Ystävältäni syntymäpäivälahjaksi saamani Kaarina Villan kirjoittama Rakkauskertomus on hengellistä kasvua käsittelevä teos. Takakannen kuvauksen mukaan “Rakkauskertomus kuvaa läheisiä ihmissuhteita Jeesuksen maanpäällisen elämän aikana ja kutsuu opetuslapseuspolulle hänen kanssaan”.
Sivuja teoksessa on 95 sisällysluettelot ja lopun liitteet mukaan lukien. Mielenkiintoisesti varsinainen tekstisisältö on toteutettu siten, että toisella sivuista on tekstiä ja toisella sivulla kuva, joten toteutustapa oli ainakin itselleni uudenlainen.
Kirja kulkee loogisesti järjestyksessä aiheesta toiseen. Ensin kerrotaan luomistyöstä, Herodes Suuren maailmasta, Jeesuksen ajan kulttuurista ja juutalaisten Messias-odotuksista jonka jälkeen pian jo siirrytään kertomaan Jeesuksesta ja hänen teoistaan.
Muutaman ensimmäisen luvun jälkeen aihepiirit alkavat käsittelemään tapahtumia joista voi lukea lisää Raamatusta. Ilahduttavasti sivujen alkuun oli lähes aina laitettu Raamatun kohdat mistä voi lukea sivun aiheesta lisää. Itse luin tämän ilman että olisin samalla lukenut Raamatun kohtia, mutta ajattelin että voisin tämän kirjan jossain vaiheessa ottaa uudelleen lukuun hitaammalla tahdilla siten että samalla lukisin aina myös ne kohdat Raamatusta joihin kirjoittaja on viitannut sivun aiheella. Tällä tapaa luettuna kirjan lukeminen toki kestää merkittävästi kauemmin, joten ensimmäisellä lukukerralla halusin keskittyä varsinaisesti tämän teoksen sisältöön varsinkin kuin viitatut Raamatun kertomukset ovat jo entuudestaan tuttuja.
Sivujen lopussa lukijalle esitetään vielä ajatuksia herättäviä kysymyksiä, joten vaikka fyysistä pyhiinvaellusmatkaa ei lähtisikään tekemään voi matkaa itseensä ja ajatuksiinsa lähteä näiden kysymysten johdattelemana tekemään kirjan lukemisen yhteydessä. Esimerkkejä kysymyksistä ovat vaikkapa “Mitä osa-alueita minun tulisi vahvistaa, jotta Jumalan missio elämääni varten voisi toteutua?” tai “Mitä Jumala tekee sapattisin? Mikä on sapatin merkitys minulle?”. Kysymykset ovat usein siis sellaisia joiden avulla lukija voi pysähtyä katsomaan omaa elämäänsä ja miettimään vastauksia niihin Raamatun avustuksella.
Kokonaisuutena Rakkauskertomus oli lukemisen arvoinen teos joka kestää useammankin lukukerran ja jota voi lukea eri vaiheessa elämäänsä samalla tehden itsetutkiskelua kirjan kysymysten innoittamana.
Maustetytöt – Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä vinyyliversiona
Kaisa ja Anna Karjalaisen sisaruskaksikosta koostuva Maustetytöt-yhtye julkaisi perjantaina 13.11.2020 toisen albuminsa joka kantaa nimeä Eivät enkelitkään ilman siipä lennä. Edeltävä levy Kaikki tiet vievät Pelolaan (lue arvostelu täältä) julkaistiin 25.10. vuonna 2019 joten Maustetyttöjen musiikkista pitävien iloksi toista albumia ei joutunut odottamaan vuosikausia. Omaan makuuni edeltävä levy oli aivan täyttä timanttia joten seuraajalla on ollut suuret saappaat täytettävänään yltääkseen samanlaiseen erinomaisuuteen omassa musiikkimaussani.
Uuden albumin kappaleet kuulostavat kokonaisuutena monipuolisemmilta niin tuotannollisesti kuin myös sävellyksiltään ja sanoituksiltaan. Se säilyttää edelliseltä levyltä löydettävät hyvät ainekset ja sovittaa niitä uuteen kuosiin onnistuneella tavalla.
Kappaleiden rakenteissa on paljon edelliseltä albumilta tuttuja elementtejä, mutta monipuolistumista on havaittavaissa kautta linjan. Kappaleita on maustettu pienillä vivahteilla siellä täällä aikaisempaa enemmän ja kokonaisuudesta jää mielikuva hyvästä kehityksestä joka on uskollinen juurilleen mutta silti tarpeeksi rohkea ottaakseen askeleita kehityksen polulla.
Edellisen levyn tapaan tälläkään albumilla ei ole mukana yhtään biisiä joka tuntuisi levylle sopimattomalta täytebiisiltä, vaan jokainen kappale seisoo tukevasti omilla jaloillaan puolustaen rohkeasti paikkaansa albumikokonaisuudessa.
Monin paikoin melankolinen tunnelma joka kappaleista välittyy tarttuvien poppikappaleiden vaatteisiin puettunakin kaipaa seuraksensa sopivan synkät sanoitukset. Edellisen albumin tapaan sanoituksissa useasti ammennetaan teemoja elämän synkemmistä puolista, mutta tällä kertaa paikoitellen tuntui kuin oltaisi soudettu vieläkin tummemmissa vesissä.
Pidin jo edellisen levyn sanoituksien tyylistä, joten oli ilahduttavaa huomata lyriikoiden monipuolistuminen siten että niiden melankolinen pohjavire ei silti pääse hukkumaan rikkaamman ilmaisun alle. Sanoituksien synkimmät hetket eivät ehkä edusta niitä tekstejä joita masentuneille ihmisille lähtisin ensimmäiseksi suosittelemaan, mutta mikäli normaalisti elämänhallinta ja tunteiden käsittely on kunnossa on näidenkin tekstien murheellisuudesta ammennettavissa jotakin perin suomalaista sävyä joka ilahduttaa kurjuudellaan.
Vahvasta kokonaisuudesta huolimatta levyllä kun levyllä on yleensä kappaleet jotka itselleen kolahtaa vielä muitakin kovemmin eikä tämäkään tee poikkeusta. Eniten itseäni ensimmäisten kuunteleukertojen perusteella puhuttelivat kappaleet Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä, Syntynyt suruun ja puettu pettymyksin, Jos jäisin onnibussin alle sekä Vuoden pimein yö. Nimiensä mukaisesti ne eivät ole albumin pirteimpiä ralleja, mutta ehkä ne sen vuoksi itselleni kiteyttävät parhaiten kotimaisen iskelmän tunnelman.
Vaikka väliä levyjen julkaisujen välillä on ollut ainoastaan hieman yli vuoden verran on silti vuodessa kerennyt tapahtumaan selkeää muutosta yhtyeen tyylissä. Tyylin hioutumisesta huolimatta levy onneksi säilyttää alusta loppuun asti sen kaikkein tärkeimmän ytimen mikä sai itseni pitämään Maustetytöistä, joten turhat jännitykset musiikin muuttumisesta huonompaan suuntaan voi helpotuksen huokausten saattelemana heti ensikuuntelulla jo unohtaa. Levy on sanalla sanoen erinomainen.
Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä -levyn myötä Maustetytöt näyttävät että yhtye ei ole mikään yhden levyn tähdenlento suomalaisen musiikin taivaalla vaan yhtye jolla on vielä paljon annettavaa kuuntelijoilleen.
First blood (IMDB) on vuonna 1982 julkaistu toimintaelokuva jonka on ohjannut Ted Kotcheff. Pääosarooleissa nähdään Sylvester Stallone, Richard Crenna sekä Brian Dennehy.
Elokuvan juonessa kerrotaan kuinka Vietnamin veteraani John Rambo (Sylvester Stallone) saapuu pieneen kylään etsimään vanhaa taistelutoveriaan. Paikan päällä hän saa kuulla että ystävänsä on jo menehtynyt joten visiitti jää lyhyemmän puoleiseksi. Lähtiessään pois hän saa seriffi Trautmanilta (Richard Crenna) kyydin pois kylältä, mutta seriffin törkeä ja täysin epäasiallinen käytös saa Rambon suuntaamaan tiensä heti kyydistä noustuaan takaisin kohden kylää. Pois ajava sheriffi huomaa Rambon paluuaikeet taustapeileistään ja pian Ramboa viedäänkin poliisiasemalle mielivaltaisten pidätyksen syiden saattelemana.
Asemalla törkeä ja asiaton käytös Ramboa kohtaan jatkuu aina siihen saakka että hänen mittansa tulee täyteen ja poliisit saavat nopeasti havaita että tämän miehen kanssa on turhaa lähteä koettamaan onneaan ainoastaan muutaman miehen voimin. Rambo pistää väkeä kenttään ja pakenee asemalta saaden aikaan kohtalaisen kokoisen operaation. Yhden virkavallan edustajan päästyä epäonnisesti hengestään saa operaatio vielä suuremmat mittasuhteet ja pakomatkasta tulee entistäkin vaarallisempi niin metsästettävälle kuin myös metsästäjille.
Trautman (Richard Crenna)
First bloodin tarina avaa tarpeeksi vaikkakin lajityypilleen ominaiseen tapaan pintapuoleisesti John Rambon persoonaa ja historiaa antaen sitä kautta myös järkevän selityksen miksi hän on niin kova taistelija kuin on. Lisäksi virkavaltaa pakenevasta ja väkeä hengiltä päästävätä Vietnamin veteraanista ei rakennu kuitenkaan missään vaiheessa mielikuvaa vaarallisesta tai arvaamattomasta pyskopaatista, vaan enemmänkin sotilaasta joka taistelee oikeudenmukaisuuden puolesta virka-asemaansa väärinkäyttäviä vallan vahtikoiria vastaan.
Pidin erityisesti elokuvan rytmistä ja siitä kuinka toiminnallisten kohtauksien ja seesteisempien osien välinen dynamiikka oli rakennettu, aivan samalla tapaa kuin Die Hardissakin (katso arvostelu täältä). Lisäksi leikkauksista ei syntynyt levotonta tai sekavaa tunnelmaa joka turhan usein toimintaelokuvissa syntyy omaan mieltymykseeni huonosti sopivan leikkaustyylin vuoksi.
Suoraviivaisen toiminnan ystävälle First blood on näkemisen arvoinen elokuva joka kestää useammankin katselukerran.
Stadin Panimon American Session IPA on 4,5 % vahvuinen IPA. Sen IBU-arvo on 60 ja kantavierrettä löytyy 11.4. Olutta myydään hyvin varustelluissa marketeissa. Lisää tietoja oluesta löytää panimon omalta sivulta (katso täältä).
Tölkki on saman panimon American Pale Alen (lue täältä) ja American Lagerin (lue täältä) tapaan pelkistetty mutta samalla myös suhteellisen tylsän näköinen omaan silmääni. Tölkistä erottaa helposti ipan raikkaan sitruksisen tuoksun joka löytyy vaivatta myös tuopissa.
Olut vaahtoaa runsaasti ja kaatamisessa saa olla maltillinen jotta olut ei kuohu yli tuopin. Koostumus on aavistuksen samea ja väri on haalea.
Suutuntuma on keskitäyteläinen ja pistävä. Maku on voimakkaan greippinen ja väkevä, eli mikäli ipassa pitää sitruksesta on tämä varmasti toimiva olut vaikkakaan omaan makuuni tämä ei valitettavasti iske. Ilahduttavasti jälkimaku on tasapainoinen eikä käy kitkeräksi tai kuivaksi.
Musiikkina tämän kanssa menee kepeän tummavivahteinen musiikki, mm. Elyose – Rédemption tai Tales of Dark – Sounds of the Ravage.
Optoma ML1050ST+ on minikokoinen videotykki. Vieressä verrokkina CD-kotelo.
Yleistä
Elokuun alussa hankin Optoma ML1050ST+ -videotykin. Poikkeuksellista tässä videotykissä on sen todella pieni koko, kepeys (420 g) sekä suhteellisen hyvä valovoima kokoonsa nähden. Laitteessa on microSD-korttipaikka sekä USB-liitäntä tavallisen HDMI-liitännän lisäksi, joten sisääntulevaa materiaalia saa tykille useampaa eri reittiä pitkin.
Natiiviresoluutio on 1280×800 eli mitään FullHD:tä tältä tykiltä ei kannata lähteä odottamaan, mutta mikäli katsoo DVD-tason materiaalia on laitteen resoluutio täysin riittävä siihen sillä DVD kykenee PAL-järjestelmissä ainoastaan 720 × 576 resoluutioon. Valoteho on 1000 ANSI lumenia ja kontrastisuhde 20 000:1. Heittosuhteena on 0,8:1 joten kyseessä on lähiheijastetykki.
Äänitason luvataan olevan 22 dB joten laite on myös miellyttävän hiljainen käytössä. Tykki on LED-tekniikkaa ja käyttöikää luvataan 20.000 tuntia joten tykkiä voi surutta käyttää tuntikausia päivässä vailla huolta lampun palamisesta loppuun kovin herkästi.
Tykin liitännät on tarpeeksi monipuoliset
Laitteen mukana toimitetaan myös rimpula kaukosäädin, tykin koon huomioon ottaen suhteellisen kookas muuntaja sekä käytännöllinen kantolaukku jonka sisälle tykin, muuntajan sekä kaukosäätimen saa mahtumaan. Kantolaukku on ollut todella hyvä sillä se auttaa pitämään tykin ja sen pakolliset oheistavarat yhdessä ja samassa paikassa helposti löydettävissä.
Tuotetta myydään tätä kirjoittaessani Suomessa ainakin Verkkokauppa.comissa josta oman tykkini hankin (katso täältä). Hintaa laitteella on tällä hetkellä 692,22 eur.
Kuvanlaatu
Yksi tärkeimmistä ja monesti myös tärkein ominaisuus videotykissä on sen kuvanlaatu joka Optomalla on hyvin hallussa. Sen kuvanlaatu on monelle katsojalle riittävä ja esimerkiksi näissä esimerkkikuvissa video on tykitetty 106″ valkokankaalle josta sitten olen ottanut valokuvia videon pyöriessä, joten pientä epätarkkuutta kuvaan varmasti tulee myös siitä.
Omaan silmääni Optoman kuvanlaatu ja valovoima ovat kuitenkin olleet erinomaisia, etenkin kun suhteuttaa sen tykin kokoon. Ainoa mitä kuvanlaadullisesti toivoisin olisi parempi natiiviresoluutio jonka toivoisin toki olevan vähintäänkin FullHD-tasoa. Tällaisenaankin se on kuitenkin omaan silmääni täysin riittävä eli sillä on miellyttävää katsoa elokuvia ja niistä on helppoa nauttia. Käytännössä jos itseni pitäisi tehdä valinta otanko 55″ television vai tämän jolla mieluummin katsoisin elokuvani, olisi valinta ehdottomasti tämä mikäli huonetta on mahdollista saada tarpeeksi pimeäksi. Yllä olevat kuvat on otettu olohuoneessa iltahämärällä verhojen ollessa auki.
Mikäli kotoa ei löydy valkokangasta, on suoraan valkoista seinää vasten tykittäminenkin yksi optio jota itse olen käyttänyt tällä tykillä makuuhuoneessani. Seuraavat kuvat on otettu suoraan valkoista seinää vasten.
Ehkä noin 120″ kuva, lähteenä Chromecast ja YouTube
Noin 106″ kuva makuuhuoneen seinää vasten, lähteenä Chromecast ja YouTube
Noin 106″ kuva makuuhuoneen seinää vasten, lähteenä Chromecast ja Netflix
Muita havaintoja
Optoman videotykin USB-liitäntä on ollut tervetullut ominaisuus, sillä siitä riittää virtaa ainakin Chromecastille. Chromcast kiinni HDMI-liitäntään, USB-liitännästä virrat ja sen jälkeen vain Chromecastin asetukset kuntoon ja Netflixiä tai YouTubea katsomaan. Onneksi virtaa riittää USB:n kautta tarpeeksi eikä Chromecastia varten joudu kuljettamaan seinäadapteria virralle.
Laitteen sisäinen muistikortinlukijakin on kätevä. Sen avulla laitteella voi katsoa suoraan valokuvia ja joitain muitakin liitteitä, mutta monelle tärkeimpänä myös elokuvia. Harmillisesti videotiedostoon upotettuja tekstityksiä tykki ei osaa näyttää, joten ohjelmat joutuu katsomaan ilman tekstityksiä tai vaihtoehtoisesti transkoodaamaan itse siten että tekstitykset on suoraan poltettu kuvaan kiinni. Tuetut videotyypit löytää valmistajan sivuilta tuotteen ohjekirjasta (katso ohjekirja täältä).
Kaukosäädin laitteessa on onneton rimpula, mutta ajaa asiansa. Ääniulostulo on tarpeeksi hyvä että siihen voi heittää vaikkapa matkakaiuttimen kiinni. Itse olen useammankin elokuvan tämän kautta katsonut Chromecastilla Netflixistä siten että äänet on mennyt piuhaa pitkin tykin takana olevasta liitännästä Bosen Soundlink Revolve Plussaan (katso täältä). Matkasetuppina tämä on varsin toimiva ratkaisu ja reissussa elokuvien katsominen isolta seinältä on ollut hyvä kokemus.
Loppupäätelmät
Vaikka Optoma on hyvä, on siinä silti vielä mahdollisuuksia parannuksiin joita toivon mukaan joskus tulevaisuudessa saamme nähdä. Yksi toivomani vaikkakaan ei kovin suuresti kaipaamani ominaisuus olisi FullHD-tasoinen natiiviresoluutio. Olisi myös hienoa mikäli tämän saisi toimimaan aidosti langattomasti, eli siten että tässä olisi akku jossa olisi tarpeeksi hyvä akkukesto eikä virtaa tarvitsisi ottaa pistorasiasta muuntajalla. Tämä kuitenkaan ei saisi tapahtua valovoiman ehdoilla, joten voi olla että tätä toivetta saa odottaa hyvän tovin.
Lisäksi mitä tämä kaipaisi olisi sisäänrakennettu YouTube, Netflix ja muut vastaavat jolloin tarvetta Chromecastille tai vastaavalle ei olisi. Myöskin Bluetooth-liitäntä olisi enemmän kuin sata jänistä, sillä tällöin äänet saisi langattomasti joko kuulokkeisiin tai matkakaiuttimeen ja jälleen olisi vähemmän tarvetta kaapeleille. Myöskin tarkennus olisi mukava jos sen voisi tehdä fyysisesti linssin ympäriltä eikä valikoiden kautta selaillen.
Kokonaisuutena kehitystoiveista huolimatta Optoma ML1050ST+ on erinomainen tykki jolla on ilo katsoa elokuvia. Sen valovoima on hyvä pimeään huoneeseen ja kuvanlaatu tarpeeksi hyvä mikäli on tottunut DVD-tasoiseen kuvanlaatuun. Allekirjoittanut katsoo ison osan elokuvista muutoinkin DVD-levyltä joten itselleni kuvanlaatu ei aiheuta ongelmia.
Mikäli etsinnässä on pienikokoinen lähiheittotykki (HUOM! Ei ultralähiheitto!) jonka voi helposti kuljettaa mukanaan melkein minne vain missä virtaa saa seinästä, kannattaa Optoman ML1050ST+ ainakin käydä katsomassa josko se vastaisi tarpeita.
