuttua jos pitkästä aikaa laittaa HIMiä soimaan eikä ole erityisesti mitään tiettyä levyä sillä hetkellä mielessä.

Levyltä löytyy paljon hittejä joita kotimaan radiossa tuli kuultua paljon. Esimerkiksi Join me, Right here in my arms sekä Poison girl kuuluvat kaikki levyn hitteihin. Lisäksi tälle albumille mahtuu monta erinomaista balladia tai puoliballadia kuten Gone with the sin, Heaven tonight sekä joissain painoksissa oleva One last time.

Laitetaan tähän loppuun vielä muutama loistava kappale YouTubesta biiseistä jotka tältä levyltä löytyy.

Tämänkertaisena musamaanantain levynä on amerikkalaisen punk rockia soittavan Bad Religionin albumi The Gray Race. Albumi on yhtyeen yhdeksäs levy ja se on julkaistu vuonna 1996.

Itse muistelisin kuulleeni Bad Religionin biisejä ensimmäistä kertaa luultavasti ammattikouluaikoina eli vuosien 2000-2003 välillä. Tuolloin vain yksittäiset biisit itselleni iski eikä bändi jäänyt vielä siinä vaiheessa enempään kuunteluun jostain syystä, mahdollisesti yhtyeen provosoivan nimen vuoksi.

Myöhemmin, ehkä vuosien 2011-2014 välillä ostin syystä tai toisesta Bad Religionin tämän albumin, varmaankin tutustumistarkoituksessa ja siksi että siinä on yhtyeen varsin tunnettu kappale Punk Rock Song josta olin aikoinani jo pitänyt. En enää muista edes ostinko tämän mistä, mutta veikkaisin joensuulaista levykauppaa Levy-Eskoja josta tuohon aikaan ostin muutenkin ensisijaisesti levyjäni.

Tämän levyn myötä innostuin Bad Religionista enemmänkin. Tätä levyä tuli luukutettua läpi hyvinkin monet kerrat ja se on säilynyt yhä sellaisena levynä että tähän on helppoa tarrata milloin tahansa uudemmankin kerran. Myöhemmin olen löytänyt yhtyeeltä monta muutakin levyä jotka potkivat kovasti ja kestää puhkiluukuttamista aina yhä uudestaan ja uudestaan, mutta The Gray Race säilyttää silti asemansa itselleni henkilökohtaisesti tärkeimpänä Bad Religionin levynä.

Musiikillisesti levy on kohtalaisen suoraviivaista punk rockia jossa kuitenkin on tarpeeksi mukavia koukkuja siellä täällä antamaan kappaleisiin makua. Sanoituksellisesti albumin biisit ovat yhtyeelle tuttuun tapaan yhteiskunnallisiin asioihin kantaa ottavia.

Levy on tasaisen hyvä alusta loppuun ja pidän paljon myös sen tuotannollisesta puolesta. Se on sopivan hiottua omaan mieltymykseeni mutta ei kuitenkaan sellaista että se menettäisi punk rockissa tarvittavaa terää. Toki tämä jakaa varmasti mielipiteitä, mutta omaan korvaani levy kuulostaa erinomaiselta.

Mielenkiintoisena detailina Bad Religionista ja heidän musiikistaan ja sen merkityksestä itselleni voi mainita myös sen että ainoat sähkökitaralla veivattavat kappaleet joita olen koskaan opetellut alusta loppuun saakka soittamaan on molemmat olleet kyseiseltä yhtyeeltä. Olen enemmän tottunut remputtelemaan akustisella kitaralla ja sähkökitaralla soittamaan vain yksittäisiä riffejä sieltä täältä, mutta kappaleet Punk Rock Song sekä American Jesus olen opetellut soittamaan kokonaan.

Laitan vielä tähän loppuun pari biisiä tältä levyltä joista voi käydä tutustumassa yhtyeeseen mikäli yhtye ja levy ei soita millään muotoa kelloja.

Viime viikon tapaan myös tällä kertaa on musamaanantain postauksena uusia klassikoita oman musiikinkuunteluni saralla. Uudella klassikolla tarkoitan levyä tai artistia jonka olen löytänyt viimeisen parin vuoden sisällä ja soittanut sitä läpi yhtä kovalla tai lähes yhtä kovalla innolla kuin nuoruudessa kun onnistui löytämään jonkin bändin tai levyn joka kolahti kovasti. Käytännössä siis levy joka on soinut kymmeniä ja kymmeniä kertoja läpi eikä ole osoittanut kyllästymisen merkkejä.

Tämän viikon levynä on venäläisen Omnimar-nimisen yhtyeen albumi Start. Yhtye koostuu kolmesta jäsenestä (Maria Mar, Oleg Xaler sekä Alex Vrt) ja sen laulajana toimii perustajajäsen Maria Mar. Omnimarin musiikkityyli sijoittunee jonnekin synthpop/syntgoth ja darkwave/industrial akselille eli kyseessä on elektronista musiikkia tummasävytteisellä pohjavireellä.

Start on yhtyeen ensimmäinen täysipitkä albumi ja se on julkaistu vuonna 2015. Lisäksi yhtyeeltä löytyy fyysisenä levynä myös Poison joka julkaistiin vuonna 2017. Digitaalisista kauppapaikoista löytyy myös Restart vuodelta 2016 ja useampia eri sinkkuja ja EP:itä. Lisää yhtyeestä voi katsoa sivulta https://www.omnimarband.com/

Itse löysin Omnimarin musiikin vuonna 2017 tai 2018, luultavasti vasta vuonna 2018. Bändi tuli löydettyä muistaakseni kaverini kautta YouTubesta musiikkia kuunnellessa ja samantien kappaleeseen Sadizm tuli ihastuttua. Kappale on häpeilemättömän tarttuvaa poppia jossa on kuitenkin goottimusiikin tummanpuhuvaa pohjasävyä niin musiikissa kuin tunnelmassakin. Toisin kuin suurin osa yhtyeen muusta tuotannosta on kyseinen laulu vedetty jäsenten kotikielellä venäjäksi siinä missä muuten lyriikat on olleet englanniksi (ainakin täysipitkillä levyillä).

Ilahduttavasti Omnimaria ei voi pitää millään muotoa ainoastaan yhden tarttuvan kappaleen yhtyeenä vaan koko Start on tasaisen varmaa laatua eikä yhtään notkahdusta koko levylle mahdu. Se kestää hyvin toistuvaa kuuntelua ja mitä enemmän sitä kuuntelee, sitä enemmän sieltä löytää lisää piirteitä joista pitää – ehkä osittain siksi että levy tuntuu kuin se olisi jatkumoa sille mihin suuntaan 90-luvulla vaikuttanut Eurodance-musiikki olisi kehittynyt jos se olisi jatkanut suosiotaan myös mainstreamissa.

Omistan yhtyeeltä fyysisenä levynä sekä Startin että Poisonin ja kummatkin albumit ovat varsin onnistuneita ja kuuntelemisen arvoisia levyjä. Start kuitenkin päätyi tähän postaukseen sillä tämän levyn kappaleen kautta yhtyeeseen tuli tutustuttua ja ihastuttua.

Laitetaan tähän loppuun YouTubesta vielä pari biisiä tältä levyltä kuunneltavaksi.

Toisin kuin aikaisempina viikkoina joissa olen hypännyt musiikin kuunteluni historiassa monia vuosia taaksepäin on tämänkertaisen musamaanantain levynä albumi joka on julkaistukin vasta vuonna 2016. Kyseessä on amerikkalaisen Elisabeth Mauruksen eli Lissien albumi My wild west.

My wild west on Lissien kolmas albumi. Ennen tätä levyä häneltä oli julkaistu Catching a tiger (2010) sekä Back to forever (2013). My wild westin jälkeen päivänvalon on kerennyt näkemään myös Castles (2018).

Musiikkityylillisesti My wild west on sijoitettu Wikipedian mukaan Folk/Rock kategoriaan eikä tähän oikeastaan ole juurikaan vastaansanomista itsellänikään. Kyseessä on singer-songwriter henkistä kevyttä rockia rennolla ja maalailevalla tunnelmalla eli sellaisella minkä tahtiin on helppoa kuvitella ajavansa auringonlaskua kohden kesäiltana fiilistellen sitä kuinka auringon viimeiset säteet vaipuvat taivaanrantaan antaen sijaa kesäyön seesteisyydelle.

Olin aikaisemmin ostanut Lissien Catching a tiger -levyn levykaupasta ja kerennyt kuuntelemaan sen varmaankin kerran tai pari, mutta vielä artistin tuotanto ei ollut puraissut kovasti. Edellisessä työpaikassani tuli rupateltua silloisen työkaverin kanssa ja hän diggaili Lissietä ja ajattelin antaa Lissien uudemmallekin tuotannolle mahdollisuuden. Kävin jossain vaiheessa levykaupasta hakemassa tämän levyn jonka myötä sitten pääsinkin sisälle Lissien musiikkiin (ja sain kaverinikin tätä diggailemaan). Myöhemmin sitten tuo ensimmäinen levykin on auennut ja muutkin levyt on tullut hankittua. Kuitenkin Lissien osalta tälle levylle kuuluu omassa musiikkihistoriassa suurin kiitos sillä tämän myötä löysin kyseisen artistin.

Levy on täynnänsä erinomaisia kappaleita ja kokonaisuutena se on vahva ja tasapainoinen levy, mutta heti ensikuuntelulla kappaleet Hero sekä Sun Keeps Risin’ iskivät omaan makuuni kovasti. Erityisesti kuulokkeilla kaikessa rauhassa kuunnellessa musiikkiin ajatuksella keskittyen kappaleet pääsivät oikeuksiinsa.

My wild west on levy joka jokaisen kepeästä rockista pitävän kannattaa kuunnella, sillä se on hyvä esimerkki siitä että vielä nykyäänkin osataan tehdä erinomaista musiikkia. Laitan vielä loppuun pari biisiä YouTubesta.